Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelmaehdotus valmistui

Suomen perustuslain 16. pykälä määrittelee sivistykselliset oikeudet. Paavo Lipposen toisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että luovan toiminnan kehittämiseksi tulee laatia taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma. Opetusministeriö ryhtyi tuumasta toimeen ja asetti toimikunnan.  Ehdotuksen tuli olla valmis 31.5.2002. Toimikunnan puheenjohtaja on kansanedustaja Sirpa Pietikäinen ja 22:n esityksen allekirjoittaneiden joukosta löytyy pari elvisläistäkin, taiteilijaprofessori Henrik Otto Donner ja säveltäjä Harri Wessman. Ohjelman otsikoksi on osuvasti annettu Taide on mahdollisuuksia. Toimikunnan mukaan ”taiteen merkitys korostuu eriytyvässä, monimuotoistuvassa, kulttuuristuvassa ja teknistyvässä tietoyhteiskunnassa”. Niin ikään: ”Tulevaisuuttamme muokkaa myös globalisaatio ja kansainvälistyminen. Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää maamme innovaatiopolitiikan laventamista ja taiteen ymmärtämistä kehityksen strategisena voimavarana”.

Edelliset lainaukset viisaasta sisällöstään huolimatta kertovat, ettei toimikunnan ensimmäinen tavoite ole ollut luoda journalistisesti sujuvaa, lukijaystävällistä tekstiä vaan pikemminkin antaa jämerä työkalu erilaisille luottamushenkilöille ja muille valtaan pyrkiville, jotta heillä olisi painavaa sanottavaa sellaisistakin asioista, jotka eivät oikein ole hanskassa. Ehdotus taide- ja taiteilijapoliittiseksi ohjelmaksi on uskollinen perinteille: se kertoo asiansa selkeällä kapulasuomella. Mutta niin on maan tapa. Kenties muuallakin kuin Suomessa.

Mutta ei livauteta pesuvettä heittäessä pentua pellolle. Asiallisiin kansiin sidottua noin satasivuista opusta selatessaan ohjelmaehdotuksen sisällölle lämpiää allekirjoittanutkin, joka totisesti ei ainakaan luontevasti lukeudu komiteaväen tietäväiseen joukkoon. Parin lukemisen jälkeen on tunnustettava, että työryhmä on tehnyt hyvän ja asiallisen pohjan, ohjelman jonka luettuaan moni oivaltaa, että taide todella on mahdollisuuksia.

Taiteen yhteiskunnallisuus on näkynyt eri aikoina eri tavoin. Meillä vuosisadan vaihde (siis 1800-1900 lukujen) oli puhdasta ja romanttistakin Suomi-kuvan rakentamista. Myöhemmin taide muodostui hyvinvointiyhteiskunnan palveluksi. Jossakin vaiheessa taide myös ”osallistui”. Toisaalta hyvä taide on aina  –  ilman sitaatteja  – osallistunut. Tänä päivänä taiteen tulisi olla sekä peruspalvelu että -oikeus. Ohjelmaehdotuksen mukaan ”valtioneuvoston seuraava tulevaisuusselonteko tulee tehdä taiteen ja kulttuurin näkökulmasta. Kansainvälistyminen ja globalisaatio nähdään yleensä talouden näkökulmasta, mutta ne ovat pohjimmiltaan kulttuurisia prosesseja”.

On mielenkiintoista seurata minkälaisen vastaanoton ohjelmaehdotus tulee saamaan päättäjien keskuudessa. Samoin minkälaiseksi muodostuu lopullinen taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma. Päätöksien tekijät näkevät usein taide- ja kulttuuriväen käenpoikina valtiovarainministeriön pesällä. Pienistä pennosista kuitenkin on kysymys, jos tutkimme Suomen valtion kulurakennetta. Mitäpä jos taideväki uuden ohjelman valmistumisen myötä saisi päättäjien ajatukset siirtymään rahanjaosta uusiin asenteisiin ja oivalluksiin. Ehkäpä euro taiteelle ei sittenkään ole huono sijoitus.

Tekijänoikeus on taiteilijan oikeutta työhönsä, kertoo eräs ohjelman väliotsikoista. Säveltäjille, sanoittajille ja sovittajille itsestäänselvyys, mutta monelle alan ulkopuoliselle tekijänoikeusvaateet ja esimerkiksi Teoston toiminta on ahneutta ja perusteetonta rahan lypsämistä. Ohjelman mukaan ”valtioneuvoston tulee huolehtia, että tekijänoikeussuoja säilyy vahvana muuttuvassa toimintaympäristössä ja siinä otetaan huomioon tekninen kehitys”. Eräs oleellinen kannanotto on että                         ”tekijänoikeuteen liittyvien asioiden tulee hallinnollisesti säilyä opetusministeriön toimialalla niiden kulttuuripoliittisen merkityksen vuoksi”.

Taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma valmistuu aikanaan lopullisesti. Toivottavasti myös sen toteutumisen seuranta onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla, niin että kyseinen ohjelma löytäisi tien kovaan käyttöön eikä hyllyntäytteeksi.  Niin vielä yksi asia: Milloin olisi musiikkipoliittisen ohjelman vuoro?

teksti: Jani Uhlenius