Teksti ja kuvat: Alma Sipilä

“Austin, Texas You Broke My Heart” (“Austin, Texas – Sinä särjit sydämeni”)

Tämän nimistä laulua hahmottelin melodramaattisesti mielessäni palattuani kotiin House of  Songs:ista, Laulujen talosta. Vietettyäni useamman viikon kyseisen talon suojissa koin olevani monin tavoin mennyttä naista.

Olin ihastunut palavasti tuohon taloon ja siihen keskittyneeseen tilaan, jota se tarjosi laulujen teolle, niin konkreettisesti soittimineen ja kirjoituspisteineen kuin myös henkisesti tunnelmassaan. Noissa huoneissa oli istuttu satoja ja satoja kertoja pureskelemassa lyijykyniä sen täydellisen riimin löytämiseksi. Luultavasti kuvittelin, vaan kuvittelin sentään omaksi edukseni, että kaikki se keskittynyt energia, mitä laulujen luomiseen oli noiden seinien sisäpuolella käytetty oli aistittavissa, ja edelleen läsnä omaakin biisientekoani terävöittämässä. 

Täysin ennalta-arvattavasti olin toki hullaantunut myös Austiniin värikkäine katuineen ja lukemattomine livemusiikkipaikkoineen, sen loistaviin kasvisravintoloihin, joista sai lämmintä aamiaista mihin vuorokaudenaikaan tahansa, sekä kaupungin läpi virtaavan joen rantavesissä uiskenteleviin kilpikonniin, joilla oli aina aikaa opettaa ohikulkijoille jotain kiireettömyyden syvimmästä olemuksesta. 

Ennen kaikkea olin kuitenkin rakastunut Austinin ihmisiin. Intohimoisten lauluntekijöiden verkosto, jonka keskeltä minä itseni Laulujen talon vihreällä sohvalla löysin, nielaisi sydämeni yhtenä palasena. 

House of Songs -vierailuni perimmäinen tarkoitus oli uusien biisien synnyttäminen yhdessä paikallisten lauluntekijöiden kanssa. Vierailuaikanani sainkin tehdä yhteistyötä yhteensä yhdeksän austinilaisen biisinikkarin kanssa. Suurimman osan näistä sessioista järjesti House of Songs puolestani, ja muutaman sovin itse uskaltautuen nykimään keikallaan minuun vaikutuksen tehnyttä lauluntekijää hihasta yhteistyötä ehdottaen. 

Useimmat cowritepartnereistani sain tavata muutamaankin kertaan, jutellen roppakaupalla kaikesta laulun ja ihmisen välillä biisien valmiiksi hiomisen lomassa. 

Jokainen tekijä, kohtaaminen, ja näin ollen myös kirjoitussession tuloksena syntynyt kipale oli tyyliltään täysin ainutlaatuinen. Herkän Stevenin (stevenbacon.com) kanssa kirjoitimme folkhenkisen erodueton, superammattimaisen Aimeen (aimeebobruk.com) kanssa optimistisen poplaulelman ja syvällisen Grahamin (grahamweber.com) kanssa pohtivan countryballadin.

Yhdeksän erilaisen lauluntekijän ja -tekotavan kanssa yhteensulautumisen myötä opin hurjasti niin lauluntekemisestä, yhteistyöstä, omista vahvuuksistani ja heikkouksistani kuin myös ja ehkäpä jopa ennen kaikkea siitä, miten minä lauluntekijänä tahdon elää. 

Kun lauluntekijän uraa vain Suomen näkökulmasta katsoessani olin saattanut ajatella, että menestys alalla tarkoitti laulujen yltämistä kulmakuppilan pöytäseurueita laajemmille kuulijakunnalle, ehkä jopa laulunteosta saaduilla tuloilla itsensä elättämistä, saivat texasilaisten kollegoitteni kanssa käydyt keskustelut minut näkemään asian kirkastunein silmin. Päivitetty määritelmäni musiikintekijän menestykselle muodostui hyvin yksinkertaiseksi: 

Menestys on minulle sitä, että minä, tai kuka tahansa musiikintekijä löytää tavan jatkaa musiikin tekemistä, intohimolla ja sydämellä, itselleen rehellisesti, vuodesta toiseen.

Iso osa Austinissa tapaamistani tuhottoman lahjakkaista ja taitavista lauluntekijöistä sai elantonsa pääsääntöisesti jostakin muusta kuin itse laulunteosta tai musiikin esittämisestä. Jos suomalaisen musiikkialan kilpailu oli joskus tuntunut kovalta, näyttäytyi kaupallinen menestys Amerikan markkinoilla tähän verrattuna arvontana, jossa todennäköisyydet ovat yhden paikallisen lauluntekijän sanoin “pienemmät kuin lotossa”.

Miltei yksikään tapaamistani tekijöistä ei tehnyt biisejä elääkseen. Silti jokainen heistä eli näitä tehdäkseen. Se, että he usein kymmeninkien vuosien haastavan uran jälkeen suhtautuivat laulujen tekemiseen yhä palolla ja intohimolla, oli minun silmissäni todellinen menestystarina. 

Valtavan vaikutuksen minuun teki myös austinilaisten lauluntekijöiden ja muusikoiden välillä vallitseva yhteisöllisyys, jollaista en ollut aiemmin kokenut. Mikäli joku tarvitsi apua asiaan tai toiseen, oltiin tätä tarjoamassa enemmän kuin auliisti. Toisten osaamista jaksettiin ihailla ja projekteja kannustaa. Paikallisten muusikoiden yhteishenkeä tarkkaillessani sisäistin vahvasti sen, kuinka me musiikintekijät olemme todella kaikki samassa veneessä. Veneessä, jossa minä haluan tästä lähin istua entistä tukevammin. Oltiin sitten näillä tai muilla mailla, ei musiikintekijänä elämäntyönsä tekeminen ole kenellekään varmastikaan helppoa. Mutta silloin kun kannustus, osaaminen ja vertaistuki ovat jaettuja voimavaroja, on se ehkä edes hitusen verran vähemmän yksinäistä.

Lopetamme päivän lauluntekosession Chasen (marmalakes.com) kanssa kello 01:20 aamuyöstä silmät ristissä, mutta hymy huulilla. Valmiiksi on juuri tullut upouusi biisi, indiehenkinen lähtöanthem “Beginning in it left”. Biisin valmistumishuumaa vieläkin makeampaa on tuntea se, minkä itse koen yhteistyöksi parhaimmillaan: olemme luoneet yhdessä jotain, jota kumpikaan meistä ei olisi voinut luoda yksinään, ja, jota kumpikaan meistä ei olisi voinut luoda kenenkään toisen kanssa.

Tämä onkin lopulta ehkä kaikista jykevin lahja, jota Austin sydämeeni jätti: yhä voimistuneen ymmärryksen siitä, että tein musiikkia sitten yksin tai yhdessä, on oma ääneni lauluntekijänä se, josta kaiken on lähdettävä.

Tuo ääni on lopulta ainoa merkittävä “kilpailuetu”, jota minulla voi olla, ja juurikin se, jonka myötä mitään kilpailua ei oikeastaan ole olemassa. 

Ainoastaan musiikkia. Yksin ja yhdessä.

Katsoessani taaksepäin kaikkea sitä, mitä Austin minulle tänä syksynä antoi, päädyn vetämään yli aiemmin luonnostelemani lauluidean. 

Kirjoitan tämän alle: 

“Austin, Texas You Made My Heart – A Whole Lot Stronger”. 

(“Austin, Texas, sinä teit sydämestäni – hurjasti vahvemman”.)