Näin olympiavuoden kunniaksi kysytään nyt sinultakin: miltä tuntuu?

– Kyllä palkinto hienolta tuntui, ja kovasti arvostan sitä. Lajitovereilta tuleva arvostus on hirveän kivaa ja hienoa saada. On myös kivaa saada palautteena kiitosta esimerkiksi levyjä ostavalta yleisöltä; kumpikin on omalla tavalla hienoa.

Kaupallinen menestys tietenkin tuntuu hyvältä taloudellisessa mielessä, mutta sehän tarkoittaa myös, että asia on mennyt useammille jakeluun.

– Onhan se kivaa kun kehutaan, ja alan ihmisten kehuja arvostaa toisella lailla. Kuuntelija arvostaa ihan muita asioita, ei ne pohdi tekniikkaa tai ilmaisun sisältöä sillä lailla. Kyllä minä vähän huuli pyöreänä luin ja kuuntelin nyt näitä analyysejä – ”ai mää vai? Että onks niissä tommosii?”. Ei kirjoittaessaan sellaisia itse ajattele, ei sisäriimejä eikä muutakaan. Kyllä kirjoittaminen on ihan fiilishommaa; yrittää vaan tehdä semmosta että itse on tyytyväinen.

Mutta eivätkö tekniset seikat kuitenkin tule siinä perässä, eli katsot tavumääriä ja korkoja ja niin edelleen?

– Joo tietenkin. Se on vähän niin kuin vaikka lääkärillä potilasta hoitaessaan; sillä pitää olla empatiaa mutta myös taitoa.

”Tavisten” palaute lienee enemmän sitä, että tykkäsikö vai eikö, kun taas ammattilainen voi analysoida sinun tekstejäsi vaikka kuinka pitkälle, vaikkei koskaan niitä mielikseen kuuntelisikaan.

– Niin just (naurua)! Samaahan itsekin tekee. Sanotaan nyt vaikka huumori-jutut, niin en minä sellaisia koskaan istu alas kuuntelemaan. Enkä osaa itse sellaisia tehdä lainkaan, mutta jos joskus sellaisen satun kuulemaan, niin kyllä minä tajuan siitä onko se hyvä vai huono, ja aivan varmasti osaan arvostaa hyvien sellaisten tekijää.

Saatko työn tuoksinassa suoraa palautetta?

– No sellaista nopeaa, päällisenpuolista, että ”käy” tai ”ei käy”. Riippuu vähän siitä kenen kanssa työskentelee. Joku A&R -tyyppi saattaa kyllä puuttua johonkin yksityiskohtaan, ihan yhteen sanaankin. Muistan joskus kauan sitten väitelleeni säveltäjän kanssa ilmaisusta ”rakkauden voima”, mikä hänen mielestään oli täysin vanhentunut ilmaisu. Hän vertasi sitä suunnilleen johonkin osuusliikkeeseen tai urheiluseuraan, että ”ei tuolla lailla enää kukaan puhu”. Minä väitin tiukasti, että ”kyllä tavalliset ihmiset tietää ihan tarkkaan mistä siinä on kysymys”.   

– Olen myös törmännyt itseäni nuoremmissa tekijäpartnereissa joskus siihen, että he eivät – iästään johtuen – enää tunne jotain sanaa, joka omalla ikäpolvellani on täysin käytössä edelleen. Eli tulee jo tällaista sukupolvien välistä kuilua joskus eteen…

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan…

Tunnetko muuttuneesi kirjoittajana jo näiden reilun kymmenen vuoden aikana, josta sinulla on ammattimaisesta kirjoittamisesta kokemusta?

– Ainakin toivon kehittyneeni, niin taidon kuin ilmaisunkin puolesta. Nyt elokuussa minulta oli Somero Soikoon -kilpailussa yksi teksti, joka oli varmaan yli kymmenen vuotta vanha. Olin sen joskus antanut jollekin, enkä enää edes muistanut koko asiaa. Säveltäjä oli sen tehnyt kuitenkin, mutta vasta nyt sitten laittoi sen esiin. Laulu pääsi kahdentoista parhaan joukkoon, ja kyllä minä sitä tekstiä lievä häpeänpuna korvissa kuuntelin! Huokasin itsekseni, että ”olen mä nyt tuosta sentään jonkun verran kehittynyt”. Kriittisemmäksi ainakin tulee, mitä enemmän kirjoittaa.

Oletko tullut rohkeammaksi, vai oletko joutunut oppimaan talon tavoille – tiedät mikä ei varmaankaan menisi läpi, ja menet sen mukaan?

– Sen ainakin olen oppinut, että kenelle voi tarjota mitäkin. Olen varmaan vanhenemisen myötä tullut rohkeammaksi, ei niin pelkää enää reaktioita. Toivottavasti oma tyyli on kristallisoitunut, ja itsestäni ainakin tuntuu, että sitä on tapahtunut. [Muusikko] Ako Kiiski kerran sanoi yhdestä äänityssessiostaan, että hän arvasi tekstin olevan minun: ”sun tyylin tuntee heti”. Tuollainen on kyllä aika paljon sanottu! Voihan se olla negatiivinenkin – että tekee aina samanlaisia tekstejä (naurua)! Kyllä minäkin aika hyvin tunnistan esimerkiksi Toiviaisen Jorman tekstin.

Sitä kutsutaan tyyliksi. Kirjoitatko sinänsä enemmän vai vähemmän kuin aiemmin?

– Enemmän, ehdottomasti. Ennen tein töitä tai opiskelin, ja hoidin monilapsista perhettä siinä sivussa, mutta päätyönä sitä kirjoittaa paljon enemmän nykyisin. Ehkä mappi Ö:hön menee myös nykyisin vähemmän. Tein juuri sellaisen inventaarion, että niputin kaikki ne tekstit jotka ovat eri puolilla valtakuntaa erilaisten säveltäjien pöydillä, ikään kuin. Eli ne jotka olen joskus jollekin antanut, mutta joista ei ole mitään sittemmin kuulunut. Niitä on toista sataa. Laitoin vähän niin kuin voutina viestejä, että ”mitäs näille kuuluu?”.  

–Alkaa turhauttaa, kun joskus tuntuu kestävän niin hirveän kauan ennen kuin saa palautetta, että syntyykö niistä mitään. Aika vähän on kuitenkin sellaista, mikä ei ikinä päädy mihinkään levylle. Jos se ei jollekin kelpaa jostain syystä, niin sitten se laitetaan kiertoon seuraavalle. Tahdon tanssia kanssasi on hyvä esimerkki, se ei ensimmäiselle tarjoamalleni säveltäjälle mennyt läpi, mutta toiselle sitten meni.

Olet myös saanut julki muitakin tekstejäsi, eli jo neljä runokirjaa on tullut. Lienet sellaisesta kirjoittamisesta kovastikin innostunut, kun niitä noin monta – ja varsin lyhyen ajan sisällä – on ilmestynyt.

– Alku oli kovaa tahtia, tuliko kolme ensimmäistä puolentoista vuoden sisään. Niissä on myös laulutekstejä joukossa, mutta runot pääasiassa kirjoitin sinä aikana. Neljännessä ei ole enää yhtään lauluja, eikä riimirunojakaan. Aika hyvin ne ovat menneet, etenkin sitä ensimmäistä useita tuhansia. Olen luvannut viidennen saada marraskuun loppuun mennessä valmiiksi.

Missä mennään

Mitä muuta tänään on työn alla?

– Otin vetääkseni lyhyen sanoituskurssin Turun Konservatoriolla, ja tykkään siitä paljon. Olen Ikaalisissa ollut opettamassa joskus, ja tässäkin on tarkoituksena, että kaikki tekevät tekstin joka lopuksi esitetään konsertissa.   

– Meneillään olevista tekstitöistä on aina hankalaa puhua, kun ei koskaan tiedä meneekö ne läpi ja menevätkö siinä muodossa kuin niitä on nyt työstetty. Kun sanoo vaikka että tein pari tekstiä sen ja sen levylle, eikä ne sitten loppujen lopuksi menekään läpi, niin se on vähän hassua.   

– Tyylillisesti olen tehnyt viime aikoina vähän enemmän ”poppi-biisejä”. Tänä vuonna onkin tullut tällaisia uusia – ainakin minulle uusia – säveltäjiä, joiden kanssa olen tehnyt. Ja usein käy niinkin, ettei säveltäjää tapaa koskaan, ei edes puhelimessa – meilit vaan kulkee.

Onko toimijoiden määrä alalla muuttunut suuntaan tai toiseen?

– Mielestäni ei. Teen säännöllisesti ja eniten Warnerille, mutta yksittäin milloin minnekin. Vaihtuvuutta siis on, mutta ei määrällistä muutosta, ainakaan omalta kohdaltani en ole sellaista huomannut. Kaisa Ranta on yksi uusi tekijä – mielenkiintoisesti klassinen laulaja taustaltaan – jonka kanssa on ollut kiva tehdä.

Näin Jari Sillanpään heinäkuussa Äkäslompolossa keikalla, ja hän positiivisesti yllättäen muutamaan kertaan aivan erityisesti otti esiin esittämiensä laulujen tekijöitä. Ensin Anna Erikssonin (Oon kuka oon), ja sitten teidät – sinut ja Kaisan (Taivas tietää).

– Tosi kivaa kuulla, tuollaista tapahtuu todella harvoin.

Onko tunnettuisuutesi parantunut merkittävästi palkinnon tuoman julkisuuden myötä?

– No, ainakin olen paljon antanut haastatteluja. Kyllä minä mielelläni työstäni puhun, ei siinä mitään. Mutta luulen, että tuolla torilla käydessäni minua ei kukaan tunne sen paremmin kuin ennenkään, ja hyvä niin.

LAULUA, TANSSIA JA ROHKEATA ELÄMÄÄ

Vain hyvin pieni ammattilaisjoukko oli kiinnittänyt huomiota Sinikka Svärdin nimeen 90-luvun alkuvuosina, jolloin hänen ensimmäiset levytetyt tekstinsä ilmaantuivat esiin. Mutta Katri Helenan vuonna 1995 tekemä levytys Vie minut muutti tilanteen täysin: menestykseksi noussut, kansanmusiikkisävyjä käyttänyt, tuoreudellaan yllättänyt esitys, jonka kokonaisuuden onnistuminen oli epäilemättä vahvasti myös tehokkaan tekstin ansiota.

riepota rinnallasi / käsivarsillasi lujilla / kuljeta kerallasi / yön pimeimmillä kujilla /

vie minut / minut vie jonnekin / vie pian / äläkä tuo takaisin / vie kauas, niin kauas / kuin viedä vain voi / missä itkuni ilon helminä pisaroi (”Vie minut”, säv. Esa Nieminen / 1995)

Tekstin tuoreet ilmaisut ja leikittelyyn asti viety lennokkuus olivat uutta sävyä rytmimusiikin ilmaisussa. Nopeasti kävi ilmi, että Sinikka Svärd oli tullut alalle jäädäkseen. Hänen työnsä taso on osoittautunut kestäväksi, ja ilmaisu on kaiken lisäksi myös kehittynyt hienosti, menettämättä piiruakaan persoonallisuudestaan. Esimerkkinä tästä katkelma viime vuonna julkaistua tekstiä ”Riko minut”, joka huimalla tavalla hakee olemustaan jo lähes kalevalaisesta perinteestä.

riko minut riekaleiksi / särje salani siruiksi / pilko minut atomeiksi / murskaa muistoni muruiksi / tallaa tietoni tomuksi / runno raivoni romuksi / polje maahan mun mielettömyys / ja se pohjaton itsekkyys /

riko minut että ehjäksi tulla saan / riko minut hellästi mutta kokonaan / kisko pois kaikki tarpeeton / silloin helpompi olla mun on / riko rakkaudellasi minut (”Riko minut”, säv. Tomi Aholainen / 2007)

Sinikka Svärdin omin alue on parisuhdetekstit, joissa pätevällä ammattiosaamisella otetaan hallittuja riskejä kipeisiinkin aiheisiin mielenmaiseman hienovaraisissa koskettamisissa – palkintoraadin näkemyksiä summatakseni. Svärdin tunnetuimpia – ja myös kaikkein arvostetuimpia – tekstejä on Anna Erikssonin levyttämä Kun katsoit minuun, joka vakiinnutti hänen asemansa johtavien sanoittajien joukossa vuonna 2001. Lyhyestä muistosta kertovan tekstin sävy on tunnelmaltaan vahva – jopa rohkea – ja mukaan on noukittu persoonallisia yksityiskohtia.

kun uni haparoivin sormin luomet yhteen sulattaa / tulet mieleen huolettomin askelin / on jälleen kesäyö ja rannan tuoksu tihkuu kuusamaa / hymyilet taas niin kuin silloinkin / en enää muista kasvojas / tai mitä mulle sanoitkaan / mutta muistan miten katsoit / miten sait mut hehkumaan /

kun katsoit minuun / kaiken muun mä unohdin / kun katsoit minuun / vain sinun olla halusin / kun katsoit minuun / sytyin sylissäs ja paloin / silloin rakastaa sua aloin / kun sä katsoit minuun  / hetken niin (”Kun katsoit minuun”, säv. Esa Nieminen / 2001)

Toinen esimerkki Svärdin tunnetuimmista ja arvostetuimmista teksteistä on niin ikään Anna Erikssonin levyttämä Kaikista kasvoista vuodelta 2003. Myös se on Esa Niemisen säveltämä, ja monen muun Svärdin huipputekstin tavoin esimerkki siitä, miten parhaissa lauluissa on kysymys sanoituksen, sävellyksen, sovituksen ja esityksen onnistuneesta kokonaisuudesta. Vaikka Sinikka Svärd toimii alalla vapaana taiteilijana, ja on tehnyt ja tekee yhteistyötä usean säveltäjän kanssa, niin luonnollisesti on niin, että joidenkin tekijöiden kemiat toimivat luovassakin työssä toisia paremmin yhdessä, ja niinpä Svärdinkin kaikkein onnistunein ja kestävin työ on toistaiseksi etupäässä muutaman säveltäjän kanssa syntynyttä.  Kaikista kasvoista –laulun teksti kääntää laulun sävymaailman rakenteellisesti toisinpäin kuin se useimmiten on (vrt. esim. edellinen!); eli säkeistössä olotila on hyvä, kertosäkeen kuvatessa epätoivoisempaa tilannetta.

kun taas ilta vetää verhot eteen etten eilistä mä nää / kun varjot vajoavat veteen katsees sydäntäni lämmittää / nyt vasta ymmärrän mä miksi löytänyt en aiemmin / sitä suurta rakkautta vaikka etsinkin / kaikki on nyt päivänselvää kun sä olet lähelläni juuri näin /

kaikista kasvoista / kaikista katseista / etsin sinua, sinua vain / kaikista kasvoista / käsistä, huulista / aina sinua, sinua hain / tyhjistä vuosista, tuulista / paljon kyyneleitä mä sain / kaikista kasvoista, katseista / etsin sinua, sinua vain (”Kaikista kasvoista”, säv. Esa Nieminen / 2003)

Parisuhteiden kiemurat ovat moninaisine muotoineen esillä Svärdin teksteissä. Vaihtelevissa olosuhteissa ollaan yhdessä tai ei olla, ja tekstin sävy sekä näkökulma usein nimenomaan ovat hienoviritteisiä ja pienillä yksityiskohdalla pelaavia. Luulet sä tosiaan –tekstissä saattaa alun puhekielinen ”luulet sä”-ilmaisu (eikä esimerkiksi rytmisesti sama ”luuletko”) ensi hätään jopa häiritä, mutta tekstin edetessä ja kokonaisuuden muodostuessa – kuka laulaa, kenelle ja missä olosuhteissa – valinta varmentuu aivan oikeaksi ratkaisuksi.

luulet sä tosiaan että leikin sun kanssas vaan / etten tarkoita ollenkaan mitä sanon tai teen / luulet sä tosiaan etten oikeesti tahdokaan / jäädä viereesi nukkumaan vaikka luotasi meen / 

luulet sä tosiaan etten kaipaa sua milloinkaan / etten mieti miltä sä tunnuit kun pitää sua sain sylissäin / luulet sä tosiaan etten selkääsi katsomaan / jää kun sä meet /  musta poispäin (”Luulet sä tosiaan”, säv. Esa Nieminen / 2002)

Suhteessa voidaan olla vakiintuneesti mutta vieraantuneesti, tai salaa ja kiihkeästi.

varon koskemasta sua kun yöllä käännähdän / ettet heräisi ja huomais kuinka nyyhkytän / eipä silti että välittäisit siitä vähääkään / olen sinulle kuin ilmaa, joka yö niin yksin jään (”Ja joka yö”, säv. Esa Nieminen / 2002)

sunnuntai-iltapäivän polte ja paahtavuus / seinien sisällä suloisen pehmeä petollisuus / sinä olet vain minun, et kenenkään muun / kertoo sen kosketus suun (”Suudellaan”, säv. Tomi Aholainen / 2007)

Rakkaus voi alkaa myöhään, epäillen, varovasti ja vaikka syksyn sumussa.

tämä rakkaus heräsi hiljattain, syttyi sumuissa syksyöiden / seisoin häkeltyneenä ja huolissain etujoukoissa epäilijöiden / enhän uskonut että kohdalleni tällaista tulisikaan / sen oikean kanssa muut yhteen meni / minä vain jäin haaveilemaan (”Tämä rakkaus”, säv. Esa Nieminen / 2005)

sä tulit mun päivään, sä tulit mun yöhön / jo juutuit mun juhlaan ja työnnyit mun työhön / en aikonut lainkaan mä kaikkea alkaa uudestaan / sä väkisin väänsit mun torjuvaa kättä / et kestänyt että mä jään elämättä / kun houkutit hiljaa sait pelkoni kauas karkaamaan (”Ei koskaan”, säv. Esa Nieminen / 2006) 

Svärd on ammattilaisena tarkka tavumääristä ja –koroista, sekä riimeistä ja niiden sijainnista, mutta tarvittaessa rikkoo säännön persoonallisuuden tieltä. Vaikka hänen ilmaisunsa on selkeästi toiminut iskelmä- ja popsanoituksen uudistajana, on hän myös vankka perinteisten keinojen hyödyntäjä. Esimerkiksi jo Reino Helismaan varhaisista teksteistä löytyvä keino rinnastaa vastakohtia löytää sijaa myös Sinikka Svärdin teksteissä.

juoksen taas rantaan, jo lahkeeni kastuu / sen samettisantaan kun varpaani astuu / mereltä kuulen kuiskeita tuulen / ja muistan sen / yön pehmeän pinnan, sen pimeyden / mun pamppaavan rinnan ja värähdyksen / kun kätesi kuuman / kaarteelle uuman veit varoen

(”Yön tuuliin”, säv. Esa Nieminen / 2006)

löydä minut vaikka joskus kuoreen käperryn / löydä minut vaikka liian usein erehdyn / löydä minut sieltä minne sulta piiloudun / anna minun tietää että silti olen sun (”Löydä minut”, säv. Tomi Aholainen / 2006)

olen sinussa taas kuin kosketus / minä uuvun sun syleilyys / olen huuto ja käheä kuiskaus / olen hulluus ja järkevyys / olen sinussa kipu ja ikävä / olen veri, tuli ja maa / olen uni ja valo sen siivillä jo ennen kuin sarastaa (”Olen sinussa”, säv. Tomi Aholainen / 2005)

Tarinankerronta ei ole Sinikka Svärdin laji, mutta sympaattinen ajankuva on yksityiskohtana johonkin tekstiriviin toisinaan tallentunut.

sun housunpeffas roikkuu alempana kuin sielu sietää / mut oot reilu, rehellinen – sen ensi näkemältä tietää / silmäs vilkkuu veikeästi, kannat kaulallas helminauhaa / olet kiireestä kantapäähän täynnä rakkautta ja rauhaa /

olet helminauhapoika koko kaupungin herttaisin / hymy villin poikaviikarin, katse vanhan mestarin / hei helminauhapoika, täällä sinua tarvitaan / tuot pehmeyttäsi tänne kivikovaan maailmaan (”Helminauhapoika”, säv. Ilkka Wirtanen / 2006) 

Yksityiskohtien mestarina Svärdille on ominaista antaa painoa yllättävälle, vaikka yksittäiselle sanalle, tai hieman lapsenomaiselle kysymykselle – aina otsikoksi asti.

kun olet poissa olen pelkkä tyhjä kuori vain / haamukipua – kuin oisit yhä rinnallain (”Haamukipua”, säv. Esa Nieminen / 2000)

jos yöksi jään / en käy mä kieltämään / myös kauhu kiihkoon sekoittuu (”Jos yöksi jäät”, säv. Hannu Korkeamäki / 2005)

se oli kesä kaunein ja parhain, sen sisimpääni talletin / kai jotenkin tajusin varhain sen muistoks jäävän myöhemmin / sä silloin turhaa pelkoa vailla mua suulle suutelit niin / kieles kavalan käärmeen lailla kiemursi mun hampaisiin (”Villi ja viidentoista”, säv. Esa Nieminen / 2001)

on niin vaikeaa kun kesken kaiken herää huomaamaan / kuinka rakkaus ja viha ovat liki toisiaan / on niin haikeaa kun kaiken jälkeen suru vallan saa / mihin onni menee kun se katoaa (”Mihin onni menee”, säv. Esa Nieminen / 1999)

Musiikin voimaan ja tanssin taikaan Sinikka Svärd luottaa syvästi ja vakaasti. Kun menee huonosti, niin laulu auttaa aina. Yhdessä kaikkein hienoimmista teksteistään, Anna Erikssonin vuonna 2001 levyttämässä Iso ikävä –laulussa, perheenäiti ”pakenee” musiikkiin voimia saadakseen. Hänen surunsa syy ei käy edes selville, ja laulu katsookin tiukasti vain eteenpäin.

tahdon tanssia kanssasi tangon pöytien välissä / kulkureiden kuppilassa jossa ei hätkähdetä / työntää syrjään ne virttyneet tuolit / painaa suullesi suudelman / kieltää mielestä kaiken synkän, pahan ja pelottavan (”Tahdon tanssia kanssasi”, säv. Tomi Aholainen / 2004)

iso ikävä hiukan helpottaa kun jimi vonguttaa kitaraa / tai laulaa rakkaudesta elton john – kaikki melkein hyvin on / iso ikävä hetkeks hellittää, kun silmät sulkee ja kuuntelee / kuinka lauluissa kaikki selviää / ja kaipuu kalpenee (”Iso ikävä”, säv. Esa Nieminen / 2001)

Rakkauden tärkeydestä Svärd ei myöskään luovu, muuta keinoa hän ei näe. Päivässä pitää elää rohkeasti, unelmien myötä. 

täällä linnunradan lapset tahtoo rakastaa / pimeyttä vastaan ei he muuta suojaa saa /  linnunradan lapset kulkee kehää kiertäen / yössä toisiansa kohti hapuillen (”Linnunradan lapset”, säv. Ilkka Wirtanen / 2007)

niin kuin haamu hullu, huoleton / ullakollas yksin ujellan / suljettu jos ikkunasi on / kolkosti mä siihen kolistan / tuulen tungen taskuun, sitten tuun / sekoittaa et mua muihin voi / vien sut suurenmoiseen seikkailuun / missä aikuisetkin unelmoi /

tahdon elää niin etten vanhana mä joudu katumaan / tahdon elää, löytää sateenkaaren päästä satumaan / tahdon tanssia ja laulaa, tahdon itkeä ja nauraa / tahdon elää (”Tahdon elää”, säv. Tomi Aholainen / 2005)

*  *  *  *

materiaalia:

Merja Salonen: Sisäinen palo sytyttää sanoittaja Sinikka Svärdin (Selvis 1/2002)

Pekka Nissilä: ”Intohimon pitää säilyä” – Sinikka Svärd tekee laulutekstejä sisimpäänsä luottaen (musa.fi 4/2003)

Pirkko Kotirinta: Sinikka Svärd ryhtyi sanoittajaksi lasten vartuttua (Suomi soi 1 – tanssilavoilta tangomarkkinoille / Tammi 2004)

Leena Kokonmäki: Sinikka luo laulettavaa sydämellä (Teostory 2/2005)

Pirkko Kotirinta: Kuurupiiloa palavien tunteiden kanssa (Helsingin Sanomat 29.03.2008)

 

---