Musiikintekijät -logo

Herra X:n demoterapiaa ja Suunnitelma B

Herra X:n demoterapiaa ja Suunnitelma B

DEMO-TERAPIAA

X:N KANSIOT, 1/2000

Taas sitä demo-terapiaa. Etkö sinä koskaan kyllästy? kysyin herra X:ltä seuratessani hänen kuumeista työskentelyään uuden artikkelinsa kimpussa. En, apina ei valita, apina tutkii, vastasi X. tapansa mukaisesti moniselitteisesti ja jatkoi, Meitä demoilijoita on tässä maassa vuosittain lähes tuhat, joten revi siitä.

X:n raportti eli kolahduksia postiluukusta

Aamupäivällä kolahti postiluukkuni taas sillä soundilla, että tiesin saaneeni jälleen yhden levy-yhtiöille lähettämistäni demoista takaisin. Tunnelmani oli ambivalentti, koska toisaalta olin tyytyväinen demoni kotiutumisesta ja toisaalta tiesin etten ollut saanut tuollakaan nauhallani levytys-sopimusta. Kokemuksesta näet tiesin, että jos nauhastani olisi yhtiössä kovasti tykätty, olisi puhelimeni soinut tai postissa tullut pelkkä yhteydenottopyyntö ­ ei siis nauhaa.

Sanoinkin morsiolleni peittäen osittaisen pettymykseni, Kiva että lähettivät edes kasetin bäck.

Demonauhan palautus levy-yhtiöstä ei ole mikään itsestäänselvyys. Lähettämästäni 12. demosta löysi tiensä takaisin kotiin vain 5. kappaletta. (Kiitokset tässä palautetuista nauhoista kyseisille asiallisille levy-yhtiöille, eivät ne kasetitkaan ilmaisia ole.)

Kuoressa kasetin mukana oli tietysti aina jonkinlainen selvitys siitä miksei musiikistani oltu kiinnostuttu. Seuraavassa keskitynkin niiden sisältöön. Saldo jäi kylläkin aika laihaksi kun laput tuppasivat olemaan sellaisia valmiita monisteita, mutta käydäänpä ne tässä nyt läpi, vaikka ihan terapia mielessä.

Ensimmäinen kolahdus; 19.2­99

Demoni tuli takaisin Tamperelaiselta yhtiöltä. Palautteen nopeus innoitti, vaikkakin valmiin monisteen alalaitaan oli kirjoitettu käsin viesti: Ei sytyttänyt tällä kertaa, sorry.

Tampere oli siis kuullut minua. Moniste oli informoiva ja siihen oli präntätty 10. muun suomalaisen levy-yhtiön osoitteet ja tuotantopäälliköiden nimet. Hienoa toimintaa, ajattelin. Eli kymmenen pistettä Tampere, Finland.

Toinen kolahdus; 9.3.-99

Pienempi Helsinkiläinen yhtiö lähetti kasettini mukana hauskan monisteen jonka palaute vaihtoehdoista A ­ D oli valittu B.

– Materiaalinne on periaatteessa mielenkiintoista, joten kuulisimme teistä mielellään lisää vastaisuudessa.

Monisteen ”Lisäkommenttina haluaisimme todeta” kohtaan oli kirjoitettu käsin viesti;

– Terve. Ei oikein ole rahaa julkaista mitään enempää mihin ollaan budjetoitu jo.

Tämäntyylinen selvitys lämmitti tietty mieltäni.

Kolmas kolahdus; 11.4­99

Kansainvälinen yhtiö muisti minua valmiilla monisteella johon oli valmiiksi monistettuna myöskin tuotantopäällikön nimikirjoitus. Sen teksti alkoi;

– Valitettavasti tällä kertaa tarjonta ja kysyntä eivät kohdanneet … ja loppui …ps: sorry, etten voinut lähettää yksilöityä palautetta…

Tämä versio ei herättänyt minussa suurempia tunteita.

Neljäs kolahdus; 21.8 -99

Toinen iso yhtiö palautti kasettini mukanaan printattu kirje. Ensin siinä oli kiitokset lähettämästäni materiaalista, kuten kaikkien muidenkin levy-yhtiöiden lähettämissä lappusissa ja teksti jatkui;

– Pahoittelemme, että vastaukseni on viipynyt näin pitkään. Valitettavasti en tällä kertaa voi auttaa sinua viemään materiaaliasi eteenpäin, koska kuluvan kauden tuotantosuunnitelmat ovat jo varsin pitkällä… ja teksti loppui lupaaviin sanoihin; …Demo materiaalisi on edelleen tervetullutta.

Tämä lappu edusti mielestäni ”inhimillistä tatsia”, minut oli huomioitu yksilönä, oli epäkiinnostuksen takana sitten syy mikä hyvänsä.

Viides kolahdus; 17.11-99

Taas iso levy-yhtiö ja lyhyt selvitys tuotantopäällikön aidolla nimmarilla kuului seuraavasti;

– Etsimme pääasiallisesti suomeksi laulavia artisteja, joten suosittelen ottamaan yhteyttä muihin levy-yhtiöihin.

– Muihin levy-yhtiöihin, murahti X. kirjoituskoneensa ääressä ja jatkoi: Minä olen ottanut yhteyttä jo kaikkiin.

X. tuijotti paperiläjää huolestuneen näköisenä ja tajusin muutaman lohdutuksen sanan olevan paikallaan.

– Mutta ethän sinä ole tarjonnut uusimpia kappaleitasi vielä kenellekään ja ne ovat mielestäni parhaitasi.

Niin… totesi X. hajamielisesti ja ymmärsin hänen aivojensa ahkeroivan jonkin uuden suunnitelman parissa. Seuraavana unettomana yönä päätti X. toteuttaa suunnitelma B:n.

SUUNNITELMA B.

eli kuinka minusta tuli Pyros recordsin presidentti!

Sain huiman tarjouksen itseltäni, ryhtyisinkö Pyros-recordsin presidentiksi? Suostuin, se oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvä moka.

Tilanteeni oli seuraavanlainen:

Olin koettanut löytää musiikilleni julkaisijaa jo muutaman vuoden tuloksetta. Täysipäiväisestä ahertamisestani musiikkini parissa johtuen oli valmiita kappaleita ja niiden nauhoituksia kertynyt hyllyyni jo muutaman albumin verran, työn alla olevista kappaleista puhumattakaan.

Olin tipahtanut pahaan saumaan jonka lumipalloefekti vaikutti seuraavasti; ei levytys-sopimusta, ei apurahaa, ei hunajaa, ei hauskaa. Jotakin oli siis tehtävä.

CD-R

Omakustannustoiminnasta oli minut pitänyt erossa monikin asia, vaikka olin sitä tietä aikanani paikkani auringossa lunastanutkin. Yksi syistä oli CD-minimipainoksen suuri määrä; 500kpl, joka oli minun tarkoituksiini liian suuri. Kauhukuvani olisi näet ollut kotini nurkassa pölyttyvä omakustanne cd-pino.

Kuulin kollegaltani CD-R formaatista. Se kuulemma mahdollisti pienemmät painokset asiallisella keskiöpainatuksella. Otinkin heti yhteyttä cd-tehtaaseen ja sieltä minua informoitiin seuraavasti,

CD-R formaatti on suunniteltu korkeintaan 100 kpl:n painoksille jolloin yksittäisen alle 56 min albumin hinnaksi tulee, mustavalkealla keskiöpainatuksella 43mk.

Ei siis mitään halpaa hupia.

Mutta tässä vaiheessa ei sekään seikka voinut minua enää pysäyttää. Aloitin nauhahyllystöni purkamisen alkupäästä, kuinkas muuten. Arkistoissa homehtumisen sijasta ex. bändini live-albumi ja rokkitrioni debyytti saisivat nähdä päivänvalon. Suunnittelin desing-kannet ja keskiöt tietokoneella taittamiseen erikoistuneen ystäväni kanssa. Masteroin nauhani kotistudiossani, poltin niistä CD:t ja lähetin materiaalit cd-tehtaalle.

Tehtaan hintaan ei sisältynyt kansityöt, joten liimailin ja leikkailin taidepläjäykseni kasaan laserkopioista. Tuotepaketeistani tuli oikein hienot.

Musiikkia karsinasta eli muutamia omakustanteeseen liittyviä huomioita

Albumini kuuluivat ehdottomasti musiikin marginaalisiin ilmiöihin, mistä olin kylläkin vain ylpeä. Alan pienlehdet kiinnostuivat levyistä ja juttuja tehtiin. Pieni mutta sitäkin innokkaampi yleisö tilasi levyjä ja myin niitä myöskin levynjulkaisukeikoilla. Että tällaista toimintaa…

Omakustanteen tekijän, kuten kenen tahansa musiikintuottajan on otettava tämä päivänä huomioon musiikin karsinoituminen. Se on mielestäni hieman sääli, mutta eri diggaripiirien väliinputoajaa odottaa eittämättä Siperia. Musiikkialanlehdet ja radio-ohjelmat soittolistoineen ovat muokattu tiukoille kohdeyleisöille ja tämä pätee aina iskelmämusiikista black metalliin.

Tämä globaali piirre kannattaisi siis kääntää edukseen.

Omakustannetta julkaistessa on aivan kohtuutonta asettaa itselleen tuhansien levyjen myyntitavoitetta. Tuotteensa myyntiä on terveellisempää ajatella kymmenissä ja satsata projektiinsa menekin ja voimavarojensa mukaan. Radioasemille ja lehtiin saa tietysti upotettua helpostikin satoja levyjä, mutta palatakseni kaupallisen maailman julmiin lakeihin suosittelisin lähinnä täsmäpommituksia määrätyille toimittajille.

Lopullisen innostukseni omakustannetoimintaan sinetöi internet, joka mahdollisti tuotteelleni maailmanlaajuisen jakeluverkoston, he ­he, mutta kuitenkin. Omien nettisivujen hienous on niiden muokattavuus, voi aloittaa pienestä, kuten minun tapauksessani ja laajentaa sivujen palveluja sitten aina tarpeen mukaan. Seuraavaksi olen itse laajentamassa levy-yhtiöni sivuja, levytilauspalvelun ja infon lisäksi ääninäytteillä.

Omatoimisuus levyrintamalla ei tietenkään rajaa pois, etteikö voisi kehitellä laajempia kuvioita ja lähetellä uusia demojaan oikeille levy-yhtiöille, päinvastoin. Se että saa tekeleitään konkreettiseen pakettiin avaa aina uusia näkökulmia ja raivaa tietä omalle ”tuotekehittelylle”.

On tärkeää kokeilla juttujensa kantavuutta ja kuten minun tapauksessani pysytellä kehissä.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2000

Selaa lehden artikkeleita