Musiikki kuitenkin vei miehen mennessään, ja jo opiskeluaikana hän päätti tarttua vain sellaisiin töihin, jotka liittyvät tavalla tai toisella musiikkiin. Salon linja on pitänyt. Suuri yleisö tuntee hänet lauluntekijänä ja laulajana, mutta hän on tehnyt paljon muutakin.

– Mulla on oma pieni festivaali tuolla Saarikylillä, Kangasalla. Silvennoisen Heikki ja Mikko Löytty soittivat bändillä siellä. Mä vedin Maija Ruuskasen ja Veera Railion kanssa, ja ne vetivät hienosti. Silloin mietin, että pitäisikö vähitellen opetella soittamaan. Se on jäänyt, koska lauluntekijän ei välttämättä tarvitse olla mikään supersoittaja. Olen kevyessä musiikissa tehnyt ihan kaikkea: pyörittänyt levy-yhtiötä, järjestänyt festivaaleja, kirjoittanut ja ollut yleismiehenä….

Uran alkuvaiheessa piti välillä syödä pelkkää näkkileipää, mutta tekemisestä Salo kertoo nauttineensa senkin edestä. Hänen silmistään loistaa yhä ilkikurinen pilke, jonka on helppo uskoa olleen siellä aina.

Ensiaskeleet

Sama peruskysymys siitä, pitäisikö opetella soittamaan, sai aikoinaan ison pyörän liikkeelle. Isoveli toi Salolle kitaran 70-luvun alkupuolella. Veli oli saanut kitaran kämppäkaveriltaan, joka taas maksoi sillä vanhoja viinavelkojaan. Veljen musikaalisuus oli seitinohutta, joten pikkuveli Heikki sai soittimen.

– Mä rupesin rämpyttämään sitä. Se oli kyllä aika alkeellista. Eikä Lapuan musiikkiopistossa siihen aikaan opetettu kitaransoittoa. Kielet haettiin kultasepänliikkeestä. Sieltä hain myös ensimmäiset nuottini ja mietin, että mitäs nää mustat pylpyrät ovat. Kirjastosta etsin lisää kirjoja aiheesta ja päätin opetella soittamaan. Eihän siitä tullut yhtään mitään. Tiedän, että Edu Kettunen on aloittanut ihan samalla tavalla. Kun ei opi, ehtii tekemään viisi omaa biisiä samassa ajassa kuin opettelisi soittamaan El condor Pasan. (Säv. Daniel Alomía Robles, toim. huom.)

Suomirockin aamu iski kipinän

Samoihin aikoihin suomirock vyöryi voimalla esiin. Sormi kasettisoittimen rec-nappulalla Salo poimi radiosta uusia tekijöitä. Levysoitinta hänellä ei ollut, mutta silti suomalaisen musiikin aalto pyyhkäisi ylitse. Dave Lindholm, Juice Leskinen ja Hector vaikuttivat musiikin tekemiseen vahvasti, ja Salo tajusi, että oli alkanut uusi aikakausi, joka oli kypsä myös omille lauluille.

– Tunsin alusta asti, että tämä on mun homma ja mietin, että voisiko tätä opiskella ammattikoulussa. Tajusin aika nopeasti, ettei missään opeteta laulujen tekemistä. Kehittelin oman koulun. Mulla oli kymmenen biisin lista. Aina kun tein uuden lauluin niin mietin, kuinka hyvä se on ja miten se sijoittuu listalla. Viimeinen putosi aina pois, ja näin minulla oli jatkuvasti kymmenen biisin ohjelmisto. En uskaltanut soittaa niitä kenellekään muulle kuin yläkerran kämpässä itselleni. Kun 80-luvulla menin Jyväskylään ja perustin bändin ja tein ensimmäiset levyt, moni lapsuudenkaverini ihmetteli, että teenkö lauluja ja soitan. Ei siitä kukaan tiennyt. Se oli oma salaisuus, vaikka olinkin aika määrätietoinen.

Pikkupojasta lähtien Salo luki paljon sekä kirjoitti runoja, novelleja ja romaaneja. Ei mitään tyypillisiä pohjanmaalaisen pikkupojan puuhia. Hän halusi kokeilla kaikkea, ja laulujen tekeminen tuntui omimmalta. Toki hän on myöhemmin toteuttanut laajemmin muitakin kokeilujaan.

– En esittänyt biisejäni senkään takia, että se oli hävettävää. Vasta 80-luvun puolivälissä tein lopullisen salto mortalen itseni kanssa.

Kaiken on liityttävä musiikkiin

”Opiskelen sitä ainetta mistä on laulujen tekemisessä eniten hyötyä”. Näin Salo ajatteli vuonna 80. Hän opiskeli tuolloin yhteiskuntapolitiikkaa ja oli vahvasti sitä mieltä, että laulun pitää olla myös poliittinen tai yhteiskunnallinen, ei kuitenkaan puoluepoliittinen. Vuonna 85 Salo tuli itse siihen päätelmään, että hän on työtä vieroksuva, koska vain harrastus kiinnosti. Tilanne kävi ahdistavaksi ja Salo erosi kirkosta, lähetti sotilaspassinsa takaisin ja päätti tehdä irtioton. Siinä hetkessä hän päätti tehdä vain sellaisia asioita, jotka liittyvät lauluihin. Levyarvosteluja sai tehdä, koska se liittyi tavallaan aiheeseen.

– Ennen Miljoonasateen läpimurtoa opiskelin Jyväskylässä ja olin ylioppilaskunnan kulttuurisihteerinä. Se oli hieno työ, koska kuukausipalkka juoksi eikä kukaan hengittänyt niskaan. Olin tehnyt kaikenlaisia hommia; ollut siivoojana, toimittajana ja yhden kesän sosiaalitarkkailijanakin. Mietin, että mikä on vikana, kun valmistuminen lähestyi ja työelämä kutsui, mutta mikään ei kuitenkaan kiinnostanut. Ainoa asia mikä oikeasti kiinnosti, oli biisien tekeminen. Enkä tajunnut sitä vielä silloinkaan, että lauluja kirjoittamalla voisi tienata elantonsa.

– Pedro Hietanen oli silloin EMI:llä. Lähetin hänelle Lapsuuden sankarille -biisini. Palaute tuli postissa: ”Ihan hyvä sävel, mutta sanat ovat ihan paskat”. Se muistaa aina pyytää sitä multa anteeksi.

Haluatko levylaulajaksi?

Ollessaan Jyväskylän Ylioppilaskunnan kulttuurisihteerinä Salo näki lehdessä ilmoituksen: ”Haluatko levylaulajaksi? Tule Hotelli Jyväskylän hotellihuoneeseen antamaan laulunäyte”.  Ilmoituksessa oli Finnlevyn tuottaja Timo Lindströmin nimi. Salo soitti Lindströmille ja kysyi, josko heitä kiinnostaisi tulla ravintola Ilokiveen kuuntelemaan läpileikkausta Jyväskylän rockelämästä. Salo keräisi kaikki parhaat bändit yhteen ja järjestäisi levy-yhtiön edustajille konsertin, johon yleisökin pääsisi mukaan. Lindström innostui ajatuksesta. Salo haetutti taksilla ja ylioppilaskunnan rahoilla levymogulit paikalle.

– Heitimme heidän eteensä kaljatuopit ja ruokalistat. Reteesti lupasimme, että ”ottakaa mitä vaan, talo tarjoaa”. Totta ihmeessä mä olin laittanut oman bändini sinne esiintyjälistalle. Se oli itse asiassa jo miehistöltään Miljoonasade, mutta nimi oli joku Kling Klang. Timpan seurassa oli Finnlevyn tuottaja Janne Louhivuori, joka sitten kysyi, että oletteko tehneet demoa, c-kasettia? Tämä tapahtui vuonna 85, ennen joulua. Joulun jälkeen Janne soitti, että tehtäisiinkö sinkku? Elokuussa ilmestyi Lapsuuden sankarille, jonka b-puolella oli Helenan baarissa. Se soi ihan sikana. Ja itse asiassa sillä tiellä tässä ollaan.

Laulujen tekeminen ja opiskelujen saattaminen päätökseen täyttivät Salon elämän. Hän ratkaisi asian laittamalla kaksi pöytää lähekkäin ja tuolin niiden väliin. Toisella pöydällä oli gradu ja toisella tekemistä odottavat laulut.

– Kun tein gradua ja väsyin siihen, tein biisejä. Siinä opin käyttämään kirjastoa. Jokaisen biisin teksti on sellainen toimittajan research-tapahtuma. Nykyään haen tietoa netistä.

Tekeminen laajenee

Jyväskylään muutto oli Salolle monessa mielessä oven aukaisu maailmaan. Hän löysi itsensä myös Jyväskylän Ylioppilasteatterin näyttämöltä. Salolla saattoi olla neljä roolia: hän teki musiikin, näytteli, hoiti valot ja oli tiedottaja. Teatterista hän löysi itselleen myös vaimon. Kun Sirkku Peltola lähti ammattiteattereihin, Salolle aukesi taas uusi työmaa. Hän teki laulutekstejä ja lauluja teatteriin, mikä taas johti siihen, että hän kirjoitti ensimmäisen musikaalikäsikirjoituksensa, nuorisomusikaali Virgon. Myöhemmin hän on kirjoittanut näytelmiä.

– Kun nukkuu näytelmäkirjailijan kanssa, niin väistämättä näytelmät alkavat kiinnostaa. Pahimmillaan tilanne oli 2000-luvun alkupuolella, kun oli monta palloa ilmassa. Tyypillinen työviikkoni oli sellainen, että hoidin useita projekteja samaan aikaan. Mulla oli erilaisia työpisteitä kotona. Kahdeksalta lähtivät kakarat kouluun ja Sirkku töihin. Ja neljään asti, ennen kuin piti tehdä taas ruokaa, juoksin kotona paikasta toiseen. Olin psyykannut itseäni siten, että kun teen jotakin toista hommaa, niin olen sen ajan toisesta lomalla. Mulla oli tapana sunnuntaina ennen nukkumaan menoa suunnitella jo tulevaa viikkoa valmiiksi.

Mitä oikeasti haluaa

Viime aikoina Salo on opetellut hidastamaan vauhtia. Keväällä keho muistutti häntä siitä. Hän muistelee, että oli pienestä kiinni, ettei hän kaatunut sänkyyn. Silloin Salo lupasi vaimolleen, että ei päästä enää tilannetta samanlaiseksi.

– Tällä hetkellä on tietysti keikat ja opetustyö. Sen lisäksi on kolme projektia: teen aapista, leffakäsikirjoitusta Hevisaurukselle ja valmistelen omaa levyäni. Jos jotain putoaa pois, niin en ota tilalle lisää.

– Olen huomannut, että 55-vuotiaana tulee jo mukavuudenhaluiseksi. Aiemmin elämä oli hektistä. Koko ajan oli jalka jonkun oven välissä. En suosittele. Siinä jää helposti tekemättä se, mitä haluaa oikeasti tehdä.  Olen ajanut itseni yksinäiseksi puurtajaksi, mutta yksin ei vaan aina jaksa.

Salo vetää lauluntekijäkursseja enemmän kuin kukaan muu Suomessa. Hän on huomannut, että meillä harrastetaan lauluntekoa enemmän kuin koskaan. Nuoret pommittavat levy-yhtiötä lauluilla, mutta ne eivät mene läpi. Salon mukaan lauluja muokataan tämän takia liikaa toistensa kaltaisiksi.

– Yritän kursseillani haastaa oppilaitani, että saisin itsekin motivaatiota ja haastettua itseäni.  Jossain vaiheessa kurssejani oli ympäri Suomea, kunnes opin sanomaan ei. Nyt sovimme Eija Hinkkalan ja Tuija Rantalainen kanssa, kuka ottaa minkäkin koulutuksen hoitaakseen. Valmennamme myös koko ajan yhdessä. Yksin ei tarvitse tehdä kaikkea. Valmennettavia on laidasta laitaan.

Tekemisen nälkä

Heikki Salo sai juuri Helismaa-palkinnon. Aiemmin hänet on palkittu Juha Vainio -palkinnolla sekä taiteen valtionpalkinnolla, ja Miljoonasade on saanut kolme Emmaa. Tässä on vain murto-osa kaikista palkinnoista ja huomionosoituksista. Harva elossa oleva kevyen musiikin tekijä on pystynyt vastaavaan. Ajat muuttuvat, ja nykyään tekijät saavat arvostusta jo elinaikanaan.

– Kyllä palkinnot merkitsevät. Ne kertovat, että arvostetaan.

Voisi kuvitella, että pitkä ja mittava ura olisi laimentanut intohimoa tekemistä kohtaan. Laulujen ja aapisen tekemisestä puhuminen saa Salon innostumaan.

– Mulla on edelleen iso nälkä. Haluan tehdä yhden helvetin upean sävellyksen. Se vie minua eteenpäin. Teen uuteen aapiseen kaikki lorut ja runot. Pääsen kirjoittamaan juttuja kaikille Suomen lapsille. Ne muistavat ala-asteen lorut aina. Keikkaileminen toimii hienosti. Tulipalon aion vielä nostaa sellaiseksi, että kaikki tietävät mistä bändistä on kysymys. Pitää myös kirjoittaa kirja. Ja olen lupautunut kirjoittamaan näytelmän. Pääni on tällainen, että koko ajan tulee lisää ideoita. Yritän pärjätä itseni kanssa.

Kotisivu: www.heikkisalo.com

---

Albumeja

Miljoonasade 
Pesuhuoneesta keittiöön (Kräk, 87)
 Laukauksia viulukotelossa (Kräk, 88)
 Veitsen valossa (Kräk, 89)
 Vain nopeat elävät (Kräk, 89) Nuoli ja väri (Fazer Finnlevy, 91) Lelukaupan häät (Fazer Music, 92)
 Hevonen ja madonna (Fazer Music, 93) Vieraalla maalla (Fazer Music, 94) 
Käärmeenkantaja (Fazer Music, 94) 
Poikapainia ja digitaalidaameja 

(Dig It, 96)
 Stupido groove (Dig It, 98) Siskon luo San Diegoon (Pyramid, 2000)
 Heikki Salo ja Janne Louhivuori 
Omskista (Pyramid, 99)

Herra Heinämäen Lato-orkesteri

Ilosofiaa! (Roima, 04) 
Nyree Näkkäri (Sateen ääni, 07)
 Äiti venyy (Sateen ääni, 10) 
Leijonatuuliviiri-soundtrack (Sateen ääni, 11)
 Jouluraketti! (Ropina, 12)

SaloRantala Soi

SaloRantala Soi (Johanna Kustannus, 03) Talvijalka (Liverace & Sateen ääni, 09)

Sooloalbumit


Tehtävä Jäämerellä (Fazer Records, 97) Unen renki (Sateen ääni, 10) 
Hiili (AXR Music, 12)

Kirjoja


Sateen ääni (Like, 2000) Kynsilehto (Like, 01)
 (kahle)Kuningaslaji (Like, 06)

Muuta


Ihmeiden päivä – Helmiä Heikki Salon Laulukirjasta (EMI, 12) (eri artisteilta 43 biisiä, joissa Salon tekstit)

Heikki Salon vuosikymmenet omin sanoin