Musiikintekijät -logo

Heidi Maria Paalanen etsii laulua aina ja kaikkialta

Heidi Maria Paalanen Haastattelu

Heidi Maria Paalanen etsii laulua aina ja kaikkialta

Kaikki Heidi Maria Paalasen (s. 1980) elämän polut tuntuvat johtaneen hänet luonnollisesti lauluntekijän tielle. Tielle, joka on kuljettava. Yksi poluista oli Sibelius-Akatemian järjestämä Hittitehdas-koulutus (2009), jossa kertyi niin paljon virtaa ja innostusta, että Heidi ”myi itsensä” kokopäivätoimiselle biisien kirjoittamiselle.

– Tätä mä haluun tehdä. Tein 5-vuotissuunnitelman ja päätin, että nyt satsaan tähän kaikkeni. Jos ei siinä ajassa lähde, niin keksin jotain muuta. Raivasin itselleni työhuoneen, hommasin kamat ja aloitin mu-santeon tietokoneella nollasta, kun sain mieheltäni ohjelman 30-vuotissynttärilahjaksi. Täydellisin lahja ikinä!

– Ennen kurssia en tuntenut montaakaan lauluntekijää. Olin jopa hieman hävennyt pop-taustaani liikkuessani aiemmissa töissäni taidemusiikkipiireissä. Tuntui tosi hyvältä tavata itseni kanssa samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä ja kuulla ammattilaisten, kuten Mikko Tammisen, Jukka Immosen, Mariskan, Teemu Brunilan tai Tuure Kilpeläisen kertovan työstään. 

Onnenpäivä 

Kun oma poika meni tarhaan, alkoi Heidi kahden vuoden kotiäitiyden jälkeen ”virkamiesmäisen” laulunteon treenaamisen yhdeksästä neljään. Vaikeinta oli demojen tuottamisen oppiminen. Kun siihen ei ollut koulutusta, piti sohia itse. 

– Onneksi lähipiirissä oli osaavampiakin ihmisiä, jotka tekivät alussa demot puolestani, jotta sain ekoja biisejäni liikkeelle. Merkittävin niistä oli Jannika B:lle tehty Onnenpäivä. Pohjatyö, valtava hien ja kyynelten määrä, turhautumiset ja itselleni suuttumiset tekivät just siitä biisistä tärkeimmän. Pienempiä juttuja oli jo mennyt läpi, mutta tää oli mulle se merkki ja enne, joka riitti kylvämään uskoa, että musta on tähän hommaan. 

Kirjoittaminen oli alkanut kuitenkin jo nuorena päiväkirjakuvioista. Kun Heidi sai 15-vuotiaana kitaran syntymäpäivälahjaksi, heräsi ajatus tehdä päiväkirjajutuista lauluja. Lauluihin voisi varastoida tunnelmia ja maisemia aivan eri tavalla, kuin uuvuttaviin kirjoituksiin. Näin syntyi jo laulunpätkiä ja yksittäisiä säkeistöjä. Aivan ensimmäinen rakenteeltaan kokonainen biisi näki päivänvalon Heidin ollessa yläasteiässä. 

– Hengailtiin kaverini Anna-Kaisa Isohannin kanssa paljon pianon ääressä ja jossain tylsistymispuuskassa alettiin keksiä omaa laulettavaa. Syntyi mahtava ”ranteet auki” -balladi, Gone With the Wind. Balladi sai ensiesityksensä lukion biisikisassa. Jännitin pupu pöksyssä, mutta oli mahtava esittää jotain aivan omaa.

Lukioikäisenä Paalanen perusti kolmen muun laulajan kanssa tyttöbändin nimeltä Shimmer, jonka yhtenä sanoittajanakin hän toimi. Touhu ei ollut aluksi kovin vakavaa, mutta kipinä tekemiseen voimistui. Tekeminen vakavoitui, kun bändi sai levytyssopimuksen. 

– En kuitenkaan osannut kantaa huolta mistään, muistan vain viihtyneeni tietokoneen ääressä yömyöhään. Joskus sähköpostiketjuissa olimme me kaikki laulajat kirjoittamassa sanoituksia vuorotellen. Yksi kirjoitti pari riviä, toinen jatkoi ja sitä rataa. 

– Mitään ei hylätty, mitään ei arvosteltu. Kaikki, mitä syntyi oli hyvää just niinku pitikin. Se huolettomuus oli hauskaa ja poiki varmaan sata tekstiä. 

Hauskaa sen on täytynyt olla, koska Heidin lisäksi Noora-Kaisa Salo-Peltokoski ja Annika Ammesmäki-Kangasniemi laulavat edelleen yhdessä Hyvät Hyssykät -yhtyeessä. 

Kun ei voi olla tekemättä

Musiikin tekeminen on Paalaselle tapa järjestää omia ajatuksia. Hän oppii kirjoittamalla myös näkemään pahoissakin jutuissa hyvää.

– Teen biisejä, koska en voi olla tekemättä. Se on osa mua, hahmotan maailmaa biisieni kautta.

Tekemisen missio on myös se, että biiseillä voi koskettaa ihmisiä, saada tunteet pintaan.

– Mun tekemä biisi voi auttaa jotakin toista käsittelemään tunteitaan. Se voi myös tuoda iloa tämän elämään. 

Innostusta pitää yllä sekin, ettei koskaan tiedä, mitä syntyy seuraavaksi. Helmi on aina yllätys itsellekin. Sen syntymistä ei voi ennustaa. 

– Joskus käy niinkin hyvä tuuri, että biisi kirjoittaa itse itsensä, kuten mun biiseistä esimerkiksi Jannika B:n levyttämä, toistaiseksi suurin hittini Seuraavaan elämään.

– Kyllä insinöörityölläkin syntyy kelpo kamaa, mutta flow-hetket on mulle se jokin, jota odottaa. Tavoitella niitä ei pidä, silloin ne vain karkaavat tavoittamattomiin.

Laulun etsintää

Paalanen säveltää ja sanoittaa, usein yksin, usein muiden kanssa, toisinaan lyriikat, toisinaan taas melodia edellä. Mitä monimuotoisempaa ja vaihtelevampaa tekeminen on sen parempi. 

– Oon kuitenkin huomannut, että jos en saa värkkäillä sävellyksen kimpussa, biisi jää itselleni etäisemmäksi. Jos tekisin pelkkiä sanoituksia, en saisi sellaisia kiksejä, joita tarvitsen.

– Kun teen yksin, istun vain pianon ääreen ja alan laulaa. Annan sävelten ja sanojen löytää vapaasti toisensa ja katson, mihin ne mua vievät. Nyhjäsen tyhjästä. Äänitän nämä nyhjäsyt ja jos ne tuntuvat kelpojutuilta, niin lähden työstämään eteenpäin. Jos saan tekstin toiselta tekijältä, luotan myös tähän laulamismetodiini. Etsin laulua laulaen.

Nykyisin Paalanen on aina ja kaikkialla etsimässä laulua, lomallaankin. Lauluja tai ainakin aihioita leijuu kahviloissa, kirjastossa, luonnossa, kaupungilla, kuntosaleilla. 

– Keräilen koko ajan aiheita muistioon. Kun sitten tulee träkki sanoitettavaksi tai toplainattavaksi, otan muistion esiin ja tsekkaan löytyisikö yhteensopivia palasia. Jos löytyy, alan kasaamaan niiden ympärille kartastoa ja koitan löytää kulman, mistä kirjoitan.

– Jos teen tekstiä ilman, että tiedän, kenen esittämänä laulu löytää kotinsa, löydän jutun usein kirjoittamalla. Alan vain kirjoittaa, teksti ruokkii itse itseään ja vie mua johonkin suuntaan. Kun saan tekstin jonkinlaiseen kuosiin, kirjoitan sitä uusiksi niin kauan, että olen tyytyväinen.

Jotkut laulut tehdään suoraan tietylle artistille. Artistilta tulee usein aiheita ja ideoita valmiina tai niitä mietitään yhdessä. Näin mennään usein myös co-writeissa.

– Joskus on vaikea riisua oma persoona pois tekstistä, kun pitää kirjoittaa täysin toisenlaiselle ihmiselle, kuin itse on. Usein artistia ei edes tunne henkilökohtaisesti. Koen olevani kuitenkin herkkä ja empaattinen, joten pienellä virittäytymisellä ja tutkimustyöllä kykenen asettumaan toisen ihmisen osaan.

– Saatan myös tehdä niin, että kirjoitan tekstin ensin omalla tyylilläni valmiiksi ja muutan sitten sanoja artistille paremmin sopivaksi.

Joukkuepeliä

Paalanen lyö lauluntekijähanskansa tiskiin vähintään kerran kuussa.

– Yleensä se liittyy tämän alan ennustamattomuuteen, paineeseen ja yksinäisyyteen. Yksinäistä puurtamista tämä on vaikka teenkin paljon co-writeja. Siedän kyllä yksinäisyyttäkin, mutta kaipaan jengiä, johon kuulua. Mulla on mahtavia kollegoita, joiden kanssa teen, mutta he asuvat pääasiassa muualla kuin Kokkolassa. Esimerkiksi Saara Törmästä on tullut mulle oikein luottokollega.

– Biisintekojengi on parhaimmillaan kuin hyvä urheilujoukkue pelissä. Yhdessä tekeminen on mulle luontaista. Meillä on onneksi tää Kokkolan jengi, Jannika B, tuottaja Jonas Olsson ja mä. Pohjalaisuus näkyy meissä, ollaan kaikki kunnianhimoisia, sitkeitä ja sisukkaita. Hommia ei jätetä puolitiehen. Huumoria ei silti unohdeta, se on hyvin tärkeä osa meidän jengiä.

Joukkuepeliä pelataan myös Paalasten perheessä. Aviomies on Antti Paalanen, joka on haitaristi ja kansanmusiikin ammattilainen. Molemmat tekevät omaa uraansa, mutta joskus työt risteävätkin.

– Antti auttaa mua joskus demojen tekemisessä ja oon mä sanoittanut hänenkin biisejään. En mä ilman hänen kannustustaan olisi ehkä uskaltanut koittaa siipiäni biisintekijänä.

– Kun toinen edustaa taidemusiikkia ja toinen populaarimusiikkia, on tosi avartavaa käydä keskusteluja ja saada oivalluksia toisen näkökannoista. Oon onnekas, että mulla on niin hyvä keskustelukumppani kotona. Arvostan sitä, että hän suhtautuu kaikkeen musiikkiin avarakatseisesti ja hyväksyvästi. Viisivuotias poikamme pitää meidät kiinni arjessa. Me lauletaan ja soitetaan yhdessä koko jengi. Lapsi tuo pilkahduksia musiikin aidosta riemusta, musiikin ytimestä.

Menestystä juomavedestä?

Vaikka ulkopuolisuus joskus vaivaakin, ei Heidi kuitenkaan halua muuttaa pois Kokkolasta.

– Kaupunki on antanut mulle paljon ja haluan myös kasvattaa lapseni täällä luonnon ja meren äärellä. Kuulen omat ajatukseni ja täällä on tilaa hengittää.

Sattumaa vai ei, mutta Kokkolasta on viime aikoina noussut rytinällä tekijöitä ja artisteja koko kansan tietoisuuteen. Paalanen heittää pilke silmäkulmassaan jonkun jopa epäilleen ilmiön johtuvan kaupungin vesijohtovedestä. Totuus lienee kuitenkin kaupungin Pumppu-hanke-henkisessä toiminnassa.

– Kaupunki on pieni, piirit ovat pienet. Nuoriso- ja musiikkitoimintaan satsataan. Lähes kaikki harrastavat musaa jotenkin. Musaan kasvatetaan ja kannustetaan. Musa-koulut ovat täynnä nuoria lahjakkuuksia. Kun joku sitten menestyy koko maassa ja toimii suunnannäyttäjänä, niin muutkin uskaltavat lähteä Kokkolan rajojen ulkopuolelle. 

Paalasen oman musiikkiuran tärkeitä vaikuttajia olivat aikanaan poikabändi Räppänä sekä Kokkolan pop/jazz -koulun rehtori Alf Mylläri.

– Alf on ensimmäinen taiteilija, johon olen tutustunut. Hän on superluova ihminen. Saimme osallistua kaiken maailman musikaaleihin ja projekteihin ja esiintyä erilaisissa tilaisuuksissa. Se osallistuminen ja porukassa pyöriminen oli tosi tärkeetä. Ilman Alfia ja rokkikoulua mulla ei olis ollut eväitä tehdä duunia, jota nyt teen. Alf opetti musiikkia aina yleissivistävästä näkökulmasta.

Onnistumisen mittareista

Paalasen tavoitteena on pystyä tekemään musiikkia ilman kovaa taloudellista ja henkistä painetta. Hän haluaa elää tekemisellä, kuten kuka tahansa ihminen omalla työllään.

– Ristiriita on kuitenkin siinä, että pystyäkseni tekemään tätä duunia täyspäiväisesti, tarvitsen joko apurahan tai hittejä. Ei hitit ole tämän duunin tarkoitus, mutta fakta on, että jos ei omat tekeleet soi radioissa, tilipussi jää laihaksi. 

– Mulla on käynyt sellainen onni, että Keski-Pohjanmaan maakuntarahasto (skr) on tukenut työtäni puolivuotisella työskentelyapurahalla viime vuonna. Tänä vuonna sain vastaavan apurahan Pohjanmaan taidetoimikunnalta. Oon saanut buustia siitä, että mun työtä arvostetaan ja että on mahdollista työskennellä täältä käsin.

Oman onnistumisen mittari ei saa kuitenkaan olla kaupallisen menestyksen varassa.

– Itselleni onnistunut työ on sellainen, missä lopputulos koskettaa tunteita. Vanha ”karvat pystyssä -efekti” on hyvä mittari. Haaveilenkin siitä, että pystyn tekemään suurta yleisöä syvästi koskettavan kappaleen.

– Unelmoin myös siitä, että saan tehdä yhteistyötä monien eri laulajien kanssa ja että pääsen toteuttamaan itseäni yhä enemmän.

Oma heimo

Vaikka Heidi tekee paljon co-writeja, ei hän juurikaan ole joutunut törmäyskurssille kollegoidensa kanssa musiikin käyttökorvausten tilitysprossien jaossa.

– Mun mielestä on selkeintä pistää kaikki aina tasan. Piste. Koskaan ei tarkalleen tiedä, mikä tai kenen panos on vaikuttanut biisin menestykseen.

Joskus on epäselvyyksiä uusien ihmisten kanssa. Etenkin, jos he pelaavat eri säännöillä tai yrittävät jopa vilppiä. Ongelmallisia joskus ovat myös sovitusprosentit.

– Liityin Elvisiin Vuoden Merilaulu 2010 -kisan jälkeen, kuultuani siellä yhdistyksestä. Olen pyytänyt ja saanut Elvisiltä apua aina tarvittaessa, yhdistyksen jäsenpalvelu toimii loistavasti.

– On myös mahtavaa, että on oma heimo, johon kuulua ja jolla on säännöllisiä kokoontumisia.


Heidi Maria Paalanen -file (omat valinnat)
 
Jannika B: Pohjanmaan tuulia, säv. ja san. HMP (Ona / Sony Music 2013)
Jannika B: Seuraavaan elämään, säv. ja san. HMP (Ona / Sony Music 2012)
Jannika B: Onnenpäivä, säv. ja san. HMP (Ona / Sony Music 2011)
 
Suvi Teräsniska: Jääveistos, säv. H-P Siikasaari, Antti Paalanen, 
HMP, san. HMP (Warner 2013)
 
Robin: Anonyymit ja nimimerkit, säv. Jonas Olsson, Aku Rannila, 
san. Saara Törmä, HMP (Universal Music 2013)
 
Jesse Kaikuranta: Aina, säv Matti Mikkola, Eppu Kosonen, Aku Rannila, 
san. Saara Törmä, HMP (Universal Music 2013)
 
Jesse Kaikuranta: Sun oon, säv. Jesse Kaikuranta, san. HMP 
(Universal Music 2012)
 
Jontte Valosaari: Valo (Natteravn), säv. ja san R. Seebach, N. Seebach, J. Federspiel, R. Stabell, suom. sanat HMP (Emi Finland 2013)
 
Annika Eklund: Missä on mun Strömsö, säv. ja san. HMP, Kari Haapala 
(Warner 2012) 
 
Hyvät Hyssykät: Sydänystävä on meri, säv. HMP, san. Nina Erjossaari 
(AXR 2011)
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2013

Selaa lehden artikkeleita