Musiikintekijät -logo

Harry Bergström (1910-1989) - ensimmäinen puheenjohtajamme

Harry Bergström (1910-1989) – ensimmäinen puheenjohtajamme


Elvis ry:n kunniapuheenjohtajan 70-vuotisjuhlakonsertti pidettiin Tampere-talossa 4.4.1980.
Onnittelemassa Pentti Lasanen ja tahtipuikoissa Arthur Fuhrmann.
Kuva Elvis ry:n arkisto.

Tämän vuoden huhtikuussa tuli kuluneeksi sata vuotta säveltäjä Harry Bergströmin syntymästä. Hän oli yksi Elvisin perustajajäsenistä, ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana ensimmäiset yksitoista vuotta, eli vuodet 1954-1965. Hänet nimitettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi 1965.

Harry Bergström oli 50-luvun puoliväliin mennessä toiminut parinkymmenen vuoden ajan yhtenä käytetyimmistä elokuvasäveltäjistämme, ja hän oli jo kollegansa George de Godzinskyn kanssa ollut mukana perustamassa lyhytikäiseksi jäänyttä SuVISTY-yhdistystä, joka yritti startata muutamaa vuotta ennen Elvisiä.

Tuota aikaa Bergström muisteli myöhemmin Eino Virtasen ja Kari Tuomisaaren tekemässä haastattelussa. Marraskuussa vuonna 1979 tehty videotallenne osuu Elvisin 25v-juhlintaan, ja se on ainoa tiedossa oleva haastattelu, jossa puheenjohtaja Bergström kertoo yhdistyksen perustamisesta:

– Elvisin syntymä oli aika vaikea tapaus. Me elokuvasäveltäjät emme tuolloin saaneet minkäänlaista palkkiota säveltäessämme elokuvan musiikkia. Vaarana oli, että vaikka työ oli usein hyvin monimutkikas ja aikaa vievä, niin elokuva ei menestynytkään markkinoilla, ja näin ollen sävellys-, sovitus- ja johtamistyöstä – melkein aina säveltäjä myös johti orkesteria äänityksessä – ei tullutkaan ansaittua mitään. Tästä syystä minä rohkenin aikanani ehdottaa [tuottaja] Toivo Särkälle, että ’kyllä pitää tästä varsinaisesta sävellystyöstäkin ennen filmin ulostuloa saada jonkunlaista palkkaa, sillä työtähän se on’. Koskaan ei ollut varmaa menestyikö elokuva vai ei, ja tästä syystä päätettiin perustaa oma yhdistys. Perustajajäseninä oli monta tuttua säveltäjää; muistan ainakin, että Ahti Sonninen, Toivo Kärki ja Georg Malmstén olivat paikalla.

– Meidän sihteeriksemme tuli Erkki Ainamo, joka oli erittäin hyvä apu meille. Ensimmäinen neuvottelukosketus työnantajiimme oli Särkän huoneessa, silloisessa SF-tuotannossa [Suomen Filmiteollisuus Oy]. Me jouduimme neuvottelemaan monia kertoja, ja tuottajathan eivät tietenkään ymmärtäneet alussa ollenkaan tällaista, että pitäisi yhdistys perustaa, koska me muka ansaitsimme niin hirveän hyvin. Me kuitenkin onnistuimme siinä. Tunsin Särkän hyvin, ja tiesimme, että hän aina tarjosi 50 prosenttia pienempää palkkiota siitä, mitä häneltä pyydettiin. Niinpä me päätimme, että vaadimme työehtosopimuksessa 50 prosenttia enemmän kuin se, mihin pyrimme, jotta saataisiin toivomamme tulos. Ja niin sopimus tehtiin, muutama vuosi yhdistyksen perustamisen jälkeen.

– Tämän jälkeen tulivat uhkailut. Minullekin sanottiin, että ’sinä et tule koskaan enää säveltämään elokuvamusiikkia, se loppui tähän’. Mutta kuitenkin sävelsin vielä monta kymmentä elokuvaa – että ei se niin vaarallista ole jos perustaa jonkun yhdistyksen!.

Elvisin suhteen Bergström tuntuu nähneen tärkeimpänä jatkuvuuden:

– Elokuva- ja Viihdesäveltäjät oli alussa aika lapsenkengissä. Mielestäni suurin aikaansaannos oli koko yhdistyksen perustaminen, joka on tullut siunaukselliseksi. Nyt, kun mukaan on tullut nuorempi polvi, on saatu hirveän paljon aikaan. Varsinkin meidän toinen puheenjohtajamme, toistakymmentä vuotta jo mukana ollut Arthur Fuhrmann, on ollut hyvin tarmokas. Hänelle haluan lausua suuret kiitokseni, ja myös kaikille hallituksessa mukana olleille. Yhdistys on nyt hyvin vakaa, ja sillä on hyvät yhteydet kautta Pohjoismaiden. Heihin nähden olimme alussa lapsenkenkätasolla, mutta nythän me olemme heille esimerkkinäkin monessa asiassa.

Tuotteliaaksi elokuvasäveltäjäksi puolivahingossa

Vuosista 1951-1958 voidaan puhua suomalaisen elokuvatuotannon korkeasuhdanteen vuosina. Elvisin perustamisen suhteenkin merkittävänä jaksona neljä yhdistystä perustamassa ollutta säveltäjää – Harry Bergström, Heikki Aaltoila, George de Godzinsky ja Toivo Kärki – tekivät yhteensä sadanneljän elokuvan musiikin. Bergströmin osuus niistä oli kolmekymmentä, joista esimerkiksi vuonna 1953 viisi, ja vuonna 1955 kuusi elokuvaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1957 Toivo Kärki sävelsi seitsemän, ja Heikki Aaltoila kuuden elokuvan musiikit. Kaiken kaikkiaan Harry Bergström sävelsi uransa aikana 77 elokuvan musiikin, eikä sellaiseen määrään ole maassamme kukaan muu yltänyt. Ensimmäinen Bergströmin säveltämä elokuva oli Valentin Vaalan ohjaus Vaimoke vuonna 1936, ja viimeinen Edvin Laineen ohjaus Viimeinen savotta vuonna 1977

Uransa alkua elokuvasäveltäjänä Bergström kertoo Lasse Keson tallentamassa videohaastattelussa 80-luvun lopulla. Kun kesällä 1935 oltiin kuvaamassa Valentin Vaalan ohjaaman Kaikki rakastavat -elokuvan ravintolakohtausta Helsingissä ravintola Grandissa [myöh. Fennia, nyk. Grand Casino], kävi ilmi, ettei musiikin säveltäjä ollut saanut aikaiseksi sovitusta kohtauksen musiikista lainkaan.Bergströmin mukaan ”kaveri oli kirjoittanut vaan samaa ääntä kaikille, kaikki soittivat melodiaa. Eihän se elokuvaan kelvannut, pitihän se sovittaa”. Ohjaaja Vaala oli kysynyt, että tietäisikö kukaan ketään, joka voisi sovittaa musiikin mahdollisimman nopeasti. Orkesterin jäsenet olivat silloin kehottaneet pianistiaan Bergströmiä ilmoittautumaan.

– Ja niin minä ilmoittauduin”, Bergström kertoo. ”Sovitin sen siinä paikan päällä, ja Vaala tykkäsi. Suomi-Filmin johtokin tykkäsi, että se oli hyvin tehty, ja sen jälkeen kun filmi oli valmis, minut kutsuttiin [toimitusjohtaja] Risto Orkon luokse. Minulle tarjottiin elokuvan sävellystyö oikein virallisesti. Se oli Vaimoke, ja siitähän syntyi valtava menestys. Ja niin minä sitten jouduin elokuvasäveltäjäksi; tällä tavalla se ura syntyi.

Vuonna 1944 nimimerkki Hessu pohti Elokuva-Aitta -lehden kolumnissaan Harry Bergströmin jo tuolloin yli kahdenkymmenen elokuvan mittaista säveltäjäuraa:

– Bergström onkin säveltänyt pääasiallisesti kevyen ilakoivaa ajanvietemusiikkia, mutta Keinumorsiamessa [1943, ohj. Valentin Vaala] hän osoitti olevansa monipuolisempi kuin olemme kenties tulleet ajatelleeksikaan. Tähän elokuvaan hän näet laati musiikin, joka taiteellisessakin mielessä täyttää suuret vaatimukset, varmistaen siten paikkansa eräänä pätevimmistä elokuvamuusikoistamme.

Bergström itse kertoi lehtihaastattelussa Keinumorsian-elokuvan valmistumisen aikaan vuonna 1942, että elokuvan musiikki käsitti 98 partituurisivua [musiikin kokonaiskesto Teosto-merkinnän mukaan on 38’50 -toim.huom.] jonka aikaansaamiseen ”menee kuukausi, jos yhtäpäätä sen tekee”. Samassa yhteydessä hän kertoo säveltämisensä ylipäätään alkaneen kiertueella Georg Malmsténin kanssa. Hän sävelsi ja sanoittikin rakastuneena nuorena miehenä valssin Toisella rannalla kihlatulleen Karinille ja sai laulun ”ihmeekseen myytyäkin”. Malmsténin laulamaan levytykseen ilmaantui kuitenkin toinen teksti, ja siitä viisastuneena Bergström jätti sanoitukset muiden tehtäväksi. Yllättävänä tietona hän kertoo myöhemmin kyllästyneensä ravintolamuusikon työhön, ja menneensä konekirjoituskursseille. Hän tekikin jonkin aikaa niitä töitä, ”vaikka palkka oli 3000 markkaa pienempi kuin soittajalla”. Mutta sitten tuli soittotöiden kautta edellä kuvattu elokuvamusiikin säveltäminen kuvioihin.

Aiemmin mainitussa Virtasen ja Tuomisaaren tekemässä videohaastattelussa Harry Bergström kertoo elokuvasäveltämisestään seuraavasti:

– Elokuvamusiikin säveltäminen on mielenkiintoista siksi, että siinä annetaan aihe. Aiheen mukaan on aina helpompi säveltää, varsinkin jos on oikein mielenkiintoinen aihe. Useimmissa elokuvissani on niin ollut. Viimeisin elokuva, jonka olen tehnyt, on Edvin Laineen ohjaus Viimeinen savotta. Se oli aika vaikea säveltää – johtui kai jo iästäni. Aihe oli mielenkiintoinen, pidin siitä todella, mutta kyllä meni paljon paperia roskakoriin ennen kuin sen sävelet syntyivät. [-] Jotkut ideat syntyvät aivan itsestään, eikä tarvitse muuta kuin suoraan kirjoittaa paperille. Jotain muuta joutuu miettimään moneen kertaan – kuinka se jatkuu, mikä vaihtoehto on paras – ja paljon joutuu hylkäämään asioita. Ideoin teemani päässä, mutta sitten istun flyygelin ääreen. Tarvitsen sitä soinnutuksen takia.

– Joskus myös sävellän puhtaasti kirjoituspöydän ääressä. Olen muutaman kokoillan elokuvankin melkein kokonaan tehnyt kirjoituspöydän ääressä. Se on johtunut siitä, että tuottaja on antanut aikaa vain yhden viikon!

Työn arvostuksesta

Aivan vuoden 1960 lopulta löytyy Ajan Sävel -lehdestä haastattelu otsikolla ”Puuhakas Harri Bergström”, joka on harvoja vielä hänen aktiiviajallaan tehtyjä. Elokuvatyötään Bergström kommentoi siinä seuraavasti:

– Olen yleensä aina joutunut säveltämään musiikin kansanomaisiin elokuviin, jolloin luonnollisesti olen tehnyt myös musiikista tuollaista kevyttä ja kansallisluonteista. Tästä syystä monet moittivat minun sävellyksiäni, mutta onhan luonnollista, ettei tällaisiin filmeihin voi säveltää mitään jazzia tai modernia musiikkia. Ja jos joku väittää että olen liian vanha tällaiseen, saanen huomauttaa, etteivät esimerkiksi sellaiset amerikkalaiset mestarit kuin Cole Porter [s. 1891] ja Irving Berlin [s. 1888] hekään ole enää mitään nuorukaisia.

Bergström jatkaa kertomalla hieman yllättäen, että hänen ”asemaansa säveltäjänä on aina pyritty suotta mustaamaan”. Tämän johdosta jutussa kerrotaan Bergströmin joidenkin sävellysten menestyksestä ulkomailla, erityisesti Skandinaviassa. Haastattelun lopuksi säveltäjä kertoo käsityksiään tuon ajan suomalaisesta iskelmämusiikista ja sen esittäjistä:

– Suomalainen iskelmämusiikki on vuosien kuluessa kehittynyt joka suhteessa varsin huomattavasti. Tämä onkin yksinomaan positiivinen toteamus ja uskonpa, että vielä joskus koittaa sellainen päivä, jolloin suomalaisella iskelmämusiikilla on samanlainen yleismaailmallinen asema kuin italialaisilla sävelmillä nykyään, kunhan vain langan pää ensin löydetään. [-] Uusi säveltäjäpolvemme näyttää tässä suhteessa kylläkin melko saamattomalta, sillä uusia suomalaisia iskelmäsävellyksiä, nimenomaan hyviä sellaisia ilmestyy ylen harvoin nykypäivinä. [-] Mitä taas täkäläisiin iskelmien esittäjiin tulee, niin heissä on vielä paljon kehittämistä, ennenkuin heitä voidaan verrata muiden sivistysmaiden valioihin. Tulkinnasta ei voi vielä puhua edes juuri nimeksikään, nykyisin vain tyydytään matkimaan toisia. Tarvitaan enemmän musiikillisen sivistyksen kehittämistä, mutta yhä vain tälläkin alalla koveneva kilpailu tulee varmasti pakottamaan itse kunkin panemaan parastaan”.

Teksti: Pekka Nissilä

***

Monitoiminen

pitkän linjan ammattilainen

Harry Bergström aloitti esiintymisensä pianistina Helsingissä, Suomalaisen Yhteiskoulun Black-Birds -jazzyhtyeessä 20-luvun puolivälissä. Koulun jälkeen 30-luvulla Bergström jatkoi ravintolamuusikkona Helsingissä johtaen omaa yhtyettään. Sodan jälkeen hän toimi paljon teatteri- ja revyykapellimestarina, ja soitti 50-luvulla viikoittain Yleisradiossa Niilo Tarvajärven Tervetuloa aamukahville -lähetysten pianistina. Merkittävät ja suosituksi tulleet yhteistyöt kahden lauluyhtyeen, eli Metro-tyttöjen ja Kipparikvartetin kanssa ajoittuivat pääasiallisesti niin ikään 50-luvulle. 30-luvulta alkaneen runsaan elokuvasäveltämisen ohella Harry Bergström teki orkesteriteoksia, rapsodioita, soolosoitin- ja kamarimusiikkiteoksia, kuorolauluja, romansseja ja laulelmia.

Tohtori Pekka Jalkanen kuvaa Pohjolan yössä -kirjassaan Harry Bergströmin säveltäjyyttä ”tunnelmien ja vivahteiden taitajana, jolta puuttuu suomalaiselle musiikille ominainen raskas pateettisuus”. Jalkanen vetää Bergströmin ”intiimin ja elegantin musiikin kummeiksi” mm. säveltäjänimet Edward Elgar, George Gershwin, Aaron Copland, Leroy Anderson ja Victor Young. Sävellystä Harry Bergström opiskeli mm. Ernst Lingon ja Uuno Klamin johdolla.

Bergströmin teoksia Jalkanen pitää lähtökohdiltaan ”tyypillisinä karakteeriteoksina”; ne lähtevät liikkeelle tunnelmasta tai juonellisesta aiheesta. Useimmat orkesteriteokset syntyivät varsinaisen elokuvamusiikkikauden jälkeen, ja niinpä niistä löytyykin elokuvamusiikissa usein käytetty johtoaihemuoto. Jalkanen on myös löytänyt säveltäjän pää- ja sivuaiheissa selkeän vastakkainasettelun periaatteen: toinen on usein pentatonissävyinen, ja toinen kromaattisempi. Elokuvatuotannon parista Jalkanen nostaa merkittäväksi Bergströmin periaatteen käsitellä suomalaista kansanmusiikkia: ”Hän sivuuttaa 50-luvun rillumarei-elokuville tyypillisen karkeuden, ja ottaa esikuvaksi kansallisromanttisen tyylin”.

Mannermainen elokuvasäveltäjä

Varsinaiset musiikkielokuvansa Harry Bergström teki Suomen Filmiteollisuus Oy:lle, kuten myös samojen 50-luvun alkupuolen huippuvuosien aikalaisensa Toivo Kärki. Molempien elokuvat menestyivät, mutta kriitikkojen suhtautuminen niihin, ja niiden musiikkeihin erosi huomattavasti. Siinä missä Bergströmiä ylistettiin, Kärjen tyylistä vaiettiin. ”Ei ollut harvinaista, että Bergströmin sanottiin pelastaneen upealla musiikillaan koko elokuvan, joka kärsi käsikirjoituksen heikkoudesta. Kärjen musiikkia ei nostettu samalla tavalla esiin, korkeintaan kehuttiin helposti mieleen jääviä lauluja”, kertoo professori Vesa Kurkela Suomen musiikin historia – sarjassa julkaistussa Populaarimusiikki -kirjassa.

Kurkelan mukaan Bergström oli ”korrekti elokuvasäveltäjä, joka noudatti [johtoaihetekniikallaan] traditiota. Hän vierasti pateettisuutta: keskieurooppalaisen operetin räikeys ja amerikkalaisen rytmimusiikin meluisuus eivät kuuluneet hänen tyyliinsä, joka läheni angloamerikkalaista myöhäisromantiikkaa ja uusklassisismia”. Kurkela nostaa myös esiin Bergströmin ansiot latin-rytmien käytössä, joista kuuluisin esimerkki on Rion yö -elokuvan lähes kymmenminuuttinen suuri tanssikohtaus. Sen musiikki on rakennettu Juhani Pohjanmiehen (nimim. Salamanteri) säveltämän Kuubalaisen serenadin monitahoisen sovituksen varaan.

Harry Bergström aloitti elokuvatyöskentelynsä Suomi-Filmi Oy:n palveluksessa, ja työskenteli yhtiöllä 40-luvun alkuvuosiin asti. Sodan jälkeen hän sävelsi vuosina 1944-46 muutamille pienille elokuvatuottajille, ja teki ensimmäiset työnsä Suomen Filmiteollisuuden elokuviin vuonna 1946.  40-luvun lopulla Bergström teki musiikit myös kahteen Adams-Filmin tuotantoon, sekä vieraili kerran Suomi-Filminkin puolella, kunnes aloitti pitemmän ja tuotteliaan jakson Suomen Filmiteollisuuden palveluksessa vuodesta 1950. Vuosikymmenen puolivälistä Harry Bergström työskenteli melko tasaisesti kaikille kolmelle maamme isoimmalle tuotantoyhtiölle (kolmas oli Fennada-Filmi), ja tavallaan jo päätti uransa vuonna 1961 Suomen Filmiteollisuuden musiikkielokuvaan Tyttö ja hattu, jonka ohjaajana oli Aarne Tarkas. Bergström palasi elokuvamusiikin tekoon tämän jälkeen vielä kerran, kun Edvin Laine pyysi hänet Kalle Päätalon kahteen romaaniin pohjaavan elokuvansa Viimeinen savotta säveltäjäksi, ensi-illan ollessa vuonna 1977.

Harry Bergströmin lähes 80 elokuvan saldo säveltäjänä pitää sisällään monenlaisia lopputuloksia. Teosto-merkintöjen mukaan lyhyimmillään musiikkia löytyy elokuvan ääniraidalta alle kymmenen minuuttia, ja pisimmillään lähes 80 minuuttia. Dramaturgian suhteen löytyy joitakin tapauksia, joissa epäilemättä (annetusta) kiireestä johtuen musiikkia on vähän, ja se on jopa hieman kömpelön tuntuisesti sijoitettu ”kohdalleen”, sekä useita tapauksia, joissa harkittuihin kohtauksiin liittyy huolella luotuja ja orkestroituja teemoja. Eri haastattelujen yhteydessä säveltäjä nosti esiin omina suosikkeinaan musiikiltaan onnistuneina ainakin elokuvat Avoveteen (1939), Evakko (1956), Keinumorsian 1943, sekä Jälkeen syntiinlankeemuksen (1953).

Elokuva-alan Jussi-palkinnon parhaasta musiikista Harry Bergström sai kolmasti: 1951 (Rion yö), 1953 (Jälkeen syntiinlankeemuksen) ja 1978 (Viimeinen savotta).

Kansallisromanttinen iskelmäkapellimestari

Harmony Sisters -triolle tietoisesti hieman kansanomaisemmaksi vasrineeksi muokatun naistrion Metro-tytöt kanssa Harry Bergström aloitti yhteistyön 40-luvun lopulla. Kansanlaulupainotteinen levytysmateriaali ei erityisemmin noussut esiin, mutta yksi klassikko levytettiin vuonna 1949: Bergströmin jo muutamaa vuotta aiemmin säveltämä Eine Laineen teksti Ethän minua unhoita. Se on rytmiltään varhainen slowfox-yritys maassamme, ja shuffle/trioli -ilmeellään melkoisesti aikakauden muusta tarjonnasta poikkeava. Metro-tytöt tekivät laulusta uuden levytyksen – samalla Bergströmin sovituksella – myöhemmin, siirryttyään Toivo Kärjen ohjaukseen. Trion varsinainen laajempi levysuosio ylipäätään osuu aikaan Kärjen kanssa.

50-luvun yhdeksi kaikkein suosituimmaksi esiintyjäryhmäksi maassamme nousseen Kipparikvartetin ura on erittäin vahvasti Harry Bergströmiin linkittyvä kaari. Työskennellessään Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta -elokuvan parissa, hän etsi elokuvassa esiintyvälle mieskvartetille sopivia lauluääniä, käytettäväksi ääniraidalla elokuvan monissa laulunumeroissa. Valituiksi tulivat Auvo Nuotio, Teijo Joutsela, Kauko Käyhkö, sekä Olavi Virta, joka myös esiintyi yhtenä näyttelijänä. Elokuvasta tuli tavattoman suosittu, ja suuren kysynnän vuoksi myös ääninä esiintynyt laulukvartetti lähti esiintymään. Useat elokuvan laulunumeroista julkaistiin äänilevyillä, ja Kipparikvartetti jatkoi säännöllisesti myös levytyksiä. Yhtye oli laulu- ja esityskyvyiltään hyvin taitava ja monipuolinen, ja niinpä heidän levytysmateriaalinsakin kattaa laajan kirjon kansanlauluista chansoneihin, lastenlauluista operettisävelmiin, ja pelimannitansseista iskelmiin.

Harry Bergström toimi Kipparikvartetin pääasiallisena kapellimestarina ja sovittajana koko 50-luvun ajan. Yhtyeen levyttämistä Bergström-originaaleista mainittakoon elokuvalaulut Hurmalan häät (sanat Tatu Pekkarinen), sekä On lautalla pienoinen kahvila (sanat Usko Kemppi). Viimemainitun synnystä Bergström kertoi vuosia myöhemmin haastattelussa, että hän ei olisi ikinä uskonut sen muodostumiseen suosituksi: ”Inhosin sitä aluksi – omaa sävellystäni! Revin partituurinkin orkesterin läsnä ollessa ja sanoin, että laitetaan uusiksi. Mutta en minä päässyt siitä teemasta mihinkään; aina vaan tulin takaisin sen saman partituurin kanssa – ja se sitten onnistui”.

Levytukku Oy:n tuotantopäällikkö

Harry Bergströmin johdolla Levytukku Oy:lle levyttäneiden solistien joukosta voidaan mainita seuraavat: Ritva Simuna, Rauni Pekkala, Tutta Jew, Kalevi Korpi, Eero Väre, Veikko Tuomi, Sirkka Suojoki, Pirkko Jaakola, Jukka Kuoppamäki, Ami Loven ja Raya Ravell. Näiden populaarimusiikin edustajien kanssa oli materiaalinakin usein Bergströmin sävellyksiä, ja niiden sanoittajina muun muassa Erkki Ainamo, Sauvo Puhtila, Lauri Jauhiainen, sekä Helena Korpela – kaikki varhaisia ”elvisläisiä”, muuten – siitä saakka, kun sanoittajalle tuli liittyminen mahdolliseksi.

Taidemusiikin puoleltakin löytyy muutamia mielenkiintoisia solistinimiä: Sulo Saarits, Mirjam Helin, sekä Mauno Kuusisto. Näiden kanssa Bergström taltioi useimmiten joululauluja, poikkeuksena ylipäätään varsin vähän levytyksiä tehnyt Helin. Hänen ja Bergströmin yhteistyöstä on mainittava Erkki Ainamon sanoittama Mirjan laulu, joka taltioitiin PSO-yhtiölle vuonna 1955.

Bergströmin työskentelyyn Levytukun kapellimestarina liittyy yhtenä mielenkiintoisimmista jaksoista hänen yhteistyönsä Tapio Rautavaaran kanssa. Rautavaara oli levyttänyt yhtiölle jo 50-luvun alusta, vieraillut parin vuoden ajan Fazerilla, ja jatkanut sitten Levytukun artistina. Hän vieraili ensimmäinen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1959, ja sai ensikosketuksensa country-musiikkiin siellä, ja sen suosituimpaan muotoon, niin sanottuun Nashville-tyyliin. Lisäksi on varsin todennäköistä, että oman tarinankerrontatapansa vuoksi Rautavaara tunsi sukulaisuutta tyystin omaa linjaansa vetäneen Johnny Cashin materiaaliin ja esityksiin. Rautavaara teki Cashin I walk the line -lauluun uuden alkuperäistekstin otsikolla Yölinjalla, ja siitä tuli yksi hänen tunnuslauluistaan. Rautavaara levytti laulusta muutamaa vuotta myöhemmin uudenkin version, mutta alkuperäinen vuodelta 1962, jonka kapellimestari/sovittajana toimi Harry Bergström, on se tunnetumpi versio. Hieman yllättäen muut Rautavaaran tuon ajan country-levytykset Bergströmin kanssa eivät menestyneet juuri lainkaan, eikä solistille sinänsä hyvin istunutta linjaa valitettavasti jatkettu.

Rautavaara/Bergström -yhteistyöstä kannattaa ehdottomasti myös mainita 60-luvun alun elokuvalauluversiot Kohti Alaskaa (Tillman Franks-Johnny Horton-Sauvo Puhtila) ja Exodus (Ernest Gold-Pat Boone-Reino Helismaa). Molemmat olivat aikakautensa suosikkikappaleita, ja etenkin jälkimmäisen sovitus on Bergströmin toimesta saanut ajankohtaansa nähden varsin poikkeavan, kansainvälisen soinnin. Herrojen viimeisiä yhteistöitä oli Rautavaara uusi versio omasta sävellyksestään Vain merimies voi tietää (sanat Heikki Saari) vuonna 1963.

Ensimmäisen kerran Rautavaara ja Bergström esiintyivät yhdessä äänilevyllä jo vuonna 1947, jolloin Rautavaara lauloi yhtenä aivan ensimmäisistä levytyksistään – myöhemmin muutamaan kertaan uudestaankin tallentamansa – version J. Alfred Tannerin klassikosta Laulu on ollut iloni ja työni.

Tapio Rautavaaran levyttämistä Bergström-originaaleista on ehdottomasti mainittava Helena Eevan sanoittama Villi Pohjola, joka on teemalaulu samannimisestä Aarne Tarkaksen ohjaamasta elokuvasta vuodelta 1955. Dramaattisesti ja hienolla kansainvälisellä orkesterisoinnilla alkava esitys on kokonaisuutena hyvin tyylikäs ja onnistunut esimerkki Harry Bergströmin kyvykkyydestä musiikintekijänä.

Teksti: Pekka Nissilä

Lähteet:

Eino Virtanen-Kari Tuomisaari: Harry Bergströmin haastattelu 02.11.1979 (julkaisematon videotallenne/Elvis ry:n arkisto)

Esko Mustonen: Suomalaisen elokuvamusiikin Grand Old Man – Harry Bergström (Teostory 4/1988)

Toini Pyykkö: Elokuvasäveltäjiä ”äänittämässä” – Harry Bergström (Suomi-Filmin Uutisaitta 9/1942)

Hessu (nimim.): Kerran elokuvamusiikistakin ja sen säveltäjistä (Elokuva-Aitta 4/1944)

Erkki Pälli: Puuhakas Harri Bergström (Ajan Sävel 49/1960)

Lasse Keso: Elävä ääni – dokumentti elokuvan äänestä ja miehistä äänien takana (Fotosynteesi ky/ 1991)

Kimmo Laine-Matti Lukkarila-Juha Seitajärvi (toim.): Valentin Vaala (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2004)

SuVISTY, eli Suomen Viihde- ja Iskelmämusiikin Säveltäjäin ja Tekstinkirjoittajain Yhdistys, perustettiin keväällä 1952. Sen aktiivisuus sai aikaan sen, että Teoston tilitysjärjestelmään päätettiin vuonna 1954 tehdä muutoksia kevyen musiikin hyväksi. Sen jälkeen yhdistyksen toiminta hiipui.

Valentin Vaalan ohjaaman Kaikki rakastavat -elokuvan musiikin syntyä on syytä tässä yhteydessä hieman selventää. Poikkeuksellisesti elokuvan alkuteksteissä, eikä missään muussakaan sen promootiomateriaalissa ole lainkaan mainintaa musiikista, ja asiasta on alan hakuteoksissakin hieman ristiriitaista ja jopa virheellistä tietoa. KAVA:n tutkija Juha Seitajärvi on ansiokkaasti selvittänyt asiaa useista eri dokumenteista, ja hänen yhteenvetonsa on kirjattu vuonna 2004 julkaistuun Valentin Vaalan elämäkertaan.

Säveltäjäksi oli alun perin palkattu Pekka Akimov [myöh. Attinen], jonka orkesteripartituuri elokuvaa varten on säilynyt. Musiikki ei jostain syystä ehtinyt ajoissa valmistua kokonaan elokuvassa käytettäväksi. Ohjaaja Vaala kuitenkin käytti osia Akimovin musiikista – tosin eri kohtauksissa, mihin säveltäjä oli ne tehnyt – mutta kääntyi pulassaan ensiksi vanhan tuttunsa Edwin Heimovallan  puoleen. Tällä oli tekijätaustaa mm. iskelmistä nimimerkillä Into Arpa. Heimovalta sai tehdyksi muutamia teemoja, joita elokuvassa onkin käytetty, mutta ei ilmeisen alkoholiongelmansa takia saanut kaikkea tekemäänsä toimitettua asianmukaisesti valmiina paikalle.

Harry Bergström on johdonmukaisesti kaikissa haastatteluissaan ko. elokuvan musiikista puhuttaessa käyttänyt osuudestaan ilmaisua sovittaminen, ei säveltäminen.

Lähteet:

Kari Uusitalo (toim.): Suomen kansallisfilmografia

– osa 2 – vuodet 1936-1941 (Suomen Elokuva-arkisto 1993)

– osa 3 – vuodet 1942-1947 (Suomen Elokuva-arkisto 1995)

– osa 4 – vuodet 1948-1952 (Suomen Elokuva-arkisto 1992)

– osa 5 – vuodet 1953-1956 (Suomen Elokuva-arkisto 1989)
- osa 6 – vuodet 1957-1961 (Suomen Elokuva-arkisto 1991)

Lasse Keso: Elävä ääni – dokumentti elokuvan äänestä ja miehistä äänien takana (Fotosynteesi ky/ 1991)
Arto Kylänpää: Suomalaisten äänilevyjen luettelo 1953-1969 (Suomen Äänitearkisto 1994)

Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä (Kirjastopalvelu 1992)

Pekka Jalkanen – Vesa Kurkela: Populaarimusiikki – Suomen musiikin historia 6 (WSOY 2003)

Pekka Nissilä: Tapio Rautavaaran kaikki levytykset 1946-1979 (teoksessa Tapio Rautavaara – Kulkurin taival, Warner 2008)


Musiikkia elokuviin:
Vaimoke 1936 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)

Juurakon Hulda 1937 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)

Niskavuoren naiset 1938 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)

Poikamiesten holhokki 1938 (Orvo Saarikivi, Suomi-Filmi)
Avoveteen 1939 (Orvo Saarikivi, Suomi-Filmi)

Morsian yllättää 1941 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)
Varaventtiili 1942 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)
Hopeakihlajaiset 1942 (Wilho Ilmari, Suomi-Filmi)

Keinumorsian 1943 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)
Mikä yö! 1945 (Ville Salminen, Karhu-Filmi)

Nuoruus sumussa 1946 (Toivo Särkkä, Suomen Filmiteollisuus)

Synnin jäljet 1946 (Hannu Leminen, Suomen Filmiteollisuus)
Soita minulle, Helena 1948 (Hannu Leminen, Suomen Filmiteollisuus)
Kaunis Veera, eli Balladi Saimaalta 1950 (Ville Salminen, Suomen Filmiteollisuus)
Rion yö 1951 (Ville Salminen, Suomen Filmiteollisuus)

On lautalla pienoinen kahvila 1952 (Thure Bahne, Suomen Filmiteollisuus)

Mitäs me taiteilijat 1952 (Ville Salminen, Suomen Filmiteollisuus)
Kipparikvartetti 1952 (Ville Salminen, Suomen Filmiteollisuus)
Varsovan laulu 1953 Matti Kassila, Suomen Filmiteollisuus)
Jälkeen syntiinlankeemuksen 1953 (Edvin Laine, Suomen Filmiteollisuus)
Hilja - maitotyttö 1953 (Toivo Särkkä, Suomen Filmiteollisuus)
Onni etsii asuntoa 1955 (Thure Bahne, Suomen Filmiteollisuus)

Villi Pohjola 1955 (Aarne Tarkas, Fennada-Filmi)
Evakko 1956 (Ville Salminen, Suomen Filmiteollisuus)
Muuan sulhasmies 1956 (Hannu Leminen, Suomen Filmiteollisuus)

Niskavuoren naiset 1958 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)
Kulkurin masurkka 1958 (Aarne Tarkas, Fennada-Filmi)
Nuori mylläri 1958 (Valentin Vaala, Suomi-Filmi)

Kovaa peliä pohjolassa 1959 (Toivo Särkkä, Suomen Filmiteollisuus)
Taas tapaamme Suomisen perheen 1959 (Toivo Särkkä, Suomen Filmiteollisuus)
Myöhästynyt hääyö 1960 (Edvin Laine, Suomen Filmiteollisuus)

Tyttö ja hattu 1961 (Aarne Tarkas, Suomen Filmiteollisuus)

Viimeinen savotta 1977 (Edvin Laine, Suomi-Filmi)
 
Elokuvalauluja:
Tämä valikoima Harry Bergströmin säveltämiä lauluja on koottu elokuvien ensi-iltavuosien mukaiseen järjestykseen. Suurin osa lauluista on todennäköisesti sävelletty kutakin elokuvaa varten, mutta osa on ollut olemassa jo aiemmin. Elokuvien nimet julkaisuvuosineen on kirjattu näkyviin laulun (tai laulujen) ja sanoittajatiedon jälkeen. Viimeisenä on suluissa laulun levyttäneen solistin nimi. Useimpien laulujen ensilevytysvuosi on sama kuin elokuvan julkaisuvuosi, mutta ei aina. Osa levytyksistä on varhempia, osa myöhempiä - joissakin tapauksissa useita vuosia myöhempi. Tarkempia levytystietoja voi tutkia Suomen Äänitearkiston (www.aanitearkisto.fi/firs2), Yleisradion (www.fono.fi), tai Kansalliskirjaston (viola.linneanet.fi) verkkosivuilta. 
Elokuvien tuotantotietoja voi tarkastella verkko-osoitteessa www.elonet.fi
 
(Elokuvan nimi kursiivilla)
 
Vaimoke (sanat Eine Laine), Bulu bulu bulu (sanat Eine Laine) - Vaimoke 1936 (Arvi Tikkala 1936)
 
Jää hyvästi armas (sanat Eine Laine) - Rikas tyttö 1939 (Olavi Virta)
Seitsemän tuntia onnehen (sanat Eine Laine) - Morsian yllättää 1941 (Olavi Virta)

 
Tivolivalssi (sanat Lauri Haarla), Takaperin takaperin saksanpolkkaa (sanat Lauri Haarla) - Keinumorsian 1943 (Georg Malmstén)
  
Oi mikä yö (sanat Turo Kartto) - Mikä yö! 1945 (Arttu Suuntala)

 
Lempi siellä lempi täällä (sanat Usko Kemppi), Sävel sinulle (sanat Usko Kemppi) - Naimisiin päiväksi 1946 (Metro-tytöt, Eero Väre)
 
Unelma kesäyössä (sanat Usko Kemppi), Joululaulu pikku Tuulalle (sanat Usko Kemppi) - Synnin jäljet 1946 (Teemu Grönberg, Eero Väre, Tapio Rautavaara) 

 
Toivesaaren kaunis Anja (sanat Usko Kemppi) - Soita minulle Helena 1948 (Teemu Grönberg) 

 
Saimaan valssi (sanat Tatu Pekkarinen), Hei hei tyttöhempukka (sanat Tatu Pekkarinen) - Kaunis Veera 1951 (Kipparikvartetti, Olavi Virta)
 
Rion yö (sanat Tapio Lahtinen), Neljä veikkoa (sanat Tapio Lahtinen), Carmen Conchita (sanat Tapio Lahtinen), Pohjantähden alla (sanat Tapio Lahtinen) - Rion yö 1951 (Assi Nortia, Kipparikvartetti, Olavi Virta)
 
Luuttulaulu (sanat Reino Palmroth), Hurskaisen onnenlaulu (sanat Reino Palmroth) - Kenraalin morsian 1951 (Jorma Ikävalko) 
 
Mitäs me taiteilijat (sanat Vilho Kojonen), Mamman pikku pipana (sanat Vilho Kojonen) - Mitäs me taiteilijat 1952 (Kipparikvartetti)
 
Tukkipoika porskuttaapi (sanat Eino Kettunen) - Tervetuloa aamukahville 1952 (Kipparikvartetti)
 
On lautalla pienoinen kahvila (sanat Tatu Pekkarinen), Hurmalan häät (sanat Eino Kettunen), Ihminen älä sinä jännitä (sanat Tatu Pekkarinen) - On lautalla pienoinen kahvila 1952 (Kipparikvartetti)

 
Meren ääni (sanat Tapio Lahtinen) - Varsovan laulu 1953 (Rita Elmgren)

 
Talkoopolkka (sanat Eino Kettunen) - Senni ja Savon sulttaani 1953 (Kipparikvartetti) 
 
Sellaista on elämä (sanat Juha Nevalainen) - Jälkeen syntiinlankeemuksen 1953 (Olavi Virta) 
 
Onni etsii asuntoa (sanat R. Richard Ryynänen) - Onni etsii asuntoa 1955 (Eero Väre)
 
Mirjan laulu (sanat Erkki Ainamo) - Säkkijärven polkka 1955 (Mirjam Helin) 

 
Villi Pohjola (sanat Helena Eeva), Minun onneni (sanat Helena Eeva) - Villi Pohjola 1955 (Tapio Rautavaara) 
 
Hyljätty kosija (sanat Erkki Ainamo) - Muuan sulhasmies 1956 (Kalevi Korpi)
 
Maantie (sanat Sauvo Puhtila), Toiveiden keinu (sanat Sauvo Puhtila), Kuka veis, kuka sais, kuka tietäis sen (sanat Sauvo Puhtila) - Nuori mylläri 1958 (Olavi Virta, Sirkka Suojoki)
 
Kulkurin masurkka (sanat Ahti Einola), Yksinäisyys (sanat Helena Korpela), Mä elonpolkua kuljen näin laulaen (sanat Helena Korpela), Sarastus (sanat Helena Korpela) - Kulkurin masurkka 1958 (Ami Lovén)
 
Onnen polku (sanat Erkki Ainamo) - Taas tapaamme Suomisen perheen 1959 (Ritva Simuna) 

 
Silmät peilissä (sanat Sauvo Puhtila), Kohtalon kello lyö (sanat Sauvo Puhtila) - Kovaa peliä Pohjolassa 1959 (Sirkka Suojoki, Raya Ravell) 

 
Tytön sydän (sanat Sauvo Puhtila) - Isännän ääni 1959 (Raya Ravell)
 
Mi’ kauneinta maailmassa on (sanat Harry Bergström), Kevät toi tullessaan (sanat Tapio Lahtinen) - Kipparikvartetti 1952 (Olavi Virta)  
 
Tie paratiisiin (sanat Sauvo Puhtila), Tämäkö on onnelaa (sanat Sauvo Puhtila), Se totta on (sanat Sauvo Puhtila) - Myöhästynyt hääyö 1960 (Liisa Tuomi, Rauni Pekkala)  

 
Tytön tie (sanat Sauvo Puhtila), Sirkusrakkautta (sanat Sauvo Puhtila), Onnenhattu (sanat Harry Bergström) - Tyttö ja hattu 1961 (Rauni Pekkala)
 
Levytettyjä lauluja:
Marjatta (sanat Turo Kartto) 1936 Tauno Palo

Kuutamohulluutta (sanat Turo Kartto) 1938 Matti Jurva
Kaupungin neitonen (sanat Eine Laine) 1938 Eugen Malmstén

Ken lienetkään (sanat Eine Laine) 1945 Henry Theel

Ethän minua unhoita (sanat Eine Laine) 1949 Metro-tytöt
Tanssien satumaahan (sanat Usko Kemppi) 1950 Georg Malmstén
Ensimmäisenä iltana (sanat Ensio Rislakki) 1952 Olavi Virta
Aamorin työtäkö lie (sanat Harry Bergström) 1952 Metro-tytöt

Salokylän ponteva likka (Aapo Tolvanen) 1953 Olavi Virta
Kahden maailmassa (sanat Erkki Ainamo) 1953 Eero Väre

Hiljaiset mainingit (sanat Aune Haarla) 1954 Eero Väre
Haaveiden kahvilassa (sanat Erkki Ainamo) 1956 Kalevi Korpi Houkutus (sanat Helena Korpela) 1957 Juha Eirto
Kohtalon hetki lyö (sanat Sauvo Puhtila) 1958 Raija Valtonen
Kukkasista kaunein (sanat Sirkka Pennanen) 1959 Ritva Simuna
Kuutamotrumpetti (sanat Helena Korpela) 1963 Tutta Jew

Muistojen sävel (sanat Eine Laine) 1969 Erkki Keihäs
On kurjaa olla yksin (Lauri Jauhiainen) 1969 Seija Matilainen
Kukkiva toukokuu (sanat Monica Aspelund) 1970 Monica Aspelund
Koditon kulkijapoika (sanat trad/Aimo Mustonen) 1977 Markus Allan
 
Teoksia orkesterille:
Paholaisen valssi (1953)

Katukuva (1955)
Iloiset heinämiehet (1962)
Kuusarja (1962)
Seitarummut (1967)
Prelude (1968)
Suomalainen Madridissa (1968)
Sokea ja näkevä (1969)

Kevein siveltimin (1972)
A Party in Hesperia Park (1974)
Hopeasiivet (1977)
Viimeinen savotta (1977)

Tähtisade (1980)
Pyhäinpäivä (1980)
 
Teoksia solistille ja orkesterille:
Rakkausserenadi (1953) - viulu

Romance (1953) - viulu

Ametisti (1954) - piano

Topaasi (1971) - piano
 
Teoksia huilulle/oboelle/viululle ja pianolle:
Ilta torpalla (1950) - huilu

Romance (1956) - viulu

Serenadi rakkaudelle (1975) - viulu

Ruiskaunokkimorsian (1976) - huilu

Sonetto (1976) - oboe

Jasmiinien kukkiessa (1976) - oboe

Aubade (1976) - oboe
Pikku ballerina (1977) - huilu

Ballata (1981) - huilu
Onnelliset (1981) - huilu

Scherzo (1981) - oboe
 
Teoksia soolopianolle:
Sonatina (1937)
Menuetti (1940)

Orjan tanssi (1940)
Prelude (1949)
Impromptu (1958)
Pieni valssi (1976)
Meri ja neito (1980)

Sinivuokon aikaan (1983)
Lumipalloja (1983)
 
Lisäksi Bergström sovitti useita laulujaan kuorolle, sekä kuorolle ja orkesterille.
 
Omista levytyksistä:
Sen ohella, että Harry Bergström esiintyi sadoilla levytyksillä kapellimestarina ja muusikkona, hän suoranaisesti omalla nimellään levytti vain harvoin. Vuodelta 1956 on peräisin harvinainen PSO-yhtiön kokoelmajulkaisu Humboogie, jossa Bergström on mukana. Hän soittaa taiteilijanimellä Tintti-Kalle (!) sähköuruilla sikermiä, joissa on mukana myös hänen omia sävellyksiään.
 
Vuonna 1976 Harry Bergström soitti sähköuruilla (mukanaan poikansa Matti Bergström basistina, sekä rumpali Tapani Ikonen) valikoiman omia sävellyksiään LP-levylle, jonka Anuco-yhtiö julkaisi otsikolla Harry Bergström soittaa Harry Bergströmiä. Kahdentoista kappaleen joukossa on Bergströmin tunnettuja iskelmiä ja elokuvalauluja, sekä myös vähemmän tunnettuja sävellyksiä.
 
NPU-palkinto 1979
 
Filen kokoaja: Pekka Nissilä
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2010

Selaa lehden artikkeleita