Väitöskirjansa alkusanoissa Arto Vilkko vertaa populaarimusiikkia hampurilaisiin:

”Hampurilaisketjut voisivat teoriassa tuhota kaiken muun ruokakulttuurin, mutta näinhän ei ole käynyt. Hampurilaiset ovat keskeinen amerikkalaisuuden symboli, niillä on globaalit markkinat, mutta maailmassa on paljon muitakin elintarvikkeita. Hampurilaisketjulla on valtaa niin kauan kuin ihmiset syövät hampurilaisia. Sama koskee suosituinta populaarimusiikkia, formaattiradion soittolistahittejä. Niiden valta on olemassa vain siinä määrin kuin musiikkia kulutetaan, radiota kuunnellaan. Hampurilaisten terveysvaikutuksista on puhuttu pitkään, joka kylään ulottuva hampurilaisketju symboloi kaupallisuutta ja ruokakulttuurin rappiota. Sama mielikuva syntyy kaikkein kaupallisimmasta populaarimusiikista, joka täyttää formaattiradion soittolistan.”

Radion tehtävä oli aikoinaan välittää tietoa siitä, mitä maassa ja maailmalla tapahtui. Tänä päivänä useimpien kanavien pääsisältö on musiikki, joka on tarkkaan formatoitu kanavan valitseman tyylisuunnan mukaiseksi.

Arto Vilkon tuore väitöskirja Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit kuvaa ja analysoi radion muutosta perinteisestä tiedonvälittäjästä nykyaikaiseksi formaattiradioksi, jossa muutama kymmenen hittikappaletta täyttää suuren osan viikon ohjelma-ajasta.

Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle tehdyn väitöskirjan konkreettisena tutkimuskohteena on viiden radioaseman (YleX, NRJ, Nova, KissFM, YleQ) soittolistojen analyysi ja vertailu yhden viikon ajalta syksyllä 2004.

Tämän jälkeen väitöskirjassa tarkastellaan, mitä tarkoitusta varten soittolistat ovat olemassa, miten ne toimivat ja keiden etuja ne palvelevat. Radion vallankäyttöä ja radion mediavaltaa tarkastellaan viidellä osa-alueella. Ne ovat toimilupapolitiikan vaikutus, formaattiradion oman toimintalogiikan vaatimukset, ääniteteollisuuden ja radion symbioosi, kuuntelijoiden vaikutusvalta sekä itse musiikkiin kätkeytyvä symbolinen valta.

Suosittujen radioasemien musiikkitarjonta rajoittuu parinsadan musiikkikappaleen runsaaseen toistoon. Käytännössä 30 soitetuinta teosta täyttävät jopa puolet aseman musiikkisisällöstä, mutta asemat soittavat paljolti eri kappaleita, eli ne olivat tutkimuksen mukaan keskenään erilaisia.

Tutkittujen kanavien kotimaisuusaste on yli 30 prosenttia. Tämä kolmannes toteutuu parinkymmenen teoksen tehosoiton kautta. Suosituimpien hittiuutuuksien lisäksi on muiden uutuuslevyjen esillepääsy käytännössä hyvin rajallista.

Ylellä ja kaupallisilla eroa

Yleisradion soittolista-ajattelu poikkeaa kaupallisesta mallista uutuusmusiikin esittelyn osalta selvästi, sillä YleXn soittolista oli laajempi ja nopeammin uudistuva kuin kaupallisten kilpailijoiden. YleQ sai vielä laatia ohjelmistonsa kokonaan vapaana soittolistan kahleista, mutta sen tarjonta painottui silti viime vuosituhannella julkaistuun musiikkiin.

YleX, Kiss ja NRJ ovat kaikki selvästi nuorisoasemia, joiden pääkohderyhmää ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Asemien musiikki on luokiteltavissa karkeasti kolmeen päätyyliin, jotka ovat melodinen pop, rytmisesti korostunut dance sekä rosoisemmin ja raskaammin soiva rock. Kissin soittolistalla soi tutkimusviikolla 152 laulua, NRJ pyöritti 194 laulun valikoimaa, YleX soitti 268:aa eri teosta.

Asemat eivät kuitenkaan soita samaa musiikkia, jokaisella on oma painotuksensa. Asemien erilaisuudesta kertoo se, että yhteisiä lauluja näillä kolmella asemalla oli vain 22 kappaletta. Osa näistä oli ajankohdan keskeisiä hittejä. Kun mukaan otetaan vielä Novan 224 teosta, korostuu asemien erilaisuus vielä selvemmin. Yhden lähetysviikon aikana näiden neljän aseman listoilla oli vain seitsemän yhteistä laulua, joista kolme oli päivän hittejä.

Vilkko myöntää, että tutkimus ei anna täysin täsmällistä tietoa soittolistalla olevien esitysten lukumäärästä, mutta tulokset antavat hyvin realistisen kuvan soittolistan kokoluokasta. Soittolista toistaa itseään, joten ne esitykset, jotka soivat tutkimusjaksolla vain kerran, ovat rajatapauksia. Niiden pieni määrä vahvistaa tutkimustulosten tarkkuutta, suuri määrä taas horjuttaa uskoa tulosten tarkkuuteen.

Näin ajateltuna tutkimustulokset ovat Kissin osalta tarkimmat, koska kerran soineita esityksiä löytyi vain 24 kappaletta. NRJ puolestaan soitti tutkimusajanjaksolla 77 esitystä vain kerran, joten soittolistalla olevien teosten absoluuttinen määrä hämärtyy. Novalla kerran soitettuja esityksiä oli 80, joten myös Novan osalta luvut soittolistalla olevista teoksista ovat vain suuntaa antavia.

YleX ja YleQ poikkesivat toimintatavaltaan kaupallisista kilpailijoistaan, koska ne tarjosivat prime timen (klo 6–18) ulkopuolella ja viikonloppuna musiikin erityisohjelmia. Kaupalliset asemat pyörittävät käytännössä samaa pakettia tunnista toiseen läpi viikon.

Formaattiradion valta

Nämä sisällönanalyysin tuottamat tulokset pohjustavat tutkimuksen toista näkökulmaa, jossa Vilkon huomion kohteena on soittolistaperiaatteella toimivan formaattiradion valta. Perinteinen sääntely perustui ajatukseen median yhteiskunnallisesta vallasta. Median valta on liittynyt kirjoitetun ja puhutun sanan, tiedon, valtaan. Vähitellen valta on tunnistettu laajemmin.

Vilkko lähtee siitä, että median painotukset, tapa kertoa asioista, tapa rajata, tapa luoda mielikuvia ja merkityksiä ovat myös mediavaltaa. Formaattiradion valta on ensinnäkin valtaa sulkea puhesisältö pois. Formaattiradio täyttää musiikillaan mediatilan, joka teoriassa voisi sisältää puheinformaatiota.

Radion varovainen toimintastrategia on muuttanut ääniteteollisuuden ja radion perinteistä symbioosia. Uutuusmusiikin vähäinen esittely ja soittolistan hidas vaihtuvuus eivät kaikilta osin vastaa ääniteteollisuuden etuja. Yleisön enemmistön käyttämä valta kanavoidaan menestykseksi musiikkia testaamalla ja yleisön tunnetarpeet huomioimalla. Musiikin symbolinen valta mahdollistaa soittolistaradion menestymisen.

Pitkä kokemus alalta

Arto Vilkon pitkä kokemus musiikin parissa sekä esiintyjänä että radiotoimittajana on antanut hyvän pohjan viimeisten vuosien pääurakalle. Mittavaa, jopa järkälemäistä kirjaa voi avata haastatelemalla tutkijaa itseään.

Oletko soittolistojen kannattaja?

– Johdatteleva kysymys. Radio ei tule toimeen ilman soittolistoja, mutta niitä voi toteuttaa monella tavalla. Soittolista on paras tapa tulla toimeen ja menestyä taloudellisesti. Musiikin näkökulmasta soittolista-ajattelu on konservatiivista ja varovaista toimintaa. Maailma ja musiikki muuttuvat, mutta soittolista seuraa muutosta riskejä vältellen.

Miksi olet kiinnostunut symbolisesta vallasta?

– Sitä on kirkolla, armeijalla ja poliisilla, kaikilla, jotka käyttävät erilaisia symboleita toiminnassaan. Se näkyy siinä, mitä ruokaa me kulutamme, mitä juomme, millä autolla ajamme, miten pukeudumme. Ihmiset ilmaisevat tunteitaan vaistomaisesti symbolien kautta, mutta samalla he myös kilpailevat siitä, kenen symbolit ovat oikeita tai parempia kuin muiden symbolit.

– Rokkarit ovat edustaneet resupekkasymboliikkaa ja kapinaa, mutta enää he eivät kulje vastavirtaan vaan kapinallisuus on vaihtunut viihteeksi. Taiteilijoille ja musiikkiteollisuudelle brändäys on yhä tärkempää. Brändi on symbolisen vallan kruunu.

– Se miltä artisti näyttää ja kuulostaa on vähintään yhtä tärkeää kuin se mitä hän oikeasti tekee. Lisäksi muistamme kun levyraadissa aikoinaan soitettiin jazzia, niin kuului asiaan antaa kappaleelle kymppi. Siinäkin oli kyse symbolisesta valtataistelusta: Halusta osoittaa, että ymmärtää jazzia ja on siis sivistynyt ihminen.

Vallan symbolit ja symbolinen valta

Millaista taistelua symbolisesta vallasta käydään?

– Taistellaan siitä, kenen symbolit ovat hyväksyttyjä ja tavoiteltavia. Ihminen ilmaisee aina tunteitaan ja arvojaan symbolien kautta. Esimerkiksi vaimojen tai kamelien määrä on ollut vallan ja menestyksen symboli. Esimerkkejä löytyy loputtomasti alkaen rististä, kansallislipuista ja vaikkapa erilaisista mitaleista ja palkinnoista. Kirjojen Finlandia-palkinto antaa saajalleen ja jopa ehdokkailleen symbolista valtaa muihin kirjailijoihin nähden.

Pitäisikö Ylen viis veisata kuuntelijaluvuista?

– Jos Yle menettää yleisönsä, se menettää valtansa mediana. Soittolistojen symbolinen valta on mediavaltaa. Tätä valtaa ei kuitenkaan olisi, ellei soittolistojen musiikkia kuunneltaisi. Julkista palvelua tarvitaan vastapainona kaupalliselle yritteliäisyydelle. Ylellä pitää olla yleisöä ja valtaa sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän.

– Nykyinen fifti-fifti-tilanne on hyvä perusnäkemys tasapainosta. Toki Yleisradiota voi ja pitää kritisoida. Sama koskee luonnollisesti myös kaupallisia radioita, jotka toimivat yhteiskunnan antamien lupien varassa. Suomessa lupapolitiikka on painottunut lupien myöntämiseen. Musiikista ei puhuta julkisuudessa, vaikka musiikki on lähetysten keskeistä sisältöä.

Kenellä kaikilla on tätä musiikkiin liittyvää symbolista valtaa?

– Teoriassa radiolupien myöntäjillä, soittolistan mekanismeilla, mutta myös yleisöllä. Levy-yhtiöilläkin sitä on ollut, mutta se on vähenemässä. Ala tarvitsee jatkuvasti uusia artisteja ja trendejä, koska ne ovat koko toiminnan ydinasia. Maailma muuttuu ja myös musiikki muuttuu. On luonnollista seurata maailman muutosta ja olla siinä mukana. Formaattiradio ei ole tästä muutoksesta samalla tavalla kiinnostunut kuin ääniteyhtiöt ovat.

Formaattiradio suhtautuu muutokseen varovaisesti.

– Formaattiradion musiikkipäällikölläkin on teoriassa valtaa, mutta käytännössä hän on formaattiajattelun vanki. Intuitiokin voi musiikkipäällikölle olla tärkeää, mutta siihen luottaminen on aina riski. Jos on epävarma jonkin esityksen sopivuudesta, on kaupallisesti ajateltuna parempi ratkaisu jättää se soittamatta. Lisääntyvästi valtaa on niillä konsulteilla, joilla on näyttöä osaamisestaan luoda kaupallisesti menestyvä formaatti ja sen soittolista. Myös musiikilla on valtaa, koska se saa ihmiset tunnesyistä kuuntelemaan radioita.

– Formaattiradion musiikilla on valtaa luoda merkityksiä ja mielikuvia sekä populaarimusiikista että sitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Voi myös ajatella, että symbolisen vallan kentällä taistellaan siitä, onko taiteilijoiden tekemä musiikki väline inhimillisten tunteiden ilmaisuun vai rahan tekemiseen. Populaarimusiikin symbolinen valta tarkoittaa valtaa hallita yleisösuhdetta, joka antaa taiteilijalle mahdollisuuden menestyä ja vaurastua, mahdollisuuden jatkaa työtään taiteilijana.

Miten formaattiradio käyttää valtaa tiedonvälittäjänä?

– Tutkimani formaattiradiot osallistuvat tiedonvälitykseen vain nimellisesti. Ongelmaksi ei tältä kannalta nousekaan musiikkisisältö, vaan se, mitä ei puhuta musiikkiesitysten välillä. Juontajan tehtävänä ei ole välittää tietoa, vaan markkinoida kanavaa, sen musiikkia ja itseään.

Onko formaattiradio sensuuria?

– Kaupallisessa ajattelussa on ikään kuin kiellettyä soittaa musiikkia, jonka suosiosta ei ole varmuutta.

Et ole kiinnostunut arvioimaan soittolistamusiikkia akselilla hyvä-huono?

– En. Enkä myöskään lähde siitä, että radioyleisö olisi tahdoton massa, jota media manipuloi.

Onko Suomessa lahjontaa?

– Henkilökohtaisesti en ole siihen törmännyt. Mutta nykyisin saa käsitykseni mukaan ostaa radioasemilta promopaketteja, joissa määritellään mainonnan sisältö, mainoksen hinta ja sopimukseen kuuluvat soittolistateokset ja niiden toisto. Mahdollista lahjontaa tulisi tutkia erikseen. Ei sen olemassaoloa kukaan noin vaan myönnä.

Formaattiradio ja taiteilijat

Voivatko musiikintekijä ja artisti tulla toimeen ilman radiosoittoa?

– Kannattaa ainakin yrittää. Ei ole kaikissa tilanteissa järkevää pyrkiä miellyttämään vain formaatteja ja suurta yleisöä. Taiteilijan tulee myös ilmaista itseään. Esimerkiksi hard rock-, metalli- ja hevimusiikilla on Suomessa vahva kannatus ja levyjä myydään hyvin, vaikka tämä musiikki ei soi radiossa. Ja esimerkiksi Moottoritie on kuuma [säv. Ari Taskinen, san. Ari Taskinen ja Petri Tiili] julkaistiin aikoinaan ilman minkäänlaista ajatusta radiosoiton vetoavusta. Keikkasuosio riitti. Samanlainen oli jo sitä ennen Kontran Jerry Cotton [säv. Ray Davies, suom.san. Mauri Konttinen]. Tuore esimerkki on Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, joka oli jo varsin suosittu ennen kuin alkoi soida radiossa.

Formaattiradio nojaa genreajatteluun.

– Genret ovat apuväline ja samalla ne ovat vallankäytön väline. Genreajattelu on kuin tuoteseloste siitä mielihyvästä, jota suurin piirtein on odotettavissa. Genret ovat ennakkosensoreita. Formaattiradio toimii genreajattelun pohjalta, koska se on luonnollinen tapa lähestyä populaarimusiikkia. Musiikkityylit ja niiden takana oleva yleisö ovat myös ääniteteollisuuden täsmäkohteita. Keskeisten tyylilajien ulkopuolinen musiikki ei kiinnosta levy-yhtiöitä, jotka hakevat taloudellista menestystä.

Miten symboliseen valtaan liittyy tähteys?

– Tähdet tarvitsevat mediaa ja media tarvitsee tähtiä. Hyviä kuuntelijalukuja tavoitteleva media nojaa tähtikulttuuriin. Musiikkiteollisuus ei voi päättää, kenestä tulee tähti, mutta ammattilaiset voivat yrittää tunnistaa tähden. Idols-formaatti on nykyaikainen tapa tehdä tähtiä.

Millaista on soittolistan hegemoninen valta?

– Formaattiradio käyttää hegemonista valtaansa sanomalla, että tämä on sitä musiikkia, mitä ihmiset haluavat kuulla, ja suuri yleisö hyväksyy tämän väitteen asemia kuuntelemalla. Hegemonian avulla hankitaan ja ylläpidetään sosiaalista valtaa. Formaattiradio on hegemonisen taistelun näyttämö. Se on myös ideologisen vallan väline.

Hallitsevana ideologiana mahtaa olla kaupallisuuden ylistys?

– Tähdet, menestys, hitit, myyntiluvut, kaikki nämä antavat maailmasta tietyn kuvan. Kaupallinen menestys on toivottavaa, suotavaa ja tavoittelemisen arvoista. Nopeat syövät hitaat, vahvimmat polkevat heikompiaan. Näin kaupallisuuden ideologia saa median hyväksynnän. Elämä on kilpailua, jossa jonkun on aina hävittävä. Yhden hitin merkitys ei ole ongelma sinänsä, ongelmaksi nousee pelkkien hittien luoma merkitysmaailma.

Soittolistat kaventavat taiteilijoiden sananvapautta?

– Radiomusiikki toimii radion ehdoilla, taiteilijoiden tekemän musiikin itseisarvo jää taustalle. Kaupallinen formaattiajattelu ei ole kiinnostunut taiteilijoista ja heidän työstään sinänsä.

– Vain menestyjät kelpaavat soittolistalle. Muutosvoimat tarvitsevat muita kanavia päästäkseen esille. Soittolista ei kavenna sananvapautta, sillä kyllähän jokainen taiteilija saa vapaasti tehdä haluamaansa musiikkia. Soittolista käyttää valtaansa huomioimalla vain menestyjät. Muiden musiikintekijöiden on sen vuoksi kovemmin taisteltava asemastaan tulla kuulluksi. Soittolistan voi nähdä tämän pyrkimyksen vastavoimana.

Kaventaako netti formaattiradioiden valtaa?

– Internet ja uusi teknologia on jo muuttanut media-ilmastoa radikaalisti. Mutta myös internet on kaupallinen media sanan perinteisimmässä merkityksessä. Sekin on vahvasti kaupallisten toimijoiden kontrollissa, mikä tarkoittaa erilaisten enemmistöjen ja suosikkilistojen valtaa.

Miten päädyit siihen, että teit tutkimuksesi Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle?

– Lähdin alunperin liikkeelle musiikkitieteestä, mutta matkan varrella siitä tulikin mediavallan kuvaus. Alun perin, jo 90-luvun lopulla, minut ohjasi näille raiteille Helsingin yliopiston musiikkitieteen professori Eero Tarasti. Hän sanoi, että minun kannattaisi lisensiaattityöni jatkoksi tutkia soittolistojen symbolista valtaa. Tampereen yliopisto tuli mukaan pari vuotta sitten. Se on suomalaisen radiotutkimuksen keskeisin paikka. Ohjaajani professori Taisto Hujanen ja lehtori Marko Ala-Fossi ovat alansa osaajia. Silloin palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen.

Teksti: Martti Heikkilä

Kuvat: Markku Mattila

 

Formaattiradio ennen ja nyt

Kiinnostavan lisän Arto Vilkon tutkimukseen tuo se, että tekijällä on pitkä ura formaattiradion tekijänä ja kehittäjänä. Tämä näkyy sekä aihepiirin yleisessä hallinnassa ja tutkimuksen metodologiassa että tulosten analyysissa ja tulkinnassa, joita käytännön työkokemukset konkretisoivat ja elävöittävät.

On myös tervetullutta, että tekijä pyrkii tarkastelemaan musiikkia kommunikaationa, ihmisten välisen yhteyden väliaineena, mikä on harvinaista suomalaisessa viestinnän tutkimuksessa.

Yksi väitöskirjan ansioista on myös se, että se sisältää jäsennetyn esityksen formaattiradion synnystä ja kehityksestä Yhdysvalloissa ja – monen vuosikymmenen viiveellä – Suomessa.

Vilkko kuvaa, miten ensimmäiset formaattiradiot syntyivät USA:ssa jo 50-luvun alussa, jolloin kehitettiin Top 40 -radio. Nämä Top 40 -asemat soittivat aikansa suosituinta nuorisomusiikkia, rock’n rollia.

Top 40 -formaatin kehittäjistä yksi menestyneimpiä oli Todd Storz, joka hyödynsi jukebokseista saatuja kokemuksia. Hän huomasi, että levyautomaatin valikoimasta erottui aina muutama laulu, joihin yleisö ei kyllästynyt sijoittamasta lanttejaan.

Radio alkoi tehdä hittejä

Samalla kun kuulijoiden rakastamat hitit tekivät Top 40 -asemat suosituiksi, toivat nämä asemat soittamalleen musiikille kaupallista lisäarvoa. Radio alkoi tehdä hittejä sanomalla, että tällä asemalla soitetut esitykset ovat hittejä. Vähitellen radioasemat alkoivat myös korruptoitua, lahjonta oli jo varhaisen Top 40 -formaatin arkipäivää USA:ssa.

Vuosikymmenien aikana Top 40 -radiot ovat tuottaneet suurimman osan läntisen maailman suurimmista hiteistä. Radion rooli musiikin myynninedistäjänä korostui Yhdysvalloissa 70-luvulla entisestään, kun ketjuuntuminen ja yhteiset soittolistat tulivat jäädäkseen.

Tälle vuosituhannelle tultaessa soittolistat ovat Yhdysvalloissa keskittyneet jo niin, että jopa satojen asemien musiikista saattaa päättää vain yksi henkilö. Samalla radioiden ja levy-yhtiöiden välille on tullut myös kitkaa, koska radiot kuuntelevat entistä herkemmin kohdeyleisönsä mieltymyksiä piittaamatta levy-yhtiöiden tarpeesta lanseerata uusia artisteja ja tyylejä.

Rockradio ensimmäinen askel

Suomeen formaattiradio rantautui hitaasti. Kun yksityisiä radioasemia ei ollut, Yleisradion ei tarvinnut kilpailla niiden kanssa kuuntelijaosuuksista. Vielä 80-luvun alkuvuosinakin musiikkitoimittajat saivat vapaasti toteuttaa omaa näkemystään julkisen palvelun ohjelmapolitiikasta. Hittimusiikkia jopa vältettiin, koska vaihtoehtojen tarjoaminen oli pääosassa.

Vaihtoehtoiseen tarjontaan liittyi pitkään myös Yleisradion oma musiikkituotanto. Kantanauhoille tallennettiin niin laulelmaa, lastenmusiikkia, jazzia kuin polkkaa ja jenkkaakin. Yleisradio kävi taistelua liian kaupalliseksi kokemaansa äänitetuotantoa vastaan.Vuonna 1980 perustettu Rockradio oli ensimmäinen askel formaattiajattelun suuntaan. Tosin sen tarjonta oli monipuolista ja epäkaupallista. Rockradion ”suosi suomalaista” -politiikkaa voidaan myös pitää olennaisena muutoksena suomalaisen rockin kehitykselle.

Yksityiset paikallisradiot tulivat mukaan kilpailuun 1985. Yleisradio vastasi kaupallisten tuomaan haasteeseen suurella kanavauudistuksella vuonna 1990. Silloin syntyivät Radio Suomi, Ylen Ykkönen ja Radiomafia, nykyisen YleX:n edeltäjä. Kantanauhatuotanto lopetettiin. Soittolistat otettiin vähitellen käyttöön Radiomafiassa. Tietotekniikassa turvauduttiin ensin suomalaiseen Radioman-järjestelmään kunnes vuonna 1996 siirryttiin Selectoriin.

Radioasemat ulkomaiseen omistukseen

Yksityisten radioiden alkuvuodet eivät vielä edustaneet soittolista-ajattelua. Siihen siirryttiin vasta 90-luvun alun lamavuosien jälkeen. Itsenäiset, usein aatteelliselta pohjalta syntyneet radioasemat alkoivat kannattamattomina väistyä samalla kun ulkomainen omistus keskittyi menestyvien asemien hallintaan.

Kun liikenneministeriö 90-luvun lopussa vähensi sääntelyä, tulivat myös puolivaltakunnalliset ketjut mahdollisiksi. Omistajuuden muutokset toivat lopullisesti mukanaan tiukan formaattiajattelun soittolistoineen ja rotaatiokelloineen. Valtakunnallinen Radio Nova aloitti toimintansa keväällä 1997, jolloin sen pääomistaja oli vielä MTV. Kaupallisten toimijoiden menestys pakotti Yleisradion jälleen uudistamaan musiikkistrategiaansa.

Formaattiradio omaksuttiin Suomeen siis noin kymmenessä vuodessa. Ajatukset formaattiradiosta kypsyivät 90-luvun alussa, ensimmäiset kokeilut tehtiin vuosikymmenen puolivälissä. Radio Novan ilmestyminen merkitsi lopullisesti uuden aikakauden saapumista. Iskelmä-ketju sinetöi muutoksen. Yleisradio ei kuitenkaan ole omaksunut formaattiajattelua samassa mittakaavassa kuin kaupalliset asemat. Silti Yleisradion toiminnassa on paljon yhtäläisyyksiä kaupallisen mallin kanssa. MH

Ylestä Novaan, maisterista tohtoriksi

Arto Vilkko kiinnostui musiikista vuonna 1961, kun The Shadowsin Apache sai hänet kiinnostumaan sähkökitarasta. Yleisradiosta hän kuunteli Lauantain toivotut heti klo 17 lähtien, vaikka tiesikin, että vasta lopussa kuulisi jotain itselleen tärkeää.

Hän luki myös innostuneena kerran kuussa ilmestynyttä Iskelmä-lehteä, tilasi Beatlesin lumoissa New Musical Express -lehden ja kuunteli Radio Luxemburgia, jonka signaali saattoi hyvällä säällä ja keskiyön jälkeen olla kohtuullinen. Musiikki oli nuoruusvuosien keskeinen harrastus.

Levytyssopimus PSO:n kanssa johti siihen, että Arto Vilkko osallistui ensimmäiseen Syksyn Sävel -kisaan vuonna 1968 Henry Haapalaisen tekemällä laululla Miksi leikit vain. Se sijoittui 10.000 äänellä kolmanneksi. Vuotta myöhemmin Vilkon esittämä ja Haapalaisen kirjoittama Viimein saan nähdä auringon oli kilpailussa yhdeksäs. 70-luvun ensimmäisinä vuosina Vilkko keikkaili joitakin vuosia Gugi Kokljuschkinin kanssa tanssipaikoilla. Plakkariin kertyi nuoruusvuosina yhteensä viisi singleä.

Kesätoimittajaksi Yleen

Vuonna 1971 hän pääsi kesätoimittajaksi Yleisradion viihdeosastolle. Hän sai tuurata musiikkitoimittajia heidän lomansa aikana ja tätä jatkui opiskelun ohessa vuoteen 1976 asti. Hän oli aloittanut musiikkitieteen ja tiedotusopin opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1969. Hänen vuonna 1976 valmistunut gradunsa käsitteli sitä, miten sähkökitaramusiikki omaksuttiin Suomessa 60-luvun alussa.

Toimittajantöiden lisäksi hän rahoitti opiskelunsa keikkamuusikkona. Yleisradion viihdeosastolla hänen tärkein tehtävänsä oli valita radiolähetysten musiikkia. Julkisen palvelun hengessä tarjonta oli mahdollisimman monipuolista. Musiikkia otsikoitiin siten, että yhden otsikon alla saattoi olla vartti tai puoli tuntia yhdenlaista musiikkia, mutta sen perään tuli jotain aivan muuta.

Ohjelmien otsikot kuten Harmonikkaneljännes, Suu messingillä, Vanhaa tanssimusiikkia ja Lepopäivän ratoksi kuvasivat kunkin blokin musiikkityyyliä. Tällainen blokkiformaatti pyrki siis palvelemaan vuorollaan kaikkia ihmisiä, kun taas nykyinen formaattiradio palvelee tiettyjä ihmisiä koko ajan.

Vilkko sai noina vuosina tutustua moniin legendaarisiin sävelradiotoimittajiin Oki Pikkaraisesta Göran Lindbladiin ja Sten Ducanderista Heikki Annalaan sekä moniin freelance-toimittajina viihdeosastolla työskennelleisiin Olli Pellikasta Jake Nymaniin ja Kari Somerjoesta Tero Heinäseen. Päällikköportaassa olivat moniarvoista musiikkipolitiikkaa ohjaamassa viihdepäällikkö Otto Donner, osastopäällikkö Erkki Melakoski, toimituspäällikkö Pekka Gronow, viihdepäällikkö Tapio Lipponen ja toimituspäällikkö Sakari Warsell.

Ylen aikaisen musiikkitoimittajaksi

Suomen ensimmäinen paikallisradio Ylen aikainen aloitti lähetyksensä vuonna 1975. Vilkko oli mukana alusta asti ja syksyllä 1976 hän sai sieltä vakituisen työpaikan tehtävänään valita ohjelmien musiikki. Formaateista ei silloin vielä puhuttu ja hän sai tehdä musiikkivalinnat itsenäisesti ja vapaasti.

– Sain valita musiikin, mutta juontajilla oli silti oikeus poiketa valinnoistani. Se oli osoitus organisaation päättämättömyydestä. Voi sanoa, että Yle ei organisaationa ole aikoinaan osannut suhtautua musiikkiin luontevasti.

Opintomatkalla Lontooseen vuonna 1988 Vilkko kuuli, kuinka maailmalla oli otettu avuksi tietokoneohjelma, jolla oli mahdollista ohjata ja toteuttaa musiikinvalintaa. Näin hänkin sai käyttöönsä uuden työkalun, Selectorin. Se on yhdysvaltalaisen Radio Computing Servicen (RCS) vuonna 1979 kehittämä musiikinvalintajärjestelmä.

Radiotyön ohessa Vilkko jatkoi keikkailua ja musiikintekemistä sekä tutkimustyötä. Vuonna 1996 hän sai valmiiksi lisensiaattityönsä, joka käsitteli Yleisradion musiikkipoliittisia linjauksia vuosina 1963-1993.

Nova, Classic FM ja Radio SuomiPop

Vuonna 1997 Vilkko pestattiin Radio Novan ensimmäiseksi musiikkipäälliköksi. Ennen lähetystoiminnan alkamista hän sai tehtäväkseen luoda musiikkiformaatin 35-55-vuotiaille. Formaatin tuli erityisesti miellyttää naisia. Musiikkia testattiin myös salitutkimuksella. Muutama viikko ennen lähetysten alkamista formaattia kuitenkin tarkennettiin ja kohderyhmäksi otettiin 25-44-vuotiaat naiset. Formaatista käytettiin nimeä Soft AC ja sen määrittelyssä apuna oli myös ulkomaisia konsultteja. Soittolistaa ohjattiin Selectorilla.

Vuonna 2000 Vilkosta tuli Classic FM:n ohjelmapäällikkö. Hänen päätehtävänään oli kehittää soittolistan sisältöä, painotuksia ja rakennetta. Myös klassisen musiikin formaattiin kuuluivat jonkinlainen toisto ja ennustettavuus.

Seuraavan radiotehtävän Arto Vilkko sai vuonna 2006, kun hänen tuli Radio SuomiPopin ohjelmapäällikkönä nostaa aseman kuuntelijalukuja. Onnistumista mitattiin kuukausittain Finnpanelin tutkimuksella. Soittolistan homogenisointi ja painopisteen siirtäminen perinteiseen suomenkieliseen poppiin nostivatkin aseman kuuntelijaosuutta.

Nykyisin Vilkko esiintyy ja tekee musiikkia Kari Kuivalaisen kanssa. Heillä on duo-toiminnan lisäksi useampia yhteisiä projekteja kuten Scaffolds, Mojo What, Stara sekä oma uusi bändi Kartones. MH

***

“Oikeat laulut oikeassa järjestyksessä”

Otteita Arto Vilkon väitöskirjasta Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit, Tampereen yliopisto 2010.

“Formaattiradiot ovat olemassa musiikkia ja viihdettä varten. Juontajan puhe on viihdettä, mutta sillä on myös kanavamarkkinointia tukeva rooli. … Myös kuuntelukilpailut ja puhelinkontaktit ovat nykyisin kaupallisen radion peruselementtejä. … Tyypillisiä palkintoja ovat esimerkiksi aseman T-paita tai äänilevy, jossa on radioaseman soittamaa musiikkia. … Radioasemat pyrkivät myös personoimaan juontajansa …”

“Yleensä musiikki on tärkeää ihmisillle nuoruusiässä. Ulkomaiset radioveteraanit ja konsultit puhuvat 15 vuoden iästä, jolloin musiikin merkitys on suurimmillaan. … Siihen voi lisätä ja siitä voi vähentää viisi vuotta … Näin ollen nuorisoa tavoittelevat asemat soittavat päivän hittejä, jotka kiinnostavat 10-20-vuotiasta väestönosaa. Vanhempia ikäryhmiä kosiskellaan musiikilla, joka oli suosittua, kun kohderyhmä oli 15 vuoden iässä.”

“Jokin esitys päätyy soittolistalle, koska se sopii formaattiin, eikä sen perusteella, että se on erityisen hyvä sinänsä.”

“Esitys, joka ei uutuutena pääse esiin, ei koskaan pääse esiin radion kautta. Formaattiradio yrittää tunnistaa kaikkein suosituimmat uutuudet, minkä lisäksi se soittaa kaikkein suosituimpia vanhoja hittejä. Mitä vanhempi esitys on, sitä suurempi hitti sen on omana aikanaan pitänyt olla. Soittolistalle pääseminen on yksittäiselle laululle todella elämän ja kuoleman kysymys.”

“Formaattiradion tavoitteena on soittaa oikeat laulut oikeassa järjestyksessä, päivästä toiseen. Musiikkipäällikön tehtävänä on nimenomaan tunnistaa “oikeat” laulut, minkä jälkeen hän tietokoneen avulla kontrolloi musiikin rotaatiota, järjestystä. Oikeiden laulujen ja oikean järjestyksen päättäminen on osittain subjektiivista, intuitiivista. Musiikkipäällikön strategisena tavoitteena on yrittää pitää soittolistalla koko ajan kaikkein parhaimmat ja formaattia eniten tukevat esitykset. Tämä tarkoittaa kaiken turhan riisumista ja keskittymistä yleisön mielestä tärkeimpiin hitteihin.”

“Tuntikellon avulla lähettäjä määrittelee jokaisen lähetystunnin rakenteen. … Tämä antaa mahdollisuuden jaksotella musiikkia kolmen tai neljän esityksen blokeissa, mainoskatkojen välillä. Uutta ja vanhaa, melankolista ja iloista, miehiä ja naisia, suomalaista ja ulkomaista…”

“Musiikkipäälliköllä ei ole suoranaisia alaisia, mutta hän käyttää usein hyväkseen omistajien tilaamien radiokonsulttien palveluksia. … Konsultti on hyvä, jos kuuntelijaluvut hänen neuvojensa perusteella nousevat. Tämä tarkoittaa usein soittolistan supistamista. Joskus konsultit myös suosittelevat formaatin ja kohderyhmän vaihtoa, jolloin radion koko tarjonta muuttuu hetkessä kokonaan.”

“Tietokonejärjestelmää varten jokainen soittolistan laulu analysoidaan ja koodataan yleisesti ainakin aikakauden, tyylilajin, esiintyjän sukupuolen, tempon ja tunnelman osalta huolellisesti. … Koodatut laulut omissa kategorioissaan ovat järjestelmään luotujen tuntikellojen mukaan tietokoneen valittavissa tiettyjen sääntöjen mukaan. Selector voi kontrolloida musiikin tunnetasoa (surumielinen, keskiverto, iloinen) tarkkailemalla jatkuvasti kolmen peräkkäisen esityksen moodikoodia. Samaan tapaan se voi myös valvoa ja ohjata ohjelmavirran tempoa (hidas, medium, nopea), tyyliä, energisyyttä, esityskieltä jne.”

“Rockmusiikki oli alunperin vallankumouksellista, mutta se on vähitellen menettänyt tätä ominaisuuttaan. Siitä on tullut nostalgiaa, nuoruutta romantisoivaa viihdettä.”

Tällaiset asiayhteydestään irrotetut otteet eivät sinänsä tee oikeutta tieteelliselle tutkimukselle, mutta antavat vinkkejä siitä, mitä väitöskirja sisältää. Kannattaa siis ottaa aikaa ja lukea koko väitöskirja. Se julkaistaan myös netissä.

***

Arto Vilkko

Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit

Tutkimus viiden radioaseman formaatista ja musiikkitarjonnasta

AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunta

esitetty tarkastettavaksi julkisesti 11. päivänä joulukuuta 2010 klo 12.