Jorma Voitto Juhani Seppälä syntyi 24.6.1953 Anjalassa (nyk. Anjalankoski) ja sai ensikosketuksen musiikkiin jo varhain.

– Mutsi soitti haitaria. Edesmenneellä äidilläni oli bändi Hietasen Pedron Salli-äidin kanssa: kaksi haitaria ja yksi viulu, esiintymisasut ja kaikki. He tosin harjoittelivat salaa: esimerkiksi kun tulin kotiin, niin harjoitukset päättyivät siihen.

Jokke oli innokas laulamaan jo kansakoulun alaluokilla Kouvolassa ja tuon ajan idoli oli italialaispoika Robertino Loreti.

– Se lauloi O sole mio (säv. Eduardo di Capua san. Giovanni Capurro) ja suomalaisbiiseistä suosikkini oli Olen kuullut on kaupunki tuolla (Однозвучно гремит колокольчик) (venäläinen kansansävelmä, suom. san. Vali Kunnas). Näistä kahdesta muodostui oma ohjelmistoni ja kävin soittamassa mummojen ovikelloja, että saisiko laulaa, koska siitähän sai rahaa tai karkkia.

Sulla oli siis ikuinen Halloween tai virpomispäivä.

– Aina kun himotti jäätelöä, ei auttanut muuta kuin mennä laulamaan.

Välissä Seppälät asuivat Oulussa 5 vuotta ja siellä alkoivat bänditouhut.

– Minervan Keppi (Keijo) oli mua vuotta vanhempi. Hän teki veistossa sähkökitaran, mä ostin sen ja perustettiin ensimmäinen bändi.

Idolista ystäväksi

Joken suomalaisista idoleista seuraava oli Kirka, josta myöhemmin tuli kollega ja ystävä.

– Kirka oli muutaman vuoden mua vanhempi ja kun hän tuli Ouluun, niin oli pakko päästä katsomaan. Bändissä soitti Lindströmin Timppa, en muista ketä muita, ja ensimmäisen kerran näin kunnon rumpusoolon…

Löysinkin juuri netistä sivuston, jossa muisteltiin dramaattista Danny-show’ta 1968 Vehmassalmella (www.vehmassalmi.fi). Taisi olla juuri se kokoonpano. Rumpali Kurre Mattson sokeutui tilapäisesti teatterisavun räjähdyksessä.

– Sen uutisen mä muistan!

Kuinka sitten tutustuit Kirkaan?

– Kun Kisu ja Kirka saivat kultalevyt, me oltiin samalla keikalla ja vedettiin kimpassa jotain rokkia. Se oli ensimmäinen kosketus ja Kirka tuntui heti tosi hyvältä tyypiltä.

Idolin tapaaminen ei siis ollut pettymys?

– No ei. Myöhemmin satuttiin samoille keikoille muistaakseni kun meillä oli bändi (Pepe) Willbergin kanssa ja pariinkin otteeseen vedettiin legendaarisessa Kuopion kaupunginhotellissa kunnon jameja, kun Kirka halusi tulla meidän kanssa lavalle. Myöhemmin meistä sitten tuli ihan perheystäviä ja olin mukana mm. Kirkan hevibändin TV-sessiossa ylimääräisenä kitaristi-laulajana, tuli Euroviisut ja kaikki…

Jokke ja Jakke

Pompataanpa takaisin 1970-luvun alkuun.

– Oulusta perheemme muutti takaisin Kouvolaan ja perustettiin bändi nimeltä Session, joka pärjäsi Rockin SM -kisoissa 1972 kolmanneksi. Voittaja oli Suikkis ja toiseksi tuli Tabula Rasa, jossa soitti mm. SIlvennoisen Heikki.

– Sellainen oli siis lähtökuvio. Sitten tuli Kisu ja Uniset, jossa oltiin pikkubroidin (Jarmo ”Jakke” Seppälä) kanssa ensimmäistä kertaa samassa bändissä, sen jälkeen Danny Show.

Ehditkö ajatella muita urasuunnitelmia kuin soittohommia?

– Minusta piti tulla rakennusmestari ja suoritinkin mm. kaikki pakolliset harjoittelut rakennuksilla. Kolhut tuntuu vieläkin, ha-ha (kts. tapaturmalista)

Kuinka tiesi vei Danny Show’hun 1976?

– Kaikon Hannu Session-bändistä oli jo edellisenä vuonna basistina Dannylla ja puhui meidän puolestamme. Danny kävi kuuntelemassa meitä ja palkkasi mut ja broidin oitis varmaan ihan lauluvoiman perusteella.

Geneettisesti teillä soi hyvin yhteen… Danny Show’ssa tutustuit sitten tähän pikkuneiti Virve Rostiin, josta tuli sulle tärkeä yhteistyökumppani.

– Joo, se oli todella kiva ja musiikillisesti hyvä vuosi. Jopa helsinkiläiset ammattimuusikot kehuivat, että ”nyt Danny Show toimii”… Nöyriä pieniä poikiahan me oltiin.

– Seuraavana vuonna 1977 tehtiin sitten Virven sooloshow ja -levy. Virve alkoi seurustella Tukian Jussin kanssa, hän oli myös soittajapoikia ja kokosi sitten Virvelle bändin ja muistaakseni oltiin siinä Pepe Willbergin kanssa. Meillä oli jo Pepen kanssa Willberg-Seppälä -bändi ja tehtiin kaikennäköistä keikkaa, mm. Hesperian yökerhossa, missä vaadittiin vähän isompaa bändiä. Se oli ravintolaviihteen hyvää aikaa, keikkaa oli tarjolla melkein niin paljon kuin halusi ottaa. Ympäri Suomea kierrettiin tekemässä yhden illan ravintolakeikkoja.

Showkiertuetta varten tehty Vickyshow oli Joken ensimmäinen studiolevytys, johon myös veljekset Jakke ja Jokke saivat soolobiisinsä. Koskas sä aloit keksiä omia lauluja?

– 1978 tehtiin Jaken kanssa levy 2 Seppälää, jonka tuotti Jaakko Salo, ja siinä olivat ensimmäiset julkaistut sävellykseni. Siitä sitten sain potkua ja itseluottamusta biisintekoon.

1980 olikin sitten vihdoin soololevyn aika.

– Call me tonight oli pitkään diskolistojen ykkönen. Semmoinen aika erikoinen korkealta laulettu juttu.

Suomalaista discoa!

– Oikeastaan discosoulia. Esikuvani niihin aikoihin oli Doobie Brothers, ainakin nimibiisi Move on oli aikalailla siitä maailmasta. Soolojuttuni meni tosi hyvin läpi ja kierrettiin sen puitteissa Pepen kanssa yhteisellä bändillämme.

Tyylisi oli aika omassa lokerossaan, jos ajattelee, minkälaista musiikkia niihin aikoihin muut tekivät Suomessa: punkkia, suomirokkia jne. Niinä vuosina saundimaisema muuttui aika paljon, kun synat tulivat iskelmäänkin.

– Sehän oli hirvittävää kaupoissa juoksemista uusien syntetisaattoreiden perässä ja ne olivat kalliita kuin helkutti. Jo 1976 Danny muuten hankki mellotronin, joka sampleineen mullisti myös soundikäsityksiä.

Paljonko soitit Move on -levyllä itse?

– Hyvin paljon. Sovitin osittain itse ja bändin kanssa kimpassa. Me tehtiin se siis tällä Willberg-Seppälä -bändillä.

Levyn biiseistä Saturday night kilpaili myös Syksyn Sävelessä 1980 suomeksi nimellä Lauantaiyö. Toinen soololevy Find my girl ilmestyi 1982.

Taustakuoroissa ja kutsusäveltäjänä

1980-luvulla sua alkoi näkyä tiuhaan TV:n taustakuoroissa. Milloin susta tuli käytetty sessiolaulaja?

– Toinen soololevy poiki myös paljon keikkaa, kierrettiin ympäri Pohjoismaita ja aloin kyllästyä älyttömään matkustamiseen. Kun poikani Patrik syntyi 1983, päätin lopettaa rundaamisen ja aloin perustaa omaa studiota mainostoimisto Private Eyen yhteyteen. 1984 alkoi sopivasti radiomainonta Suomessa ja sitä tehtiinkin tosi paljon. Se oli hyvää aikaa, kun oli aikaa säveltää. Silloin se säveltäminen oikein aukesi ja siitä tuli ammatti.

– Kuorotaival alkoi sitten Euroviisuista 1983. Ami Aspelundin Fantasiaa (säv. Kari Kuusamo san. Kaisu Liuhala), jonka köörissä lauloivat Münchenissä myös Maijasen Pave ja Gustafssonin Johnny Turusta.

Seuraavalla euroviisureissulla Heikki Seppälä kysyi sitten mua, Anita Pajusta ja Kaija Koota viikottaiseen TV-ohjelmaan Perjantaipörssi. Kosusen Rele tuli siihen sitten mukaan ja Upi Sorvali liidasi bändiä.

– Se oli tosi kiivasta aikaa, siinä oli paljon lauluja ja näyttelemistäkin. Viikot juostiin harjoituksissa ja kaupungilla. Siihenkin tein välillä omia biisejä. Haastavaa ja hauskaa hommaa.

Sen jälkeen ei ole Suomessa säännöllisesti tehtykään tuollaista kunnollista viihdeohjelmaa, johon mahtuu useampi estradiviihteen laji samaan formaattiin…

– Ville-Veikko Salminen juonsi ja myöhemmin Markku Arokanto. Muistelen, että Upi taisi olla vain kerran poissa syöpäleikkauksen vuoksi. Oli hurjaa seurata vierestä Upin sisukasta taistelua.

1985 jouduit sitten ihan solistiehdokkaaksikin euroviisukarsintaan Pave Maijasen vetäydyttyä pois.

– Mites se olikaan? Lauloin vissiin Paven biisin Jossain… Se tuli aika hätäisellä aikataululla.

Siinä sulla oli myös duetto Bianca Moralesin kanssa ja yksi semifinaaliin jäänyt biisi. Vuodet 84 ja 85 olivat siitä hauskoja karsintoja, että YLE testasi semifinalistibiisien toimivuuden teettämällä musiikkistudioilla demot, jotka soitettiin radiossa. Karsintoihin sai silloin lähettää demot vain yhden soittimen säestyksellä, koska valitsijoiden mielestä hyvä melodia oli tärkein. Yleisö ei tosin saanut osallistua finalistien valintaan, mutta oli kivaa, että prosessia edes tällä tavoin esiteltiin.

– Sitten 1986 olin kutsusäveltäjänä mukana. Mallia piti muka maailmalta ottaa ja Ossi Runne ohjeisti säveltäjiä, minkälaista poljentoa pitää olla ja että ”jalkojen pitää käydä siellä lavalla, show’ta pitää olla”.

Vastasitte tilaukseen kappaleella Kaamoksen maa, jonka esitti Gruppo Jokke (Anita, Rele, sinä ja Leena Nilsson)

– Just kattelin sitä YLEn Elävästä arkistosta. Harmittaa, että jopa siinä karsintalähetyksessä sanotaan sanoittaja väärin ja virhe on monistunut kaikkialle: siinä on Hectorin teksti.

Muistan sun kertoneen aiemmin, että siihen liittyi melkoinen trauma: olitte kovasti treenanneet koreografiaa langattomien mikrofonien kanssa, mutta sitten teille ei annettukaan langattomia!

– Joo, siitä seurasi ihan älytöntä johtojen setvimistä, kun neljä tyyppiä menee siksakkia.

Kaiken kaikkiaan olit 4 kertaa peräkkäin Suomen euroviisuedustajan taustakuorossa (1983-86) ja sitten vielä Anneli Saariston kanssa 1989. Vain Anita Pajunen on pannut susta paremmaksi: 7 kertaa! Mitä näistä kansainvälisistä kokemuksista on jäänyt evääksi?

– No, kyllähän sieltä on jäänyt hyviä muistoja. Olihan siellä kivaa ja avointa meininkiä: paljon hienoja jameja ja biisienvaihtosessioita. Oli hauskaa vaihdella kasetteja ulkomaalaisten kollegoiden kanssa, vaikkei niistä mitään poikinutkaan.

Sitten edustit YLEä vielä Belgiassakin Knokke Cupissa 1985 Ami Aspelundin ja Maarit Hurmerinnan kanssa.

– Se oli aika vaativa kilpailu, johon piti valmistaa kaksi puolen tunnin show’ta, joissa oli soolobiisejä ja triobiisejä. No, Amillahan oli jo vankkaa estradikokemusta ja olinhan minäkin ollut muusikkona Aspelundin sisarusten show’ssa muistaakseni Kaivohuoneella.

1980-luvulla kaiken kaikkiaan sulla vientiä riitti moneen suuntaan.

– Meidän vakiokuoro teki myös Maikkarin puolelle Syksyn Säveliä ja vaikka mitä musiikkiohjelmia. Ihan viikoittain oli köörikeikkaa levytyksiin tai televisioon. Suoria lähetyksiä sai jännittää vähän väliä.

Tottuiko siihen jännitykseen?

– Kyllä siihen lopulta tottui ja pystyi tsemppaamaan solisteja pääsemään jännityksestä.

Syksyn Sävelestä hopeaa

Sitten 90-luvun vaihteessa lama puraisi alaa kuin alaa.

– Onneksi omalla kohdalla en sitä juuri huomannut: radiomainosten tekeminen jatkui entiseen malliin, tein biisejä ja tuotin levyjä mm. Virve Rostille ja Kurrelle.

1991 sulle tupsahti Syksyn Sävelen hopeasija eli Samuli Edelmannin esittämä Pienestä kii, josta tuli aikamoinen hitti!

– Hector soitti mulle yhtenä iltana kahdeksan aikaan, että Samulin levyltä puuttuu meininkiä: tee äkkiä yks rokki, tuun aamulla hakemaan. Saman tien tein yhden vähän erikoisemman rokkiriffin ja keksin samalla biisin aiheen ja lauloin vain ne ”pienestä kii”-paikat. Ne tuli sitten aamulla Samulin kanssa hakemaan… Se oli semmoinen tosi nopea tekele.

– Mä olen aina ollut parhaimmillani tämmöisissä, kun pitää saada äkkiä valmista. On monta muutakin esimerkkiä. Marjorien Täyttä elämää on vähän samanlainen tarina.

Se taitaa olla viimeisimpiä suomalaisia mainoslauluja, josta on tullut kokonainen biisi. Esa Niemisen ja Juha Tapanisen Rekkamies on myös kiistatta merkittävä ikivihreä.

– Olin tuottamassa tangokuningatar Jaana Lammille levyä ja Keskosta soitettiin, että ”onko se Costa Rica -tango valmiina, meillä on kolmelta palaveri”. Olin tietysti unohtanut koko jutun ja ajoin Jaana Lammin miehineen ulos studiosta ostamaan sämpylää ja aloin säveltää… ei muuta kuin ensimmäinen idea mikä vähänkin tangolta tuoksui muistiin ja soitin Mikko-Ville Luolajan-Mikkolan viuluineen äkkiä paikalle. Ei siinä ehtinyt edes mitään nuotteja kirjoittaa, vaan Mikko-Ville soitti viulumelodian pienestä Atarin monitorista seuraten.

– Eihän se ollut kuin 30 sekuntia, mutta siinä olivat jo ne asiat, mitkä ovat sen biisin tärkeimmät. Hieno juttuhan siitä tuli, kaiken kaikkiaan kului varmaan 50 minuuttia, laitoin demon taksilla menemään Keskolle ja jatkoin Jaana Lammin laulattamista.

Kauanko meni sitten, että siitä tuli kokonainen biisi ja kuka teki tekstin?

– Nummelinin Jori teki tekstin. Aika helposti se syntyi, kun Keskolta soitettiin, että mainoksesta oli tullut niin paljon kyselyitä heille ja MTV:lle, että mikä tämä biisi on ja mistä sitä saa ostaa. No, ehdotin että tehdään saman tien täyspitkä levy Marjorielle. Sumplittiin vähän rahoitusta siihen malliin, että saatiin Markku Johansson sovittamaan iso jousisto.

Tällä kertaa viuluja ei maksanut Fazer vaan Costa Rica…

– Kaikkiaan hieno projekti.

Sille levylle annoit pöytälaatikkosi parhaat biisit.

– Joo, sinne meni itse asiassa vaativimmat biisit, mitä olen koskaan tehnyt.

Mukana on myös alunperin Virve Rostille tehty Eletään (san. Hector) italiaksi Arrivederci amore mio. Sehän voitti Lahden Midnight Sun Song Contestin 1995 ”Italian edustussävelmänä” sisilialaisen Antonella Arancion esittämänä. Hienoa on se, että covertekstin teki legendaarinen Franco Migliacci, joka on sanoittanut mm. semmoisia biisejä kuin Volare ja Ciao, ciao bambina. Herra on muuten edelleen hengissä, näin juuri televisiossa.

– Antonellan tulkinta oli todella upea. Siitä ei valitettavasti mitään poikinut, kun Italian ja Suomen Sony eivät halunneet maksaa mitään, että oltaisiin saatu levytys aikaiseksi.

– Mulla oli useampanakin vuonna biisejä noissa Lahden kilpailuissa ja siellä on kyllä joukossa muitakin hienoja versioita. Edelleen kaivattaisiin tuollaista laulukilpailua.

Oletko kiertänyt vastaavia festivaaleja muissa maissa?

– Joo, ainakin Jarkko Melartin kanssa Makedoniassa ja Turkin Çesmessä, jossa Melart tuli toiseksi. Turkissa kilpailukappale oli Time flies, jonka levytti suomeksi Anna Eriksson nimellä Niin se käy.

Niin, olit tosiaan mukana Annan uran alkuvaiheessa, kun hän ponnahti MTV:n Kiitorata-kilpailusta…

– Kyllä tässä kaiken näköistä soppaa on keitetty. Biisien suhteen on nykyään hiljaisempaa, mutta ainahan niitä menee joka puolelle vähän. Nyt meni kymmenen SonyBMG:n eri artisteille ja Pepe Willberg teki yhden biisin. Ei ole muuten huono se Pepen uusi levy, siinä on aika vaikuttavia juttuja!

Sulla on ollut muutama vakiosanoittaja: Tapsa Rantanen, Hector, Jori Nummelin…

– Ja vielä Välimaan Jukka, mutta olen itse tehnyt myös jonkin verran tekstejä. Mainosten tekeminen on kuitenkin ollut samankaltaista tekstinkäsittelyä ja sanoittaminen on tullut sitä kautta aina vain helpommaksi.

Säveltämisestä ja kustiksista

Sä sävellät ilmeisesti laulamalla ja siinä tulee helposti sanoja mieleen naana-naanan ohella…

– Nimenomaan laulamalla. Jos ei idea ala kypsyä, kun 15 minuuttia jotain rämpyttää, niin se jää sitten siihen. Hyvin monta kertaa käy niin, että kun päättää tehdä biisin, niin se valmistuu saman tien rakenteita myöten, en mä niitä koskaan jälkeenpäin hio. Inspiraatio on semmoista kummallista sukeltamista sävelmaailmaan…

Teetkö useammin kitaralla?

– Riippuu biisistä. Rock’n’roll ja vauhtimaailma lähtee kitarasta, mutta semmoiset ”teosbiisit” teen pianon kanssa, koska soinnuttaminen kuuluu enemmän siihen. Sellainen on esimerkiksi Marjorielle tehty Askel harhaan (san. Timo Turpeinen), jonka englanniksi käänsi ja lauloi Frank Robson…

Sehän on ihan upeimpia biisejäsi, kannattaisi lähettää jollekin Celine Dionille…

– Sellaisia kanavia kaipaisi. Säveltäjä on täällä kopissaan niin paljon, että ei ole kontakteja ja uskallusta tyrkkiä niitä biisejä eteenpäin.

Eikä ole oikein budjettia markkinointiin, se on oma hommansa, jota kutsutaan musiikinkustannukseksi.

– Toisaalta tärkeimmistä biiseistäni en ole tehnyt kustannussopimuksia. Ymmärrän kyllä kustantamisen merkityksen, jos sille saa kunnollista vastinetta, mutta en muuten. Sittenhän ei ainakaan kannata itse tehdä biisin eteen mitään, jos on jo luovuttanut kolmasosan pois jollekin joka ei tee mitään. Määräaikaisessa tai projektikohtaisessa kustannussopimuksessa olisi enemmän järkeä kuin ikuisessa ja kaikenkattavassa.

Jokke on ollut ELVISin jäsen jo yli 20 vuotta, mutta ei enää muista kuka häntä kehotti liittymään.

– Kyllähän sieltä hyvää infoa on tullut koko ajan. En ole viime aikoina enää ollut kovin aktiivinen käymään kokouksissa, mutta kivaahan on kollegoita tavata ainakin pikkujouluissa. Ei jutut lopu kesken!

Jälkikasvua

Jokke on viime vuosina laajentanut tekemistään myös kuvapuolelle mainos- ja yritysvideoihin.

– Kuva ja ääni menevät käsi kädessä, varsinkin niissä hommissa, mitä me teemme. Se on tosi nastaa, tykkään kuvan editoimisesta ja instrumentaalimusan tekemisestä. Poikani Patrik on hyvä kuvaaja ja kantaa mulle nauhoja editoitaviksi.

Jälkikasvusta tuli mieleeni vielä Kids-lapsibändi…

– Joo, me tehtiin kaksi levyä, joihin sävelsin kaikki biisit. Jippu oli 9-vuotias, kun aloitimme ja sitten siinä oli mm. Mikko Kuustosen tyttöjä, Iinahan on lyönyt itsensä läpi näyttelijänä, ja Rostin Ella oli ja Babitzinin Saska eli julkkisten jälkipolvea… Se oli tiivishenkistä juttua.

– Mun poika oli suunnilleen samanikäinen ja saatiin kameraa lainaksi, jolla kuvattiin Kidsin näytelmäiltoja. Tallella on paljon tosi hienoa matskua, kun tusina tenavaa pistää näytelmäillan pystyyn ja studiosessioita… Jännää seurata ylpeänä nuorten edistymistä, varsinkin Jippua, joka jo kymmenvuotiaanakin otti tilanteen haltuun spiikeistä alkaen.  

Mitä juuri nyt on työn alla?

– Invalidiliiton 70-vuotisjuhla DVD ja Yamarinin kampanja venemessuille.

Sitten vielä puuttuu tämä human interest -puoli eli sulle tärkeä paikkahan on mökki saaressa ja siihen kuuluvat veneily ja kalastus.

– Viehekalastus ja harrilautakalastus. Vuodesta 1976 mulla on ollut mökki Jaalan Verlassa. Se on myös tärkeä biisintekopaikka, siellä on syntynyt tosi paljon. Superpaikka.

Sinne sä aina häviät tai sitten Espanjaan ihoa hoitamaan…

– Pakko käydä vähän paistattamassa kun on psoripotilas.

Mitä haaveita tai ambitioita sulla vielä on?

– Jotain semmoista isompaa. Joku heittikin joskus kysymyksen, olenko koskaan tehnyt ”klassista”. Mun joissakin biiseissä on kyllä sellaisia elementtejä. Nykyään on niin hyviä sämplejä, että ihan harrastukseksi olisi kiva kokeilla jotain suurimuotoisempaa ja katsoa mitä siitä tulee.