Musiikintekijät -logo

ELVISin uusi toiminnanjohtaja - Reijo Karvonen

ELVISin uusi toiminnanjohtaja – Reijo Karvonen

30 vuotta opettajana ja suomalaisen rytmimusiikin opetuksen pioneerina on ELVISin näkökulmasta jo huomattava ura, mutta 55-vuotias Reijo Karvonen on vielä valmis uusiin haasteisiin. Syyskuun alusta hän aloitti yhdistyksemme toiminnanjohtajana. Reijon tapasi hänen entinen oppilaansa Petri Kaivanto.

Reijo Karvonen syntyi tammikuussa 1953 Kuusamossa. Hän uskoo saaneensa kipinän musiikkiin jo kohdussa, koska karjalaislähtöinen äiti oli kova laulamaan. Reijo oli perheensä kuopus ja koska vanhemmat sisarukset soittivat jo pianoa, Reijokin oppi kolme Aaronin pianokouluvihkoa korvakuulolta.

– En mä niitä nuotteja, mutta osasin ne biisit. Se vaan meni niin päin.

Koska sitten aloit saada musiikinopetusta?

– Mulla oli aivan loistava kansakoulunopettaja: säveltäjä Tapio Tuomelan äiti Anja! Hän lauloi, polki harmoonia ja laulatti luokkaamme paljon.

– Keskikouluikäisenä soitin nokkahuiluyhtyeessäkin ja sitten murrosiässä tuli rock, tai pikemmin blues- ja pop. Aloin myös käydä tanssikeikoilla basistina jo 15-vuotiaana. Siihen piti tietysti saada vanhempien lupa.

Päädyitkö suoraan bassoon vai menikö se kitaran kautta?

– Kolme vuotta vanhempi veljeni kuului ikäpolveen, joka teki omat kitaransa ja bassonsa Tekniikan Maailman ohjeiden mukaan ja heillä oli oma bändinsä nimeltä The Spooks. Aloin sitten soittaa sitä veljen bassoa salaa. Meillä oli Loewe Opta -merkkinen höyryradio, johon se oli kytketty. Sen kanssa pystyi operoimaan siten, että radio oli päällä ja pystyi soittamaan musiikin mukana.

Siis karaokebassoa!

– Kyllä! Soitin läpi kaikki radion kevyen musiikin ohjelmat, joita oli lähinnä kaksi: Kevyen musiikin kaleidoskooppi ja Kahdeksan kärjessä. Sitten kun tuli Lista, niin se ei ollut mun musaa.

– Tärkeä juttu oli vielä myös se, että isäni oli semmoisessa asemassa Kuusamon demareissa, että hän järjesti orkat soittamaan demareiden tanssitalolle. Sitä kautta tuli paljon hengattua katsomassa tanssibändien touhua, kun koululaisena hankin taskurahaa soittamalla levyjä väliajoilla ja vielä sunnuntaisin neulapoikana levytansseissa.

Siinä 60-luvun kiihkeinä loppuvuosina siis musiikkimakusi muotoutui. Siinä taisi jo progemeininkiäkin tulla?

– Joo. Oma bändimme jättäytyi melkeinpä yhteisestä sopimuksesta luokalle lukion ensimmäisenä vuonna, tai siis meidät jätettiin kasvamaan. Tukkaahan meille oli jo kasvanut. Me soitettiin mm. John Mayallia, Creamia, Hendrixiä ja Led Zeppeliniä.

– 70-luvun alussa sitten bändi hajosi ja yritin saada opetusta kontrabasson soitossa. Kuusamossa oli kyllä pätevä musiikinopettaja, mutta hän oli hyvin uskonnollinen ja kieltäytyi, koska oli kuullut, että soitin myös ravintoloissa. Vaihdoinkin siksi musiikin kuvaamataitoon.

Kuusamosta Reijo tuli suorittamaan lukion loppuun Helsingin Arkadian yhteislyseoon. Kuinka sinut sieltä korpimaan kätköistä päästettiin lähtemään?

– Sillä ehdolla, että lopetan soittamisen! Se oli isän asettama ehto ja lakimiestä hän meikäläisestä toivoi, mutta se jäi vain haaveeksi. Pari viikkoa ennen oikiksen pääsykokeita lensivät kirjat nurkkaan ja lähdin Ravintola Ruotsinsalmeen Kotkaan laulaja Peterin [Parviainen] taustabändiin.

– Syksyllä tieni veikin jo Tapani Kansan bändiin, jossa oli Risto Pensola kapellimestarina. Ekat treenit olivat aikamoinen shokki: kapellimestari jakoi nuotit ja biisi käyntiin. Siitä seurasi, että piti vihdoin ottaa selvää, mitä ne nuotit oikeasti tarkoittavat.

– Siitä Tapani Kansan pestistä seuraavana keväänä 1974 sitten pyrin ja pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan.

Sitä ennen Reijo jo opiskeli Helsingin konservatoriolla kontrabassoa Oiva Nummelinin oppilaana.

– Oiva on oikein Suomen kontrabasistien isä isolla I:llä, loistava pedagogi ja hieno ihminen. Hän adoptoi pohjoisen pojan ja rohkaisi pyrkimään Sibelius-Akatemiaan: ”Et sää viäl sinne pääsis, mut kyl sun kannattais käydä kattoon, opit sää ainakin jotain pääsykokeista…”. Kaikkien yllätykseksi pääsin sisään solistiselle, vaikka sinä vuonna otettiin vain kaksi kontrabasistia. Parin vuoden jälkeen huomasin, ettei musta pulttisoittajaa tule ja vaihdoin nykyiselle musiikinkasvatuslinjalle. Sieltä valmistuin 1979.

Sibis, Ikaros, viisut

– Mun aikanani Martti Pokela toi kansanmusiikin musiikkikasvatukseen. Ensimmäinen kansanmusiikkibändi Jutkaus oli meidän vuosikurssimme bändi: siinä oli mukana mm. Tikanmäen Anssi ja Sipun Juha. Toinen uusi asia Sibiksen musiikkikasvatuksessa oli silloin erikoistumiskurssit, joita saattoi valita jo pop-jazzissa. Ne opinnot tehtiin Ogelissa ja totta kai valitsin ne. Sitä kautta tuli paljon kontakteja: mm. Klasu ja Seija [Järvinen] sekä Upi Sorvali bändiin. Siellä löytyi myös se musiikillinen yhteys, jota ei ollut pataklassisessa Sibelius-Akatemiassa.

Ikaros-bändi syntyikin musiikkikasvatuksen kurssikavereista.

– Anssi Tikanmäki, kurssikaveri ja Esa-Markku Juutilainen kurssia ylempää olivat bändin runko ja kitaristiksi haettiin Peter Lerche. Samppa Salmi oli aluksi Ikaroksen rumpali, Upi tuli vähän myöhemmin. Sillä bändillä tehtiin duunia 70-luvun loppu: keikkailtiin, tehtiin levy ja soitettiin aika paljon taustoja muiden levyille. Oltiin studiobändi varsinkin Discophonille ja vietettiin paljon aikaa Soundtrack-studiolla. Sitä kautta Lerchen Petteri jäi studiomuusikoksi.

Se lie ollut cover-biisien kulta-aikaa…

– Se oli Ikaros-bändinkin ongelma, että oli kovat paineet tehdä covereita, mutta saatiin tehdä myös omia biisejä Tikanmäen kanssa. Anssin jutut sitten jalostuivat Maisemakuvia Suomesta -levyksi ja siinä oli Ikaros runkona. Sitä pohjusti se, että Kiutaköngäs oli selviytynyt Syksyn Sävel -finaaliin 1978. Jorma Panulan ansiosta päästiin sitten tekemään Maisemakuvia sinfoniabändin kanssa. Jormakin oli ihan pelimanni, yksi meistä.

– Me muut vielä painittiin sen ajan trendien paineissa. Keikoilla soitettiin ihan erilaista musaa kuin mitä päästiin levyttämään: soul-, funk- ja reggae-vaikutteista, Suomessa semmosta väliinputoajamusaa, ei ollenkaan iskelmää. Se oli taistelua tuulimyllyjä vastaan ja bändin jatkaminen sen ajan markkinoiden ehdoilla oli vaikeata.

– 80-luvun vaihteessa tein selkeän päätöksen, että 70-luku keikkailu- ja muine kuvioineen on nähty ja valitsin opettajan uran. Esittävä artisti Karvonen jäi sinne 70-luvulle.

1978 oli Reijo Karvosen hullu vuosi: Suomen edustaminen sekä Euroviisuissa että Interviisuissa. Reijolla oli kuitenkin hankittuna kokemusta jo Aarno Ranisen ja Monica Aspelundin Lapponian taustakuorolaisena 1977.

– Meitä oli siinä Kari Kuusamo, Kari Fall ja minä. Kuusamon kanssa soitettiin Tapani Kansan bändissä ja sitä kautta mua varmaan pyydettiin. Lontoo oli hieno kokemus nuorelle musiikinopiskelijalle. Eniten siinä touhussa diggailin isoa livebändiä. Se on ehkä hienointa mitä on ja on niin sääli, ettei sitä enää ole euroviisuissa.

Siitäkö innostuit sitten osallistumaan seuraavan vuoden mittelöihin?

– Biisinteko tuli Ikaroksen myötä, olin tehnyt biisejä kyllä jo soololevylleni 1975. Oli yksinkertaisesti kivaa saada omia aatoksia soivaan muotoon. Mä myös itse sovitin biisit kilpailuorkestereille. On elämän hienoimpia juttuja kuulla isolle bändille kirjoittamansa nuotit: ei sekvensserit ole mulle sellaista fiilistä tuoneet…

1978 Reijon sävellykset selvisivät avoimissa sävellyskilpailuissa sekä Euroviisukarsintaan että ensimmäistä kertaa järjestettyyn Intervision laulukilpailun karsintaan. Seija Simola aloitti karsintalähetyksen esittämällä yhdessä Reijon kanssa sanoittamansa balladin Anna rakkaudelle tilaisuus. Reijo Karvonen ja Ikaros-bändi esiintyivät lavalla kahdesti: euroviisupaikkaa tavoiteltiin Eero Luparin Lemmenlaululla ja interviisupaikkaa Ami Aspelundin sanoittamalla Reijon biisillä Muille maille.

– Yhteistyö Seija Simolan kanssa tuli Discophonin kautta ja mä soitin Seijan bändissä nimeltään Prince. Meillä oli mm. kuukauden kiinnitys Kaivohuoneelle.

Seija oli sen vuoden viisujen musta hevonen, kun suositummat naistähdet Katri Helena ja Lea Laven jäivätkin jaetulle hopealle. Anneli Saaristo debytoi neljänneksi ja jaetulla viidennellä tilalla olivat Reijo Karvonen ja Mirumaru.  

– Euroviisuvoitto Suomessa nosti hypen muutamaksi viikoksi, mutta kolikon kääntöpuoli eli ”paluu maitojunalla” oli julma, varsinkin Seijalle.

Pariisin viisuissa 1978 Norjan raati pelasti Suomen antamalla kaksi pistettä ja jäi itse viimeiseksi. Tuskin kenenkään muun kuin Seija Simolan kohdalla rangaistus huonosta euroviisumenestyksestä on ollut niin kova. Jopa sovittuja keikkoja peruttiin ja kysyntä romahti. Muutama vuosi myöhemmin Riki Sorsaan ja Nolla-Kojoon suhtauduttiin jo paremmin, vaikka ei voittoa tullutkaan ja heidän uransa ei suinkaan tyssännyt.

– Onneksi asenteet ovat muuttuneet. Euroviisut oli silloin aivan äärettömän vakava ja tärkeä asia, kansallisen itsetunnon kysymys. Se oli kyllä aivan itsestään selvää, että suomeksi laulamalla ei ole mitään mahdollisuuksia. Olen monesti ajatellut, että olisi voinut jäädä tekemättäkin se euroviisu. Negatiiviset puolet olivat niin suuret, ja eihän musiikilla pitäisi eikä kannattaisi kilpailla. Siitä tehdään väkisinkin tuote. Voiko musiikki pohjimmiltaan olla sitä, mitä tuotteelta edellytetään? Onko biisi huono, kun se ei ole kaupallisesti menestynyt?

Sitten interviisukarsinnassa toiseksi sijoittuneet Reijo Karvonen ja Ikaros vielä yllättäen lähetettiin edustamaan Yleä Puolan Sopotiin. Karsinnan ylivoimaisesti voittanut Taiska jätettiin kotiin ja on vieläkin hiukan epäselvää ”miksi näin”, mutta ehkäpä kyse oli siitä, että kisaan ei päästettykään kahta kilpailijaa Suomesta kuten neljästä Varsovan liiton maasta ja viestitettiin vielä, että naisesiintyjiä on jo melkein kaikista muista maista. Oliko Taiska suomettumisen uhri vai oliko päätös Ylen? Supo selvittämään!

Niinpä Reijo sai laulettavakseen myös Arto Alaspään ja Hannu Seppäsen voittobiisin Miksi näin? (Tell me why), joka oli jo kesällä ehtinyt muodostua melkoiseksi radiohitiksi. Sopotissa sai laulaa englanniksi ja Muille maille -kappaleen käänsi Eero Lupari nimellä Goodbye bad times. Interviisut voitti Neuvostoliiton Alla Pugatšova.

– Se oli kivaa, koska se oli bändikeikka koko Ikarokselle. Säestämässä oli Tšekkoslovakian radion sinfoniaorkesteri, hieno klassisen koulutuksen saanut bändi. Ne soittivat aivan innoissaan meidän kanssamme, kun meidän biisi oli sellaista sähköistettyä musaa ja siinä oli vähän semmoista philadelphia sound -tyyppistä: isot jouset vastaavat sähkökitaralle ja niin poispäin…

– Olihan se niin ufoa se Puolan meininki siihen aikaan. Kylpyläkaupungin idylli, hiekkadyynit silmäkantamattomiin ja hieno Grand Hotel, johon meidät käytännössä eristettiin, koska yleisön kiinnostus oli aivan suunnatonta. Fanilaumat päivystivät hotellin ulkopuolella yötä päivää nimmareita pyydystämässä ja artistit piti salakuljettaa ulos, jos halusi päästä kaupungille. Oli aika hienoa istua vankina samassa hotellin baarissa Alla Pugatšovan ja Procol Harumin Gary Brookerin kanssa. Vieraina olivat mm. The Temptations ja tv-yleisöksi arvioitiin satoja miljoonia. Jännittävä ja haastava estradi!

1980 Reijo osallistui vielä kutsuttuna säveltäjänä euroviisukarsintaan ja esitti duona Pepe Willbergin kanssa melodisen balladin Jos voimaa on (san. Matti Härkälä).

– Se oli hieman kantaa ottava luonnonsuojeluaiheinen laulu. Se saa muuten pian uusintaesityksen Kuusamon 140-vuotisjuhlissa paikallisten kuorojen, jousiorkesterin ja 7-henkisen kompin esittämänä eli vihdoin siinä muodossa kuin kuuluukin!

Lastenmusiikkia ja Sibelius-lukiota

Vuonna 1979 Reijo levytti Tove Janssonin musiikkisadun Kuka lohduttaisi Nyytiä? (säv. Peter Lundblad) suomenkielisen version, jonka riimitteli Kirsi Kunnas.

– Se oli Mosse Vikstedtin ansiota ja olen siitä hänelle hyvin kiitollinen. Olen esittänyt sitä Esa-Markku Juutilaisen kanssa sadoissa ja sadoissa koulu- ja päiväkotikonserteissa, vieläkin sitä kysytään ja levystäkin tulee rojalteja! Levyversiossa ja Helsingin Juhlaviikkojen kantaesityksessä oli kymmenkunta soittajaa, josta kokoonpano käytännön syistä pienentyi sitten Esa-Markun ja mun duoksi.

Nyytin menestyksen siivittämänä Helsingin Lasten Juhlaviikot tilasi syksyksi 1985 musiikkisadun Kirpun matka maailman ääriin, jonka Reijo ja Esa-Markku sävelsivät Jukka Itkosen teksteihin. Muissa rooleissa esiintyivät Sibelius-lukiolaiset Ona Kamu, Sami Aarva (nyk. Samuel Ananta), Riikamaria Paakkunainen ja rumpali Leevi Leppänen.

Valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta 1979 Reijo meni myös siviilipalvelukseen, mutta jo sitä ennen hän oli ottanut opettajan pestin Kruununhaan lukiosta. Sivarin suorittamisen jälkeen alkoikin sitten musiikin lehtorin täyspäiväinen viranhoito.

– Se oli kuoleva tyttökoulu, joka pelastettiin tekemällä siitä musiikkilukio. Oli kieltämättä aika erikoinen lähtölaukaus, että kun päätös tehtiin, siellä ei ollut edes musiikinopettajaa. Voimakas uusi rehtori Marja Laine, kouluhallituksen ylitarkastaja Marja Linnankivi, Sibelius-Akatemian vararehtori Ellen Urho sekä kouluviraston koulusuunnittelija Paula Sermilä-Kuoppa oli sellainen kvartetti, joka pisti asiat järjestykseen ja koulun pystyyn.

– Ensin se oli musiikkipainotteinen lukio, musiikkilukion status saatiin Helsinkiin vasta 80-luvun puolella samoin kuin Sibeliuksen perikunnan lupa käyttää Sibelius-lukio nimeä.

Rytmimusiikin koulutusta ei juuri aikaisemmin pääkaupunkiseudulla ollut kuin Oulunkylässä.

– Kyllä ilman muuta Ogelista saatiin mallia ja inspiraatiota. Oli hienoa päästä levittämään rytmimusiikin ilosanomaa uudenlaisessa koulumuodossa.

Reijo houkutteli myös liudan bändikavereitaan ja Ogelin väkeä opettajiksi: mm. Esa-Markku Juutilainen, Upi Sorvali, Peter Lerche, Anssi Tikanmäki, Nono Söderberg ja Ilkka Rantamäki ovat opettaneet Kruununhaassa.

Pääsin itse Sibelius-lukioon oppilaaksi 1984. Siihen aikaan päättäjien rahahanat olivat myös mukavasti auki: laulu- ja soittotunteja pystyttiin antamaan jopa yksityisesti sääntöjä ja määräyksiä venyttämällä ja musiikinopettajien talkoohengellä, kun neljän hengen ryhmän 90 minuutin oppitunti jaettiin yksityistunneiksi. Hieno tilanne yksilöllisen opetuksen suhteen muuttui kyllä pian huonommaksi, kun ryhmäkoot suurenivat. Hyvääkin tapahtui; koulun juhlasalin alle porttikonkiin rakennettiin äänitysstudio.

– Äänitystoimintaa meillä oli ihan alusta asti, mutta se tapahtui mun henkilökohtaisilla ja Ikaroksen laitteilla. Siinäkin oltiin laittoman rajamailla mm. siksi, että bändi- ja äänityshommiin käytettyä kellaria ei oltu hyväksytty opetustilaksi liian matalana ja paloturvallisuussyistä. Tässä ja monessa muussakin asiassa meni niin, että kun toimintaa vain järjestettiin, niin hyväksyntä tuli sitten jälkikäteen.

– Uusi studio oli kouluympäristössä uraauurtavaa: 16-raitainen puoliammattimainen studio. Siellä tehtiin koulun levytyksiä ja demoja sekä annettiin myös äänityskoulutusta AV-kurssin nimellä.

– Aluksi oli klassinen musiikki, kuorotoiminta ja rytmimusiikki. Kun kolmanneksi pyöräksi mukaan tuli vielä tanssi, siitä syntyi aika kokonaisvaltainen taidelukio, jossa oli mahdollisuus kokea ja tehdä taidetta yhdessä.

Ainakin kuoroissa ja suurimmissa produktioissa genrerajat kuitenkin ylitettiin sujuvasti.

– Kyllä minä niitä ikäni muistelen, hienoja saavutuksia.

Takaisin Sibikseen, free lancerista Ogeliin ja Stadiaan

Sibelius-lukiosta Reijo Karvonen palasi neljäksi vuodeksi vanhaan opinahjoonsa Sibelius-Akatemiaan musiikkikasvatuksen osastolle sovittamisen väliaikaiseksi lehtoriksi.

– Silloin siellä uudistettiin myös opetussuunnitelmia ja nämä afroaineet tulivat ”Mukalle” pakollisiksi; olin siinä prosessissa vahvasti mukana. Todettiin, että Akatemiasta valmistuneilla musiikinopettajilla ei ollut tarpeeksi työkaluja pärjätä nykyaikaisessa toimintaympäristössä. Lasten musiikkimaailma oli ihan eri kuin mihin opettajia siihen asti oli opetettu.

Tavallaan Reijo oli jo tehnyt sen suuntaista työtä, kun Sibelius-lukion aikana hän teki musiikin oppikirjoja WSOY:lle ja käytti meitä oppilaita sovitusten koekaniineina.

1992 Reijo heittäytyi free lanceriksi ja perusti oman studion, levymerkin ja musiikkikoulun Maunulaan.

– Jätin vakaan lehtoraatin ja rakensin vanhaan kauppakiinteistöön studion ja opetuspaikan. Taloudellinen riskihän siinä oli ja lapsetkin olivat aika pieniä. En palkannut opettajia, vaan vuokrasin tiloja opettajille ja hommasin oppilaat eli se oli vähän niin kuin franchise -homma. Alkuvaiheessa mukana oli Maija Hapuoja ja perustimme Sing Sing -poplaulukoulun.

– Vähitellen aloin ottaa opetustöitä Ogelista, joka toimi vielä Seurahuoneella ja Ilmalassa. Kun 1995 Ogeli muutti Arabiaan, huomasin tuntimääräni lisääntyneen ja tehtäväni muotoutuneen yhä enemmän musiikkituotannollisen puolen organisoimiseen. Kun konservatorio sai kunnon salin, niin konserttien järjestäminen tuli myös yhdeksi isoksi osaksi työtäni.

– Vuodesta 2000 tähän asti olin sitten Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa, kun se erkaantui Pop & Jazz Konservatoriosta. Virakseni tuli musiikkituotannon lehtori ja sain musiikkituottajakoulutuksen vedettäväksi. Meitä siirtyi siinä muutoksessa parikymmentä maikkaa ammattikorkean puolelle ja nyt kun viime elokuun alussa Stadian toiminnassa tapahtui radikaali muutos, ajattelin että 30 vuotta päätoimista opettajan uraa riittää. Varsinkin kun tämä ELVISin toiminnanjohtajan paikka tuli auki ja tulin siihen valituksi.

Reijo on liittynyt ELVISin jäseneksi 1980 ja muistelee alkuun käyneensä kokouksissa melko ahkerasti.

– Koska toimintani on ollut enemmän muuta kuin biisintekemistä, olen osallistunut enemmän tarkkailijana. Tietysti tämä oma historia myös levyjen tuottajana ja julkaisijana on tuonut näitä tekijänoikeudellisia asioita tutuiksi. Tämä uusi homma on pitkälti sellaista asiaa, josta mulla on kyllä selkeä käsitys, mutta osaaminen täytyy tietysti päivittää ja tulla asiantuntijaksi.

Isäsi oli ehkä hiukan oikeassakin: ei tullut juristia, mutta joudut ehkä joihinkin lakeihin perehtymään, ainakin tekijänoikeuslakiin.

– Ensimmäisen viikon tunnelmat ovat hyvät: ehdottoman mielenkiintoista ja nastoja ihmisiä, joiden kanssa tehdään töitä. On aivan selvä, että Suomen kokoisessa maassa koko alan yhteinen etu on tärkein ja että asiat riitelevät eivätkä ihmiset. Koska yhteispeli ulospäin kansainvälistyvässä toimintaympäristössä on ainut tie saada vaikutusvaltaa, on tärkeimmissä ydinjutuissa nähtävä yhteiset linjat.


Janne Louhivuori, Edu Kettunen, Reijo, Leevi Leppänen ja Pekka Nissilä
Rock-SM -tuomareina 80-luvun loppupuolella.

 

LEVYTYKSISTÄ

Reijo Karvosen pääsi tekemään ensimmäisen soololevyn Tulossa jo vuonna 1975 EMIlle. Sen tuotti Häkä Virtanen ja mukana oli liuta sen ajan sessiomuusikoita Jukka Tolosesta alkaen.

– Se oli sen ajan tyyliin sekametelisoppaa: käännösbiisejä kuten Doobie Brothersia ja Stevie Wonderia ja sitten omia hapuilevia biisejä. Kauniisti sanoen monipuolista, mutta voinee sanoa myös linjattomaksi… Silloin meitä oli muitakin outoja lintuja, uusia tyyppejä, jotka eivät oikein sopineet mihinkään lokeroon.

– Aivan määräävässä asemassa Suomen viihdemusiikissa oli esimerkiksi MTV:n Lauantaitanssit, jota hoiti Paavo Einiö. Muistan saaneeni häneltä yhden puhelinsoiton levyni ilmestyttyä: ”Mites olis, tulisitko esiintymään Lauantaitansseihin?” Sanoin, että haluan tuoda oman bändini, en suostu esiintymään sen bändin kanssa. Einiö jyrähti: ”Kuule! Minä pyydän vaan yhden kerran: tuletko sinä sinne?”. Sanoin: ”En tuu, jos en pääse omalla bändillä.” Sen koommin en ole hänen ääntään kuullut…

1980-luvulla syntyi Sibelius-lukion studiossa Maija Hapuojan kanssa joululevy Joulun aika. Siinä on muutamien anglo-amerikkalaisten joululaulujen ensimmäisiä suomenkielisiä levytyksiä, mm. Mel Tormén Christmas song, jonka käänsi silloin Sibelius-lukiolainen Riikamaria Paakkunainen, 12 days of Christmas Jukka Virtasen ja Juha Vainion käännöksenä Joulun 12 heilaa ja John Lennonin ja Yoko Onon So this is Christmas (War is over), Jukka Virtasen kääntämänä Joulun rauhaa, johon oli pitkään tapana päättää Sibelius-lukion joulujuhla.

– Finnlevy osti sen masterin ja jälkeenpäin tajusin, että ne ostivat sen vain pois markkinoilta: mm. Arja Koriseva levytti niitä biisejä ja valitettavasti ihmiset eivät tunne sitä meidän joululevyä.

Reijolle rakkaita tuotantoja on myös jyväskyläläisen Salsamanian tekemä lastenlevy Salsanamia, johon Reijoa pyydettiin solistiksi ja hän julkaisi sitten levyn omalla levymerkillään.

– Ehkä viimeisin merkittävä levy oli tämmöinen lauluyhtye M.A.R.S., jossa solistina oli Arto Hollander ja minun lisäkseni lauloivat Mikko Jokinen ja Sanni Orasmaa. Biisit olivat meidän omia ja tekstejä oli Juicelta, Hectorilta ja Markku Salolta. Crosby, Stills, Nash & Young -tyyppistä lauluharmoniameininkiä. Tehtiin koko levy kunnianhimoisesti sekä suomeksi että englanniksi, mutta se sattui siihen aikaan, kun soittolistat tulivat radioihin, eikä mikään muu kuin konemusa mennyt läpi.

– Usko oli kova ja olen edelleen sitä mieltä että se on erittäin hyvä levy, mutta kaupallisesti se oli fiasko. Siinä meni auto ja piano ja vähän muutakin henkilökohtaista soitinomaisuutta myyntiin, jotta pääsi levynteon veloista eroon. Sen jälkeen en ole juuri omalla levymerkillä julkaissutkaan kuin tilauksesta pieniä tuotantoja.

***

 

KUMMAN KAA?

Beatles vai Rolling Stones?

– Beatles ehdottomasti. Olen melodisen musiikin mies.

Lennon vai McCartney?

– Basistina varmaankin McCartney ja kaikissa bändeissähän mä olen ollut laulava basisti. Tekstejä olen aktiivisemmin tehnyt oikeastaan vasta viimeiset kymmenen vuotta.

Sting vai McCartney?

– Ihailen molempia. McCartney on aivan aliarvostettu basistina ja Sting on ihan loistava.

 


Sooloalbumit
 
Reijo Karvonen: Tulossa Reijo Karvonen, 1975 EMI
Ikaros: Ikaros, 1978 RCA Victor
Reijo Karvonen: Kuka lohduttaisi Nyytiä, 1979 Kerberos
 
Tuottaja-säveltäjä ja esittäjä:
 
Tinni: Lentoon, 1979 Kerberos
Solisti: Aurinko ja tuuli,  1980 JP-Musiikki, 2008 Rocket Records
Laura Antikainen: Pelin henki, 1985 Brenda records
Eri esittäjiä: Joulun aika, 1986 Finnlevy
Eri esittäjiä: Kirpun matka maailman ääriin, 1988 Ikaros records
Jarkko ja Laura: Sumujen silta, 1988 Brenda records
Solisti: Salsanamia, 1989 Ikaros records
Malang Cissonkho: Lotus, 1990 EiNo
Eri esittäjiä: Iloinen serkkuni, 1993 JP-Musiikki
Jukka Salonen: Hei hiiteen kaikki huolet, 1994 Orion
Jarkko ja Laura: Uudelleen, 1994 Brenda records
M.A.R.S.: M.A.R.S., 1995 Ikaros records
Eri esittäjiä: Helsingin helmoissa, 1999 HS
Eri esittäjiä: Millennium, 2000 PJK
Vox Stadia: Stadian Joulutervehdys, 2005 Stadia
Matti Lämsä: Vanhaan malliin 2007 Ikaros records
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2008

Selaa lehden artikkeleita