Elvis ry:n uusi toiminnanjohtaja Aku Toivonen

Aku Toivonen Haastattelu

Elvis ry:n uusi toiminnanjohtaja Aku Toivonen

Aku Toivonen on kevyen musiikin monikasvo: muusikko, lauluntekijä, sovittaja, kapellimestari, tuottaja, kouluttaja. 48-vuotias Toivonen astuu innolla isoihin hallinnollisiin saappaisiin vastavalittuna Elvis ry:n toiminnanjohtajana.

Muusikon polulta hallinnollisiin haasteisiin

― Tuntuu todella hyvältä. Aivan kuin olisin koko pitkän musiikintekijän urani ja sen jälkeisen johtamisvalmennusalan tehtävien aikana valmistautunut juuri tähän työhön. Astun tehtävään nöyränä, mutta vahvana jäsenten etujen edistäjänä. Hyvin pohjustettua latua pitkin on helppo jatkaa, Toivonen kiittää edeltäjiään.

― Nyt tämä uusi tiimimme jatkaa ja kehittää tärkeää työtä. Esimerkiksi viestintä on  merkittävä osa-alue, johon panostamme.

Toivosen mukaan Elvis ry tulee jatkossakin keskittymään vahvasti edunvalvontaan sekä tekijöiden arvostuksen lisäämiseen.

― Pidämme huolta, että tekijöille tulisivat ne korvaukset jotka heille kuuluvat. Toimintamme tähtää myös siihen, että tekijöiden yhteiskunnallinen arvostus lisääntyy. Haluamme parantaa sekä päättäjien että kansan yleistä ymmärrystä säveltäjien ja sanoittajien työn merkityksestä.

― Musiikintekijän ja suomalaisen musiikin asemasta tänä päivänä voisi sanoa niin, että näemme ja tunnistamme maalin, mutta emme kuitenkaan ole vielä siellä. Monella tavalla olisi tärkeää, että musiikintekijöitä osattaisiin arvostaa enemmän. Musiikin tekeminen ja käyttäminen ei sinänsä koskaan lopu; tarvitsemme vain lisää luovan työn tekemisen erityispiirteiden ymmärrystä sekä turvaamista.

― Piratismia pyrimme omalta osaltamme kaikin tavoin kitkemään oikeudenmukaisin ja fiksuin keinoin. Laittomien musiikkiverkkopalveluiden tilalle kuluttajille tulisi tarjota entistä enemmän laillisia ja käyttäjäystävällisiä verkkopalveluja, joista tekijät saavat tekijänoikeuskorvauksia.

Kohti ammattia

Aku Toivonen on syntynyt Raumalla ja asuu nyt Liedossa. Pianonsoitto alkoi 7-vuotiaana. Kuvioihin tuli myös Rauman Musiikkiopisto.

― Rauman poikakuoroon liittymiseni oli myös oleellista. Opin ryhmädynamiikkaa ja musiikin kokonaisvaltaisempaa ymmärtämistä. Sain olla osa isoa porukkaa, ja siinä oppi jo ryhmäkuriakin. Oli hienoa harjoitella ja esittää Mozartin ja Bachin isoja kuoroteoksia.

Ensimmäisen tanssikeikkansa Toivonen teki jo 11-vuotiaana kaverinsa kanssa, ja samassa iässä hän kirjoitti myös ensimmäisen laulunsa Kuutamoyönä ison tammen alla. Esiintymisiä oli hirvipeijaisissa, häissä ja muissa tilaisuuksissa. Rumpali liittyi mukaan kaksi vuotta myöhemmin. Trio sai nimeksi Aku Toivosen yhtye, solistina oli Jukka Nurmi. Kun Toivonen oli 19-vuotias, perustettiin Mistral-yhtye Lea Lavenin kesäbändiksi.

Vuonna 1991 Toivonen liittyi Finlandersiin, jossa työskenteli 15 vuotta.

― Finlandersin aikakausi oli opettavaista. Jo alkuvuosista lähtien meillä lähti toimimaan työterveys- ja hammashuolto, vapaaehtoiset eläkkeet sekä säännölliset lomat. Pyrimme tekemään ison ja näkyvän ammatillisen työn pieteetillä konsertteineen, säestyksineen ja levyjen julkaisuineen. Missioni oli yhdistää meidän toimintaamme viritetty yritystoiminta mahdollisimman hyvään musiikilliseen antiin ja luoda mahdollisuus menestykseen sekä musiikillisesti että taloudellisesti. Tämä kuitenkin perhe-elämä huomioiden, Toivonen kertoo.

Vuonna 2006 hän lopetti säännölliset keikkailut. Sen jälkeen kuvioissa ovat olleet muun muassa työt Ikaalisten artisti- ja lauluntekijävalmennusten kouluttajana sekä levy-yhtiö MTG. Toivonen aloitti lisäkouluttautumisen, ensin tuli Tiimiakatemian Tiimimestari-koulutus, ja sen myötä myös Johtamisen erikoisammattitutkinto.

Keväällä 2011 hän aloitti valmentajana Novetos Oy:ssä, joka on johtamisen ja organisaatioiden kehittämiseen keskittynyt valmennustalo. Novetos-aikana tuli valmiiksi myös Certified Leadership Coach -koulutus. Näistä kaikista opit ja kopit johtivat sitten tähän päivään.


• Syntynyt 1964 Raumalla, nykyinen kotipaikka Lieto.
• Tärkeimmät yhtyeet Mistral ja Finlanders, jonka säveltäjänä sanoittajana, sovittajana, kapellimestarina ja muusikkona vuosina 1991–2006.
• Opintoja: Turun yliopiston kasvatustieteen tdk, Markkinointi-instituutin yritys- ja taloushallinnon tutkinto MHT 2002, Jyväskylän amk:n Tiimimestaritutkinto 2010, Johtamisen erikoisammattitutkinto JET 2011, Näyttötutkintomestari-tutkinto NTM 2011, Johtamistaidon opiston ICF: Certified Leadership Coach 2011.
• MTG -levy-yhtiö vuosina 2002 – 2010
Kouluttanut usean vuoden ajan Ikaalisten aikuiskoulutuksen artisti- ja lauluntekijävalmennuksissa
• Novetos Oy: valmentaja, Leadership Coach 2011-2012
• Valtion säveltaidetoimikunnan jäsen vuodesta 2010
• Elvis ry:n hallitukseen vuonna 2010
• Opetushallituksen musiikin alan tutkintotoimikunnan jäsen vuodesta 2010
• Elvis ry:n toiminnanjohtaja syksystä 2012 lähtien
• Lauluntekijänä (valikoima): Uskon ja luotan (säv. AT, san. Sinikka Svärd, es. Finlanders), Näsäboogie (säv. AT, san. Kari Lehtomäki, es. Finlanders), Oikeesti (säv. Kaisa Ranta-Toivonen, san. Sinikka Svärd, sov. AT, es. Finlanders), Uskothan (säv. AT, san. Sari Matala ja AT, es. Jari Sillanpää)
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2010

Selaa lehden artikkeleita