Elokuvien säveltäjät
Musiikintekijä kutsui kolme elokuvasäveltäjää Helsingin Lasipalatsin tarunhohtoiseen elokuvateatteri Bio Rexiin, jossa ensimmäiset elokuvat heijastettiin valkokankaalle jo vuonna 1936. Salla Luhtala, Rolf Gustavson ja Panu Aaltio avasivat elokuvasäveltäjän työn salaisuuksia ja kertoivat, miten ovat päätyneet alalle.
SALLA LUHTALA: ”Olen alun perin klassinen lyömäsoittaja. Opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja Malmön musiikkikorkeakoulussa. Työtapaturman seurauksena sain käteeni hermovamman ja jouduin lopettamaan lyömäsoittimien soittamisen. Päätin ottaa eron musiikista ja menin opiskelemaan ravitsemustiedettä Helsingin yliopistolle. Valmistuin ja menin töihin, mutta lakkasin nukkumasta, koska koin elämäni valuvan hukkaan.
Halusin päästä tekemään musiikkia. Se oli suorastaan pakko. Aloin säveltämään. Olen soittanut myös aika paljon poppia ja kansanmusaa erilaisissa bändeissä ja opiskellut jazzin teoriaa ja sävellystä Sibelius-Akatemiassa. Kymmenen vuotta sitten sävelsin ensimmäisen elokuva-scoreni.”
PANU AALTIO: ”Aloin nelivuotiaana soittamaan selloa. Jossain kohtaa sain tietokoneen ja aloin tekemään sillä omaa musiikkia. Sellonharjoittelu jäi aika äkkiä taka-alalle. Kiinnostuin elokuvamusiikista lukioaikana. Pääsin opiskelemaan Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologiaa. Reilu parikymmentä vuotta sitten Suomesta ei löytynyt varsinaista leffasävellyskoulutusta.
Sibiksen jälkeen lähdin opiskelemaan elokuvamusiikkia Los Angelesiin. Olin siellä vuoden. Sitä seurasi työharjoittelujakso. Kun Yhdysvalloissa tekee tutkinnon, sen päälle pääsee vuodeksi töihin. Tein siellä monenlaisia assistentin hommia muun muassa Spider-Man 3 -elokuvassa ja tv-sarjassa Lost. Sen jälkeen pääsin säveltämään Dome Karukosken Tummien perhosten koti -elokuvaa Suomessa.”
ROLF GUSTAVSON: ”Aloitin vanhempieni kannustamana trumpetinsoiton 8-vuotiaana. Vuonna 2006 perustin ensimmäisen bändini. Olin herännyt musiikkiin skidinä, kun olin kuullut punkbändi Green Dayn American Idiot -albumin. Lukioikäisenä aloin kiinnostua lapsena nähtyjen Disney-leffojen musiikista. Ne olivat pääasiassa musikaalibiisejä, joissa oli bändi mutta myös paljon orkesterisoittimia. Aloin herkistymään kaikelle tälle. Halusin ymmärtää ja oppia tuota maailmaa.
Naapurissani asui säveltäjä Timo Laiho. Päädyin hänen oppiinsa lukioikäisenä. Silloin aloin opiskelemaan myös nuottien kirjoittamista ja musiikin teoriaa Porvoon musiikkiopistossa. Kristallinkirkas tavoitteeni oli päästä Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan sävellystä. Halusin oppia, miten musiikkia tehdään oikein, koska pelkkä soittelu bändin kanssa treenikämpällä on aika hähmäistä. Lähdin Sibelius-Akatemiaan melko avoimin mielin, valmistuin sieltä kaksi vuotta sitten.”
Salla Luhtala ja Panu Aaltio pääsivät elokuvamusiikin pariin tekemällä musiikkia Taideteollisen korkeakoulun eli nykyisen Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen sekä alan ulkomaisten opinahjojen kautta.
SALLA LUHTALA: ”Aloin todella aktiivisesti etsimään elokuvasävellystöitä. Olin kouluihin yhteydessä ja kyselin löytyisikö projekteja, joihin tarvitsisi säveltäjää. Näin sain ensimmäisiä töitäni. Vuonna 2014 tein ensimmäisen lyhytelokuvamusiikkini Lontoon Filmschooliin. Elokuvan nimi oli Inner life of Veronica. Se oli mustavalkoinen kauhulyhäri. Musiikki syöksyi ulos minusta. Minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että ymmärsin aina nähneeni musiikin väreinä. En ollut aikaisemmin tajunnut sitä. Kun katsoin mustavalkoista elokuvaa, mieleeni tuli minkä väristä musiikki olisi.”
PANU AALTIO: ”Ensimmäinen elokuvamusiikin mentorini Tuomas Kantelinen neuvoi minua ottamaan yhteyttä Taikin elokuvataiteen laitokseen ja kysymään oppilastöitä. Näin päädyin säveltämään ensimmäisen elokuvamusiikkini Mari Mantelan lyhytelokuvaan Operaatio vieras äly. Se oli taiteellisesti kunnianhimoinen leffa, jonka musiikkia mietin todella paljon. Työ tuntui alkuun aika vaikealta. Säveltäminen itsessään ei ollut vaikeaa, mutta haimme pitkään oikeaa tyylilajia. En hahmottanut heti myöskään mistä musiikki alkaa ja mihin se loppuu. Nykyään tuollainen on minulle intuitiivista. Voin katsoa jonkin elokuvan ilman ääntä ja kertoa missä musiikkipaikat suurin piirtein ovat. Dramaturgiset kaaret ovat yleensä melko ilmeisiä.”
Rolf Gustavsonin polku elokuvien pariin on hieman toisenlainen:
”Vuonna 2018 pianisti-säveltäjä Pessi Levanto lähetti minulle viestin ja pyysi jeesaamaan nuottienkirjoittamisessa. Kyseessä oli esiorkestrointi ja midisiivous Markku Pölösen Oma maa -leffaan, jonka musiikki äänitettiin Tapiola Sinfoniettan kanssa. Se oli ensimmäinen kunnollinen elokuvaduunini. Sille polulle minä sitten jäin. Levanto lähetti minut myös Itävaltaan opiskelemaan elokuvamusiikkia Conrad Popen kanssa. Silloin asiat alkoivat konkretisoitua; elokuvat, musiikki, säveltäminen sekä myös sovittaminen ja orkestrointi. On ollut mielenkiintoista olla osa tiimiä ja tehdä musiikkia.”
Elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, mutta elokuva on aina ohjaajansa taideteos. Hän vastaa teoksensa kokonaisuudesta, ja kaikki elokuvassa on alisteista ohjaajan taiteelliselle visiolle – olipa kyse sitten näyttelemisestä, lavastuksesta, valoista tai musiikista. Elokuvaohjaajat eivät ole saaneet välttämättä musiikillista koulutusta, niinpä elokuvasäveltäjän on kommunikoitava heidän kanssaan toisin kuin muusikoiden kanssa.
SALLA LUHTALA: ”Koen, että elokuvamusiikin säveltäminen on kykyä inspiroitua siitä, mitä näkee. Sitten se tulkkautuu ajatukseksi musiikista, jota voi ehdottaa ohjaajalle. Musiikin voi tehdä kuunneltavaan muotoon ja sitä voi sitten soittaa ohjaajalle. Säveltäminen ja musikaalisuus on yksi osa työtä, sen lisäksi on pystyttävä kommunikoimaan ohjaajan kanssa. Monesti ohjaajat saattavat olla epävarmoja siitä, osaavatko he puhua musiikista. Säveltäjän ja ohjaajan kohtaaminen on aina oppimistilanne. Tilanne muistuttaa sitä, että opeteltaisiin yhdessä uusi kieli. Toisten ohjaajien kanssa se on helpompaa ja toisten kanssa taas vaikeampaa. Psykologinen taso ja kommunikaation haasteet ovat iso asia, josta tässä työssä on hyvä koko ajan oppia lisää.”
PANU AALTIO: ”Minulle on jäänyt mieleen ohje ’älä puhu ohjaajan kanssa musiikista, vaan puhu elokuvasta’. Se on kieltä, jonka ohjaajat osaavat todella hyvin. Olen yrittänyt pitää tuon mielessä. Heti kun keskustelu menee vaikkapa siihen, että ’pitäisikö tuossa olla oboe’, mennään harhaan. Ennemmin kannattaa kysyä ohjaajalta, mitä hän haluaa sanoa tässä kohtauksessa, mitä nämä hahmot ajattelevat ja miten ohjaaja haluaisi katsojan tulkitsevan kohtauksen. Kun pääset tuohon keskusteluun, musiikilliset termit unohtuvat aika nopeasti. Ammattiohjaajat osaavat tämän. Sen sijaan opiskelijatasolla, kun asiat olivat uusia, tästä seurasi helposti mikromanagerointia. Sen jälkeen ei nähdä enää metsää puilta.”
ROLF GUSTAVSON: ”Hyvä elokuvasäveltäjä kokee olevansa elokuvantekijä, hänen erikoisosaamisalueensa vain sattuu olemaan musiikki. Tärkeintä on, että tähtäin on tehdä hyvää leffaa. Minulla ei ole paljoa kokemusta ohjaajista. Minusta on aina ollut vaikeaa löytää se yhteinen kieli. Olen pyrkinyt muusikkojen seuraan. Silloin yhteinen kieli on tullut tietysti annettuna. Näin orkestroijan näkökulmasta on tärkeää ymmärtää, mihin elokuvalla pyritään ja mitä siinä halutaan sanoa. Se on oltava koko ajan keskiössä omassa tekemisessä. Yksityiskohdat eivät ole välttämättä tärkeitä.”
Orkestraatio eli soitinnus nousee esiin, kun puhutaan elokuvamusiikista. Sillä tarkoitetaan klassisesti äänten jakamista eri soittimille.
SALLA LUHTALA: ”Olen nähnyt joskus hauskan meemin, jossa kerrottiin säveltämisen olevan sitä, että luututaan lattiaa isolla luutulla. Sovittaminen on sitä, että siivotaan lattia porstalla. Orkestroinnissa taas siivoaminen tapahtuu hammasharjalla.”
ROLF GUSTAVSON: ”Sovittamiseen liittyy amerikkalainen termi reimagine eli musiikin uudelleen kuvitteleminen. Sovittaminen voi todellakin olla sitä. Aluksi on olemassa minimaalinen musiikillinen informaatio eli melodia ja soinnut. Siitä voi sovittamalla tehdä periaatteessa mitä vaan. Orkestraatio on taas tarkoittanut teknisesti, että sävellyksen luonnoksesta kirjoitetaan jokainen soitin auki partituuriin. Tämä on orkestraation alkuperäinen merkitys.”
Kun kolmikolta kysyy heidän omasta mielestään merkittävimpiä töitään elokuvamusiikin saralla, seuraa aluksi diplomaattinen hiljaisuus. Pienen tuumaustauon jälkeen kohokohdat hahmottuvat kuitenkin helposti.
SALLA LUHTALA: ”Parhaissa töissä työskentely on ollut inspiroivaa, mukavaa ja mukaansatempaavaa. Tällainen työ oli muun muassa Charlotte Airaksen dokumentti Valonsieppaaja (2021). Siitä tuli kokonaisuutena todella hieno. Olen tyytyväinen myös musiikkiin.”
PANU AALTIO: ”Minulle henkilökohtaisesti tärkeitä ovat säveltämäni Marko Röhrin luontodokumentit Metsän tarina (2012), Järven tarina (2016) ja Tunturin tarina (2021). Olen itse eläinoikeus- ja luonnonsuojeluihminen. Tuottaja-ohjaaja Marko Röhrin kanssa on ollut hienoa työskennellä. Hänestä huokuu, miten tärkeä aihe luonto on hänelle itselleen. Toisaalta myös Joona Tenan Supermarsu-elokuvia on ollut todella kiva tehdä. AJ Annilan ohjaama tv-sarja Nyrkki oli myös erittäin hauska duuni. Ohjaaja kutsui sitä korkeaoktaaniseksi humpuukiksi.”
ROLF GUSTAVSON: ”Olin mukana Supermarsun orkestroinnissa. Musiikkia äänitettiin Tampereella ja oli huikeaa, kun samassa salissa oli sata tyyppiä touhuamassa. Koskaan en ole tehnyt niin kovaa duunia, mutta kuitenkin niin että samaan aikaan oli todella hauskaa. Minulle high light on ollut myös Juha Wuolijoen ohjaama Vinski ja näkymättömyyspulveri (2021). Musiikin olivat tehneet Lasse Enersen ja Leri Leskinen, ja pääsin orkestroimaan sitä yhdessä Tuomas Nikkisen kanssa. Olen myös säveltänyt musiikin Emilia Hernesniemen ohjaamaan lyhytelokuvaan Hei, hei Tornio, joka voitti lyhytelokuvien Jussi-palkinnon vuonna 2022.”
SALLA LUHTALA on elokuvasäveltäjä, joka on opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Malmön musiikkikorkeakoulussa. Luhtala on tehnyt musiikkia useisiin lyhytelokuviin sekä pitkiin elokuviin. Hän on säveltänyt musiikin muun muassa elokuviin Baby Jane (2019) Järjettömän paska idea (2023) sekä Kivun ja ilon työ (2024). Salla Luhtala oli vuonna 2020 Jussi-ehdokkaana dokumenttielokuvaan Orkesterin edessä säveltämästään musiikista.
ROLF GUSTAVSON on elokuvasäveltäjä ja orkestroija. Hän on valmistunut säveltäjäksi Sibelius-Akatemiasta ja opiskellut elokuvamusiikkia Hollywood Music Workshopissa Itävallassa. Gustavson on säveltänyt musiikin lyhytelokuvaan Hei, hei Tornio (2022). Hän on orkestroinut musiikin muun muassa elokuviin Tunturin tarina (2021) Supermarsu 2 (2022) ja Pertsa ja Kilu, Faaraon sormus (2023).
PANU AALTIO on elokuvasäveltäjä ja musiikin tuottaja, joka on valmistunut Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan musiikkiteknologia. Lisäksi Aaltio on opiskellut elokuvasäveltämistä Etelä-Kalifornian yliopistossa. Aaltio on säveltänyt musiikin muun muassa elokuviin Tummien perhosten koti (2008) Hella W (2011) ja 95 (2017). Panu Aaltio sai vuonna 2017 Jussi-palkinnon elokuvaan Järven tarina säveltämästään musiikista.
