Digitaalisen musiikin jakelun maailmassa puhaltavat uudet tuulet. Tänä vuonna uusien, laillisien jakelumallien hyökyaalto n. 60 uuden toimijan voimin pyyhkäisee yli Euroopan.

Viime vuonna iTunesin kautta myytiin kymmeniä miljoonia kappaleita ja pian palvelu lanseerataan myös Euroopassa. Jättiläiseksi paisunut OD2 jyrää pian myös meillä Suomessa. Verkkomaailma ei ole kuitenkaan mikään Klondyke ja juuri Midemistä laskeutunut Teoston Jari Muikku toppuutteleekin: ”Uusista toimijoista valtaosa kuolee ja vain vahvimmat selviävät. Musiikin nettijakelu ei ole mikään kultakaivos. Tähän mennessä siitä eivät ole netonneet vielä ketkään muut kuin verkko-operaattorit”.

Onko aika kypsä musiikin lailliseen nettijakeluun?

Edellytykset nettimyyntiin ovat olleet olemassa jo pitkään ja esimerkiksi USA:ssa iTunes ja uusi laillinen Napster 2.0 ovat menestyneet hyvin. Pitää kuitenkin muistaa se, että vaikka näiden kautta myydäänkin kymmeniä miljoonia trackeja vuodessa, se on kuitenkin vain murto-osa koko tallennemyynnistä. Seuraavien kahden vuoden aikana nähdään minkälaisia verkkomaailman toimintamalleja löydetään Euroopassa. Tekijänoikeusjärjestelmän kannalta tähän liittyy paljon problematiikkaa mm. lisensiointijärjestelmien ja hintojen suhteen.

Poikkeaako eurooppalainen tekijänoikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö amerikkalaisesta?

USA:ssa tekijänoikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö ovat täysin erilaisia kuin Euroopassa. Sen takia tietyt asiat hoituvat USA:ssa helpommin kuin täällä. Tämä johtuu tekijänoikeusjärjestelmästä, levy-yhtiöistä itsestään ja monista teknisistä seikoista. Rajat ylittävät ja keskittyneet palvelut keräävät materiaalia eri levy-yhtiöiltä ja tarjoavat sitä suoraan tai jonkun välikäden kautta. Silloin ongelmaksi muodostuu Euroopassa mm. se, että jokaisessa maassa on omat maksujärjestelmänsä ja isojen levy-yhtiöiden levyt (kuten Celine Dionin kaltaisten tähtien levyt) julkaistaan eri aikoihin eri maissa. Verkkomaailmassa tämä ei enää ole mahdollista. Levyt pitäisi saada samaan aikaan ulos ja ihmisten saataville kaikissa Euroopan maissa.

Paljonko yhden nettikappaleen pitäisi maksaa kuluttajalle, jotta artisti ei maksaisi?

Downloudauspalveluissa taloudelliset marginaalit ovat hyvin pienet ja monet toimijat sanovat, että yhden downloudattavan biisin hinnan pitäisi olla 1,40 euroa. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että Applen iTunes on pilannut markkinat tällä 99 centin hinnoittelulla. Applen iTunes ei koskaan tule olemaan kannattava. Se on sijoittanut toistasataa miljoonaa pelkästään iTunesin markkinointiin. Se ei tule saamaan rahojaan takaisin, mutta se ei ole tarkoituskaan. Se myy iPodeja ja iTunes tuo brandille lisäarvoa, mikä taas vaikuttaa osakekursseihin. Sama koskee monia muita. Siellä on Pepsit, Coca Colat, Gibsonit, joille musiikki on vain yksi oheistuote, mikä tukee päätuotteen myymistä. Tavoitehinta olisi 1,40 euroa, mutta markkinoilla se on noin euron suuruinen. Jenkeissä Walmart myy 88 centillä biisejä, koska heidän hinnoittelupolitiikkansa perustuu siihen, että kaiken pitää olla vähintään 10% halvempaa kuin muualla. Vanhemmissa levytyksissä artistien kannalta tilannetta mutkistaa vielä mm. se, että artistin ja levy-yhtiöiden välisissä sopimuksissa ei ole osattu sopia digitaalisen maailman tuotteiden rojalteista.

Miten jakautuu yhden kappaleen hintapiirakka levy-yhtiöiden, tekijänoikeusjärjestöjen ja operaattorien kesken?

Eurohinnoittelun mukaan levy-yhtiö nappaa noin 65%, josta se sitten tilittää eteenpäin artisteille rojalteja n. 5-6%. Tekijänoikeusjärjestöt saavat 8-12%, josta ne taas tilittävät sopimusten mukaan tekijöille ja kustantajille heille kuuluvat osuudet. Loput menevät maksuliikennekuluihin, kaistayhteyksiin yms. Merkille pantavaa on se, että tähän mennessä musiikin nettijakelusta varsinaista taloudellista hyötyä ovat saaneet ainoastaan verkko-operaattorit, vaikka hintapiirakka jakautuukin hieman eri tavalla kuin esim. soittoäänissä, joissa enimmät tulot niin ikään ottaa verkko-operaattori.

Miten levy-yhtiöiden rooli verkkomaailmassa poikkeaa tavallisten levyjen jakelijan roolista?

Nettimusiikin kentällä on monta avointa ongelmaa levy-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen välillä. Verkkomaailmassa levy-yhtiöt eivät enää ole pelkästään tukkureita ja silloin heidän pitäisi maksaa sekä mekanisoimisesta että yleisön saataville saattamisesta. Olennaisinta on se, että vastuu näistä korvauksista on sillä taholla, joka myy tuotteet kuluttajille nettisivustonsa kautta. Näin ollen nettijakelulevyn hintapiirakasta tekijänoikeusjärjestöille lohkaistava prosentti olisi jonkin verran isompi kuin tavallisten äänitteiden vastaava luku.

Voiko nettimusiikin myynnin kasvu olla vaikuttamatta tavallisten tallenteiden myyntiin?

Henkilökohtainen näkemykseni on se, että tavallisten tallenteiden markkinat tulevat putoamaan eri syistä. Joksikin aikaa pudotaan kuoppaan. Joidenkin arvioiden mukaan 2008-2009 digitaalipuolen arvo kokonaismarkkinoista liikkuu 20-40% välillä. Mutta laitonta verkkokauppaa ei saa kuriin enää kukaan. Eräs amerikkalainen tutkimusfirma on arvioinut, että jos vuonna 2008 verkkokaupan arvo on n. 4 miljardia, laittomasti P2P-verkoissa liikkuu tavaraa vastaavasti noin 8 miljardin arvosta. Eli edelleen ollaan pakkasen puolella.

Mihin perustuu iTunesin tenho?

iTunesin palvelun ydin on se, että se on täysin kuluttajalähtöinen. Se on helppo ja yksinkertainen ja katalogissa on tarpeeksi valinnanvaraa. Tekijänoikeusjärjestöjenkin on pakko hyväksyä se, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan nettimusiikin käytöstä, kunhan käyttöoikeudet (kopiointi ja siirrot) ovat tarpeeksi väljät. Mutta mikä on se ns. yksityinen piiri, on kuin veteen piirretty viiva.

Viime vuonna oikeudenkäyntien luvatussa maassa, Amerikassa haastettiin oikeuteen alaikäinen koulutyttö laittoman nettimusiikin imuroinnista. Miten tämä rankaisumentaliteetti on purrut laittomien palveluiden kulutukseen?

Näyttäisi siltä, että erilaiset oikeudenkäynnit eivät ole vaikuttaneet pysyvästi laittoman musiikin käytön vähenemiseen, päinvastoin. Suurimmat laittomat käyttäjät ovat siirtyneet suljettuihin verkkoihin, joihin ei valvova silmä enää pääse. Sellaisissa avoimissa verkoissa on aina omat riskinsä, voit saada huonoa laatua, voit saada viruksia kantavia tiedostoja, mutta ennen kaikkea laittomaan kopiointiin liittyy asenne ”ja minähän en näistä maksa”.

Kuka haluaa maksaa laillisesta palvelusta? Onko esim. iTunesin käyttäjäkuntaa tutkittu?

Jenkeissä suurin osa laillisen palvelun rahasta tulee 25-50 vuotiailta ihmisiltä. Nuoret ovat vaikein kohderyhmä. Siellä yritetään hyväksyä todellisuus ja esim. uusi Napster 2.0, se laillinen Roxionin omistama, on tehnyt kokeiluluontoisen sopimuksen erään collegen kanssa ja lisenssi hankitaan kaikille opiskelijoille könttähintaan. Se on kasvatuksellinen ele.

Onko piratismi kivenä kengässä myös mobiilipuolella?

Mobiilipuolella lähtökohta on erilainen ja ihmiset ovat tottuneet maksamaan mobiilistaan; logoistaan ja soittoäänistään. Mobiilissa piratismin harjoittaminen on paljon vaikeampaa kuin verkkomaailmassa.

Onko Applen kauppajärjestelmä hyvä myös tekijöiden kannalta? Onko tietoa miten 99 c (yhden kappaleen hinta kuluttajalle) jakautuu oikeudenhaltijoiden kesken?

Tämä piirakka jakautuu levy-yhtiöiden ja Applen välisen sopimuksen mukaan. Mutta taiteilijoille tarjoutuu (esim. Brian Enon lanseeraaman Muddan kautta) yleisemmin ottaen uusia mahdollisuuksia saattaa uusia töitä esille verkon kautta. Taiteilija voi julkaista sen yksittäisen biisin, joka ei sovi millekään albumille tai testauttaa biisejään omalla yleisöllään. Verkkomaailmassa levy-yhtiöt eivät enää ole fyysisten äänitteiden tuottajia, vaan oikeudenhaltijoita. Se on kivulias kasvuprosessi levy-yhtiöille. Sony-BMG fuusio on mielestäni itse asiassa hyvä asia indiemarkkinoille, koska se jättää tilaa uusille toimijoille.

Mikä on tulevaisuuden downloadausformaatti? AAC, niinkuin myös MP3, on kuitenkin ”losi” (kompressoitu pienempään tilaan ja näinollen menetetään jotain taajuuksia).

Pakkaustekniikat kehittyvät koko ajan, eikä kukaan osaa sanoa sitä, mitä formaattia käytetään kymmenen vuoden päästä. iTunesissa käytetään AAC-tiedostoformaattia ja jotkut arvelevat AAC:n syrjäyttävän MP3:sen ajan mittaan. Mutta vain pieni osa kuluttajista haluaa hifiä. Suurin osa ei yhtään välitä siitä, onko kyseessä mp3 vai wmp (windows media player), aiff, wav tai joku muu. Omassa nuoruudessani kuunneltiin kasetteja, eikä pieni kohina tai vonkuminen haitannut suosikkiartistien kuten Sweetin tai Gary Glitterin biisien kuuntelua. Nykyään en enää kuuntelisi mitään musiikkia losina, koska se laatu ei vaan riitä.

Norjassa ja Tanskassa aloitettu Phonofile tarjoaa perusrakennelman, jolla kansallisen musiikin repertuaaria (mm. kansalliskirjastoon perustuvaa) voidaan välittää paitsi musiikin ammattikäyttäjille, myös yksittäisille verkkojälleenmyyjille ja sitä kautta kuluttajille. Mitä mieltä olet Phonofilestä?

Se on B to B -palvelu, eikä sitä ole tarkoitettu yksittäisille kuluttajille. Sekä Norjassa että Tanskassa on pienet katalogit (n. 40.000 trackia), kun taas Napsterin tai iTunesin kautta pääsee käsiksi 300.000-500.000 kappaleen katalogeihin ja ne tarjoavat vaihtoehtoisia ottoja ja ainutkertaisia live-tallenteita. 25-50- vuotiaat haluavat erikoisuuksia ja eksklusiiveja palveluita. Tanskassa Phonofile on tapellut pitkään levy-yhtiöiden kanssa mekanisointikorvauksista. Vaikea malli se on ollut.

Pitäisikö maassamme olla keskitetty Suomalaisen Musiikin Digitaalinen Kansallisarkisto?

Kyllä, niinkuin tavallaankin onkin se vapaakappalelakiin perustuva arkisto kansalliskirjaston yhteydessä.

Näistä Suomeen vyöryvistä jakelujäteistä on tuskin mikään kovin kiinnostunut myymään suomalaista musiikkia, joka ei ole listoilla juuri nyt. Uskoisitko tällaisen Suomalaisen Musiikin Digitaalisen Kansallisarkiston kylkiluusta rakennettavan kultturelleja kansallisia deluxe-erikoisuuksia tarjoilevan kauppajärjestelmän mahdollisuuksiin? (mm. jouhikkosävellyksiä, elektroakustista taidemusiikkia, livetallenteita)

Voisiko digitaalinen kansallisarkisto tosiaan olla myös sellainen, että sitä pyrittäisiin hyödyntämään kaupallisesti? Vaikea uskoa, että Suomessa olisi riittävän suuria markkinoita sen järkevään taloudelliseen hyödyntämiseen.

Mitä Suomessa on tapahtumassa musiikin verkkojakelussa? Mihin hävisi EmmaFM?

EmmaFM tuli vähän liian aikaisin ja sen valikoima oli aivan liian pieni. Mutta tänä vuonna kuluttajamarkkinoille on tulossa useita eri toimijoita.

Mitä uutta DRM-rintamalla (Digital Rights Management)?

DRM on varsinainen viidakko. Jotkut julistavat vakavalla naamalla, että DRM korvaa kaikki tekijänoikeusjärjestelmät. Itse en usko siihen. Uskon, että ei ole nähtävissä yksittäistä standardia. Eikä mikään suojausjärjestelmä tule koskaan olemaan 100% varma. Laillisen bisneksen lähtökohta on se, että sisältö pystytään suojaamaan ja DRM avaa mahdollisuuksia uudenlaisiin bisnesmalleihin. Perinteiset jakelumallit saavat rinnalleen esimerkiksi ns. superjakeluun liittyviä malleja. Ostat biisin laillisesti kännykkääsi, maksat x euroa, lähetät sen kaverillesi, mutta siitä transaktiosta maksetaan, ja kun olet myyjä saat provikaa siitä välistä. Näin pystytään jäljittämään sisältöjä. Näitä uusia malleja testaillaan ja superjakelun mahdollisuudet ovat ihan nurkan takana.

Miksi kylillä kohistaan niin paljon OD2:sta?

OD2 on Peter Gabrielin pystyttämä jakelujärjestelmä, jolla alunperin on ollut paljon hienoja periaatteita. Sen kautta on ihan järkevää myydä mm. pienten levy-yhtiöiden repertuaareja ja erityisiä yksittäisiä kappaleita tietyille tarkasti rajatuille kohderyhmille. OD2:lla on kussakin maassa partneri, esimerkiksi Italiassa paikallinen telejätti Tiscal. Pohjoismaista OD2 toimii tässä vaiheessa ainoastaan Tanskassa. Teleoperaattori on se portti ja kuluttaja maksaa suoraan OD2:lle ja paikallinen teleoperaattori saa siitä jonkun provikan.

Tulevaisuudessa joku K-market tai Anttila voi päättää itse, ostaako se musiikkia isoilta levy-yhtiöiltä kultakin erikseen, vai suoraan ison köntän Euroopan suurimmalta toimijalta, OD2:lta, yhtenä pakettina. OD2:lla on 30 jälleenmyyjää eri puolilla Eurooppaa. Seuraavaksi markkinoille tulevat Napsterit ja vastaavat maakohtaisilla saiteilla. Kuka hoitaa raportoinnin, mikä on Teoston osuus, entä mikä osa kuuluu tekijöille ja kustantajille… tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä.

Jari Muikun Midemin terveisiä kuunneltuani tuli hetkeksi sellainen olotila, että ehkei tässä nyt kuitenkaan parane jäädä lehdelle soittelemaan. Olisiko nyt sopiva hetki yhdistää voimia Suomessa ja perustaa kulturelli kauppaportaali, joka erottautuisi näistä iTuneseista ja OD2:sista nimenomaan sillä, että tarjolla olisi harvinaista meille rakasta, kansallista repertuaaria ja sellaisia kappaleita, joita ei enää mistään muualta saa.

Ja voisiko kenties meidän oma yhdistyksemme yhdessä vakavien säveltäjien yhdistyksen kanssa ja oikeudenhaltijoita edustavien tahojen kanssa toimia tässä avoimessa hankkeessa ”soihdunkantajana”?

teksti: Costi Snellman