Demoinferno

Haastattelu

Demoinferno

Herra X

Oppaita demo-lähettäjille julkaistaan musiikkialan lehdissä aika ajoin. Jotta saisin hieman erilaista potkua tähän juttuun, seurasin erään helsinkiläisen, laulaja-lauluntekijän uuden demon kohtaloa. Kutsutaan häntä vaikka herra X:ksi.

Perusasiat

Kerrataan lyhyesti perusasiat. Mukaan demo-kasetin tai CD-R:n kanssa laitetaan bio ja valokuva. Bio (biography = elämänkerta) on lyhyt kirjallinen kuvaus itsestäsi tai bändistä. Sisällytä mukaan historiikki, bändin kokoonpano, ikä ja tavoite. Yksi A-nelonen riittää. Valokuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valitse siis kuva, joka edustaa sinun tai bändisi tyyliä parhaimmillaan. Video on paikallaan, jos sillä on esitettävänään jotain extra tärkeää lisätodistusaineistoa sinun tai yhtyeesi erinomaisuudesta.

Tuottajien vinkit

Tee yksi biisi hyvin ja laite se demollesi ensimmäiseksi. Suuret levy-yhtiöt saavat vuosittain noin 800 demoa, joten demosi elinaika tuottajan soittimessa lasketaan sekunneissa. Kerro biossasi oletko artisti, biisintekijä vaiko molempia. Merkitse yhteystietosi bion lisäksi myös kasettiin ja CD-R levyyn. Älä pyytele biossasi anteeksi demo-äänitteesi tasoa.

Mitä levy-yhtiöt etsivät 1999?

No, ensin se vanha laulu:

– Mitä vaan etsitään. Musiikkityylillä ei ole väliä, kunhan tarpeeksi hyvää.

– Kansainvälinen potentiaali ja tanssipop kiinnostaa, koska taidokkaista tarjokkaista on pula.

Kärsivällisyyttä tarvitaan

Herra X lähetti demonsa kolmeentoista levy-yhtiöön, mukana kaikki suuret kansainväliset (BMG:n tuottajaa ei tavoitettu – joten ei taulukossa). Selviksen listalla levy-yhtiöitä on 60. Kaksi viikkoa lähetyksistä, 17. helmikuuta, oli demonauhan kuunnelleet kolmen yhtiön tuottajat. Kahdesta yhtiöstä kerrottiin, ettei yhtään tämän vuoden puolella tullutta nauhaa ollut vielä kuunneltu.

Levy-yhtiöt, Tuottajat, Osoitteet, Montako albumia julkaisitte viime vuonna ja montako niistä oli debyyttejä? Yhtiönne artistit/bändit, jotka julkaisevat albumin 1999. Etsittekö uusia artisteja/bändejä ja jos – niin mitä etsitte? Oletteko kuunnelleet Mr. X:n demon?

EMI

Gabi Hakanen

Tallberginkatu 2 A

00180 Helsinki 17/6 Markku Aro, Mokoma, Sami Saari, Maarit Peltoniemi, Hector, Pentti Hietanen, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit. Potentiaalit nuoret naisartistit, joilla omia biisejä ja tanssipop kiinnostaa. Demo havaittu, ei kuunneltu.

Warner Music

tuotantojohtaja

Jaakko Karilainen

Pl 169

02101 Espoo n. 25/5-6 Maarit, Aki Hietala, Venus, Jukka Kuoppamäki, Crash, Aki Louhela, Angelin tytöt, Yölintu, Remu, Mamba, Jiri Nikkinen, Pertsa Koivula, Matti Korkiala, Zén Cafe, Vesa-Matti Loiri. Olisi hienoa löytää miesartisti; Danny, Johnny-tyyppinen n. 20-vuotias lahjakkuus. Suomeksi laulavalle rock-yhtyeelle, jolla sanottavaa ja hyvät biisit, aina tilausta. Lahjakas, nuori, laulaja-lauluntekijä olisi ideaali. Tuottajaa ei tavoitettu.

Megamania/Pyramid

Pekka Aarnio

Hämeentie 6 A 4

00530 Helsinki 21 (mukana kokoelmat)/3 Ultra Bra, Anneli Saaristo, Retkibanaani, Tuomari Nurmio, Anssi Tikanmäki, Yari, Absoluuttinen Nollapiste, Ben Granfelt, Cross Tie Walkers, Kotiteollisuus, Kaj Kujasalo, Road Crew. Aina etsitään lahjakkuuksia. Ei kuunneltu.

Lilith

Kikke Heikkinen

Arabiankatu 2 B

00560 Helsinki 2/1 Little Mary Mixed Up, Maritta Kuula. Etsitään jatkuvasti työvoimaresurssien puitteissa. Pääasiallisesti osuuskunnan jäsenien projekteja. Ei kuunneltu.

Poko

Juha Torvinen

Pl 483

33101 Tampere 18 (mukana kokoelmat)/4 J. Karjalainen, Ismo Alanko, Laiskat Auringossa, Sanna ja Lapset, 69 Eyes, Juha Junttu, Popeda, Yö, Pansies, Hybrid Children. Etsitään hyvää musiikkia, mitä tahansa riittävän vakuuttavaa. Heavy-puoli ja tanssittavampi kama tarkkailussa. Perinteisen Suomi-rock osaston bändit on jo, joten kynnys korkea. On kuunneltu.

Polygram

Hannu Sormunen

Vattuniemenranta 2

00210 Helsinki 10 (mukana kokoelmat)/2 Cosmos Tango, Juustopäät, Arcadio, YUP, Jonna Tervomaa, Edu Kettunen, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Marita Taavitsainen, Movetron. Etsimme kiivaasti. Skaala hyvin laaja. Viime vuonna aloitettu iskelmäpuoli nostaa päätään. Nuorekas meininki, nuoret artistit, kahdenkymmenen molemmin puolin ja tämänpäivän pop/dance kiinnostaa.

Reel Art

Pasi Ervi

Pursimiehenkatu 26 I

00150 Helsinki Ei yhtään. ”Levytuotanto sivuharrastus”. Luka, Suurlähettiläät. Etsitään valmista, hyvää laulajaa, musiikkityylillä ei väliä. Mieluummin poppia kuin rokkia. Vaaditaan kaupallista potentiaalia. Demo havaittu, ei kuunneltu.

Rockadillo

Tapio Korjus

Ilmarinkatu 12 A 2

33500 Tampere 4/2 ”vähän viime vuonna”. Rinneradio, Wimme, Maria Kalaniemi, XL, Kimmo Pohjonen, Boots, Blom, Jing & Jangsters. Ei aktiivisesti etsitä. Uuskansanmusiikkiosasto täynnä. Kansainväliset mitat täyttävä potentiaali kiinnostaa – omaperäinen, moderni, tuore englanniksi levyttävä bändi. Ei kuunneltu.

Sony

Tuotepäällikkö Marko Alanko

Ahventie 4 B

02170 Espoo 9-10/3 Tommi Läntinen, Bom Zunk MC’s, Boom, 07, Jussu, Make Tommila, Fake, Valtava Kääpiö, Palapeli, Kuume, Saana. Aina löytyy tilaa hitille, genrellä ei väliä. Iskelmäpuoli kiinnostaa. Ei kuunneltu.

Stupido Twins

Iso Roobertinkatu 20-22

00120 Helsinki 1/1 ”Harvinaisen vähän viime vuonna”. Eläkeläiset, Kumikameli, Los Jacobablos, Hypno Men, Dublo, Thee Ultra Bimboos. Etsitään omaperäistä, mieluummin nuorempaa kaartia. On kuunneltu.

Texicalli

Martti Heikkinen

Tunturikatu 15 B

00100 Helsinki 12/4 Jukka Gustavson, Dallas Wayne, Veli-Matti Järvenpää, Tarja Merivirta, Groove Convension, Burn, Larry & Lefthanded. Koko ajan etsitään, jazzista iskelmään. Ei kuunneltu.

Zen Garden

Kari Hynninen Zen Garden liittyi 1998 osaksi BMG:tä. Ville Pusa, Egotrippi, Sanna Kurki-Suonio. Mikä tahansa voi yllättää, ehkä jotain Progidy, Fat Boy Slim tyyppistä. On kuunneltu.

teksti & piirustus: Jussi Sydänmäki

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/1999

Selaa lehden artikkeleita