BEHM on enemmän tekijä kuin artisti

BEHM Haastattelu

BEHM on enemmän tekijä kuin artisti

Rita Behm on sopivan vanha ja nuori, hyvin lahtelainen, piakkoin helsinkiläistyvä laulaja-lauluntekijä ja yrittäjä. Hän osui platinasuoneen jo ensimmäisellä Hei rakas -singlellään.

Alku

”Vuonna 2016 intuitio sanoi, että Rita, sä alat nyt tekemään musaa. Olen soittanut 6-vuotiaasta asti pianoa, mutta tuolloin ostin kitaran. Opettelin netin avulla sointuja ja tein ensimmäisen kokonaisen biisini.

Näin mainoksen, että Veikkaus ja Apulanta järjestävät biisileirin. No en todellakaan tiennyt, mikä on biisileiri. Mutta sinne hain sillä ainoalla biisilläni.

Leirillä tutustuin ihmisiin ja päädyin myöhemmin lähettelemään demojani M-Eazy Musiciin. Sain kustaridiilin. Ajatus oli, että kirjoittaisin muille. Artistius ei ole koskaan ollut mun juttu – siis mustahan piti tulla lastentarhanopettaja. Jätin suunnitelmat opintojen aloituksesta ja vähensin töitä osa-aikaisiksi, että pystyin kirjoittamaan biisejä.

Taloudellisesti se ei ollut järkevää, mutta aika on aina ollut mulle tärkeämpää kuin raha. Ja luomiseen tarvitsee nimenomaan aikaa.”

Vaikutteet

”Mulla on vahva iskelmäkasvatus. Myös Leevi and the Leavings, Eput ja Juice ovat soineet meillä kotona. Tarjoustalon alelaarista löysin 12-vuotiaana Dingon levyn. Olen tykännyt tosi nuoresta asti myös Rammsteinista. Räpistä kiinnostuin heti, kun se tuli Suomeen. Vahvan indiefolk-hurahduksen sain vuonna 2013. Otan tiedostamatta jotain vaikutteita kaikista näistä. Siitä syntyy mun musiikki.”

Luovuus

”Olenkohan laiska, vai ovatko tekemiseni kriteerit liian korkealla? Teen biisejä nimittäin aika harvoin ja tosi hitaasti. Kirjoitan pikkuhiljaa mutta intensiivisesti ja vain silloin, kun tuntuu siltä, että pitää tehdä. Luotan luovaan kauteen ja siihen, että biisinteko-olo tulee aina, vaikka olisi kuukaudenkin kirjoittamatta mitään. En usko, että pakottamalla tulee mitään hyvää.

Levystäni varmaankin kuulee, että teen biisit pääosin pianolla. Biisin pitää olla akustisesti valmis ennen kuin menen studioon. Hei rakas -biisin ensimmäinen pianodemo oli jo tosi kaunis. Tiesin, että siinä biisissä oli sitä jotain – ilman mahtipontista tuotantoakin.

Olen lapsesta asti uudelleensanoittanut eri biisejä, se on tuntunut jotenkin luontevalta jutulta. Mulla ei ole ollut ketään mentoria, joka olisi neuvonut, miten laulutekstejä tehdään. En halua ottaa apuja vastaan, vaan pidän tärkeänä sitä, että teen ihan itse.”

Kuuntele tästä Draaman kaari viehättää -albumi

Onnistumiset

”Olen todella otettu saamistani palkinnoista. Ne ovat ihan valtavia asioita. En silti anna palkintojen määrittää uraani tai sen onnistumista. Suurin saavutukseni on se, että onnistuin tekemään omilla ehdoillani albumin, joka kuulostaa juuri siltä kuin haluan.

Paras ja merkittävin tunne tässä työssä on se, kun biisi on valmis ja voin antaa sen kuulijoille. Ja kun saan kuulla, että musiikkini on koskettanut.

Haluan kertoa lempitarinani tästä: Oli nainen, joka ajoi autoa satasen alueella ja kuunteli levyäni. Hän oli tunnekuohun vallassa, eikä huomannut, että nopeusrajoitus vaihtui kahdeksaankymppiin. Poliisi pysäytti ja kysyi, mikä hätänä. Nainen kertoi itkien, että BEHMin levy meni liian ytimiin. No, poliisitkin olivat juuri kuunnelleet sitä. Sitten he kuuntelivat yhdessä Lupaan-biisiä, ja nainen selvisi varoituksella.”

Haasteet

”Alun perin halusin vain kirjoittaa hyviä biisejä. Artistius on haastavaa, koska siihen sisältyy esilläolo. Yksityisyys ja oma elämä ovat mulle hyvin tärkeitä juttuja. Joku markkinamies otti yhteyttä ja ehdotti, että tekisi musta Suomen seuraavan superstaran. Vastasin, etten halua sellaista. Yksityisyys on etuoikeus, jota superstaroilla ei ole. Pelkään sen  menettämistä.

Itse biisintekemisessä vaikeinta on julkaiseminen. Jokaisen sinkun ja sitten levyn julkaisu on ollut hirveää tunteiden vuoristorataa. Haluaisin nukkua kaksi viikkoa ennen ja jälkeen julkaisun. Eli kuukauden putkeen.

Rehellisesti sanottuna albumiini ja minuun on asetettu turhan isoja odotuksia, koska sinkut (Hei rakas, Frida, Tivoli) ovat menneet hyvin. Pelottaa, että jengi on odottanut jotain kymmenen megahitin levyä. Mutta tämähän on singer-songwriter-levy! Onnistuin mielestäni siinä, että kokonaisuudesta tuli yhtenäinen. Ei tullut mieleenikään, että pitäisi tämän levyn suhteen jotenkin vielä räväyttää hiteillä.

Tykkään kauniista biiseistä ja herkistä melodioista. Olisi outoa, jos levyllä olisi ollut joku Pohjois-Karjala.”

Juuri nyt

”Tällä viikolla on keikkoja, muun muassa kolme loppuunmyytyä Tavastiaa. Ne ovat ekat klubikeikkani, mikä on ihan sairasta. Pelkään, että jengi odottaa jotain hirveetä show’ta.

Ensimmäinen keikkani oli kesällä Aura Festeillä. Itkin siellä liikutuksesta. Itkin vuolaasti myös Possen tv-lähetyksessä, kun mut yllätettiin albumin platinalevyllä. En voi sille mitään, että oon oikeasti todella herkkä.

Niin se Tavastia. Jännitän todella paljon, että pystynkö lunastamaan odotukset. Se tuntuu mälsältä, koska ensimmäisestä sinkusta on vuosi, ja mulla on vain kolme keikkaa alla. Kesältä peruuntui parikymmentä festarikeikkaa.”

Tavoitteet

”Kun lähdettiin tekemään BEHM-musiikkia, otin hyvin ison roolin tuotannoista. Omassa musiikissani en suostu tekemään kompromisseja. Saatan olla studiossa aika armoton. Tämä on mulle niin tärkeä juttu. Useassa albumini biisissä on tekemiäni raitoja tai pohjatuotanto.

Biisit Päästä varpaisiin ja Yhtä vaille kaksi olen tuottanut kokonaan itse. Kyllä niistä varmaan se kuuluukin, koska en vielä osaa tehdä mitään mahtipontisia tuotantoja. Mutta mä aloittelen. Oli tärkeää saada levylle jotain, mitä oon tehnyt ihan yksin.

Ja mieti, että Päästä varpaisiin on käytännössä isoin levybiisini! Siitä on tullut ihan sairaat määrät viestejä. Se oli heti julkaisun jälkeen reilun viikon ajan YouTuben trendaavin video. Vaikkei siinä edes ole mitään varsinaista videota. Katso video tästä!

Tavoittelen sitä, että olisin mahdollisimman itsenäinen musiikintekijä. Joku levyistäni tulee olemaan mun täysin yksin tuottama. Hommaahan siinä on, mutta tavoitteita pitää olla. Omavaraisuus on se, mihin haluan panostaa.”

5 vuoden päästä

”Viiden vuoden sisällä on ainakin toinen albumi ulkona. En voi sanoa, että olisi kolme, koska olen hidas kirjoittaja. Toivottavasti olen kehittynyt paljon ja löytänyt kultaisen keskitien ja mielenrauhan siinä, että olen paitsi tekijä myös artisti.

Haluni mennä eteenpäin on kova. En halua junnata paikoillani. Mutta en vielä osaa sanoa, mihin se johtaa.”

Terveiset

”Biisintekijäkollegoilleni haluan sanoa, että on ihanaa, että meitä on monta ja kaikilla oma juttu. Suomen musameno on rikasta ja kaikille on oma paikka.

Arvostan miestekijöitä myös, mutta naistekijät ovat sydämenasiani. Meillä on todella paljon ihan hirveän ammattitaitoisia ja itsenäisiä naistekijöitä. Maailma ei enää toimi niin, että on levy-yhtiösetiä, jotka sanovat, mitä pitää tehdä. Voidaan olla iloisia siitä, että tässä asiassa on menty eteenpäin.”

Motto

”Parempi päivä miettiä kuin viikkokausia hukkatyötä tehdä.”


Singlet
Hei rakas, 2019, triplaplatinaa
Tivolit, 2020, platinaa
Frida, 2020, platinaa

Albumi
Draaman kaari viehättää, syyskuu 2020, platinaa
Julkaisija: Warner Music Finland

Palkinnot
Hei rakas on Suomen Musiikkikustantajat ry:n valitsema Vuoden biisi 2020.
BEHM sai YleX:n Läpimurto -palkinnon 2020.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2020

Selaa lehden artikkeleita