Saksalaissyntyinen muusikko, kapellimestari, säveltäjä, sovittaja, sanoittaja ja musiikkijärjestömies Arthur Heinrich Fuhrmann kuoli 5. helmikuuta rauhallisesti kotonaan nojatuolissa televisiota katsellessaan Helsingin Kontulassa. Hän oli 82-vuotias, syntynyt Hannoverissa 11. maaliskuuta 1930.

Furtsi oli luova taiteilija ja härkäpäinen järjestöjyrä, joka pyrki parantamaan muusikoiden, säveltäjien, sovittajien ja sanoittajien asemaa. Musiikkijärjestöissä hänet tiedettiin suorasanaiseksi puheenvuorojen käyttäjäksi: esimerkiksi Teoston vuosikokouksessa hän saattoi ottaa esiin jonkin yksityiskohdan, jonka käsittely vei runsaasti yhteistä aikaa, mutta sisimmässään kaikki tiesivät, että Furtsi oli oikeassa. Hän saattoi olla kärjekäs, mutta hänen näkemystensä taustalla oli aina vahva oikeudenmukaisuuden taju.

Furtsi syntyi Hannoverissa musiikkiperheeseen. Hänen isänsä oli käyrätorvensoittaja ja kapellimestari, ja vanhempi isoveljistä soitti muun muassa trumpettia ja pianoa tähtäimessään kapellimestarin ura. Veli kuitenkin kaatui sodassa syksyllä 1943. Kolme päivää myöhemmin Hannoverin pommituksissa perheen piano paloi, ”mutta ei ainoastaan piano, vaan koko perhe”, Furtsilla oli tapana kertoa kohtalostaan. Toinen isoveli tosin selvisi sodasta – hän lähti vapaaehtoisena 17-vuotiaana armeijaan, mutta sai tarpeekseen ja sodan loppuvaiheessa käveli siviilikarkurina itärintamalta Puolasta Saksan halki Hannoveriin – mutta pieni muusikon alku jäi silti yksin. Perheen kuopus oli ehtinyt hieman soitella viulua, pianoa ja haitaria, ja hän oli esiintynyt teatterissa lapsiavustajana. Onneksi 13-vuotiaan pojan haitari oli tallella.

”Siitä lähtien olen pysynyt hengissä soittamalla ja kirjoittamalla musiikkia.”

Furtsin muusikonura alkoi 16-vuotiaana Karl-Heinz Görlichin big band -orkesterissa, jossa hän soitti kokoonpanolle harvinaista haitaria. Yhtye viihdytti muun muassa englantilaisia miehitysjoukkoja. Myöhemmin Furtsin soittimeksi yhtyeessä tuli piano, ja hän alkoi tehdä sovituksia ja silloin tällöin johtaa orkesteria. Joulukuussa 1951 hän siirtyi Mario Weberin orkesteriin soittaman kontrabassoa, jota hän oli parin muun soittimen ohella opetellut soittamaan.

”Kaikki mitä olen oppinut, olen opetellut ihan itse. Voisi tietysti väittää, että olen myös valekapellimestari, koska minulla ei ole edes kansakoulun päästötodistusta.”

Furtsi saapui Suomeen ensimmäisen kerran kesällä 1952, kun Weberin orkesteri tuli esiintymään Peacockiin. Kolmen vuoden kuluttua Furtsi jäi pysyvästi Suomeen. ”Se vanha tarina”, hän kuvaili päätöstään ja viittasi rakastumiseen. Hän sai töitä Imatran Valtionhotellissa, jossa häntä pidettiin ”kuin piispaa pappilassa”. Hän oppi ensimmäiset suomen kielen sanat ja pieni sininen sanakirja kului käytössä nopeasti. Koska juuret Saksaan olivat katkenneet, Furtsi halusi tulla suomalaiseksi. Myöhemmin hän nautti leikitellä suomen kielen sanojen kaksoismerkityksillä ja mielleyhtymillä.

Säveltäminen ja sovittaminen tulivat Furtsin elämään hänen omien sanojensa mukaan ihan itsestään.

”Isäni väitti, että osasin kirjoittaa nuotteja jo ennen kuin osasin kirjoittaa kirjaimia. Se voi myös tarkoittaa, että opin kirjaimet hyvin myöhään.”

Furtsin huumorintajua kuvaa hänen luonnehdintansa ammatinvalinnastaan:

”Jos päässä alkaa soida, on kaksi mahdollisuutta: joko mennä lääkäriin tai alkaa säveltää. Minä valitsin säveltämisen ja sovittamisen.”

Suomessa monipuolinen muusikko napattiin mukaan näkyviin hankkeisiin, ja hän oli vakioesiintyjä television ja radion viihdeohjelmissa, muun muassa Niilo Tarvajärven ohjelmissa. Nopeana sovittajana Furtsi pääsi tekemään yhteistyötä levy-yhtiöiden sellaisten huipputekijöiden kanssa kuin Erik Lindström ja Toivo Kärki. Furtsi teki monia sovituksia Taisto Tammen ensilevytyksestä Olavi Virran viimeiseen levyyn. Moniosaajana hän sävelsi myös musikaaleja, kirjoitti musiikkia elokuviin ja esiintyi teatterikapellimestarina.

Erityisen pitkän uran Furtsi teki Helsingin Poliisisoittokunnan kapellimestarina vuosina 1972–1992. Hän uudisti soittokunnan ohjelmiston suomalaisemmaksi ja tyylinsä mukaisesti paransi soittajien asemaa. 1960-luvulla hän perusti yhdessä Jorma Ylösen kanssa Viihdejousikko-nimisen salonkiyhtyeen, joka nykyään toimii nimellä Filharmooninen Viihdejousikko. Se koostuu Helsingin kaupunginorkesterin muusikoista, jotka esittävät mittatilaustyönä Furtsin salonkityyliin sovittamia suosikkisävelmiä. Furtsi on jalostanut yleensä neliäänisiksi kasvavat sovituksensa omaksi tyylikseen, jossa jousisekstetin, jossa on kolme viulua, ympärillä ovat komppiryhmänä piano, kitara ja rummut. Siitä syntyy jäljittelemätön Arthur Fuhrmann -saundi. Sovituksia tälle kokoonpanolle ehti kertyä parisataa, ja niitä on taltioitu kolmelle äänilevylle.

Viimeisinä elintunteinaan Furtsi oli ilmeisesti vielä kirjoittanut uusia sovituksia Viihdejousikolle. Hänen vierellään sohvalla odotti jousikolle osoitettu kirjekuori, jonka päällä luki tuttuun tyyliin:

”Hullu nuotinkirjoittaja iski taas.”

Eläkevuosina Furtsi kirjoitti Taimi Kyyrön kanssa omaelämäkerran otsikolla Maahanmuuttajan musiikin oheiset muistelut (Pseudofilosofiset saivartelut). Tiheästi kirjoitetulla parillasadalla sivulla Furtsi kuvaa elävästi elämää 1930- ja 1940-luvun Saksassa, muusikon ammattia Suomessa 1950-luvulla sekä suomalaista musiikkielämää ja viihdemaailmaa erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Muisteluissa on niin paljon musiikkielämämme värikästä lähihistoriaa, että käsikirjoitus ansaitsisi tulla toimitetuksi julkaisukuntoon.

Furtsi päättää muistelunsa:

”Tekisi mieleni sanoa, että näkyvimpiä merkkejä toiminnastani on, että poliisi saa jälkeeni pitää partaa ja että Arkadiankadun ja Fredrikinkadun risteyksessä on Malmsténinkulma Jorin muistomerkkeineen.”

Näkyviä jälkiä Furtsi jätti myös musiikkijärjestöihin, joissa hänellä oli monivuotisia luottamustehtäviä, johtokuntien puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä: Elvis, Georg Malmstén -säätiö, Muusikkojen liitto, Teosto, Gramex, Luses, Suomen Musiikkineuvosto, Suomen Säveltaiteilijain Liitto, Valtion säveltaidetoimikunta ja Helsingin kaupunginorkesteri. Furtsi tunnettiin peräänantamattomana ja sitkeänä musiikintekijöiden asioiden ajajana. Tietty itsepäisyys ja pikkutarkkuus saattoi olla perua lapsuus- ja nuoruusvuosilta, jolloin hänen oli selvittävä arjen pienistä ja isoista haasteista aivan yksin ilman lähipiirin tukea. Silti hänestä huokui lähimmäisenrakkaus ja toisten asioista huolehtiminen.

Furtsin rakas harrastus oli ruuanlaitto. Hänen kulinaarisista taidoistaan pääsivät elvisläiset nauttimaan monissa yhdistyksen tilaisuuksissa.

Vuosikausia Furtsi kirjoitti ahkerasti lehtiin ja hänellä oli tapana liittää lehtikirjoituksiinsa peräkaneetti:

”PS. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että mekaanisen musiikin pakkosyöttö olisi lailla kiellettävä!”

Tätäkin lausetta on nyt ikävä.

***

Arthur Fuhrmannin muistotilaisuus on pidetty pienimuotoisena lähimpien kesken.

Omaisten toivomuksesta mahdolliset huomionosoitukset voi osoittaa Arthur Fuhrmann -rahaston tilille FI57 6601 0001 0945 49.

Rahaston tarkoituksena on edistää kotimaista kevyttä musiikkia ja tekijänoikeutta. Rahasto jakaa hakemuksetta tunnustuspalkintoja henkilöille, jotka ovat ansioituneet kotimaisen säveltaiteen tai tekijänoikeuden edistämisessä. Rahastoa hallinnoi sekä apurahojen ja palkintojen myöntämisestä päättää Säveltäjät ja sanoittajat Elvis ry:n hallitus yhdessä Arthur Fuhrmannin perillisten edustajan kanssa.

Elvis ry on tehnyt lahjoituksen rahastolle muistamisen yhteydessä.

Pekka Hako