Musiikintekijät -logo

Anu Neuvonen

Anu Neuvonen

Jos Anu Neuvosen lapsuudenhaaveet olisivat toteutuneet, hän olisi nyt ”sivutoiminen säveltäjä”. Toisin kävi, ja tämän laulaja-lauluntekijän toinen pitkäsoitto Kuitenkin julkaistiin elokuussa.

Ensilevy Sävel ilmestyi keväällä 2008 ja sen singlet Enkeli ja Sävel soivat paljon Radio Suomessa.

– Noloa sanoa, mutta eka levy meni vähän laulunteon harjoittelun piikkiin, vaikka aikanaan olinkin siihen ihan tyytyväinen. Nyttemmin olen miettinyt ihmisten rikkinäisyyttä ja menetyksiä. Lauluni voivat kuulostaa parisuhdelauluilta, mutta usein niiden takana on joku muu asia, joka on ikään kuin naamioitu rakkauslauluksi.

Anu haluaa tehdä musiikkia, jossa on toivonkipinöitä silloinkin, kun puhutaan kipeistä asioista.

– Joku on sanonut, että lauluni ovat aivan liian iloisia ja ruotsalaisen kuuloisia. Mutta ranteet auki -musiikkia en silti tule koskaan tekemään. Musiikkini on joko hauskaa tai sitten kaunista.

Entä lauluntekijän musiikilliset vaikutteet?

– En ole sellainen yleis-musadiggari, joka saa kaikenlaisen musiikin kuuntelusta valtavia elämyksiä. Enemmän saan irti siitä, että teen itse musiikkia, johon en tietoisesti etsi ideoita ja vaikutteita muiden tekemisistä. En myöskään nuorempana ole ollut runotyttö, joka olisi kovin vaikuttunut laululyriikasta. Kun ei kuuntele muiden tekemää, ei ainakaan tietoisesti voi kopioidakaan juttuja muilta.

Lauluntekijöistä Toivo Kärki ja Reino Helismaa kolahtivat kuitenkin Anuun jo lapsuudessa, ja vaikuttavat edelleen hänen tapaansa tekstittää.

– Ei mun lauluistani taida löytyä montaakaan kohtaa, jossa olisi ylimääräisiä tavuja tai kaavasta poikkeavia riimejä.

Absoluuttinen sävelkorva

Anu Neuvonen on kotoisin Lempäälästä ja asuu nykyisin sen naapurissa Tampereella. Hän syntyi vuonna 1977 tavalliseen, musiikista pitävään perheeseen. Isä soitti haitaria ja äiti lauloi kuorossa, ja kotona oli tapana laulaa läpi Toivelaulukirjoja. Anun ensimmäinen soitin oli kaksitaso-urut, ja kun hän oli viisivuotias, perheeseen ostettiin piano.

Anu alkoi käydä pianotunneilla, mutta harjoittelun laita oli vähän niin ja näin. Hän ehti käydä soittotunneilla viitisen vuotta ennen kuin opettaja huomasi, että tyttöhän ei osaa ollenkaan nuotteja, vaan vetelee korvakuulolta.

– No, ne kappaleet oli lyhyitä ja yksinkertaisia, ja tulivat tutuiksi kun sisko ja kaverit soitti niitä samoja Aaronin vihkoja. Kun minulle sitten opetettiin nuotit, opin ne kyllä helposti ja pystyin kirjoittamaan nuoteiksi laulujani.

Myöhemmin teoriatunneilla sitten huomattiin, että Anulla on absoluuttinen sävelkorva. Tästä ominaisuudesta koitui sekä iloa että harmia.

– Minun on helppo ja nopea nuotintaa mieleeni tulevat melodiat, eikä siis tarvitse yön pimeydessä hiljaa kähistä niitä nauhuriin. Myös nuoteista laulaminen ja stemmat sujuvat, mikä helpottaa käytännön muusikkoutta. Toisaalta, jos laulu vedetäänkin eri sävellajista kuin mitä nuotissa on, en olekaan enää hyvä laulamaan. Esimerkiksi: jos kanttori soittaa outoa virttä nuotista paljon poikkeavasta sävellajista, en osaakaan laulaa sitä, kun en pysty niin nopeasti transponoimaan nuotteja.

– Kerran säestin laulajaa sähköpianolla, johon en ollut koskenutkaan ennen kuin esitys alkoi. Joku olikin näpelöinyt pianon transpose-nappia, ja sävelet oli ihan väärillä painoilla. En meinannut osata soittaa sitä ollenkaan. Absoluuttinen sävelkorvahan ei kai ole sen kummempi juttu kuin että muistaa sävelten korkeudet.

Anu arvelee, ettei hänen absoluuttinen sävelkorvansa ole ”maailman absoluuttisin”, koska musiikkia kuunneltaessa hän ei ole ensimmäisenä huomauttamassa epävireisyydestä.

Sivutoimiseksi säveltäjäksi?

– Muistan, että lapsuuteni haaveammatti oli sivutoiminen säveltäjä. En kylläkään tiedä, mikä se päätyö sitten olisi ollut. Ensimmäisen lauluni tein 9-vuotiaana ja jatkoin siitä, koska laulunteko oli vaan niin kivaa. Nuotit opittuani tallensin sävellyksiäni vihkoon.

Lukion jälkeen Anu haki opiskelemaan musiikinopettajaksi ja pääsi Oulun yliopistoon. Se oli hänelle hienoa aikaa siitä huolimatta, että peruskoulun musiikinopettajan ammatti ei ehkä kuitenkaan tuntunut omalta. Anu onkin valmistuttuaan opettanut pianonsoittoa ja vapaata säestystä pääasiassa eri opistoissa.

Opiskeluaikoina Anu ryhtyi lauluntekoon tosissaan ja tarjosi biisejään levy-yhtiöihin ajatuksella, että ne päätyisivät levyille muiden kuin hänen itsensä esittäminä. Hän kertoo yllättyneensä siitä, miten valmiita tuotantoja demoihin haluttiin.

– Oletin, että hyvä melodia riittää. Löinkin hetkeksi hanskat tiskiin, kun silloin ei ollut vielä valmiuksia tehdä kunnon demoja. Myös ammattitaitoisen tekstittäjän löytäminen oli vaikeaa, koska ei ollut saanut biisejä vielä mihinkään läpi.

Sittenkin artistiksi

Homma alkoikin edetä tavalla, jota Anu ei ollut suunnitellut. Hän päätyi tekemään miehensä, muusikko Sampo Neuvosen kanssa demon, jolla esittäytyi laulavana lauluntekijänä. Sävellysten lisäksi myös tekstit olivat omia. Levy-yhtiö Humble Housesta otettiin yhteyttä pari päivää demon lähettämisen jälkeen.

– Olin aina ajatellut olevani se, joka tekee musiikin enkä se, joka sitä esittää. Lapsena yksin kotona ollessani kyllä lauloin ja soitin pianoa niin, että talo raikui. Kyllä kai mä silloin kuvittelin esiintyväni jollekin. Mutta sitten kai joku oma perfektionismi astui kehiin ja aloin ajatella, että artistin pitää olla joku tietynlainen persoona ja että omana itsenä oleminen ei riitä. Vasta nyt alan tajuta, että juuri se riittää. Kauan on mennyt mokoman asian oivaltamiseen.

Humble House julkaisi elokuussa Anun toisen soololevyn luottaen täysin siihen, että artisti kyllä tietää, mitä tekee.

– Sampon kanssa äänitettiin biisit omassa studiossa ja levy-yhtiössä ne kuultiin sitten valmiina. Täysin vapaat kädet oli tehdä, eikä kustannussopimusten perään kysellyt kukaan. Tämä levy-yhtiö ei myöskään tavoittele ainoastaan suurta myyntiä, vaan tekee hommaa rakkaudesta musiikkiin.

Sovitukset soivat päässä

Anu kertoo olevansa tarkka siitä, että hänen laulunsa päätyvät levylle juuri sellaisina kuin hän kuulee ne päässään.

– Yleensä mulla on bassolinjaa ja sointukäännöksiä myöten kaikki valmiina, ennen kuin alan edes esitellä biisejäni kenellekään. Haluan tehdä täysin oman mieleni mukaan, mikä voi ehkä johtaa siihen, että saatan teilata hyviäkin ideoita. Rehellisesti sanottuna en ole ihan varma, onko mun kanssa kovin hauskaa olla studiossa.

– Suurin osa mun biiseistä on syntyneet niin, että kirjoitan valmiin melodian tai ainakin melodiapätkän ylös. Melodian myötä saan yleensä enemmän tai vähemmän sanoja tai ainakin jonkinlaisen ajatuksen siitä, mistä laulu kertoisi.

– Toiselle levylle, ja nykyään aika usein muulloinkin, on kuitenkin tullut mieleen jokin aihe, josta haluaa tehdä laulun. Ja sitten kun joskus tulee melodia, niin huomaa, että ahaa, tämähän sopii siihen ja siihen aiheeseen, ja sitten sen tekee valmiiksi sen tekstin. Usein oon niin laiska, että vaan odottelen, että sopiva melodia tulee. Mutta joskus sitä oikein alkaa tarkoituksella miettimään sitä melodiaa, kuten Posliininukeissa, joka on uusimman levyn sinkkubiisi.

Posliininuket näyttäytyivät unessa

Anu Neuvosen uusi albumi Kuitenkin jatkaa ensilevyn musiikillista linjaa: herkkiä lauluja akustisesti sovitettuina. Ensimmäinen single, Posliininuket, sai keväällä ilmestyessään soittoa Radio Suomessa.

Anu kertoo laulun synnystä näin:

– Olin pitkään pohtinut sitä, että me ihmiset ollaan monella tavalla rikkinäisiä, vaikka suurin osa yrittää sitä kovasti peitellä. Mitenkään tietoisesti en silti ollut aikonut tehdä aiheesta laulua. Eräänä iltana kun menin nukkumaan, näin ikään kuin näyn: oli juhlava tanssiaissali, kristallikruunut katossa, peilejä seinillä ja hohtavan kirkas lattia. Se oli jotenkin tosi tarkka näky. Seinät oli vaaleankeltaiset ja lattia mustavalkoruudullinen. Ja lattialla oli tanssimassa posliinisia nukkeja. Ne tanssi oikein elegantisti ja hymyili koko ajan kohteliaasti toisilleen.

– Mutta se lattia oli selvästi hirveän liukas ja niillä nukeilla oli täysi työ pysytellä pystyssä. Ja kun niitä katsoi tarkemmin, huomasi, että jokaisessa niissä oli säröjä, vaikka ne musta jotenkin tuntui toivovan, ettei niitä säröjä huomaisi. Ja mä mietin, että ne on kuin me ihmiset tässä maailmassa – ikään kuin salaa rikkinäisiä. Ja silloin mä tiesin, että tästä tehdään laulu.

– Sen näyn selkeys jotenkin innosti, ja sitä toivoi, ettei melodialla pilaa hyvää aihetta. Tekstiin oonkin suht tyytyväinen. Enkä toivottavasti ihan pilannut tätä melodiallakaan, vaikkakaan tää ei melodialtaan ehkä oo tyypillisintä mua. Tää on nimittäin jotenkin aika suomalaisen kuuloinen, kun taas suurin osa mun lauluista on ehkä synkopoidumpia ja muutenkin ehkä amerikkalaisemman ja popimman kuuloisia. Mutta silläpä tää varmaan on soinutkin radiossa, Anu hymyilee.

Posliininuket

(säv&san Anu Neuvonen)

Kun joskus mietin maailmaa

suurta tanssilattiaa

se musta paljon muistuttaa

Ja nuket kauniit valkoiset

posliinia, niin hentoiset

on niillä siellä tanssiaiset

Ja vaikka liimataan sirut pienet paikoilleen

ja tullaan melkein ennalleen

Ja vaikka laitetaan palat kaikki kohdilleen

on sisin arka rikkoutuneen

Kun nuket tanssii käy näet niin

että kanssaan tanssiviin

ne osuu yhtä hauraisiin

Mut hymy säilyy huulillaan

tanssi jatkuu, jatkuu vaan

ja säröt hiljaa piilotetaan

Ja vaikka liimataan sirut pienet paikoilleen

ja tullaan melkein ennalleen

Ja vaikka laitetaan palat kaikki kohdilleen

on sisin arka rikkoutuneen

On kuin ne kieltäis seikan sen

että niistä jokainen

on koossa vuoksi liimausten

Ja saako tanssiin

jos on altis rikkumaan

ja erehtyy sen paljastamaan

Ja vaikka liimataan sirut pienet paikoilleen

ja tullaan melkein ennalleen

Kai silti muistetaan sisin arka särkyneen?

Tallata ei tunteilleen

Anun suosikkeja

Mikko Kuustonen: 

koko tuotanto

– Kuustonen on oikeastaan ainoa laulaja-lauluntekijä, jota olen jollain tasolla ihan fanittanut. Sääli vaan, etten silloin teininä hoksannut syventyä miehen lauluteksteihin. Olisin voinut oppia paljon.

Heikki Silvennoinen: 

The River (biisi)

– Tän kun kuulin ekan kerran, ajattelin, että turha yrittää, kaunein laulu on jo tehty. Mutta pakkohan sitä on silti koittaa.

Lisa Nilsson: 

Små Rum (albumi)

– Tästä mä keksin, että akustinen musa on mun juttu.

Norah Jones: 

Come Away With Me (albumi)

– Kaikki jotka mun levyä on kuunnelleet, varmaan huomaakin, että tätä on kuunneltu. Tässä sykähdytti erityisesti tapa käyttää pianoa fillailuun.

– Musta on mukavaa, että biisiin jää ikään kuin ilmaa eikä piano täytä kaikkea tilaa. Mun uudella levyllä on pyritty vielä entistäkin pienimuotoisempaan ilmaisuun.

Pat Metheny: 

A Map of the World (albumi)

– Tää on luullakseni ollut myötävaikuttamassa siihen mun pyrkimykseen, että mun musiikki vois myös rentouttaa – että se ois kaikin puolin, myös saundeiltaan, kaunista.


Soololevyt
Kuitenkin (Humble House) 2011
Sävel (Humble House) 2008
 
Muuta
Uusi alku -musikaali, (san. Anna-Mari Kaskinen) 1997
Omena hopeasta -koulumusikaali, säv. ja san. (käsikirjoitus Vilja-Tuulia Huotarinen) 2001
Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2011

Selaa lehden artikkeleita