VAIKKA sanoitukset ovat merkittävä osa suomalaista kirjallisuutta, akateemisia kirjallisuustieteen tutkimuksia niistä on tehty varsin vähän.

Anna Pakarisen väitöskirja Cheekin eli Jare Tiihosen lyriikoista on ainutlaatuinen siinä, että työssä on keskitytty yhden sanoittajan tuotannon tutkimiseen runoutena.

Pakarisen väitöstutkimus Resilienssin poetiikka – Cheekin rap-runouden ilmaisukeinoja ja merkityksiä hyväksyttiin Jyväskylän yliopistossa viime vuonna.

VIITASAARELLA 1981 syntynyt Pakarinen aloitti tohtoriopintoja edeltävät kirjallisuuden maisteriopinnot Jyväskylässä 2019.

”Lukion jälkeen opiskelin viestintää ja valmistuttuani työskentelin toimittajana. Uravalintaani ohjasi työllistyminen. Nyt päätin tehdä sitä, mikä tuntuu vielä enemmän omalta”, Pakarinen kertoo.

Pakarisen tutkimuksen keskeinen käsite on resilienssin poetiikka. Se ilmenee Cheekin ja laajemmin räpin ilmaisukeinoissa ja myös sanoitusten sisällössä. Teksteissä käsitellään usein mielen hyvinvoinnin kannalta vaikeita asioita sekä yksilön että yhteisön tasolla, mutta samalla korostuu myös toivon mahdollisuus.

Sanalla resilienssi voidaan tarkoittaa esimerkiksi selviytymiskykyä. Onko kyse vaikeuksien voittamisesta?

”Pelkkä vaikeuksien voittaminen ei ole Cheekin tuotannon varsinainen pointti, eivätkä tekstit ole ainoastaan sankaritarinoita. Resilienssissä olennaista on myös sen hyväksyminen, että kaikkia vaikeuksia ei välttämättä voiteta, mutta niiden kanssa voi elää merkityksellistä elämää. Ja koska yksilö ja ympäristö ovat aina vuorovaikutuksessa, mukana on myös yhteiskunnallinen taso”, tutkija korostaa.

Löytyykö Cheekin lyriikoista pyrkimystä maailman parantamiseen?

”Kuten hän tekemissäni haastatteluissa itsekin arvioi, mikään perinteinen kantaaottavuus ei ole niissä tavoitteena. Mutta hänen tuotantonsa rakentaa omanlaisiaan maailmankuvia ja luo tilaa keskustelulle esimerkiksi tabuja haastamalla”, Pakarinen vastaa.

CHEEKILLÄ ja monella muullakin räppärillä yhdistyvät ihmisyyden kääntöpuolina kilpailuhenkinen uho sekä syviin vesiin painuva epävarmuus ja haavoittuvuus.

Juuri tämä kaksijakoisuus on Pakarisen mukaan Cheekillä leimaavaa ja samalla kiinnostavaa, koska se on molemmissa niin äärimmäistä. Esimerkiksi kappaleessa Timantit on ikuisia on tällaisia ääripäiden säkeitä:

Painoin ohituskaistaa, niin et taas kortti meni / Silti poliisi komeest autosta vaan onnitteli … Särkeny sydämeni, puran sen kynälleni / Manageri sano että pilalle mies hyvä meni.

Myös kaikenlaisten kategorioiden ravisteleminen on olennaista Cheekin tuotannossa ja laajemmin räpissä. Samalla räppiteksti voi lisätä avarakatseisuutta muistuttaessaan, että ihmiset eivät jakaudu yksiselitteisesti hyviin ja pahoihin.

VÄITÖSTYÖSSÄ esiintyvät usein sanat paradoksi, paradoksaalinen ja paradoksaalisuus. Tämän ilmiön tunnistaminen oli Pakarisen mukaan yksi sysäys työlle. Maisteriopintojen aikana hän huomasi, miten isoja ristiriitaisuuksia räpissä on.

Kappale Keinu käsittelee tutkimuksen mukaan mielenterveyden teemaa resilienssin paradoksille ominaisin piirtein. Esimerkiksi kertosäkeessä korostuvat kuluttavien huippujen ja kuilujen ohella myös merkityksellisyydessään tavoittelemisen arvoiset asiat:

Joka keinussa jumalten keinuu / Välillä taivaan ja helvetin heiluu … Joka selässä ristinsä kantaa / Kohtalon haltuun itsensä antaa.

Cheekin poetiikan dualistista eetosta huipuista kuiluihin kuvataan tutkimuksessa näin: ”Rap-alfaa ympäröivä valo osuu ajoittain myös pimeimpiin kohtiin ja pohtii ihmisen paradoksaalisuutta provosoivalla tavalla: se nostaa esiin yhtä lailla kaunista ja rumaa, iloista ja surullista, herkkää ja kovaa, kohtalonsa ohjaamaa ja kohtaloaan ohjaavaa ihmisyyttä.”

MYÖS sana taide vilahtaa tutkimuksessa usein. Eikö Cheekin tuotanto olekaan ”kaupallista viihdettä”?

”Vierastan populaarimusiikin erottamista taiteesta. Useimmat tekijät varmaan toivovat musiikilleen kuulijoita, mutta tämä ei sulje pois taiteellisia tavoitteita – eikä suosio ole todiste taiteellisen arvon puuttumisesta”, tutkija vastaa.

Pakarisen haastatteluissa Tiihonen arvioi yhdeksi tuotantonsa suosion selitykseksi monikerroksisuuden. Biisit voi vastaanottaa helppona viihteenä mutta tarkkakorvainen voi löytää myös syvemmän tason. Tämä vastaa Pakarisen omaa kokemusta:

”Kun aloin kuunnella niitä, ensifiilis oli, että kylläpä on kepeitä ja hauskoja biisejä. Mutta mitä enemmän kuunteli, löytyi yhä uusia tasoja ja oivalluksia.”

Tutkija korostaa samalla, että yksi taso musiikin kokemisessa on tiedostamattomien tunnevaikutusten taso, johon liittyvät myös musiikin keholliset vaikutukset.

RÄPISSÄ yhdistyvät taidemuotona uusi ja vanha. Uutta ja modernia ovat musiikki ja esitystapa. Vanhaan löytyy yhteys mitallisuudesta ja riimeistä. Mitallisuudessa rap on lähellä mitallista runoutta, suomalaisessa perinteessä jopa kalevalamittaista runolaulantaa. Räpin riimittelyssä perinteitä jatkavat riimien tärkeä rooli sekä sellainen sääntelyn tiukkuus, että monitavuisten riimien on rakennuttava samoille vokaaleille.

Yhdysvaltalaisen tutkijan Adam Bradleyn mukaan räp on vanhan koulukunnan runoutta ja uuden koulukunnan musiikkia.

”Bradley oli tutkimukseni pääasiallinen räpin poetiikan lähde. Häneen viittaan myös siinä, että tekstien muotokahleet voivat paradoksaalisesti ruokkia luovuutta ja madaltaa ilmaisun kynnystä”, Pakarinen kertoo.

SUOMENKIELISTÄ poetiikkaa räpista Pakarinen ei lähteekseen löytänyt, mutta suomenkielinen tietokirja löytyi: Karri Miettisen ja Esa Salmisen Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja.

Tietokirjat ovat Pakarisen mukaan tärkeitä ja hyviä, mutta selvä tarve on saada lisää myös akateemisia tutkimuksia räpistä ja laajemmin sanoituksista.

”Kiinnostusta on yhä enemmän, ja jos myös rahoitusta järjestyy, varmaan gradujen lisäksi myös väitöstutkimuksia voi tulla jatkossa lisää.”

Selvä tarve on myös kirjallisuustieteen ja musiikkitieteen yhdistävälle tutkimukselle.

”Räpin tekstit soveltuvat hyvin kirjallisuustieteen lähtökohdista tutkittaviksi, mutta samalla on tiedostettava, että teksti kuullaan osana musiikkia ja äänielementit osallistuvat merkitysten rakentamiseen.”

Olisiko tarvetta jopa erilliselle ”biisitieteen” oppialalle kirjallisuustieteen ja musiikkitieteen välimaastoon?

”Tuohan olisi todella hedelmällinen ja varmasti myös monia kiinnostavaa. Jos meillä olisi ihannemaailma, jossa kaikkea uutta voisi perustaa ja saada rahoitetuksi, niin ehdottomasti hyvä idea”, tutkija vastaa.

Tekstissä mainitut kappaleet: Timantit on ikuisia (säv. ja san. Jare Tiihonen, säv. Antti Riihimäki), Keinu (säv. Eppu Kosonen, Benjamin Palomäki ja Antti Riihimäki, san. Jare Tiihonen).