Silmälasipäinen, lyhythiuksinen nuori mies soittaa flyygeliä ja laulaa: ”Sateesta märkä, kuohuva katu / jatkanko matkaa vai hyppäänkö?”

Nuorukainen on SE-yhtyeen Yari ja Ylen Elävästä arkistosta löytyvä tv-nauhoitus joulukuussa 1979 esitetystä Nuotit hukassa -ohjelmasta. Yari (Jari Knuutinen, s.1957) oli tehnyt viimeiset muutokset Varjot-laulun tekstiin vasta junamatkalla Jyväskylästä Helsinkiin. Kappale julkaistiin keväällä 1980 ilmestyneellä Pahaa unta? -albumilla.

Nuotit hukassa -ohjelma oli Varjojen ensiesitys. Keikoilla SE ei kyseistä laulua koskaan soittanut, sillä yleensä keikkapaikoilla ei ollut pianoa.

”Soitin siinä ohjelmassa kaksi biisiä, Varjot flyygelin ja Mitä me tehdään? sähkökitaran kanssa. En hahmottanut vielä silloin, miten Varjot puhutteli ihmisiä. Tajusin sen arvon vasta myöhemmin. Kun rupesin tekemään soolokeikkoja 80-luvulla, sitä tultiin aina pyytämään”, kertoo Yari.

”Yleisradion puhelimet menivät tukkoon, kun lauloin tv:ssä ”vittu”-sanan.”

”Varjot sai paljon huomiota heti ohjelman esittämisen jälkeen, mutta se liittyi muihin asioihin. Ohjelma esitettiin lauantai-iltana ja sillä oli valtavasti katsojia, koska Suomessa oli vain kaksi tv-kanavaa. Yleisradion puhelimet menivät tukkoon, kun lauloin tv:ssä ”vittu”-sanan. Sain myöhemmin monta sivua palautetta nähtäväkseni. Siellä oli muun muassa muutama tappouhkaus. Siitä kohusta tiesin, että olin tehnyt jotain oikein.”

Tänä keväänä SEn ensisingle Nyt täytti 40 vuotta. Sen ilmestyessä Yari oli parikymppinen innokas märkäkorva. Nykyisin hän on 60-vuotias ammattilainen, joka on parinsadan poplaulun tekemisen ohella säveltänyt musiikin yli 50 elokuvaan.

Yari on myös tehnyt musiikkia teattereille ja kuoroille sekä säveltänyt konserttimusiikkia. Hänen orkesterisovituksiaan on kuultu muun muassa Ismo Alangon, M.A. Nummisen ja Samuli Putron levyillä.

Monipuolisuuden ansiosta Yari on pystynyt elättämään itsensä säveltäjänä.

”Olen asunut maalla suurimman osan elämästäni, nykyään Pohjois-Karjalan Polvijärvellä. Se on tietoinen valinta, koska tarvitsen hiljaisuutta ympärille, että kuulen musiikin päässäni”, kertoo Yari.

”Olen aina ollut kiinnostunut musiikin eri genreistä. Päässäni esimerkiksi pyöri pitkään aihioita, joille en oikein keksinyt sijoituspaikkaa. Sitten silmiin sattui ilmoitus pohjoismaisesta kamarimusiikkisävellyskilpailusta ja ideoille napsahti oikeat raamit. Kirjoitin teoksen ja sijoituin jaetulle toiselle sijalle. Tuollaiset tapahtumat vahvistavat sitä ajatusta, että pitää olla valmis, tunnistaa tilaisuus ja uskaltaa heittäytyä.”

Kemissä perustettu ja sieltä Jyväskylään muuttanut SE pääsi levyttämään osana 1970-luvun lopun punkaaltoa.

Punkissa SEn biisit tehneeseen Yariin vetosi erityisesti kaksi seikkaa. Ensimmäinen niistä oli energia. Kaikki tehtiin täysillä. Toinen tärkeä asia oli punkin esteettinen vaikutus.

”70-luvulla ei ollut kauheasti hyviä biisejä. Ei jollain Emerson, Lake & Palmerilla ja muilla progebändeillä ollut semmoisia. Juuri ennen punkia se oli enemmän sellaista muusikkomusaa”, muistelee Yari.

”Punkissa sen sijaan oli hyviä biisejä ja sopivaa rosoa. Punkin myötä oltiin taas musiikin ytimessä. Musa oli yksinkertaista, mutta siihen yritettiin saada mukaan joku oma oivallus.”

SEn musiikki oli erilaista kuin muiden ensimmäisen polven suomalaisten punkbändien – jos se nyt edes punkia olikaan. Yarin ja hänen yhtyetovereidensa rooli oli osoittaa, että punkmusiikki ei ole vain tietty kaava, vaan sen puitteissa voi tehdä kaikenlaista.

SEn musiikin erityisyys kumpusi pitkälti Yarin perhetaustasta. Hänen isänsä oli jazzmuusiikko. Koska Yarin lapsuuden musiikkia olivat jazz ja bossa nova, hän käytti biiseissään erilaisia sointuja kuin rock- ja punkmuusikot yleensä.

”Jo Pohjalla-levyn (1978) aikoihin toiset muusikot kyselivät, että mikä tuo ja tuo sointu oikein on. Itse en ajatellut, että ne olisivat olleet jotenkin outoja. Ne olivat vaan sointuja, jotka kuulostivat hyvältä”, kertoo Yari.

”Mun musiikin rakennuspalikat olivat aika selkeät. Punkin estetiikan ja jazzissa käytettyjen sointujen ohella tärkeitä olivat popmusiikista tulleet melodiat. Sitten kun rupesin kuuntelemaan klassista musaa, tajusin että biisien ei tarvitse olla aina saman kaavan mukaisia. Että niiden rakenteita voi vaihdella. Esimerkiksi Varjoissa kertsi tulee vain kerran, ihan siellä lopussa.”

Ensisijaisesti Yari pitää itseään säveltäjänä. ”Muusikkoudesta”, soitannollisten taitojen ylenmääräisestä kehittämisestä, hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut. Taidot ovat riittävät, kun biisinteko sujuu ongelmitta. Hän on tehnyt laulunsa 40 vuoden ajan musiikki edellä ja teksti perässä.

”Sävellän aina ensin biisit valmiiksi ja vasta sitten sanoitan ne. Siksi sanoittaminen on usein tosi hidasta”, hän kertoo.

”Olen aina tykännyt enemmän ”ajattomasta” musiikista kuin semmoisesta, mikä on heijastanut tarkkaan kunkin ajan trendejä.”

”Mun tapa tehdä on aina ollut sama, mutta tietysti biiseihin vaikuttavat asiat olivat nuorena erilaisia. Ihminen onneksi muuttuu. Toisaalta olen aina tykännyt enemmän ”ajattomasta” musiikista kuin semmoisesta, mikä on heijastanut tarkkaan kunkin ajan trendejä. Sellaiseen musiikkiin olen kai itsekin pyrkinyt.”

SE julkaisi neljä albumia ja yli kymmenen singleä. Syksyllä 1985 yhtye jäi tauolle eikä koskaan palannut. 1980-luvun puolivälissä yhtyeen kokoonpano oli levällään. Muusikot vaihtuivat usein ja asuivat eri puolilla Suomea. Toiminta oli hankalaa.

”Samaan aikaan huomasin, että meidän keikat eivät olleet kovin hyviä. Eivät ne olleet huonojakaan, mutta jotain niistä puuttui. Ne oli rutiininomaisia. Niissä ei ollut kipinää.”

Kun SE veteli viimeisiään, Yari sai tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Yarin äiti piti Kino Sauvo -elokuvateatteria Kemissä, joten pojasta tuli filmihullu kuin itsestään. Elokuvamusiikin tekeminen ei kuitenkaan juolahtanut hänen mieleensä ennen kuin sattuma puuttui peliin.

SEn Love Recordsille kiinnittänyt Atte Blom matkusti toisinaan yhtyeen mukana. Silloin keikkareissuilla puhuttiin paljon elokuvista. Kun ohjaaja Claes Olsson rupesi tekemään ensimmäistä pitkää elokuvaansa (Elvis-kissan jäljillä, 1987), hän kysyi Blomilta, tietäisikö tämä jonkun nuoremman polven muusikon, jota voisi kiinnostaa elokuvamusiikin teko. Atte ehdotti Yaria.

Tähän mennessä Yari on säveltänyt musiikin yli 50 leffaan, joista noin kymmenen on ns. koko illan elokuvia.

”Leffamusan säveltäminen eroaa muusta säveltämisestä siinä mielessä, että on valmiiksi olemassa tiettyjä juttuja, jotka pitää ottaa huomioon: pituus, rakenne ja niin edelleen. Musiikki menee kuvan mukaan, ei musiikin lakien mukaan”, Yari kertoo.

”Elokuvassa on musiikille jonkun kokoinen aukko ja säveltäjän pitää sahata, viilata ja näprätä semmoinen pala, että se sopii sille varattuun aukkoon.”

”Ajattelen, että elokuva on iso palapeli ja musiikki yksi sen osa. Elokuvassa on musiikille jonkun kokoinen aukko ja säveltäjän pitää sahata, viilata ja näprätä semmoinen pala, että se sopii sille varattuun aukkoon.”

Elokuvamusiikin tekeminen on hidasta. Yarin mukaan minuutti musiikkia päivässä on usein hyvä saavutus. Musiikin pitää kommunikoida kuvan kanssa ja osua kohdalleen jopa sekunnin kahdeskymmenesneljäsosan tarkkuudella. Toisaalta sen tekemiseen kuuluu myös ainutkertainen vapaus.

”Se on ainoa musiikintekemisen laji, jossa tekijällä ei ole mitään rajoja. Siinä voi leikkiä mitä tahansa. Voi käyttää kaikkia musiikkityylejä, soittimia ja ääniä, jos ne vaan istuvat siihen juttuun. Olennaista on vain toimiva lopputulos.”

Säveltämisen ohella Yari sanoo tekevänsä ”sekalaisia hommia”. Niillä hän tarkoittaa esimerkiksi opetuskeikkoja sekä musiikin nuotintamista ja sovittamista. Yari myöntää, että palkkatyö menee useimmiten omien projektien – kuten pitkään tekeillä olleen soololevyn – edelle. Tarjotuista hommista on harvoin varaa kieltäytyä, mutta onneksi työ tuntuu yhä mielekkäältä.

”Olen pääosin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Voin tehdä monenlaisia juttuja, mutta mun ei tarvitse tehdä mitä tahansa. Olen ollut päivätöissä vain yhden kerran elämäni aikana. Kun muutin 70-luvulla Jyväskylään, jaoin vuoden verran Hesaria”, Yari muistelee.

”Välillä tietenkin tulee projekteja, jotka eivät ole hirveän mielenkiintoisia. Millä tavoin motivoin itseni niihin? Pyytämällä niin suuren palkkion kuin kehtaan. Yleensä ei kuitenkaan ole olennaista, paljonko mistäkin hommasta tienaa. Se on usein viimeinen asia, mistä keskustellaan.”

Apurahoja Yari on saanut vuosien varrella muun muassa Valtion säveltaidetoimikunnalta, Suomen kulttuurirahastolta ja Georg Malmstén -säätiöltä. Niiden ansiosta on ollut mahdollista keskittyä lyhytaikaisesti omien projektien tekemiseen. Viime vuonna hänelle myönnettiin Musiikintekijöiden rahaston erityisstipendi.

Viime vuonna Yari kiersi esittämässä SEn lauluja Litku Klemetin ja hänen Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa. Keikkapaikat olivat pullollaan ja yleisön vastaanotto haltioitunut.

Kokemus oli Yarin mielestä suorastaan ylellinen.

”Mulla oli valmis bändi, joka osasi biisit, koska oli soittanut niitä covereina. Se oli varmasti parempi vaihtoehto kuin joku entisten jäsenten kokoonpano. Sillä tavalla ei olisi saatu aikaan samanlaista energiaa kuin näiden nuorten kanssa. Kun me treenattiin biisejä ja mä kysyin, että onko tässä vähän liian nopea tempo, niin ne sanoivat, että ei me soiteta näitä millään pappatempolla”, Yari nauraa.

Suunnitteilla oli myös yhteislevy Litku Klemetin kanssa. Molemmat jopa tekivät sille viisi biisiä, joilla oli samat nimet. Siis samalla tavalla kuin Kollaa Kestää ja Vaavi sopivat 1970-luvun lopussa äänittävänsä kumpikin omat Tytöt hymyilee -nimiset kappaleet. Myöhemmin Yari itsekin teki Tytöt hymyilee -laulun Rakkauden kieli -albumille.

”Kimppalevyn biisit olivat valmiina, mutta aikataulut eivät sopineet. Viime lokakuisen Savoy-teatterin konsertin piti olla levyn julkaisukonsertti. Sitten tajuttiin, että kalenterissa ei ole aikaa harjoitella ollenkaan. Hosumalla tekeminen ei tuntunut hyvältä idealta”, sanoo Yari.

”Silloin Savoyssa esitetyt uudet biisit olivat juuri niitä yhteislevylle tekemiäni. Niitä tullaan julkaisemaan jossain projektissa jossain vaiheessa.”

Tähän asti musiikkimaailma on kiertänyt ympyrää. Nuorten ihmisten energia on kanavoitunut niin, että aina jossain vaiheessa on purskahtanut esiin äänekäs vastaisku heidän mielestään liian tylsälle ja laskelmoidulle musiikille.

Yari ihailee Litku Klemetin ja muiden uusien bändien intoa ja energiaa. Hän sanoo näkevänsä tässä ajassa jotain samaa kuin Love Recordsin syntyajassa.

”Koska suuret levy-yhtiöt eivät ole kiinnostuneita omaehtoisesta rockista, niin silloin pitää tehdä itse. Ja kun tehdään itse, voidaan tehdä tismalleen oman pään mukaan”, Yari muistuttaa.

”Isot levy-yhtiöt ja kaupalliset radiot ovat uusien bändien perspektiivistä katsottuna kuin Marsista. Ne on ihan eri maailma. Veikkaan, että joidenkin bändien mielestä olisi huvittavaa, jos niiden biisi rupeaisi soimaan radiossa. Se olisi merkki siitä, että jotain on tehty väärin.”

---

Albumit

Yari: 12 askelta (1999)
Tuliportaat / Ihanat naiset rannalla (1998) soundtrack elokuvaan ja tv-sarjaan
Akvaariorakkaus (1993) soundtrack elokuvaan
Yari: Apinoiden planeetta (1992)
Yari & Onnensoturit: Rakkauden kieli (1989)
SE: Lasi kirkasta vettä (1984)
Seitsemäs maailma: Seitsemäs maailma (1983)
SE: Se (1982) kokoelma
SE: Banaaniconga (1981)
SE: Pahaa unta? (1980)
SE: …ja me tehtiin rakkautta (1979)

Elokuvamusiikkia

Taistelu Näsilinnasta (2012)
Colorado Avenue (2007)
Onnen varjot (2005)
Rikos ja rakkaus (1999)
Ihanat naiset rannalla (1997)
Kissan kuolema (1994)
Akvaariorakkaus (1993)
Elvis-kissan jäljillä (1987)

Sanoituskirja

Mä haluan elää (1981), Yari  & Timo Aarniala (kuvat)

yari.atwebpages.com

Jutussa mainittujen kappaleiden tekijätiedot:
Varjot, säv. & san. Yari
Mitä me tehdään?, säv. Lou Reed, suom. san. Yari
Nyt, säv. Lou Reed, suom. san. Yari
Tytöt hymyilee, säv & san. Kollaa Kestää
Tytöt hymyilee, säv. Iku Viitanen, san. Kari Hipponen
Tytöt hymyilee, säv. & san. Yari