Aili Järvelä nauraa paljon. Hän huvittuu varsinkin vaikeiden asioiden kohdalla ja vitsailee repeilemisensä olevan ”defensiivistä hullunnaurua”. Ei se kuitenkaan ihan niinkään ole. Järvelällä vain on paljon sitä, mitä taidealalla tarvitaan: hersyvää itseironian tajua.

Järvelän syyskuussa ilmestynyt kolmas sooloalbumi Vuori on vaikuttava jousiorkesteri- ja popmusiikkia yhdistelevä teos. Hän toteutti sen yhdessä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, harpisti Laura Hynnisen ja lyömäsoittaja Samuli Kosmisen kanssa.

”Olin ajatellut pitkään, että olisi kivaa tehdä omaan musaan jousiorkesterisovituksia. Olen työskennellyt orkesterien kanssa ja mulla on viulistitausta, joten se sointimaailma on minulle tuttu ja kotoisa”, Järvelä perustelee.

Ajatuksista asiaan päästiin vuonna 2020, kun Järvelä ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri pitivät yhdessä Taidetestaajat-konsertteja.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun sovitin omaa musiikkiani orkesterille. Siitä jäi hyvä fiilis ja puhuimme, että tehdään ihmeessä joskus lisää tätä. Taisi joku levyn tekemisestäkin jotain mainita.”

Järvelän seuraava levytysprojekti oli Sointi Jazz Orchestran kanssa tehty albumi Unituulia (2021), johon hän sävelsi ja sovitti uusia lauluja big bandille. Sen jälkeen syntyi perinteisempi bändilevy jälleen uusista lauluista, Älä pelkää (2023).

”Älä pelkää -levyn jälkihöyryissä tuumin, että nyt voisi olla paikallaan yhteistyö Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa. Kesällä aloin soitella tyypeille, että lähtisittekö mukaan tällaiseen. Kaikki suostuivat, vaikka mulla ei ollut mitään biisejäkään vielä.”

Sitten ei tarvinnut enää kuin säveltää, sanoittaa ja sovittaa.

JÄRVELÄN luomistyö poikkeaa monista muista.

”Yleensä alan kuulla päässäni aika valmista kamaa. Hahmottelen harmoniamaailman ja tunnelman pitkälle mielessäni. Kun näen maalin, johon musiikki on menossa, alan täyttää tyhjiä kohtia. Mitään kaavaa ei ole, mutta yleensä ensin tulevat melodia ja harmoniat. Usein äänitän mieleen tulevia pätkiä sanelimeen.”

Järvelä kertoo, ettei koulutuksestaan huolimatta ole erityisen hyvä musiikin teoriassa. Sen vastapainoksi hän pystyy työskentelemään päänsä sisällä.

”Musiikkia tehdessäni en välttämättä käytä mitään instrumenttia. Naputtelin useimmat Vuori-levyn kappaleet suoraan Sibelius-nuotinnusohjelmaan. Säestysinstrumentit eivät ole vahva lajini, joten en yleensä fiilistele niillä säveltäessäni. Mutta siinäkin on poikkeuksia. Saatan joskus pyöritellä jotain sointukiertoa pianolla.”

Vaikka sävellyksen voi sovittaa lukemattomilla eri tavoilla, Vuoren kappaleiden asuja ei tarvinnut etsiä.

”Sovitukset olivat selkeinä mielessäni. Kun alan kuulla mielessäni sävellystä, tiedän jo, millainen sovitus siihen on tulossa. Mänty-biisin tein yhdeltä istumalta, päivässä. Harva biisi valmistuu niin nopeasti.”

JÄRVELÄ kertoo pitävänsä sanoittamista biisintekoprosessin haastavimpana osana.

”Teen tekstiaihioista muistiinpanoja, joista saattaa olla hyötyä hädän hetkellä. Vuoren orkestraalinen maailma saneli, millaisia lyriikoista tuli. Ei sellaiseen musiikkiin olisi voinut kirjoittaa esimerkiksi arttuwiskarimaisia sanoituksia. Soundi nivoo kappaleita yhteen ja tekstit löytävät toisensa sitä kautta.”

Vuoren ainoat harjoitukset pidettiin tammikuussa 2025 orkesterin ja harpistin kanssa.

”Pekka Kuusisto harjoitutti orkesterin ja tuotti äänitykset. Hänellä on pitkä historia sekä minun että Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa. Se oli hyvä kolminaisuus. Kollektiivista kunnioitusta ja luottamusta.”

Äänitykset saatiin valmiiksi vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana. Sitten orkesteri ilmoitti Järvelälle, että julkaisukonsertin päiväksi sopisi 27. syyskuuta 2025. Eikä valitettavasti mikään muu.

”Sanoin, että se tulee ihan liian pian, mutta kyllä se mulle käy”, Järvelä sanoo ja nauraa jälleen. ”Myöhemmin olen käynyt kollegoiden kanssa mielenkiintoisia keskusteluja siitä, voiko pakon edessä tehdä hyvää matskua.”

”Minä ajattelen, että jos jää odottamaan inspiraatiota, ei tule valmista. Kun teen musiikin ja nuotit valmiiksi, niin sitten ne ovat nimenomaan valmiita. Studioon ei mennä fiilistelemään ja hakemaan tunnelmaa. Se kaikki on jo kirjoitettu musiikkiin.”

Järvelä rahoitti Vuoren enimmäkseen omilla rahoillaan. Se oli mahdollista, koska orkesteri halusi olla mukana hankkeessa.

”Suuri säästö tuli siitä, että orkesteri soitti osuutensa osana toimintaansa. Minun ei tarvinnut maksaa heille palkkaa ja saimme käyttää orkesterin tiloja Kokkolan Musiikkikeskus Snellmanissa. Fordell-salissa harjoiteltiin ja Snellman-salissa äänitettiin.”

Kulut olivat silti suuret. Järvelä haki projektiin apurahoja monelta eri taholta, mutta aluksi ei tärpännyt. Lopulta Pohjanmaan Taike avusti hanketta summalla, joka kattoi vajaan neljäsosan menoista.

”Jos lasken mukaan kaiken muusikoiden palkoista tiedotukseen, somekampanjaan, musiikkivideoon ja vinyylin painatukseen, niin kyllä siihen liki 30 000 euroa meni.”

Laskujen maksua helpottaa hiukan se, että Vuoren ensimmäinen vinyylipainos on myyty loppuun. Järvelän musiikki on myös striimattavissa, mutta siitä hänellä ei ole paljonkaan sanottavaa.

”Musiikkini on toistaiseksi siellä, mutta vihaan sitä koko systeemiä sydämeni pohjasta”, hän kuittaa. Ja nauraa lämpimästi.

AILI Järvelä tulee Kaustiselta ja muusikkosuvusta. Hänen isänsä on kolmannen polven pelimanni ja koulutettu ammattiviulisti, äiti musiikkiin erikoistunut luokanopettaja. Perheen kaikki viisi lasta, joista Aili on nuorin, ovat ammattimuusikoita.

Tietoinen oman musiikin tekeminen alkoi vasta aikuisena mutta kupli pinnan alla jo varhain.

”Kun äiti haki minut päivähoidosta, lauloin koko kotimatkan improvisoimiani lauluja. Alle kouluikäisenä äänittelin kasetille laulunpätkiä. Kasettien happoinen ja dadaistinen kama oli aika samanlaista kuin se, mitä löytyy sanelimeltani nyt.”

Laulu on ollut aina Järvelälle luontainen ilmaisukanava. Viulua hän kertoo soittaneensa ”melko vakavissaan” lukioikään saakka.

”Inhosin harjoittelemista ja tiesin, että ellen harjoittele kunnolla, en pääse viulistina huipulle. Yhtenä päivänä kuuntelin Alban Bergin viulukonserttoa, jossa viulun viimeinen ääni soi ihan helvetin hienosti ja pitkään. Tajusin, että en tule pystymään siihen koskaan, jollen muuta harjoituskoppiin.”

Järvelä vaihtoi viulun lauluun, koska – ja tämän sanoessaan hän nauraa taas – laulua ei tarvitse harjoitella.

”Opiskelin pop/jazzlaulua kolme vuotta Jyväskylän konservatoriossa. Vuonna 2007 hain Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan musiikkikasvatusta. Pääinstrumenttini vaihtui useaan otteeseen ja lopulta se oli klassinen laulu. Valmistuin 2017.”

Oman musiikin luominen alkoi toden teolla opintojen päätyttyä. Musiikintekijänä Järvelässä hämmästyttää laaja-alaisuus. Soolomateriaalin lisäksi hän on säveltänyt musikaalin Katrina – Laulu naisesta, ja parhaillaan työn alla on toinen musikaali.

”Kaikki lähti siitä, kun olin viulistina Jakob Höglundin Kalevala-musikaalissa. Hän pyysi minut muusikoksi ja näyttelijäksi Once-musikaaliinsa ja sen jälkeen säveltämään Katrinan. Suostuin empimättä. On aina hauskaa päästä tekemään ison kaaren juttuja.”

Myös Järvelän haaveet ovat sellaisia juttuja.

”Haluaisin tehdä isoa musiikkia jonkin ison yhtiön isoon leffaan. Se olisi tosi luonteva maasto minulle, koska olen aina ollut isojen soundien ja isojen laulujen tyyppi. Olisi mahtavaa saada iso projekti. Täydellisessä maailmassa siitä vieläpä saisi isot rahat, joiden turvin pääsisin eläkkeelle”, nelikymppinen Järvelä sanoo, ja taas häntä naurattaa.

AJATUS eläköitymisestä on alan rankkuuteen liittyvää huumoria, mutta siinä on myös vissi pointti. Järvelä korostaa, ettei musiikin tekeminen ole mitään muusan seurassa leijailua.

”Minä elän ja hengitän musaa. Tämä ammatti on minulle tärkeä ja haluan tulla tässä koko ajan paremmaksi. Mutta tämä on silti työtä eikä mitään sen kummempaa. Ei mitään, mitä pitäisi mystifioida. En minä tästä koko ajan nauti eikä musiikintekijän ura ole minulle mikään paratiisi. Tämä on ajoittain aika rajua. Mutta niin voi olla mikä tahansa muukin työ, jos sen tekee hyvin.”

Olennaista on se, että työn tulokset ovat tekijälleen tärkeitä.

”Muistan kaiken säveltämäni musiikin ja hävikkiä tulee todella vähän. Yksi itselleni merkittävimmistä biiseistä on Vuori-levyn Apollo. Albumin harjoituksissa tuli hiljaista, kun Apollo soitettiin ekan kerran läpi. Se oli ravisuttava kokemus. Ihmiset pyyhkivät silmiään. Melkein pyyhin itsekin, vaikka en todellakaan liikutu omista tekemisistäni.”

JÄRVELÄN vuoden 2025 viimeinen projekti toteutuu yhdessä Tapiola Sinfonietan kanssa.

”Sävelsin sille parikymmentä minuuttia musiikkia, jota esitetään odottaville vanhemmille kohdennetuissa Synnyn-konserteissa joulukuussa.”

Säveltäjä kertoo saaneensa työn tekemiseen vapaat kädet. Eikä hän muuta odottanutkaan.

”Eipä minua olisi varmaankaan pyydetty säveltämään, ellei olisi haluttu saada musiikkia, jollaista teen. Itse en osaa kuulla, mikä tekemääni musiikkia yhdistää. Ehkä olen liian lähellä sitä. Mutta moni muu on kyllä sanonut tunnistavansa sen piirteen.”

Musiikkikasvatuksen tutkinto antaa Järvelälle valmiudet opettaa musiikkia. Se ei kuitenkaan ole hänen tiensä.

”Veri vetää kuin koira musiikintekemiseen päin. Vaikka kituuttaminen välillä kyllästyttää, niin hyvinhän tämä on mennyt. En ole joutunut myymään sieluani eli tekemään asioita, joita en halua tehdä.”

”Alle kouluikäisenä äänittelin kasetille laulunpätkiä. Kasettien happoinen ja dadaistinen kama oli aika samanlaista kuin se, mitä löytyy sanelimeltani nyt.”

---

Kuka?

Aili Järvelä (s. 1985).

Lauluntekijä, säveltäjä, sovittaja, sanoittaja, laulaja, viulisti, tuottaja, sooloartisti, freelance-muusikko ja Järvelän pelimanni.

Tunnetuimpia levytyksiä: Vesala feat. Aili Järvelä & Jutta Rahmel – Tulkoon mitä vaan, Aili Järvelä & Sointi Jazz Orchestra – Unituulia (2021), Aili Järvelä – Älä pelkää (2023), Aili Järvelä – Vuori (2025).

Säveltänyt musikaalin Katrina – Laulu naisesta ja säveltää nyt musikaalia, joka toteutetaan kansainvälisenä suurtuotantona.

Roihuvuori-kappale valittiin vuosituhannen 50 parhaan sanoituksen joukkoon Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä.

Jutussa mainitut kappaleet:
Mänty, Apollo ja Roihuvuori (Säv. ja san. Aili Järvelä)
Tulkoon mitä vaan (säv. Lauri Tähkä, san. Tuure Kilpeläinen, Lauri Tähkä)