Kaj Chydenius Minkälaisten töiden parissa puuhaat tällä hetkellä?

No, mulla oli just ensi-ilta, lauantaina 12.9. Savonlinnassa, Olavinlinnassa! Siellä esitettiin semmoinen historiallinen musiikkidraama nimeltään “Kuut, tähdet, auringot“, jonka musiikin sävelsin minä ja tekstin kirjoitti Raija Oranen. Nyt sitä sitten jännitetään seuraavat kaksi viikkoa, että tuleeko väkiä… Tämä on semmoinen musiikkiteatteriesitys, joka käsittelee Olavinlinnan historiaa ja jonka tapahtumat sijoittuvat 1500-luvulle. Laulunäytelmän esittäjäkaartista voisin mainita mm. Eija Ahvon, Tiina Weckströmin, Wanda Saartamon ja Ari-Matti Hedmanin. Em. solistien lisäksi mukana on Savonlinnan kaupunginteatterin näyttelijöitä, kuorolaisia sekä viiden muusikon orkesteri, jonka kapellimestarina ja sovittajana toimii Hannu Vesioja. Produktiossa on yhteensä yli 50 esittäjää…

Aikamoinen pläjäys… jännittääkö sinua tuleva kritiikki?

No, ei varsinaisesti jännitä, mutta ainahan on kiinnostavaa lukea, kuinka eri ihmiset suhtautuvat tekemääni musiikkiin – kokevatko he samoja fiiliksiä kuin itse tai näyttelijät/laulajat ovat kokeneet. Säveltäjälle, tai ainakin minulle, paras kiitos on se, kun huomaan esittäjien tykkäävän lauluistani, ottavan ne omikseen. Mun mielestä säveltäjän ykköspäämäärän pitäis olla se, että pystyis säveltämään sille ko. esittäjälle juuri sen oikean laulun, eli juuri sen laulun, jossa esittäjä tuntee olevansa parhaimmillaan, omimmillaan. Mutta mitä kritiikkiin tulee noin yleensä, mun kohdalla se on vähän niin, että Suomessa ei oikein ole saatavilla ammattitaitoista kritiikkiä teatterisäveltäjälle. Yleensä kritiikeissä lukee jotain siihen tyyliin, että “kauniita lauluja oli säveltänyt K. Chydenius“ tai että “sillä on ollut nämä samat kompit Lapualaisoopperasta lähtien“ … että oikein komppi-sanankin sekin kriitikko oli jostain löytänyt… Kyllä se niin on, että musiikista keskustelen yleensä kapellimestarin kanssa, niin kuin nyt tässä tapauksessa, Vesiojan kanssa. Saatamme jutustella jopa ylinousevista kvinteistä ja niin edelleen…

Mitä muuta kuuluu tulevaisuuteen?

Kaikenlaista muutakin on meneillä. Olen kirjoittanut näille “Nätyläisille“ eli Tampereen yliopiston näyttelijätyönlaitoksen oppilaille oopperaa “Nummisuutarit“, joka siis perustuu Kiven proosatekstiin. Siinä on resitatiiveja ja aarioita, ja olen itse kirjoittanut libreton: resitatiiveissahan on oma “tanttan-tanttan“-mittansa, jossa kieli on kertovaa, kun taas aarioissa on pitempää, riimitettyä runoa loppusoinnuin. Näitä lauluja harjoitellaan pianisti Arto Piispasen ja laulunopettaja Pirkko-Liisa Tikan johdolla, ja olen tässä harjoitusvaiheessa vähän itsekin mukana. Tarkoitus on, että tammikuussa päästään tekemään näyttämöharjoituksia ja ensi-iltaan produktio saataneen helmikuun lopussa tai maaliskuun alussa 1999.

Lisäksi, olen tehnyt Koulu-tv:lle lauluja, jotka käsittelevät aikaa ja ajantajua. Kirsti Tulonen on sarjan ohjaaja, ja hänen kynästään ovat myös laulujen tekstit. Olen huomannut, että tämmöinen didaktinen laulu on aika vaikea laji – jotenkin on helpompi säveltää esimerkiksi syksyn tulosta kuin juuri nyt esim. ajasta, käsitteenä. Tämä on ollut melkoinen haaste. Tätä hommaa voisi kyllä verrata poliittisten laulujen tekoon siinä mielessä, että säveltäjän homma on tarjota se sanoma eli se liha mahdollisimman hyvällä kastikkeella… kukaan ei kyllä nykyään enää poliittisia lauluja…

Mistä se mielestäsi johtuu?

No, sitä sinun pitää kysyä kirjoittajilta! Mutta kaipa se on niin, että aikansa kutakin. 60- ja 70-luvut olivat poliittisessa mielessä vireää aikaa, mutta uskon, että vielä tulee aika, jolloin poliittiset laulut ovat taas ajankohtaisia. Tulee uusia säveltäjiä ja kirjoittajia, joita tämä aihe kiinnostaa. Uskon siihen jo senkin vuoksi, että ainahan nuoriso on ja on ollut sydämistynyt vääryyksistä, ja he haluavat muutosta. Ja musiikki jos mikä on oiva keino protestoida! Muuten, saako vielä jatkaa? Näistä nykytöistäni?

Vieläkö lisää? No, ei kun jatketaan (huh huh – energiaa näyttää eräillä olevan…)

Teen myös uutta lauluohjelmaa Ritva Sorvalille, lahtelaiselle näyttelijälle. Hänen edellistä säveltämääni lauluohjelmaa on esitetty pia 100 kertaa, ja hän lähetti mulle uusia tekstejä, mm. Einari Vuorelaa, Hellaakoskea ja mitä kaikkea… ja nämä seuraavat runot ja tekstit sävellän duetoksi. Ritvan aisapariksi tulee nimittäin Timo Koskelainen, ja toivon saavani uuden lauluohjelman heille valmiiksi ensi vuodeksi. Lisäksi, MTV3 tekee Aila Meriluodosta ohjelmaa, ja sieltä on lähetetty minulle sävellettäväksi hänen runojaan. Nämä runot ovat myöhemmiltä vuosilta, näitä aikuisiän proosarunoja, joista ei niin helppoa niitä lauluja olekaan tehdä. Onneksi ohjelmaan näiden laulujen esittäjäksi tulee mulle tuttu laulaja, tämä Tiina Weckström, jonka kapasiteetin ja taidot tunnen hyvin. Ja vielä mulla on yksi homma: opetan nimittäin ruotsinkielistä näyttelijäosastoa, 4. vuosikurssia, jolle olen säveltänyt harjoitustehtäviä. Teemana on neliääninen laulu, ja sitä harjoitellaan 1/2 minuutin pituisten etydien avulla. Etydien runot on kirjoittanut Ingrid Saaristo, Suomessa asuva riikinruotsalainen rouva – aivan ihastuttavia runoja!

Miten ehdit tuota kaikkea?

Minä ajattelen niin, että onneksi saan olla ahkerana!

Millainen sinä olit muuten nuorena?

No, minähän olen Juankoskelta, niin kuin ovat eräät muutkin… mm. E. Ahvo ja J. Leskinen. Itse muistan olleeni semmoinen tuiki tavallinen poika, ja erityisen hauskaa oli, että en päässyt edes Kuopion lyseoon, vaan ne ottivat minut armosta Joensuun lyseoon… että terveisiä vaan savolaiselle mafialle.

Kuinka musiikki sitten tuli elämääsi?

Meillä oli kotona piano, ja otin laulutunteja ja lauloin mm. pikkupoikana “Sotilaspoikaa“ ja vastaavia ja tein jopa pieniä sävellyksiä J.H. Erkon ja Koskenniemen runoihin… vaikka enhän minä silloin vielä ymmärtänyt mistään mitään, kenraalibassosta tai soinnuista. Mutta sittemmin opiskelin yhtä aikaa sekä Sibelius-Akatemiassa ja Kauppakorkeassa. Kun isä epäili, että josko niistä pelkistä soittohommista sitä leipää saisi… mutta veri vain veti musiikkiin. Ja enhän minä osannut laskea, enkä rahoistakaan ole koskaan mitään ymmärtänyt! Joten ei ne opinnot siellä kauppiksessa ihan sujuneet… onneksi älysin siellä lopettaa ja keskittyä Sibikseen… Vaikka sen verran ne ovat minua siellä Kauppakorkeassa muistaneet, että siellä on nykyään tämä Chydenia-talo!

Ikimuistoisin hetkesi urallasi?

Se on kyllä semmoinen KOM-teatterin kanssa tehty keikka, joskus 1980-luvun puolivälissä, Meksikossa, Guanajuato-nimisessä paikassa. Meillä oli siellä konsertti, teatteri Juarezin portailla, ulkoilmassa. Se oli aivan mahtava elämys! Kun miljöö oli aivan fantastinen: iso, mahtava palatsi jykevine pylväineen taustalla ja edessämme vellova, värikäs, monituhatpäinen meksikolaisyleisö, joka ulvoi, lauloi ja tanssi. Ja me esitimme puolentoista tunnin ajan lauluja niin, että minä (koska olin vanhin ja rumin!) spiikasin yleisölle ensin lyhyesti laulun sanoman, jonka jälkeen spiikki tulkittiin ja laulu esitettiin, suomeksi tietenkin. Mutta yleisö ei ollut siitä kielestä moksiskaan, se piti aivan mahdottomasti meistä – ja tuntui aivan uskomattomalta, että niin kauas oli tultu ja että niin paljon ne tykkäsivät!

Mikä saa sinut pysymään musiikin parissa?

Siihen on oikeastaan kaksi syytä: toinen on niinkin proosallinen kuin, että minullahan on valtion pitkäaikainen apuraha. Joten kai minun on jotakin tehtävä sen rahan eteen. Mutta tärkeämpi syy on varmasti se, että toistaiseksi minulta on näitä uusia lauluja tilattu ja pyydetty. Eli vielä on riittänyt laulajia ja esittäjiä, jotka haluavat juuri minun sävellyksiäni. Ja suoraan sanottuna, vanhoilla lauluilla eläminen ei ole kiinnostavaa! Käyn aina innolla uuden tekstin kimppuun miettien, mitenkähän tämä runo soisi minulla. Ja se on minusta tosi kivaa!

En tahtoisi pilata tätä juttua millään lopputyperyydellä, joten toivotan Mr. Chydeniukselle vain pitkää ikää ja terveyttä, koska intoa ja energiaa näyttää olevan omasta takaa. Uskomaton tyyppi! Menestystä! (vaikka arvaan, ettei se hänelle ole tärkeää)