Yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa

UUTINEN

Yleisötapahtumat on avattava samaan tahtiin muun yhteiskunnan kanssa

Yli viisikymmentä järjestöä vaatii epätasa-arvoisen kohtelun lopettamista ja peräänkuuluttaa poliittista tahtoa ratkaisujen löytämiseksi.

Kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-ala on ottanut tänään laajassa rintamassa julkisesti kantaa yleisötilaisuuksien kohteluun.

– Me haluamme oikeudenmukaisuutta ja ratkaisuja. Jo yli vuoden ajan jatkuneet rajoitukset ovat tarkoittaneet satojentuhansien ammattilaisten töiden loppumista. Samalla myös tapahtumien yleisöt ovat vailla kohtaamisia ja yhteisiä elämyksiä, vaikka näin ei tarvitsisi olla. Kun muu Suomi avautuu, miksi yleisötapahtumat joutuvat yhä toimimaan erilaisilla pelisäännöillä, kysyy LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.
Järjestöjen yhteisen näkemyksen mukaan yleisötilaisuuksiin kohdistuvien rajoitusten välttämättömyysperusteet ovat puutteellisia, eivätkä rajoitukset ole olleet tarkkarajaisia. Yleisötilaisuuksiin liittyviä linjauksia ja päätöksiä tehdään liian myöhään ja lyhytkestoisesti – edelleen esimerkiksi odotetaan tietoa tapahtumien järjestämisen ehdoista kesäkuulle.

– Meillä on jo olemassa tutkimukseen perustuvaa näyttöä siitä, että esimerkiksi ilmanvaihdolla, kasvomaskien käytöllä ja yleisöjen sijoittelulla on merkitystä terveysturvallisuuden toteutumisessa. Kuitenkaan näitä asioita ei ole otettu huomioon hallituksen linjauksissa, vaan on valittu tie, jossa yleisötilaisuuksia rajoitetaan edelleen hyvin laajasti ja voimakkaasti, kertoo johtaja Kati Kuusisto Tapahtumateollisuudesta.

– Ymmärrämme hyvin sen, että epidemiakehitys voi välillä yllättää ja rajoituspäätöksiä joudutaan tällöin mahdollisesti muuttamaan nopeastikin. Nyt on kuitenkin kyse siitä, että kokonaisilta toimialoilta puuttuu pitkän ajan näkymä ja varmuus siitä millaisilla reunaehdoilla voidaan toimia. Poliittisten päättäjien on nyt nopeasti luotava selkeä ja riittävän pitkäkestoinen näkymä siitä, kuinka tapahtumat voivat jälleen toimia normaalisti, vaatii toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö Music Finlandista.

Kulttuuri-, urheilu- ja tapahtuma-alan yhteisen kannanoton ovat allekirjoittaneet seuraavat järjestöt:

AKK Sports Oy / Rally Finland
Finland Festivals
Finlands svenska författareförening
Forum Artis
Frame Contemporary Art Finland
Gramex
IndieCo
Jääkiekon SM-liiga
Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA
LiveFIN
LYHTY Luovan työn tekijät ja yrittäjät
Manager’s Forum Finland (MMF)
Messu- ja tapahtumajärjestäjät
Music Finland
Musiikin edistämissäätiö
Musiikkituottajat – IFPI Finland
Muusikkojen liitto
Näyttelijäliitto
ProBasket
Sirkuksen tiedotuskeskus
SOA Suomen Ohjelmatoimistot ja Agentit
Sulasol
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO
Suomen Filmikamari
Suomen Hippos
Suomen Jazzliitto
Suomen kansallisooppera ja -baletti
Suomen Kirjailijaliitto
Suomen konservatorioliitto
Suomen Kulttuuritalot
Suomen Kuntaliitto
Suomen Musiikintekijät
Suomen Musiikkikustantajat
Suomen musiikkineuvosto
Suomen musiikkioppilaitosten liitto
Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat
Suomen Olympiakomitea
Suomen Palloliitto
Suomen Sinfoniaorkesterit
Suomen Säveltäjät
Suomen Taiteilijaseura
Suomen Teatterit
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
Taideyliopisto
Tanssin tiedotuskeskus
Tapahtumateollisuus
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme
Teatterikeskus
Teatterin tiedotuskeskus TINFO
Teosto
Työväen Näyttämöiden Liitto
Veikkausliiga