Vuoden kansanmusiikkitekijä on Okra Playground

UUTINEN

Vuoden kansanmusiikkitekijä on Okra Playground

Vuoden kansanmusiikkitekijä on säveltäjä tai sanoittaja, joka on kohottanut kansanmusiikin tekemisen rimaa monipuolisella ja kunnianhimoisella työskentelyllään. Palkinnon myöntää Suomen Musiikintekijät.

Folklandialla järjestetyssä Eläköön Folk! -gaalassa jaettiin 12.1.2024 alan merkittävimmät tunnustukset maamme kansanmusiikin, kansantanssin ja kulttuuriperinnön tekijöille ja toimijoille.

Vuoden kansamusiikkitekijä -palkinnon raadin perustelut:

Okra Playgroundin ilmaisussa ja sävelkielessä on omaleimaista kypsyyttä joka on vain vahvistunut sen pitkän uran aikana. Intohimoa tihkuva Itku -albumi yhdistelee onnistuneesti kansanmusiikille ominaisia teemoja sortumatta kuitenkaan vanhan toistamiseen. Lopputulos on ihailtavan freesi ja mukaansatempaava. Yhtye käsittelee kiinnostavasti lyriikoissaan pohjoisen kansamme mystiikkaa ja albumi on poikkeuksellisen dynaaminen kokonaisuus. Instrumentaatiossa on vaihtelevuutta ja ilmaisussa on rohkeasti käytetty myös progressiivisen rockin ja melodisen popin elementtejä.

Katso kaikki gaalassa palkitut