Valtakunnallinen musiikkivientipalkinto myönnettiin Elements Musicille
Music Finland jakoi kuudennen musiikkivientipalkinnon suomalaista musiikkikustannusalaa aktiivisesti kansainvälistäneelle yhtiölle.
Valtakunnallinen musiikkivientipalkinto myönnettiin Elements Music Oy:lle yhtiön pitkäaikaisesta panoksesta popmusiikin teosvientiin sekä omistautumisesta suomalaisen musiikkikustannusalan rakentamiseen, monimuotoistamiseen ja kansainvälistykseen. Palkinnon ojensi työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä tänään Helsingissä.
Tänä vuonna kuudetta kertaa jaettu valtakunnallinen musiikkivientipalkinto on tunnustus suomalaiselle musiikkialan yritykselle, joka on menestyksekkäästi kehittänyt ja kasvattanut kansainvälistä liiketoimintaansa sekä osoittanut edelläkävijyyttä suomalaisen musiikin kansainvälistämisessä. Vuosittaisella palkinnolla halutaan huomioida musiikkialan vientiyritysten tekemä tärkeä työ sekä samalla kertoa aktiivisista ja kasvavista alan yrityksistä. Music Finland on ideoinut palkinnon vuonna 2015 ja kokoaa vuosittaisen valitsijaraadin. Palkinnon saaja ikuistetaan Tavastia-klubin ulkoseinälle kiinnitetyllä palkintolaatalla Helsingin Urho Kekkosen kadulla.
Tommi Tuomainen ja Jani Jalonen perustivat Elements Musicin vuonna 2004 monipuolisia palveluita tarjoavaksi levy-yhtiöksi, mutta toimialan muuttuessa yhtiö korjasi aika pian kurssiaan kohti musiikkikustannusta. Tässä vaiheessa Tuomaisen yhtiökumppaniksi tuli Jalosen tilalle Eero Tolppanen. Samalla yritys päätti myös määrätietoisesti ja aktiivisesti lähteä tarjoamaan kirjoittajiensa kappaleita Suomen rajojen ulkopuolelle. Elements Musicillä onkin nyt pitkän ajan myötä kasvatetut kansainväliset verkostot ympäri maailmaa – niin Euroopassa, Aasiassa kuin Yhdysvalloissa. Yhtiölle kiinnitetyistä lauluntekijöistä esimerkiksi Axel Ehnström ja Mikko Tamminen kirjoittavat suuren osan musiikistaan vientimarkkinoille ja heillä onkin menestysbiisejä esimerkiksi Saksassa, Japanissa ja Koreassa.
Tänä päivänä Elements tarjoaa kirjoittajilleen paitsi kustannuspalveluita, se toimii myös heidän manageritoimistonaan sekä pyrkii aktiivisesti löytämään uusia kiinnostavia tekijöitä kentältä. Lisäksi yhtiö on mukana pyörittämässä menestyvää The Grind -musiikkistudiota Helsingissä.
Elementsin investoinnit kasvuun ja vientiin näkyvät: vuosien 2014 ja 2019 välillä sen liikevaihto on nelinkertaistunut ja viennin arvo yli seitsenkertaistunut. Nyt yrityksen liikevaihdosta tulee noin 25 prosenttia Suomen ulkopuolelta. Tällä hetkellä Elements Musicin kirjoittajarosteriin kuuluu yli 50 musiikintekijää ja se työllistää täysipäiväisesti neljä ihmistä.
16 toimintavuotensa aikana Elements Musicista on kasvanut merkittävä kustannuskentän tekijä, joka on teosvientiponnistuksistaan huolimatta saanut olennaisen markkina-aseman kotimarkkinoilla Suomen isoimpana riippumattomana kustannusyhtiönä. Elementsin suurimmat menestykset ovat silti vielä edessä päin.
”Suomalainen musiikkikenttä on aina ollut kansainvälisesti ykkösluokassa laadullisesti tarkasteltuna, mutta kielimuurista tai historiallisista syistä johtuen moni uniikki menestystarina on jäänyt toteutumatta. Erityisesti kotimainen musiikkikustannusala on onnistunut osoittamaan määrätietoista sekä genrerajat ylittävää kansainvälistymistä jo useamman vuoden ja se näkyy myös tämän vuoden palkinnon saajassa. Elements Music on aloittanut pitkän linjan kotimaisena itsenäisen ja laajan tekijäkunnan edustajana, mutta onnistunut tilanteen koittaen myös aloittamaan vahvan kansainvälistymisen. On hienoa nähdä, että nuoren polven musiikin tekijämme ovat vahvasti edustettuna sekä kotona, että kasvavissa määrin myös maailmalla”, luonnehtii palkintoraadin jäsen, Singa-yhtiön toimitusjohtaja Atte Hujanen palkittua yritystä.
Palkinnonsaajan valinneeseen raatiin kuuluivat Kimmo Aulake (opetus- ja kulttuuriministeriö), Tapio Hakanen (Yleisradio), Atte Hujanen (Singa), Jarkko Jokelainen (freelance-toimittaja), Tomi Korhonen (Business Finland), Laura Liski (työ- ja elinkeinoministeriö), Rosa Meriläinen(Kulta ry), Kaisa Rönkkö (Music Finland) ja Jukka Taskinen (Svart Records).