Musiikintekijät -logo

Valtakunnallinen musiikkivientipalkinto myönnettiin Apocalyptica Agencylle

UUTINEN

Valtakunnallinen musiikkivientipalkinto myönnettiin Apocalyptica Agencylle

Music Finland antoi kaikkien aikojen neljännen musiikkivientipalkinnon Apocalyptican taustalla toimivalle yritykselle.

Valtakunnallinen musiikkivientipalkinto myönnettiin tänään Apocalyptica Agency Oy:lle pitkäjänteisestä panostuksesta suomalaisen musiikin vientiin sekä uraauurtavista ja genrerajoja ylittävistä avauksista. Palkinnon ojensi elinkeinoministeri Mika Lintilä tänään Helsingissä.

Tänä vuonna neljättä kertaa jaettu valtakunnallinen musiikkivientipalkinto on tunnustus suomalaiselle musiikkialan yritykselle, joka on menestyksekkäästi kehittänyt ja kasvattanut kansainvälistä liiketoimintaansa ja osoittanut edelläkävijyyttä suomalaisen musiikin kansainvälistämisessä. Vuosittaisella palkinnolla halutaan huomioida musiikkialan vientiyritysten tekemä tärkeä työ sekä samalla kertoa aktiivisista ja kasvavista alan yrityksistä. Music Finland on ideoinut palkinnon vuonna 2015 ja kokoaa vuosittaisen valitsijaraadin. Palkinnon saaja ikuistetaan Tavastia-klubin ulkoseinälle kiinnitetyllä palkintolaatalla Helsingin Urho Kekkosen kadulla.

Vuonna 1993 aloittanut Apocalyptica (nykykokoonpanossaan Eicca Toppinen, Perttu Kivilaakso, Paavo Lötjönen ja Mikko Sirén) on tehnyt vaikuttavaa kansainvälistä uraa rockin, metallin ja klassisen musiikin välimaastossa jo kolmella eri vuosikymmenellä. Apocalyptican debyyttilevy Plays Metallica by Four Cellos julkaistiin vuonna 1996 ja tähän päivään mennessä se on myynyt maailmanlaajuisesti yli kaksi miljoonaa kappaletta. Levyn 20-vuotisjuhlan kunniaksi tehty kiertue käsitti yli 170 konserttia.

Alkujaan Metallica-yhtyeen kappaleiden selloversioinneista tunnetuksi tullut yhtye alkoi jo toisella albumillaan esittää omia sävellyksiään. Apocalyptican 22-vuotisen olemassaolon aikana sen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli neljä miljoonaa kappaletta ja se on soittanut yli tuhat konserttia ympäri maailman. Lisäksi Apocalyptica on vuosien varrella kiertänyt Avanti!-orkesterin kanssa, tehnyt lukuisia tilaustöitä kuten Indigo-oopperan Suomen Kansallisoopperalle, Richard Wagner -juhlakonsertin Wagner Reloaded yhdessä koreografi Gregor Seyffertin kanssa sekä säveltänyt musiikkia elokuviin, peleihin ja muihin projekteihin. Apocalyptican albumeilla on kuultu vierailevia laulajia ja muusikkoja rockyhtyeistä kuten Slipknot, Rammstein, Slayer ja Sepultura.

Apocalyptica pitää musiikillisen rimansa korkealla vuosikymmenestä toiseen luoden nousujohteista kansainvälistä uraa sellaisessa genrejen risteyskohdassa, johon ei ole olemassa ennalta määritettyjä askelmerkkejä. Yhtye pitää myös lähes koko liiketoimintansa omissa käsissään: Apocalyptican omien yritysten liiketoimintoihin kuuluvat esimerkiksi agentuuri, musiikin kustantaminen ja fanituotteiden myynti.

Valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon valinneen raadin jäsen, Suomen Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi perustelee palkittavan valintaa seuraavasti:

”Apocalyptica on urallaan ollut edelläkävijä, raikas rajojen rikkoja sekä avarakatseinen sillanrakentaja. Musiikin eri lajityypit eivät ole rajoittaneet vaan innoittaneet heitä. Mukanaan maailman lavoille Apocalyptica on vienyt sekä rockin että klassisen musiikin artisteja. Sellorockin kokoava voima on ollut paitsi parasta musiikkivientiä, myös genrerajat ylittävää kollegiaalisuutta.”

Palkinnonsaajan valinneeseen raatiin kuuluivat Heidi Aho (TPS), Kimmo Aulake (opetus- ja kulttuuriministeriö), Tomi Korhonen (Business Finland), Liisa Lundelin-Nuortio (työ- ja elinkeinoministeriö), Lilli Paasikivi (Suomen Kansallisooppera), Kaisa Rönkkö (Music Finland),Tuomo Tähtinen (Fullsteam Agency) ja Merja Ylä-Anttila (Yleisradio).

 

Kuvaaja: Julius Töyrylä