Teostosta kotimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille 17,4 miljoonaa euroa
Teosto on maksanut 8.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuonna 2015 kerätyistä kotimaisista esityskorvauksista. Tilityksessä korvauksia maksettiin kaikkiaan 10 037 musiikintekijälle ja -kustantajalle. Yksittäinen musiikintekijä sai tilityksessä keskimäärin noin 1 700 euroa.
Valtaosa, eli noin 14 miljoonaa euroa tilityksestä koostuu kotimaisilla radiokanavilla, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla ja muissa elävän musiikin tapahtumissa soitetun musiikin esityskorvauksista. Tekijöille ja kustantajille maksettiin lisäksi 2,1 miljoonaa euroa NCB:n (Nordisk Copyright Bureau) keräämiä tallennuskorvauksia ja online-korvauksia musiikin käytöstä muun muassa Spotifyn ja YouTuben kaltaisissa online-palveluissa.
Kesäkuun tilityksessä oli mukana ensimmäistä kertaa korvauksia verkkotallennuspalveluista. Kyse on teleoperaattorien tarjoamasta palvelusta, kuten Sonera Viihde tai Elisa Viihde, jossa kuluttaja voi tallentaa tv-ohjelmia omaan käyttöönsä myöhempää katselua varten.
Lisäksi maksettiin 1,0 miljoonaa euroa korvauksia kotimaisten musiikin tekijöiden ja kustantajien teosten esittämisestä ulkomailla. Suurimmat ulkomaan korvaussummat maksettiin Ruotsissa, Japanissa, Norjassa ja Hollannissa esitetystä musiikista.
Kotimainen musiikki soi konserteissa ja tapahtumissa
Teosto maksaa ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille sisarjärjestöjensä kautta yhteensä 20,5 miljoonaa euroa esityskorvauksia heidän musiikkinsa esittämisestä Suomessa.
Teoston tilityksessä käsiteltävän tiedon perusteella Suomessa soiva musiikki on yhä useammin ulkomaista, vaikka kotimaisen musiikin esittäminen lisääntyikin hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2015 kaikesta Suomessa esitetystä musiikista noin 40 prosenttia oli kotimaista.
Teosto maksaa esitys- ja tallennuskorvauksia oikeudenomistajille neljästi vuodessa. Päätilitys on kesäkuussa, jolloin maksetaan suurin osa edelliseltä vuodelta laskutetuista esityskorvauksista. Teosto on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka keräämät musiikinkäytön korvaukset menevät kulujen vähentämisen jälkeen suoraan säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille.
Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetut korvaukset
Euroa
Radio 3 761 966
Televisio 4 062 068
Teatterielokuvat 197 610
Tapahtumat, elävä musiikki 5 948 356
Ylen verkkopalvelut (esim. Yle Areena) 279 563
Esityskorvaukset ulkomailta 1 028 593
NCB:n kautta maksettavat online- ja tallennuskorvaukset 2 151 419
YHTEENSÄ 17 429 575