Teosto-palkintoehdokkaina viisi teosta

Teosto-palkintoehdokkaina viisi teosta

Esiraati on valinnut tänä vuonna Teosto-palkintoehdokkaiksi viisi teosta tai teoskokonaisuutta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Jos palkinnon saa yksi teos tai teoskokonaisuus, palkintosumma on 25 000 euroa. Jos palkinto jaetaan useamman teoksen kesken, palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Vuonna 2015 Teosto-palkinnon sai Mikko Hassinen teoksistaan levyllä Elektro GT.

”Ehdolla oli monipuolisia teoksia, joita lähestyimme musiikkina, ilman genreajattelua”, toteaa ehdokasteokset valinneen esiraadin puheenjohtaja Pekka Kuusisto. ”Työskentelyn aikana meille raatilaisille muodostui selkeä käsitys suomalaisen musiikin hyvästä tilasta ja olemme iloisia, että Teosto-palkintoa ei jaeta myyntilukujen perusteella, vaan taiteellisista ansioista. Teosto-palkinto juhlii sitä tosiasiaa, että miljoona kärpästä voi olla väärässä”, Kuusisto jatkaa.

Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat perusteluineen:

Pekko Käppi & K:H:H:L: Sanguis Meus, Mama!
Pekko Käpin, Nuutti Vapaavuoren ja Tommi Laineen sävellykset ja sanoitukset sekä Pekko Käppi & K:H:H:L-yhtyeen ja Jani Viitasen sovitukset levyllä Sanguis Meus, Mama!
Pekko Käppi astui K:H:H:L-yhtyeen kanssa marginaalista askeleen kohti massoja ja tuli samalla korostaneeksi ainutlaatuisuuttaan. Ensimmäisestä jouhikon äänestä ja laulunsäkeestä lähtien kuulija pääsee omalakiseen maailmaan, jossa arkaainen blues ja mytologia käyvät iholle.

Laura Moisio: Ikuinen valo
Laura Moision sävellykset, sanoitukset ja sovitukset sekä Jarno Takkumäen sävellys ja sovitukset levyllä Ikuinen valo
Laura Moision kakkoslevyllä vähemmän on paljon enemmän. Moisio asettelee jokaisen musiikkielementin niin tarkasti, että pelkistetty ilmaisu murtautuu väkisin soittolistoille, ja tummankirkkaat tarinat tulevat kerrotuiksi.

Paperi T: Malarian pelko
Henri Pulkkisen sanoitukset sekä Henri Pulkkisen, Niko Liinamaan, Miska Soinin, Roope Kinnusen, Kristo Laantin, Sandra Tervosen ja Juuso Malinin sävellykset ja sovitukset Paperi T:n levyllä Malarian pelko
Paperi T tulee vaikuttamaan urbaanin rytmimusiikin saralla jatkossakin, mutta soolodebyytissä on pidäkkeetöntä erolevyn vimmaa, joka ei välttämättä toistu.

Verneri Pohjola: Bullhorn
Verneri Pohjolan sävellykset levyllä Bullhorn
Verneri Pohjola on perustanut musiikin keskelle itsenäisen alueen, jota suorituskeskeisen trumpetti-instrumentalismin normit eivät rasita. Uniikit ilmaisukeinonsa hän osaa sovittaa juuri oikeanlaisen ympäristöön.

Antti Auvinen: Autuus
Antti Auvisen sävellys ja Harry Salmenniemen libretto kamarioopperassa Autuus
Kun aiheena on väkivalta, häpeä ja hulluus, keinot valitaan sen mukaan. Auvinen ei armahda kuulijaa, mutta ilmaisu on seurattavaa, tehokasta ja sekä äänellisesti että kuvallisesti moni-ilmeistä. Vielä viikkoja kokemuksen jälkeenkin alitajunta toistelee Harry Salmenniemen tekstin kappaleita.

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat ovat nostaneet esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaetaan 13. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Palkintoehdokkaat on valinnut esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna säveltäjä Pekka Kuusisto (esiraadin pj), päätoimittaja Mikko Meriläinen, toimittaja Kare Eskola, musiikintekijä Vilma Timonen, toimittaja Susanna Vainiola, toimittaja Tove Djupsjöbacka ja toimittaja Jaani Länsiö.

Palkinnon saajan valitsee ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen jury, johon kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (raadin pj), Nelonen Median radioiden johtaja Sami Tenkanen ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkitun teoskokonaisuuden säveltäjä Mikko Hassinen. Päätös julkistetaan torstaina 14.4.2016.