Teosto avaa musiikkidataa – livedata kehittäjien käyttöön
”Vaikka teemme paljon työtä digitaalisten palvelujen kehittämisen ja oman datamme hyödyntämisen eteen, on syytä tiedostaa, ettei datan omistaja aina ole paras taho ottamaan siitä kaikkea hyötyä irti”, kirjoittaa Teoston tutkija Turo Pekari. Teosto avaa dataansa ulkopuolisten kehittäjien käyttöön kilpailuhaasteen muodossa.
Pohjoismaiden suurin avointa dataa ja avointa tietoa hyödyntävä innovaatiokilpailu Open Finland Challenge (ent. Apps4Finland) käynnistyy tänään 1. kesäkuuta. Kilpailu on kiihdytyskaista avointa yhteiskuntaa edistäville digitaalisille innovaatioille sekä yhteisö niiden kehittäjille. Tänä vuonna myös Teosto osallistuu kilpailuun omalla haasteellaan.
”Tällä hetkellä kehitämme Teosto for Developers APIa eli avointa rajapintaa. Teosto APIn kautta tulemme tarjoamaan kolmansille osapuolille pääsyn Teoston livedataan, joka on laajin tietokanta Suomessa esitetystä livemusiikista”, kirjoittaa Teoston tutkija Turo Pekari Teostory-verkkolehdessä.
”Olemme kiinnostuneita uusista ideoista ja tavoista rikastaa Teoston dataa muista lähteistä saatavalla tiedolla. Vaikka teemme paljon työtä digitaalisten palvelujen kehittämisen ja oman datamme hyödyntämisen eteen, on syytä tiedostaa, ettei datan omistaja aina ole paras taho ottamaan siitä kaikkea hyötyä irti.”
Teoston kilpailuhaasteessa palkitaan paras Teosto APIn aineistoja hyödyntävä uusi sovellus, työkalu tai visualisointi. Toiveena on synnyttää uudenlaisia sovelluksia, jotka hyödyttävät musiikin tekijöitä, artisteja tai kuluttajia.
Lue Turo Pekarin koko kirjoitus osoitteessa: https://bit.ly/avoindata