Taiken kuudes korona-apuraha haettavissa joulukuussa – huomioi ainakin nämä
Laadimme oppaan apurahan hakemiseen erityisesti musiikintekijöiden näkökulmasta.
Taiteen edistämiskeskus avaa taiteilijoille sekä taide- ja kulttuurialan yhteisöille kuudennen koronahaun. Tukea jaetaan noin 18 miljoonaa euroa koronapandemian vaikutusten vähentämiseen. Haettavana on kaksi tukimuotoa: apurahat yksityishenkilöille sekä erityisavustukset taide- ja kulttuurialan yhteisöille.
Työskentelyapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille COVID-19-pandemian vaikutusten vähentämiseen. Apuraha on tarkoitettu hakijan taiteelliseen työskentelyyn.
Tukimuotoja on kaksi:
- Korona-apurahat taiteilijoille (yksityishenkilöt)
- Erityisavustukset taide- ja kulttuurialan yhteisöille (yhteisöt)
Haku päättyy 21.12.2021 kello 16.00. Hae Taiken apurahaa tästä.
Ohjeita apurahan hakuun yksityishenkilönä
Yleistä
- Lue ohjeet huolella ja aloita hakemuksen täyttäminen ajoissa.
- Apurahan määrä on 12 000 euroa.
- Apuraha on tarkoitettu kuuden kuukauden työskentelyyn välillä 1.4. – 31.12.2022.
- Apurahakuukaudet on käytettävä yhdenjaksoisesti.
- Apurahan käyttöaikaa ei voi muuttaa.
- Apurahaa ei myönnetä hakijalle
- jolla on vuonna 2022 valtion taiteilija-apuraha.
- jolla on vuonna 2022 jokin muu vähintään yksivuotinen apuraha.
- jolle on aiemmin myönnetty tai myönnetään alkuvuodesta 2022 ylimääräinen taiteilijaeläke.
- joka opiskelee päätoimisesti.
- jolla on apurahan käyttöaikana päätoiminen ja kokoaikainen (100-prosenttinen) työ.
- Keikkoja ja muuta epäsäännöllistä työtä saa tehdä apurahan työskentelyjakson aikana.
- Aikaisemmista Taiken korona-apurahoista poiketen tässä apurahahaussa ei ole merkitystä koronan aiheuttamilla menetyksillä ja niiden arvioinnilla, vaan haussa keskitytään taiteellisuuden arvioimiseen aikaisemmilla taiteellisilla ansioilla ja työsuunnitelmalla.
- Apurahakaudelta ei pääsääntöisesti voi saada työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Apurahan saajan tulee selvittää tämä etuuden maksajalta (työttömyyskassasta tai Kelasta).
- Taiken apuraha lähtökohtaisesti katkaisee ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan, eli kannattaa huolella arvioida, kannattaako tukea hakea laisinkaan.
- Taiteelliseen toimintaan myönnetty apuraha on verovapaa. (Tuloverolaki 82 §).
- Apuraha sisältää Maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen eläke- ja tapaturmavakuutusosuuden. Apurahansaajan tulee maksaa apurahasta Maatalousyrittäjien eläkelain mukainen eläkevakuutusosuus, joka on noin 13 – 25 % apurahan kokonaissummasta.
- Jos saat tämän Taiken 6. korona-apurahan, et voi saada keväällä Taiken alueellista apurahaa.
- Voit hakea Taiken korona-apurahaa yksityishenkilönä vaikka sinulla on yritys.
- Voit hakea Taiken korona-apurahaa sekä yksityishenkilönä että yhteisön edustajana.
- Voit hakea Taiken korona-apurahaa projektiin, johon olet jo aikaisemmin saanut tukea.
- Voit hakea Taiken korona-apurahaa, vaikka olet aikaisemmin saanut Taiken korona-apurahaa.
- Taiken sivuilta löytyy UKK eli Usein Kysytyt Kysymykset -neuvontasivu
Ohjeet lomakkeen täyttämiseen
”Täytä perustiedot”
- Tähän määritellään mm. henkilötiedot.
”Käyttötarkoitus lyhyesti”
- Ilmoita käyttötarkoitus lyhyesti vain muutamalla sanalla. Tilaa on vain 122 merkkiä, eli kuvaile lyhyesti ja ytimekkäästi, esim. Taiteelliseen työskentelyyn 6 kk ajan vuonna 2022 tai esim. Uusien biisien säveltämiseen/ sanoittamiseen/ sovittamiseen 1.4. – 30.9.2022 välisenä aikana.
- Hakijan hakemuksessa mainitsema tuen käyttötarkoitus on julkinen tieto.
”Työskentelysuunnitelma”
Taike ilmoittaa seuraavia tekijöitä arviointiperusteiksi:
- Hakijan aikaisemmat taiteelliset ansiot
- Onko hakija ammattilainen?
- Millaiset ovat hakijan aikaisemmat taiteelliset näytöt?
- Työsuunnitelma
- Onko työskentely hyvin suunniteltua ja toteutettavissa olevaa?
- Sisältyykö työsuunnitelmaan ammatillista kehitystä?
- Sisältääkö työsuunnitelma taiteenalan näkökulmasta kiinnostavia tai uutta luovia sisältöjä?
Huomioi työsuunnitelmassa:
- Hyvä työsuunnitelma vastaa ainakin seuraaviin kysymyksiin: mitä teet, missä teet, kenen kanssa, milloin ja mikä on työskentelysi tavoite? Miksi juuri sinun pitäisi saada apurahaa? Mitä kenties uutta tuot taiteen kentälle?
- Pitäydy ammatillisissa asioissa. Taike tai muukaan apurahataho ei ole Kela.
- Ole selkeä.
- Työsuunnitelma voi sisältää montaa eri projektia tai ”työtä”, eli se ei ole projektikohtainen.
- Luetuta oma työskentelysuunnitelmasi jollakin kollegalla tai ystävälläsi. Kysy palautetta, tuleeko hakemuksesta selkeästi esille omat tavoitteesi musiikintekijänä?
- Jos suomen kielen kirjoittaminen on vaikeaa, kysy apua.
- Tutustu myös apurahan kirjoittamisen oppaisiin:
- https://musiikintekijat.fi/artikkeli/kelpo-hakemus-ei-jaarittele-ja-on-huolella-tehty/
- https://pasilyytikainen.blogspot.com/2017/02/pasin-pieni-apurahaopas.html
- https://musiikintekijat.fi/ajankohtaista/uutiset/taiken-koronatuki-haettavissa-huomioi-ainakin-nama/
”Samaan tarkoitukseen haetut, haettavat tai saadut apurahat”
- Kirjaa tähän, mikäli olet saanut tälle kyseiselle apurahan työskentelyjaksolle (eli 1.4. – 31.12.2022.) vastaavaan tarkoitukseen apurahoja, eli kuvaamasi työsuunnitelman toteuttamiseen ja/tai taiteelliseen työskentelyyn.
- Kannattaa olla rehellinen, jos sinulla on samaan tarkoitukseen jo työskentelyapuraha. Joskus voi olla eduksi, että sinulla on esim. MES tai Musiikintekijöiden 1 kk työskentelystipendi ja tämä Taiken apuraha mahdollistaa pidempijaksoisen keskittymisen meneillään olevan projektiisi.
- Teoston mahdollinen uusi keväällä jaettava koronatukikierros ei näillä näkymin ehdi vaikuttamaan tähän Taiken 6. korona-apurahan saamiseen.
- Kirjoita myös selkeästi, mikäli et ole saanut (tai hakenut) mitään vastaavaa tukea.
- Taike tarkastaa mahdolliset omat päällekkäiset myönnöt sekä mm. SKRn vuosiapurahojen saajat.
”Tiivistelmä aikaisemmasta taiteellisesta toiminnasta”
- Kirjoita tähän tiivistelmä aikaisemmasta taiteellisesta toiminnasta. Pelkkä viittaus ansioluetteloon ei riitä.
- Kirjoita lyhyesti tekijähistoriasi ja mahdolliset huomionosoitukset, palkinnot, listasijoitukset, striimien katsojamäärät, tms.
- Kirjoita vain asiat, jotka liittyvät musiikin tekemiseen.
- Tietyllä koulutuksella ei ole niinkään merkitystä, vaan työt merkitsevät enemmän.
”Liitteet”
- Taiteilijan ansioluettelo on pakollinen liite.
- Laadi taiteellisesta työskentelyhistoriastasi CV. Tämä on Taiken mukaan keskeinen väline taiteellisuuden määrittelyssä.
- Älä liioittele
- Älä jää liian ylätasolle, vaan erittele esim. keskeisimmät saamasi palkinnot/huomionosoitukset
- Älä myöskään listaa kaikkea mahdollista, vaan tiivistäminen keskeisimmistä asioista on hyvästä.
”Internet-linkit”
- Tähän voit laittaa esim. omien sosiaalisen median tilejäsi, verkkosivusi tai biisejäsi esim. Spotify-linkkeinä.
- Tarkista, että linkit ovat toimivia ja mahdollisimman tuoreita.
Päätökset
- Muista: Apurahat ovat harkinnanvaraisia eli niihin ei ole subjektiivista oikeutta, vaikka kaikki arviointiperusteet täyttyisivät.
- Hakemusten kokonaisarvioinnissa hakemuksia vertaillaan keskenään.
- Päätöksenteossa otetaan huomioon muiden tahojen myöntämät apurahat, hakijoiden alueellinen jakautuneisuus, kieli, taidealojen alagenret, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.
- Päätöksentekoon vaikuttaa myös käytettävissä oleva määräraha.
- Taiken taidetoimikuntien jäsenistä koottu monialainen asiantuntijapaneeli antaa arvion hakemuksista. Johtaja tekee päätökset erityisasiantuntijan esittelystä.
- Kaikki hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä 15.3.2022 mennessä.
- Apurahan saajan tulee tehdä kirjallinen selvitys apurahan käytöstä käyttöajan päätyttyä.