Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin kaksivuotiskaudelle 2017-18

Taideneuvosto valitsi uudet jäsenet taidetoimikuntiin kaksivuotiskaudelle 2017-18

Seitsemässä valtion taidetoimikunnassa aloittaa ensi vuoden alusta 75 asiantuntijajäsentä. Alueellisissa taidetoimikunnissa on 112 jäsentä. Kaikkien toimikuntien puheenjohtajat ovat taiteilijataustaisia.

 

Taideneuvosto pyysi ehdotuksia yli 800 taholta, muun muassa taiteen alan järjestöiltä, korkeakouluilta ja maakuntaliitoilta.

 

Ensi vuoden alusta aloittavat toimikunnat ovat yhtä laaja-alaisia kuin nykyiselläkin kaudella. Esittävien taiteiden toimikunta päättää näyttämö-, tanssi- ja sirkustaiteen sekä performanssi- ja esitystaiteen apurahoista ja palkinnoista. Visuaalisten taiteiden toimikunta päättää kuva- ja valokuvataiteen, sarjakuva- ja kuvitustaiteen sekä ympäristötaiteen apurahoista ja palkinnoista. Audiovisuaalisten taiteiden toimikunta päättää elokuva-, media- sekä valo- ja äänitaiteen apurahoista ja palkinnoista.

 

”Taiteenalakohtainen vertaisarviointi turvataan hyödyntämällä asiantuntemusta yli toimikuntarajojen. Lisäksi ehdotettuja mutta toimikuntien ulkopuolelle jääneitä asiantuntijoita on tarkoitus saada mukaan hakemusten arviointiin”, toteaa taideneuvoston puheenjohtaja Risto Ruohonen.

 

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunnan puheenjohtajaksi taideneuvosto nimesi valokuva- ja kuvataiteilija Marja Helanderin. Toimikunnan muut jäsenet taideneuvosto nimeää ensi vuoden alussa, kun muut toimikunnat ovat järjestäytyneet. Jäsenistä kuusi tulee olemaan muiden valtion taidetoimikuntien puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia ja kaksi alueellisten taidetoimikuntien puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia. Toimikunta päättää liikkuvuus-, monikulttuurisuus- ja monialaisista apurahoista.

 

Taideneuvosto ja taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen (Taiken) asiantuntijaelimiä. Toimikunnat päättävät vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kukin omalla alallaan ja alueellaan. Toimikunnat jakavat apurahoja ja palkintoja vuositasolla yhteensä 21,7 miljoonaa euroa. Niiden suorassa päätösvallassa on 64 % Taiken 34 miljoonan euron kokonaistuesta taiteelle ja kulttuurille. Lisäksi ne arvioivat viraston päätösvallassa olevat yhteisöjen avustushakemukset.

 

Valtion taidetoimikunnat:

 

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Tarja Tuupanen, korutaiteilija, Lappeenranta

Jäsenet:

Pentti Kareoja, arkkitehti, professori, Helsinki

Niina Kilpelä, arkkitehti, Helsinki

Juuso Koponen, informaatiomuotoilija, Helsinki

Kimmo Lintula, arkkitehti, professori (adjunct.), Helsinki

Eero Lintusaari, taidekäsityöläinen, korutaiteilija, Tuusula

Päivi Meuronen, sisustusarkkitehti SIO, Helsinki

Saara Repo, arkkitehti, Kuopio

Mariana Salgado, vanhempi tutkija, Helsinki

Vesa Varrela, muotoilija, lasitaiteilija, Tampere

 

Audiovisuaalinen taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Dag Andersson, verksamhetsledare, Kimito

Jäsenet:

Simo Alitalo, äänitaiteilija, Turku

Joonas Berghäll, elokuvaohjaaja, Helsinki

Tellervo Kalleinen, taiteilija, Helsinki

Mia Kivinen, valosuunnittelija, kuraattori, Helsinki

Hanna Maylett, elokuvaohjaaja, Espoo

Leena Perälä, elokuvasihteeri, Lahti

Miia Rinne, mediataiteilija, Helsinki

Mika Ronkainen, elokuvaohjaaja, Oulu

Sami van Ingen, kuvataiteilija, Helsinki

Sari Väänänen, toiminnanjohtaja, Helsinki

 

Esittävien taiteiden toimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Kirsi Monni, professori, Helsinki

Jäsenet:

Mikael Aaltonen, tuottaja, Helsinki

Kimmo Hietanen, sirkustaiteilija, Helsinki

Saara Juvonen, kulttuurituottaja, Helsinki

Aino Kivi, teatteriohjaaja, Joensuu

Taina Kopra, sirkustirehtööri, ohjaaja, Tampere

Antti Mattila, lavastaja, Helsinki

Reetta Ristimäki, oopperalaulaja, näyttelijä, Helsinki

Lotta Skaffari, asiamies, Tampere

Joachim Thibblin, teatterinjohtaja, Paattinen

Johanna Tuukkanen, taiteellinen johtaja, performanssitaiteilija, Kuopio

Vesa Tapio Valo, dramaturgi, ohjaaja, Helsinki

 

Kirjallisuustoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Tomi Kontio, kirjailija, Helsinki

Jäsenet:

Kristiina Drews, kääntäjä, Helsinki

Anneli Kanto, kirjailija, käsikirjoittaja, Tampere

Satu Koho, kirjallisuuden tutkija, toimittaja, Oulu

Jussi Ojajärvi, kirjallisuuden lehtori, dosentti, Oulu

Jusa Peltoniemi, dramaturgi, kirjailija, Fiskars

Alexandra Salmela, kirjailija, Tampere

Peter Sandström, författare, journalist, Åbo

Mikaela Stömberg-Schalin, författare, Borgå

Esko-Pekka Tiitinen, kirjailija, Joensuu

Sisko-Tuulikki Toijonen, toimittaja, Tampere

 

Musiikkitoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Kimmo Hakola, säveltäjä, Helsinki

Jäsenet:

Jaana Haanterä, viulisti, kapellimestari, Tampere

Sanna Kurki-Suonio, muusikko, Espoo

Maija Kylkilahti, apulaisintendentti, Lahti

Mats Liljeroos, musikvetare, Helsingfors

Marouf Majidi, muusikko, Helsinki

Esa Nieminen, kapellimestari, säveltäjä, Espoo

Markku Ollila, rehtori, Pori

Jenny Robson, muusikko, Espoo

Outi Tarkiainen, säveltäjä, Rovaniemi

 

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Marja Helander, valokuva- ja kuvataiteilija, Helsinki

Jäsenet:

Kuuden valtion taidetoimikunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä kahden alueellisen taidetoimikunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jotka nimetään myöhemmin.

 

Visuaalisten taiteiden toimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Veli Granö, valokuvataiteilija, Porvoo

Jäsenet:

Terhi Ekebom, kuvittaja, sarjakuvataiteilija, Helsinki

Maria Hirvi-Ijäs, kriitikko, tutkija, Helsinki

Minna Henriksson, taiteilija, Helsinki

Villu Jaanisoo, kuvanveistäjä, Pirkkala

Aimo Katajamäki, kuvittaja, kuvataiteilija, Helsinki

Laura Köönikkä, kuraattori, Helsinki

Anni Leppälä, valokuvataiteilija, Helsinki

Ismo Luukkonen, valokuvataiteilija, Turku

Pekka Paikkari, kuvanveistäjä, muotoilija, Sipoo

Kari Södö, kuvataiteilija, Oulu

Anne Tamminen, kuvataiteilija, Hämeenlinna

 

Alueelliset taidetoimikunnat:

Etelä-Savon taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Anne Leinonen, kirjailija, Otava

Jäsenet:

Katriina Honkanen, teatterinjohtaja, Vantaa

Nikke Isomöttönen, orkesterin intendentti, Mikkeli

Kirsti Kovanen, arkkitehti, Mikkeli

Jarkko Liutu, kuvataiteilija, Savonlinna

Eino Logren, kanttori-urkuri, Punkaharju

Riitta Turunen, tekstiilitaiteilija, Varistaival

 

Hämeen taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Mia Mironoff, tanssitaiteilija, Lahti

Jäsenet:

Risto Autio, näyttelijä, käsikirjoittaja, Hämeenlinna

Tapani Bagge, kirjailija, Hämeenlinna

Tuija Lampinen, taidemaalari, Riihimäki

Kirsti Nenye, valokuvataiteilija, Lahti

Simo Ripatti, kuvataiteilija, Turenki

Tiina Salmi, kuvataiteilija, Lahti

Esa Vienamo, etnomusikologi, Parola

Timo Väänänen, muusikko, Lahti

 

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Petteri Ikonen, kuvataiteilija, koulutusalajohtaja muotoilu, Kotka/ Vantaa

Jäsenet:

Mikko Holm, korutaiteilija, Lappeenranta

Annukka Järvi-Herlevi, kirjailija, kriitikko, Reitkalli

Mika Kallio, muusikko, Kouvola

Sanna Kemppainen, näyttelijä, Lappeenranta

Susanna Kivinen, tanssinopettaja, Lappeenranta

Tiina Luhtaniemi, teatterinjohtaja, Jyväskylä / Kouvola

Markku Metso, graafinen suunnittelija, kuvittaja, Koria

 

Keski-Suomen taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Tuukka Toijanniemi, valo-ja äänisuunnittelija, Jyväskylä

Jäsenet:

Miia Elivuo, tanssipedagogi, tanssija, Jyväskylä

Pirjo Hassinen, kirjailija, Jyväskylä

Janne Heinonen, elokuvaohjaaja, Saarijärvi

Marko Hämäläinen, valokuvataiteilija, Muurame

Teija Isohauta, freelancertutkija ja – kuraattori, Korpilahti

Jouni Koskimäki, lehtori ja muusikko, Jyväskylä

Virpi Lehto, kuvataiteilija, Joutsa

 

Lapin taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Liisa Penttilä, teatteri-ilmaisun ohjaaja, Rovaniemi

Jäsenet:

Antti Haase, elokuvaohjaaja, Tornio

Risto Immonen, kuvanveistäjä, Muurola

Tenka Issakainen, kriitikko, Rovaniemi

Tanja Kavasvuo, intendentti, Kemi

Tomi Knuutila, digitaalisen median lehtori, Rovaniemi

Anna Laakso, pianisti, Rovaniemi

Maarit Magga, Duodjin maisteri, Palojoensuu

Jussi Siirilä, kirjailija, Kemi

 

Pirkanmaan taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Antti Haapio, valokuvauksen lehtori, Tampere

Jäsenet:

Anna Angervo, viulisti, Vesilahti

Kari Aronpuro, kirjailija, Tampere

Sirpa Joenniemi, kuvataideintendentti (eläk), Tampere

Jaana Kari, tuottaja, Valkeakoski

Anna Elina Lyytikäinen, näyttelijä, ohjaaja, Tampere

Mia Manner, korumuotoilija, kultaseppä, Nokia

Mikko Metsähonkala, arkkitehti, Tampere

Miika Riekkinen, tanssin lehtori, Tampere

 

Pohjanmaan taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Hannah Kaihovirta, kuvataiteilija, tutkija, Vaasa

Jäsenet:

Liisu Aurasmaa, näyttelijä, Seinäjoki

Mervi Heikkilä, kirjailija, Ylistaro

Teemu Hirvilammi, arkkitehti, Seinäjoki

Niina Kiprianoff, orkesterimuusikko, pedagogi, Nurmo

Jyrki Portin, valokuvataiteilija, Kokkola

Riku Riippa, kuvanveistäjä, Kälviä

Dennis Rundt, författare, chefredaktör emeritus, Kristinestad

Annika Sillander, toiminnanjohtaja, Maalahti

 

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Ulla Mäkinen, tanssin koulutuksen johtaja, Outokumpu

Jäsenet:

Anneli Hynninen, musiikkipedagogi, Joensuu

Aino Kivi, teatteriohjaaja, Joensuu

Jokke Saharinen, kuvataiteilija, kriitikko, Joensuu

Pentti Stranius, kirjailija, Lieksa

Outi Särkikoski, kuvataiteilija, Joensuu

Harri Turunen, kuvanveistäjä, Joensuu

 

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Petri Kauppinen, tanssitaiteilija, koreografi, Oulu

Jäsenet:

Helena Kaikkonen, kuva- ja tekstiilitaiteilija, Oulu

Leo Karsikas, kuvanveistäjä, Kajaani

Tapio Lappalainen, säveltäjä, Haapajärvi

Arja-Liisa Räisänen, toiminnanjohtaja, Oulu

Ulla Schroderus, ohjaaja, Suomussalmi

Jussi Valtakari, taidemaalari, kuvanveistäjä, Taivalkoski

Pauliina Vanhatalo, kirjailija, Raahe

Maria Viitasaari, säveltäjä, musiikinopettaja, Oulu

 

Pohjois-Savon taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Matti Kaarlejärvi, lausuntataiteilija, Kuopio

Jäsenet:

Maarit Hakkarainen, taideasiantuntija, Kuopio

Tatu-Pekka Kekäläinen, kirjailija, Kuopio

Pekka Laasonen, teatterinjohtaja, Kuopio

Pentti Otsamo, sarjakuvataiteilija, Maaninka

Eeri Pihlajakari, tanssin opettaja, Kortejoki

Mari Piipponen, arkkitehti, Kuopio

Satu Vihavainen, oopperalaulaja, Helsinki

 

Satakunnan taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Angelika Meusel, näyttelijä, Pori

Jäsenet:

Maija Anttila, arkkitehti, Kankaanpää

Tapio Haapala, kuvataiteilija, Kokemäki

Tapio Koivukari, kirjailija, Rauma

Heli Latvala, tuottaja, Pori

Markku Ollila, rehtori, Pori

Jenny Valli, museonjohtaja, Rauma

 

Uudenmaan taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Hanna Weselius, yliopiston lehtori, valokuvataiteilija, Helsinki

Jäsenet:

Jouko Aaltonen, elokuvaohjaaja, tuottaja, Helsinki

Marko Alastalo, taiteilija, Vantaa

Annina Holmberg, kirjailija, Helsinki

Kristiina Louhi, kuvittaja, lastenkirjailija, Järvenpää

Hannele Niiranen, tanssitaiteilija, Helsinki

Dan Palmgren, bildkonstnär, Helsingfors

Petr Potchinchtchikov, tuottaja, yrittäjä, Helsinki

Silja Puranen, kuvataiteilija, Tuusula

Leena Rapola, näyttelijä, Helsinki

Jolin Slotte, författare, Sjundeå

Hannu Tolvanen, erikoissuunnittelija, Helsinki

 

Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2017-18

Puheenjohtaja:

Matti Tainio, kuvataiteilija, Kaarina

Jäsenet:

Jukka Aaltonen, teatterinjohtaja, Turku

Tove Appelgren, ohjaaja, kirjailija, Turku

Emilie Gardberg, intendentti, Salo

Sade Kahra, valokuvataiteilija, Turku

Mika Lietzen, sarjakuvataiteilija, Turku

Niina Repo, kirjailija, Turku

Kimmo Schroderus, kuvanveistäjä, Salo

Satu Tuittila, tanssitaiteilija, Raisio

 

Lisätietoja: 

Taideneuvoston puheenjohtaja Risto Ruohonen, yhteydenotot viestintäpäällikkö Eija Ristimäen kautta, p. 0295 330 722, eija.ristimaki@taike.fi

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.