Suomen musiikkialan kasvu jatkuu tasaisena

Suomen musiikkialan kasvu jatkuu tasaisena

Musiikkialan kotimainen kokonaisarvo ja suomalainen musiikkivienti kasvavat edelleen tasaisesti. Vientiä vetävät tällä hetkellä muun muassa äänitteiden myynti ja popmusiikin teosvienti, kertoo tuore Music Finlandin toteuttama tutkimus Suomen musiikkialan talous ja vienti 2016.

 
Suomen musiikkialan kokonaisarvo vuonna 2016 oli 905 miljoonaa euroa. Entistä merkittävämmässä roolissa ovat elävän musiikin tapahtumat. Erityisesti festivaalit ja suurkonsertit kasvattivat suosiotaan viime vuonna: niiden osuus on lähes 29 prosenttia koko musiikkialan arvosta. Kokonaisuudessaan elävän musiikin osuus on yli puolet alan arvosta.
 
Myös tekijänoikeuskorvausten tilitykset ovat nousussa: niiden arvo kasvoi vuonna 2016 yli 11 prosenttia. Edellisen kerran musiikkialan kokonaisarvoa on tutkittu vuonna 2014, mihin verrattuna kasvua on alalla tapahtunut noin 5,4 prosenttia.
 
”Live-alan positiivinen noste näkyy selvästi tutkimuksen valossa. Useat festivaalit ovat onnistuneet hienosti kehittymään ja kasvattamaan yleisöjään, samalla kun suomalaisartistien areenakeikat ja -kiertueet ovat vakiintuneet osaksi elävän musiikin tarjontaa” , arvioi Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen.
 

Suomalainen musiikkivienti kasvaa edelleen
 
Suomalainen musiikkivienti jatkaa kasvutrendissä – viennin kokonaisarvo vuonna 2016 oli 45,2 miljoonaa euroa, ja se kasvoi edellisvuodesta noin kolme prosenttia (katso vuoden 2015 tarkistetut talousluvut täältä). Musiikkiviennissä äänitteiden myynti ja tekijänoikeuskorvaukset ulkomailta Suomeen ovat kasvussa, elävän musiikin hieman laskiessa. Saksankielinen Eurooppa on Suomen musiikkiviennin tärkein kohdealue, kattaen 27 prosenttia viennistä.
 
”Suomalaiset musiikintekijät ovat pitkäjänteisen työn tuloksena saavuttaneet jalansijaa maailmalla. Axel Ehnströmin ja lukuisien muiden kirjoittajien tekemiä kappaleita ilmestyy kansainvälisten artistien julkaisuilla tasaisesti. Myös suomalaisten pop-artistien, kuten Alman menestys alkaa näkyä vientitulojen kasvuna”, kertoo Music Finlandin tiimijohtaja Riku Salomaa.
 

Kasvuvauhtia teosviennistä
 
Musiikkiviennin nostetta tukee myös popmusiikin teosviennin, eli suomalaistekijöiden ulkomaisille artisteille kirjoittamien, maailmalla julkaistujen popkappaleiden määrän kasvu ja erityisesti uusien biisintekijöiden nousu kansainväliselle kentälle. Suuntaus antaa suomalaiselle musiikkiviennille kasvumahdollisuuksia tulevina vuosina tekijänoikeuksien osalta.
 
Tuoreen tutkimuksen perusteella vientikappaleiden määrät ovat jyrkässä nousussa. Vuonna 2016 ulkomailla julkaistujen suomalaiskirjoittajien tekemien kappaleiden määrä oli ennätyksellinen 71. Näitä kappaleita oli kirjoittamassa yhteensä 41 tekijää, joista ensimmäisen kansainvälisen julkaisunsa tehneitä tulokkaita oli 22.
 
”Ulkomaisten myyntilistojen ja soittolistojen kärjessä on kuultu tänä vuonna jo useampiakin suomalaiskirjoittajien hittejä, niin Britanniassa, Saksassa kuin Aasiassakin. Suomalaisten tekijöiden ja musiikinkustannusalan pitkäjänteinen työ alkaa siis kantaa hedelmää. Nyt on selkeästi nähtävissä, että kansainvälinen ura on yhä useamman biisintekijän tähtäimessä ja saavutettavissa”, Music Finlandin Tuomo Tähtinen summaa.
 
Tänään julkaistun Suomen musiikkialan talous ja vienti 2016 -tutkimuksen tiedot keräsi Music Finland sekä Jari Muikku Digital Media Finland Oy:stä. Tutkimusraportin kokosi Music Finlandin Tuomas Ilmavirta. Raportti yhdistää aiemmin itsenäisinä tutkimuksina julkaistut selvitykset Suomen musiikkialan kokonaisarvosta sekä suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvosta. Samassa yhteydessä raportoidaan lisäksi popmusiikin teosviennin tuoreimpia lukuja. Tutkimus perustuu musiikkiliiketoiminnan käytäntöjen kolmeen ydinkategoriaan: elävä musiikki, äänitteet ja tekijänoikeudet. Lisäksi tarkasteltiin muita vientituloja sekä muiden tavaroiden ja palvelujen vientiä, ja alan kokonaisarvon osalta apurahoja ja koulutusta.
 
Lue Suomen musiikkialan talous ja vienti 2016 -tutkimuksen raportti täältä.