Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on nyt Suomen Musiikintekijät ry

Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on nyt Suomen Musiikintekijät ry

Vuonna 1954 perustettu säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien etujärjestö Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry on muuttanut nimeään. Asiasta päätettiin jäsenkokouksessa tiistaina 24.10.2017.

Alkujaan yhdistys perustettiin elokuvasäveltäjien toimesta, ja nimeksi muodostui Suomen Elokuvasäveltäjät. Lempinimi Elvis vakiintui yhdistyksen nimeen -60-luvulla.

”On tärkeää, että yhdistys tunnetaan ja että se palvelee kaikkia musiikintekijöitä genrestä ja erityisalasta riippumatta. Tekijänoikeuslaissakin säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja on tekijä, jonka taiteellisia teoksia tekijänoikeus suojaa. Musiikintekijä terminä kattaa kaikki tekijyyden lajit”, kertoo Aku Toivonen, yhdistyksen toiminnanjohtaja. Hän myös kokee, että uusi nimi kuvaa paremmin toiminnan laajuutta.

”Edustamamme asiat ja ajamamme muutosesitykset ovat isoja. Toteutuakseen ne vaativat ministerien ja ministeriön virkamiesten hyväksynnän, vero-ohjeistuksia ja enimmillään lainmuutoksia. Kyse on musiikintekijöiden asioista, arjesta, toimeentulosta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Koska edustamme kaikkia suomalaisia musiikintekijöitä, olisi oikein ja tärkeää, että se näkyisi myös yhdistyksemme nimessä”, Toivonen summaa.

Myös yhdistyksen puheenjohtaja, sanoittaja, laulaja ja näyttelijä Kaija Kärkinen on uuteen nimeen tyytyväinen.

”Musiikintekeminen on nykyään hyvin monimuotoista. Meillä on jäseninämme niin elokuva- ja pelimusiikin, kansanmusiikin kuin myös pop-, rock-, iskelmä- ja rap-musiikin tekijöitä. On tärkeää, että jokaiselle musiikintekijälle on yksi selkeä yhdistys, joka kokea omaksi – genrestä riippumatta. Siksi nimi oli perusteltua vaihtaa.”

Yhdistyksen virallinen nimi on 24.10.2017 alkaen Suomen Musiikintekijät ry.

 

Suomen Musiikintekijät ry (ent. Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry) on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää suomalaisten ammattimaisesti toimivien säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä. Yhdistys on perustettu vuonna 1954, ja sillä on noin 1000 jäsentä.

Yhdistys hallinnoi Musiikintekijöiden rahastoa, josta jaetaan stipendejä musiikintekijöille. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n yhdistykselle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten kopiointikorvauksista.