Sanoittajien ammattikunta naisistuu

Sanoittajien ammattikunta naisistuu

Teoston tuoreiden lukujen valossa suomalainen sanoittajakunta naisistuu hyvää vauhtia. Valtaosa suomalaisista sanoittajista on jo naisia. Kehitys on jatkunut tasaisena koko 2010-luvun ajan. Kaikkiaan naisia Teoston edustamista tekijöistä on kuitenkin vain 18 prosenttia.

 
Teoston tuoreiden tilastojen mukaan 53 % Teostoon liittyneistä sanoittajista on naisia. Sanoittajien määrä on kasvanut tasaisesti: vuoden 2013 lopussa Teoston asiakkaana oli 1972 naissanoittajaa, viisi vuotta aiemmin määrä oli 800. Musiikintekijä Maija Vilkkumaa pitää kehitystä luonnollisena.
 
”Populaarimusiikki on vielä nuori ilmiö, ja muutaman ensimmäisen vuosikymmenensä ajan se oli lähinnä nuorten miesten temmellyskenttä. Nykyään kaikki on toisin: musiikkia kuuntelevat ja tekevät kaikenikäiset ja -näköiset ihmiset. Naisen ja tytön ääni laululyriikassa ei ole enää poikkeus tai kannanotto sinänsä, vaan olennainen osa popmusiikin monisyistä maailmaa. Tämä on hyvin luonnollinen kehityskulku, enkä oikein voi kuvitella mitään muuta suuntaa”, kertoo Vilkkumaa.
 
Lukuisille menestysartisteille, kuten Jari Sillanpäälle, Suvi Teräsniskalle ja Yö-yhtyeelle sanoituksia tehnyt Eija Hinkkala uskoo, että kasvun taustalla on positiivinen kierre.
 
”Tällä hetkellä moni ykkösrivin artisteistamme on nainen. Tämä on innoittanut myös uusia naissanoittajia. Naiset saavat nostetta toinen toisiltaan, kun yksi menestyy, toinenkin syttyy”, Hinkkala sanoo.
 
Kaikkiaan Teosto edustaa noin 28 000:ta musiikintekijää ja kustantajaa. Naisten osuus Teoston tekijäasiakkaista on noin 18 %. Vaikka naiset ovat yhä selkeästi vähemmistössä, Teostoon liittyneiden naistekijöiden määrä on kasvanut viime vuodet keskimäärin noin 5 %:n tahtia. Vuonna 2013 kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli peräti 7,3 %. Miesten määrän vuosittainen kasvu on ollut noin 3 %.