Musiikintekijät -logo

Pirkanmaan taidetoimikunta jakoi apurahoja 314 000 euroa

Pirkanmaan taidetoimikunta jakoi apurahoja 314 000 euroa

Pirkanmaan taidetoimikunta on jakanut työskentely-, kohde- ja lastenkulttuurin apurahoja yhteensä 314 000 euroa. Kymmenen taiteilijaa sai puolivuotisen apurahan.

Työskentelyapurahan sai 22 taiteilijaa. Apurahojen pituudet vaihtelevat neljästä kuuteen kuukauteen. Apurahan suuruus on noin 1 700 euroa kuukaudessa. Eniten työskentelyapurahoja jaettiin kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja näyttämötaiteeseen.

Puolivuotisen apurahan saivat kuvataiteilijat Sanna Kauppinen, Sari Kemppinen, Ninni Luhtasaari, Hannamari Matikainen ja Tuomo Rosenlund taiteelliseen työskentelyyn sekä kuvittaja Aino Louhi lastenkirjojen kuvittamiseen. Kirjailija Arto Lappi sai puolivuotisen apurahan runoteoksen kirjoittamiseen, vapaa taiteilija Raisa Foster monitaiteiseen työskentelyyn, muusikko Jaakko Laitinen työskentelyyn sanoittajana ja yhteisöteatteriohjaaja Kati Sirén kaupunkitaidetyöskentelyyn. Hakijoita oli 162.

Taidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 34 taiteilijalle tai työryhmälle. Myös kohdeapurahaa voi kohdentaa omaan tai työryhmän jäsenen työskentelyyn. Suurimmat summat, 6 500 euroa, menivät kolmelle eri tuotannolle: elokuvaohjaaja Arto Koskinen ja tuottaja-ohjaaja Ilmari Huttu-Hiltunen tekevät lyhytdokumenttielokuvan, käsikirjoittaja-toimittaja Ilkka Pernu käsikirjoittaa TV-draamasarjan ja tanssinopettaja Tuija Touhusen työryhmä valmistaa tanssiteoksen. Hakemuksia saapui 151.

Työskentely- ja kohdeapurahoihin jaettiin hieman enemmän rahaa kuin vuosi sitten. Haettu summa oli silti moninkertainen määrärahaan verrattuna.

Taidetoimikunta jakoi lastenkulttuuriin apurahoja yhteensä 24 000 euroa, mikä on vähemmän kuin vuosi sitten. Apurahan sai kahdeksan taiteilijaa tai työryhmää. Yliopettaja Juha Suonpään työryhmä sai 4 200 euron apurahan arkeologin työskentelykuluihin ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Sari Pasanen sai 4 000 euroa Black & White- lyhytelokuvasarjan toteuttamiseen erityisnuorten kanssa. Hakemuksia tuli 26. Hakemusmäärä laski edellisvuodesta noin kolmanneksella.

Apurahat maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Pirkanmaan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille ja taiteilijaryhmille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan.

Lisätietoja: Sari Ilmola, erityisasiantuntija, sari.ilmola@taike.fi, p. 295 330 830

Työskentelyapurahat, yhteensä 187 000 euroa

Kirjallisuus
Lappi Arto, Tampere, 6 kk
Luojola Taru, Tampere, 4 kk
Prittinen Jouni, Tampere, 4 kk

Kuvataide
Kauppinen Sanna, Tampere, 6 kk
Kemppinen Sari, Nokia, 6 kk
Luhtasaari Ninni Maria, Tampere, 6 kk
Matikainen Hannamari, Tampere, 6 kk
Peltonen Erno, Tampere, 5 kk
Rosenlund Tuomo, Tampere, 6 kk

Kuvitustaide
Louhi Aino, Tampere, 6 kk

Mediataide
Goldblatt Taija, Tampere, 4 kk

Monitaide
Foster Raisa, Tampere, 6 kk
Impola Laura-Noora, Tampere, 4 kk

Muotoilu
Jantunen Alma, Urjala, 4 kk

Musiikki
Laitinen Jaakko, Tampere, 6 kk
Neuvonen Anu, Tampere, 5 kk

Näyttämötaide
Mäkipää Petri, Tampere, 4 kk
Sarkkinen Kaisa-Leena, Tampere, 4 kk
Sirén Kati, Valkeakoski, 6 kk

Sarjakuva
Mäkimurto Lauri, Tampere, 4 kk

Taidejournalismi
Salo Maaria, Tampere, 4 kk

Tanssitaide
Kahrola Hanna, Tampere, 4 kk

Kohdeapurahat, yhteensä 103 000 euroa

Elokuvataide
Ikonen Leevi, Tampere, 2 000 €
Työryhmälle (2 henkilöä) Tampereelle sijoittuvan lyhytdokumenttielokuvan ”Vimma” tuotantoon

Koskinen Arto, Tampere, 6 500 €
Työryhmälle (2) 360 lyhytdokumentin tekemiseen

Pernu Ilkka, Sastamala, 6 500 €
Televisiodraamasarjan käsikirjoittamiseen

Kirjallisuus
Joutsijärvi Jonimatti, Tampere, 3 000 €
Runoteoksen viimeistelyyn

Muurimaa Ismo, Tampere, 2 000 €
Säveltäjän palkkioon ja painokustannuksiin

Thorel Christine, Tampere, 3 400 €
Romaanin kirjoittamiseen

Kuvataide
Kallio Emmi, Tampere, 2 000 €
Näyttelykustannuksiin

Kallio Mikko, Tampere, 4 000 €
Näyttelykustannuksiin

Kurri Mirja, Tampere, 1 500 €
Metallipajan vuokraan ja teosmateriaaleihin

Köykkä Juha-Pekka, Ylöjärvi, 2 600 €
Materiaali- ja työhuonekuluihin

Mikkonen Marita, Tampere, 2 000 €
Näyttely- ja materiaalikuluihin

Mäenpää Teemu, Tampere, 2 500 €
Näyttelykustannuksiin

Mäkipää Sanni, Tampere, 1 700 €
Työryhmälle (2 henkilöä) Immen Ansa -näyttelyn järjestämiskustannuksiin

Pekkala Anna, Tampere, 1 900 €
Näyttelykustannuksiin ja työhuonevuokraan

Seppä Sanni, Tampere, 4 000 €
Näyttelykustannuksiin ja kolmen viikon residenssityöskentelyyn

Suutari Tuija Sinikka, Orivesi, 3 000 €
Näyttelykustannuksiin

Mediataide
Lehti Leena, Tampere, 2 000 €
Työryhmälle (2 henkilöä) videoteoksen valmistamiseen ja levitykseen

Päällysaho Nuutti, Tampere, 2 000 €
Työryhmälle (2) videotaidefestivaalin tekniseen toteuttamiseen ja esittämiseen

Muotoilu
Lindblom-Saastamoinen Helmi, Tampere, 4 000 €
Ryhmänäyttelyyn ja taidekilpailuun Espanjassa

Musiikki
Itkonen Maria, Tampere, 2 000 €
Minna Canthin 175-vuotisjuhlakonsertin ammattitanssija-koreografin palkkaan

Nieminen Petri, Tampere, 5 000 €
CD-levy ja materiaali striimauspalveluille Petri Niemisen kamarimusiikista Alba Recordsille

Rahkila Janne, Tampere, 4 000 €
Työryhmälle (3) Tampere underground juhannus -festivaalin järjestämiseen

Ylinen Tapio, Tampere, 3 000 €
Työryhmälle (8) albumin äänityskuluihin

Näyttämötaide
Junttu Juha, Tampere, 3 400 €
Teatteri Siperian produktiossa Kylä työskentelyyn muusikkona, säveltäjänä ja näyttelijänä

Mikkola Antti, Tampere, 5 000 €
Näytelmän kirjoitustyöhön

Performanssi- ja esitystaide
Peltola Johanna, Tampere, 2 400 €
Työryhmälle (2) klovniperformanssin ”Terapiakeksus” työskentelykuluihin kaupunkitilassa ja tapahtumissa Tampereella

Sirkustaide
Nisso Kamilla, Tampere, 3 000 €
Työryhmälle (12) sirkusesityksen valmistamiseen

Seppälä Wilma, Tampere, 3 400 €
Työryhmälle (2 henkilöä) sirkus-tanssiesityksen työskentelykustannuksiin, matkakuluihin sekä esityskorvauksiin

Tanssitaide
Hildén Iiris, Tampere, 1 700 €
Soolotanssiesityksen valmistamisen työskentelykuluihin

Touhunen Tuija, Lempäälä, 6 500 €
Työryhmälle (3) tanssiteoksen taiteelliseen työskentelyyn ja tuotantokuluihin

Valokuvataide
Asumaniemi Terhi, Tampere, 1 500 €

Valokuvateosten valmistuskuluihin näyttelyitä varten
Kiiveri Niina, Tampere, 1 500 €

Valokuvateosten tuottaminen näyttelyihin
Rinne Ville, Helsinki, 2 000 €

Valokuvanäyttelyn kustannuksiin
Salmio Veera, Tampere, 2 000 €
Työryhmälle (5) valokuva- ja videonäyttelyn ”Pelastetut kaunottaret” materiaali- ja työskentelykustannuksiin

Lastenkulttuurin kohdeapurahat, yhteensä 24 000 euroa

Elokuvataide
Pasanen Sari, Tampere, 4 000 €
Black & White – lyhytelokuvasarjan toteuttamiseen erityisnuorten kanssa

Kirjallisuus
Mäki Harri István, Ylöjärvi, 2 500 €
Lastenromaanin ”Liskojen sota, eli Akselin uskomattomat seikkailut vuonna 1918” kirjoittamiseen

Kuvitustaide
Vallineva Saara, Tampere, 1 700 €
Kuvitusnäyttelyn järjestämiseen

Monitaide
Huitula Kristian, Tampere, 2 000 €
Työskentelyyn lasten/kokoperheen sisältökonseptin kehittämiseksi

Lehikoinen-Musturi Tiina, Tampere, 3 400 €
Lastenkirjan kirjoittaminen ja kuvitus

Näyttämötaide
Viitaniemi Janne, Tampere, 3 000 €
Musiikkiteatteriesityksen kirjoittaminen ja ohjaaminen

Tanssitaide
Ojapalo Nelli, Tampere, 3 200 €
Työryhmälle (2 henkilöä) lastentanssiteoksen valmistamiseen Tampereella

Ympäristötaide
Suonpää Juha, Tampere, 4 200 €
Työryhmälle (3) arkeologin työskentelyyn sekä matka- ja materiaalikuluihin

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille. Virastossa työskentelee 80 henkilöä. Heistä puolet on virkamiehiä ja puolet määräaikaisia läänintaiteilijoita, jotka toimivat taiteen edistämisen hankkeissa maan eri puolilla. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.


www.taike.fi  Taike Facebookissa