Ottiko verottaja yhteyttä apuraha-asioissa?

UUTINEN

Ottiko verottaja yhteyttä apuraha-asioissa?

Oletko saanut verottajalta kirjeen, joka alkaa näin: ”Verohallinto on havainnut virheen verovuoden 2021 (tai 2022) verotuksessasi. Suomen Musiikintekijät ry:n antaman uuden tulorekisteri-ilmoitustiedon mukaan olet saanut vuonna 2021 (tai 2022) veronalaista ansiotuloa, joka on aiemmin ilmoitettu virheellisesti apurahaksi ja on jäänyt täten verottamatta.”

Asia koskee Teoston koronatukea, eli mikäli sait vuonna 2021 ja/tai 2022 Teoston myöntämää koronatukea yli 2 000 euroa/vuosi Musiikintekijöiden rahaston kautta, olet saanut verottajalta yllä mainitun kirjeen, jonka mukaan verotustasi tullaan korjaamaan. Verottaja tulkitsee, että Teoston koronatuki ei täytä verovapaan apurahan kriteerejä, vaan on veronalainen palkkio.

Teosto on luvannut korvata koronatuen saajille sen aiheuttaman lisäveron. Lisätietoa saat myös Teoston lähettämästä asiakastiedotteesta, joka on luettavissa täällä.

Saat toimintaohjeet Teostosta koronatuki@teosto.fi tai 050 525 4101 avoinna ma-pe 10-12. Palvelussa on tällä hetkellä ruuhkaa.