Musiikkialan rekrytointiohje listaa periaatteet yhdenvertaiseen rekrytointiin
Musiikkialan toimijat ovat täydentäneet yhdenvertaisen musiikkialan teesejä erillisellä rekrytointiohjeella. Yhdenvertaisen rekrytoinnin huoneentaulu toimii muistilistana yhdenvertaiselle rekrytoinnille. Tavoitteena on lisätä monimuotoisuutta ja vähentää rekrytoinnin yhteydessä koettua eriarvoisuutta alalla työskentelevien parissa.
Maaliskuussa 2023 ilmestyneestä laajasta kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että sukupuolten välisessä yhdenvertaisuudessa on musiikkialalla vielä paljon tehtävää: 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja sanoittajista kokee musiikkialan epätasa-arvoisena. Naiset kokevat musiikkialalla vähättelyä ja vaikeutta saada työtilaisuuksia. Lähes puolet naispuolisista vastaajista koki sukupuolensa vaikuttaneen negatiivisesti oikeiden kumppanien ja verkostojen löytymiseen. Kolme neljäsosaa koki päätösvallan keskittyneisyyden ongelmaksi. Vuonna 2022 toteutetun musiikkialan yhdenvertaisuustutkimuksen mukaan lähes puolilla oli kokemus epätasa-arvoisesta palkkauksesta.
Nyt julkaistu yhdenvertaisen rekrytoinnin huoneentaulu pyrkii varmistamaan, että rekrytointitilanteessa tai haettaessa esimerkiksi työryhmien ja toimikuntien jäseniä, yhdenvertaisuudesta huolehtiminen tulisi paremmin huomioitua. Taustalla on ajatus, että asiaa ei välttämättä tulla ajatelleeksi, jolloin omat lähipiirin verkostot ja joskus tiedostamattomatkin asennevinoumat tulevat vaikuttaneeksi prosessiin.
”Halusimme yksinkertaisen onepagerin, josta voi tarkistaa tärkeät kohdat ennen kuin lähtee käynnistämään rekrytointia tai uuden tiimin jäsenen hakua. Lista on sovellettavissa sekä palkkatyöhön että luottamustehtäviin”, toteaa Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura.
Ohjeessa on viisi kohtaa, ja niiden alla avataan lyhyesti mitä rekrytointiprosessissa tulee muistaa. Ohjeen toinen sivu sisältää vielä lisävinkkejä yhdenvertaisen toiminnan taustoitukseksi.
- Määritä tehtävä ja valintakriteerit etukäteen selkeästi
Etukäteen laaditut osaamis- ja kokemuskriteerit auttavat rekrytoimaan yhdenvertaisesti. Vaatimuksista tulisi karsia kaikki henkilöön menevät ominaisuudet, kuten ikä, sukupuoli tai tausta. - Vältä työpaikka- ja toimialakohtaista jargonia kielessä
Ymmärrettävä kielenkäyttö lisää rekrytoinnin saavutettavuutta ja varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus ymmärtää tehtävän edellytykset. - Julkaise hakuilmoitus avoimesti ja julkisesti eri kanavissa
Jos organisaatio ei ole monimuotoinen, myöskään sen verkostot tai alustat eivät useinkaan sitä ole. Siksi ilmoitukselle kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakea myös uusia julkisia kanavia. - Keskity arvioinnissa tehtävän vaatimuksiin ja osaamiseen
Kun kriteerit on määritelty etukäteen, myös haastateltavien valinnassa ja arvioinnissa tulee keskittyä niihin. Anonyymi rekrytointi on hyvä keino karsia muut kuin osaamiseen liittyvät tekijät. - Vältä asenteiden ja ennakko-odotusten vaikutusta haastattelussa ja valinnassa
Meillä kaikilla on tiedostamattomia ennakkoluuloja ja stereotypioita. Tietoisuus niistä ja useampien ihmisten osallistaminen prosessiin parantaa yhdenvertaisuutta.
Yhdenvertaisen rekrytoinnin huoneentaulu toivotaan otettavan laajasti käyttöön musiikkialan rekrytoinneissa. Ohjeistus on ladattavissa musiikkiala.fi -sivustolta osoitteesta https://musiikkiala.fi/yhdenvertainenmusiikkiala/