Musiikintekijöiden tunnilla Music X Mediassa puhuttiin musiikintekijäpalkkiosta

UUTINEN

Musiikintekijöiden tunnilla Music X Mediassa puhuttiin musiikintekijäpalkkiosta

Suomen Musiikintekijät järjesti Tampereella Music X Mediassa syyskuun lopulla jälleen Musiikintekijöiden tunnin. Ajankohtaisia aiheita käsittelevän keskustelun teemana oli tällä kertaa musiikintekijäpalkkio. Musiikintekijähän ei saa työstään korvausta, ellei hänen tekemäänsä biisiä esitetä julkisesti esimerkiksi radiossa tai keikoilla. Tähän ongelmaan on ratkaisuksi käynnistetty musiikintekijäjärjestöissä erityinen kampanja. 

#Paysongwriters on kansainvälinen kampanja, jonka tavoitteena on avata keskustelu musiikintekijöille maksettavista palkkiosta esimerkiksi tilanteissa, joissa työstetty biisi ei etenekään. Vastaavasti kompensaatio alkuperäiselle tekijälle on paikallaan, kun biisistä hyödynnetäänkin toisaalla vain tiettyä osaa, tai kun kappaletta pidetään ”holdissa” – joskus niin kauan, että biisin ajankohtaisuus menetetään.

Euroopan musiikintekijäjärjestöjen kattojärjestö European Composers and Songwriters Alliance ECSAn vuoden 2021 lopulla lanseeraamassa Songwriters’ Fee & Master Point Guidelines -oppaassa kerrotaan, miten jo muutamissa Euroopan maissa käytössä oleva musiikintekemisen työskentelypalkkio toimii käytännössä ja miten se on otettu vastaan. Palkkiomallissa on erilaisia vaihtoehtoja korvauskäytännöille. Näitä ovat musiikintekijäpalkkio (Development fee), rojaltiosuus masterista (Master Points), varauskorvaus (Hold Fee) ja raitakorvaus (Tracks / Stems Fee).

Paneelissa olivat keskustelemassa musiikintekijä, artisti Maiju Lindell aka Bambi L, musiikintekijä Kaisa Korhonen, tuottaja, musiikintekijä ja kustantaja Jonas Olsson, Kaiku Songsin johtaja Pekka Ruuska sekä musiikintekijä Kyösti Salokorpi. Keskustelua moderoi musiikintekijä, artisti Iisa Pajula.

”Ilman biisintekijöitä ei olisi koko musiikkialaa” 

Lindell totesi keskustelun alussa olevan ”naurettavaa edes perustella sitä, että pitää saada palkkaa työstään”.  Hän totesi, että ”ilman biisintekijöitä ei olisi koko musiikkialaa”.

Myös Kaisa Korhonen totesi, että musiikintekijöiden arvostus ja sitä heijasteleva korvauksien määrä Spotifysta oli yllätys.

”Jos saa tiedon, että ”tilitystä ei suoriteta koska korvaus on niin pieni” niin mä mietin, että tämäkö on biisintekijän asema ja arvostus”, Korhonen sanoi ja lisäsi oppineensa, että ”vain radiohiteillä tienaa”. Lisäksi hän kertoi, kuinka etenkin hänen uransa alkuvaiheessa ”vaikkapa parin sadan cut feen” saaminen olisi tarkoittanut sitä, että hän olisi voinut ottaa päivätöistä vapaata ja mennä mukaan kirjoitussessioihin. Tällä olisi ollut merkitystä.  “Tällainen toiminta tuo musiikintekijälle luottamusta ja sitoutumista ja kannustaa tekemään palkkiota maksavien kanssa jatkossakin yhteistyötä. Siitä rakentuu suoranaista kilpailuetua maksaville tahoille”.

Korhonen kertoi, että kannattaa musiikintekijäpalkkiota ja erityisesti siitä ns. walk-in-feetä.

”Walk-in-fee tulisi ehdottomasti ottaa käyttöön biisileireillä, joilla levy-yhtiöt hakee artistilleen uutta sinkkua ja useat työryhmät kirjoittavat samaan liidiin, ja sitten kuitenkin vain yksi biisi valitaan. Itse otin tällaisia leirejä varten usein töistä vapaata.”

Jonas Olsson totesi, että moni malli toteutuu jo ainakin jollain tasolla. Hän toi myös esiin riskin erityisesti sessiopalkkaukseen eli walk-in-feehin liittyen. Hänen mukaansa vaarana on, että sessiopalkkioedellytyksellä mukaan biisinkirjoitussessioihin pääsisivät vain ne tekijät, jotka taatusti saavat hittejä aikaan. Tärkeää hänen mukaansa kuitenkin on tiedon jakaminen erilaisista korvausmalleista.

Myös Pekka Ruuska oli samaa mieltä:

”Bisneksen kannalta walk-in-fee on vaikein. Jos pitää maksaa, niin järjestäjä totta kai odottaa saavansa rahalleen varman vastineen. Sessioihin pyydettäisiin silloin vain vakiintuneita tyyppejä ja uusien olisi vaikea päästä sessioihin.” Ruuska kuitenkin kokee aiheen tärkeäksi ja hyväksi ja on valmis olemaan mukana asian keskustelussa, ja kokee hold feen erityisen kannatettavaksi. ”Se olisi nopea ja helppo ottaa käyttöön. Tarkoittaisi käytännössä vain sitä, että kustantaja rupeaa vaatimaan sitä, tyyliin ”tässä on biisi, jos herättää kiinnostusta, niin kiva, teillä on kaksi kuukautta aikaa miettiä ja sitten sen pito maksaa.”

Kyösti Salokorpi totesi, että tilanne tällaisenaan on kestämätön.

”Ongelma on, että on todella pieni määrä ihmisiä, jotka pystyvät elättämään itsensä biisinteolla. Kaiken pitäisi tähdätä siihen, että lupaavat, alalle tulevat tekijät pystyvät siirtymään varsinaisesti biisintekijöiksi eli esimerkiksi luopumaan päivätöistään. Tarvitaan lisää palkkioita, koska streamaustulot on mitättömiä ja vain radiosoitosta saa korvauksia.”

Kuka musiikintekijäpalkkion maksaisi? 

Keskeinen kysymys on, mikä taho maksaisi musiikintekijäpalkkiosta syntyvän uuden kustannuserän.

Kyösti Salokorpi kääntyisi levy-yhtiön puoleen.

”Julkaisujen tuotantobudjettehin biisintekopalkkiot ja rojalteista siivu toplinereille, jotka ovat tuotantoprosessin ainoina vain tekijänoikeuskorvausten varassa. Sen pitäisi olla myös skaalautuva, että on houkutteleva kaikille osapuolille.” Salokorven mukaan, tällöin on mahdollista sitouttaa hyvä tekijä tekemään esimerkiksi albumia, jolloin ”kaikki hyötyvät”.

” Tekijän voisi sitouttaa vaikka lupaamalla kirjoittajalle kaksi prosenttia rojaltia tulevasta levystä ja kaikista biiseistä, tai vaikka cut-korvauksen. Spotify-tulot ovat niin mitättömiä, ettei edes leipää saa kaupasta.”

”Jos rojalteista annettaisiin kaksi pinnaa per tekijä niin se on ”aika paljon”, ” totesi puolestaan Pekka Ruuska.

Tähän Maiju Lindell kommentoi kahden prosentin olevan “täysin kohtuullista”.

Jonas Olsson pohti, että ainoa järkevä olisi kiinteä palkkio, joka jaetaan kirjoittajien kesken. ”Biisintekijän duuni on kaksijakoinen, eli on tekijänoikeuskorvaukset: jos saat hitin, se jää jauhamaan Teosto-tuloja. Ja sitten suorittava tuotanto, eli tuotantobudjetti, jossa puljataan tuottajan, tekijän ja artistin kesken. Nämä molemmat on ihan hyvä olla eikä ne sulje toisiaan pois. Tuotantobudjetista jakaminen on ihan hyvä ajatus.”

Kyösti Salokorpi kaipaisi alalle jotain suositustaksoja, joilla tekijä saisi neuvottelutukea hinnoittelemaan esim. walk-in-fee-palkkion määrää.

Keskusteluissa todettiin, että biisintekijä on usein myös luovan tuottajan roolissa, joten tuotantobudjetista pitäisi pystyä maksamaan myös biisintekijöille. Eniten kannatusta tuntuikin saavan ajatus siitä, että palkkion pitäisi olla tuottajabudjetissa, jolloin tuottaja neuvottelisi palkkion labelin kanssa, ei tekijä.

Toivottuja muutoksia musiikkibisneksen lähitulevaisuuteen musantekijöiden korvauskäytäntöjen osalta  

Maiju Lindell kertoi toivovansa, että kaikki esitellyt palkkiomallit otetaan käytäntöön.

”Vaikka biisejä ei julkaistaisi, niin toivoisin, että uudet tekijät saisivat vaikka satasen korvauksen siitä, että yrittävät tehdä levy-yhtiön speksien mukaisen biisin.”

Kaisa Korhonen toivoisi palkkiomallien mahdollistavan sen, että voisi sitoutua esimerkiksi albumiprojekteihin, eikä vain yrittää ”kirjoittaa hittejä sinne tänne”.

Pekka Ruuska totesi kannattavansa kaikkien mallien kokeilemista ja niistä keskustelemista. Hän myös lisäsi toivovansa, että palkkiomallit johtavat käytäntöihin, jotka eivät heikennä uusien tekijöiden markkinoille tuloa. Hän kannattaa erityisesti hold feen käyttöönottoa.

Myös Jonas Olsson toivoisi keskustelua korvausmalleista ja sitä, että tekijä tai heidän edustajansa uskaltaisivat ottaa näitä esiin.

”Toivoisin myös tekijöiden työpanoksen arvostusta ja sitä, että ei tilailtaisi oikealle ja vasemmalle mitä sattuu biisejä vaan että laulunkirjoittajia kunnioitettaisiin”, hän lisäsi.

Kyösti Salokorpi toivoisi, että ilmainen työ alalla vähenisi ja että ajatus siitä, että biisintekijöille voi maksaa palkkioita, normalisoituisi.

”Toivon, että se mahdollistaisi meille kasvavan lahjakkaan ja ammattitaitoisen biisintekijäsukupolven.”

Salokorpi korosti vielä kustantajan roolin ymmärtämistä oikein: “kustantaja on töissä biisintekijällä, ei päinvastoin”. Tätä tuki myös Pekka Ruuska toteamalla, että “kustantajan pitää pystyä antamaan tekijälle palvelulupaus”.

Maiju Lindellin mielestä kustannussopimus ei tunnu velvoittavan kustantajaa oikein mihinkään: “En edes tiedä mitä kustantaja tekee, minulle ei kerrota mitä tekemääni biisiä on esitelty ja mihin tai kenelle. Miten tiedän mitä kustantaja tekee, vai tekeekö mitään?”.

Keskustelu oli avointa ja hedelmällistä. Palkkioasioista avautuminen ja vastuualueiden haastaminen julkisesti on alalla harvinaista. Tälle annettiin tässä keskustelussa nyt mallia, ja tähän kannusti myös Kyösti Salokorpi keskustelun loppupuolella todessaan “Tällä alalla tarvitaan avoimuutta kaikessa lisää.”

#musiikintekijäpalkkio 
#paysongwriters
Katso lisää