Musiikintekijöiden rahastosta jaettiin aiempaa enemmän tukea koronakriisin takia

UUTINEN

Musiikintekijöiden rahastosta jaettiin aiempaa enemmän tukea koronakriisin takia

Musiikintekijöiden rahaston vuoden 2020 ensimmäinen stipendihakuun saapui hakemuksia 559 kappaletta. Yhteensä rahastosta jaettiin stipendejä 124 000 eurolla, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin yhdellä hakukierroksella.

Suomen Musiikintekijöiden hallitus ohjasi vuodelle 2020 Musiikintekijöiden rahaston jaettavaksi yhtensä 224 000 euroa, josta päätettiin nyt jakaa 124 000 euroa, eli noin 34 000 euroa enemmän kuin normaalilla hakukierroksella.

”Tämä tuli erityiseen tarpeeseen huomioiden musiikintekijöiden olosuhteet COVID-19 -tilanteessa”, toteaa Musiikintekijöiden rahaston puheenjohtaja, manageri ja ohjelmatuottaja Minna Huuskonen.

Hakemuksia ei tullut juurikaan enemmän kuin viime vuoden vastaavalla kierroksella, mikä saattaa johtua siitä, että hakuaikana helmikuussa ei ollut vielä tiedossa poikkeuslakia ja -olosuhteita. Rahaston toimikunta pystyikin siten kohdentamaan enemmän tukea työskentelyyn.

”Valtaosa, eli lähes 80 prosenttia jaettavasta summasta kohdistui työskentelyyn, Erityisstipendi mukaan laskettuna. Perusteltuja hakemuksia tuettiin myös muissa kategorioissa. Tukea haluttiin myöntää mahdollisimman monelle myös lisärahoituksen valossa; tällä kierroksella stipendejä sai yhteensä 54 tekijää”, Huuskonen sanoo.

Musiikintekijöiden rahaston toimikunta jakoi stipendejä seuraavasti: Työskentelystipendejä myönnettiin 39 (vuosi sitten 29), Hankintastipendejä 10 (vuosi sitten 14) ja Reissustipendejä 4 (vuosi sitten 13).

Stipendien summat vaihtelivat 1 000-3 000 euron välillä. Lisäksi jaettiin yksi 6 000 euron Erityisstipendi Matti Mikkolalle.

Myönnetyt stipendit löytyvät klaavi.fi-sivustolta. Seuraava Musiikintekijöiden rahaston stipendihaku on elokuussa 2020.

 

Musiikintekijöiden rahastosta on mahdollista hakea neljää erilaista stipendiä: Työskentelystipendi on tarkoitettu työskentelemiseen musiikintekijänä, eli säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen, Reissustipendi on tarkoitettu puolestaan säveltämisestä, sanoittamisesta tai sovittamisesta aiheutuvien matkojen kustannuksiin ja Hankintastipendi on tarkoitettu esimerkiksi luovaa työtä tukeviin laitehankintoihin ja esimerkiksi studion vuokraan parempien demoäänitteiden aikaansaamiseksi. Erityisstipendi puolestaan voidaan myöntää hakemukselle, jossa erityisen suuren tuen tarve on hyvin perusteltu ja hakijan tulee olla myös vakiinnuttanut asemansa musiikintekijänä.

Kaikki stipendit ovat tarkoitettu nimenomaan musiikintekemiseen, eikä esimerkiksi esiintymiseen liittyviin tarpeisiin. Kuka tahansa musiikintekijä on tervetullut hakemaan stipendiä Musiikintekijöiden rahastosta.

Musiikintekijöiden rahasto edistää ja tukee suomalaisten musiikintekijöiden toimintaa ja työtä jakamalla stipendejä. Rahastoa hallinnoi musiikintekijöiden etujärjestö Suomen Musiikintekijät ry. Rahastoon siirrettävät varat ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten valokopiointikorvauksista.

www.klaavi.fi