Musiikintekijöiden päivässä ohjelmaa aamusta iltaan

Uutinen

Musiikintekijöiden päivässä ohjelmaa aamusta iltaan

Kevään Musiikintekijöiden päivä 25. huhtikuuta on nyt ensimmäistä kertaa koko päivän kestävä musiikintekijöiden kokoontuminen. Se alkaa aamukymmeneltä Etkoilla (seminaarit) ja jatkuu iltapäivällä kevätkokouksella.

”Haluamme tarjota jäsenille mahdollisuuden tavata toisiaan, verkostoitua ja keskustella ajan kanssa, pitkän kaavan mukaan”, kertoo Musiikintekijöiden yhteisöasiantuntija Lumi Ollila.

”Ideaa tällaiseen isompaan tapahtumaan on otettu norjalaisesta sisarusjärjestöstämme (NOPA), jonka vastaava tapahtuma on kaksipäiväinen. Se on meilläkin tavoitteena; ehkä jo ensi vuonna.”

Musiikintekijöiden hallitus on linjannut, että vuodesta 2023 lähtien jäsenpalveluita, kuten tapahtumia, toteutetaan periaatteella ”vähemmän mutta isommin”. Valikoimasta on pudotettu pois mm. Biisijalostamo ja Täsmätunnit.

”Niihin on ollut vuosi vuodelta vähemmän kiinnostuneita osallistujia, joten nyt päädyttiin kokeilemaan jotakin erilaista”, sanoo Ollila, joka on vastannut Musiikintekijöiden jäsenpalveluista vuodesta 2018 lähtien.

”Toivottavasti saadaan paljon porukkaa liikkeelle Musiikintekijöiden päivänä, ja tällä isolla tapahtumalla vahvistettua meidän yhteisöllisyyttämme. Haluamme myös ’törmäyttää’ eri genreissä vaikuttavia tekijöitämme. Tulevaisuudessa on tarkoitus laajentaa tapahtuman puhujakaartia entisestään, ja saada mukaan myös muiden alojen asiantuntijoita.”

Musiikintekijöiden päivä on Helsingissä, Lasipalatsin Bio Rexissä, joka on Mannerheimintiellä muutaman sadan metrin päässä rautatieasemasta. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulleiden matkakuluja korvataan.

Etkojen seminaariohjelman on koonnut Ollilan koordinoima työryhmä: Topi Salmi ja Kyösti Salokorpi Musiikintekijöiden hallituksesta, jäsen Nelli Tapaninen (Nelli Milan) sekä A&R ja juontaja Setumo Bodibe ei-jäsenenä.

”Haluttiin tähän työryhmään myös henkilö, joka ei ole Musiikintekijöiden jäsen – tuomaan uusia tuoreita näkökulmia ja ideoita”, Ollila sanoo.

”Työryhmä ei ole pysyvä. Seuraavaan Musiikintekijöiden päivään kootaan uusi. Saa ottaa yhteyttä, jos kokee kiinnostusta seminaariohjelman suunnitteluun. Ja muutenkin otan mielelläni vastaan tämän tapahtumakonseptin kehittämiseen liittyviä ideoita.”

Lue lisää ja ilmoittaudu (tapahtuma on Musiikintekijöiden jäsenille):
Etkot klo 10–16
Kevätkokous ja illallinen klo 16.30–21