Mentorointistipendiparit vuodelle 2021

UUTINEN

Mentorointistipendiparit vuodelle 2021

Mentorointistipendiparit vuodelle 2021 on julkistettu. Mentorit ovat itse valinneet mentoroitavansa, jotta yhteinen mentorointivuosi olisi mahdollisimman antoisa kummallekin osapuolelle. Vuoteen kuuluu ainakin kuusi yhteistä mentorointitapaamista. Valituille on tiedotettu myös henkilökohtaisesti.

Mentorointistipendiä on tarkoitus olla mahdollista hakea jälleen vuodelle 2022. Seuraathan Musiikintekijöiden tiedotusta haun avautumisesta syksyllä 2021!

Huomioithan hakukarenssin:

Mentorointistipendiin sovelletaan karenssia. Karenssi alkaa mentorointivuoden jälkeen. Eli esim. 2020 mentorointistipendiaatti (hakenut vuonna 2019) voi hakea Mentorointistipendiä seuraavan kerran vuonna 2023, ja siten saada stipendin vuodelle 2024.

Väliin jää siten kaksi täyttä karenssivuotta, joiden jälkeen voi hakea uudelleen. Mentorointistipendivuotta ei lasketa karenssivuodeksi.

Palvelun kulujen kattamiseen käytetään varoja, jotka ovat peräisin Kopiosto ry:n Suomen Musiikintekijät ry:lle vuosittain tilittämistä kevyen musiikin teosten kopiointikorvauksista.

Mentorointistipendiparit 2021

Samuli Putro – Leija Lautamaja

Paleface – Tiia Meriläinen

Vesala – Anna-Mari Kaskinen

Eeva Kontu – Mikko Aaltio 

Verneri Pohjola – Kadi Vija