Juha Vainio -palkinto Jukka Kuoppamäelle
Juha Vainio -palkinto myönnettiin tänä vuonna Jukka Kuoppamäelle, 75.
Kuoppamäki on vaikuttanut suomalaisessa kevyessä musiikissa yli puolen vuosisadan ajan. Teoksia hänen kynästään on lähtenyt lähemmäs kaksituhatta: sävellyksiä, sanoituksia ja lauluja. Kuoppamäen tunnetuimmat laulut kuten Sininen ja valkoinen, Pieni Mies, Anna mulle tähtitaivas ja Satulinna ovat suomalaisia klassikkoja isolla koolla.
Kuoppamäen ura alkoi teini-iässä Neloset-lauluyhtyeessä ja hän ehti valmistua opettajaksi ennen kuin sai Markku Veijalaiselta arvokkaan neuvon alkaa tehdä omia lauluja. Kun Jukka kysyi Markulta, miten lauluja tehdään, tämä totesi, että sen selvittäminen jää sinun vastuullesi. Kun ensimmäiset laulut valmistuivat, Kuoppamäki sai lisäoppia suomalaisen iskelmän suurelta oppi-isältä Toivo Kärjeltä.
Kärki tarttui nuoren lauluntekijän teksteihin tapansa mukaan tiukasti ja kärkevästi. Lähes joka säkeestä ja loppusoinnusta löytyi pientä paranneltavaa. Kärki vertasi lauluntekoa hyvään rakentamiseen. Sen on oltava mittatarkkaa ja huolellista. Nuori lauluntekijä otti opikseen. Laulunteko vaikeutui, mutta lopputulokset paranivat.
Ikivihreä iskelmä kestää aikaa ja käyttöä, mutta tällaisten laulujen tekeminen on vaikeaa. Voidakseen tehdä klassikkoja, täytyy tehdä myös ne laulut, jotka ovat aikansa lapsia eivätkä jää elämään. Kuoppamäki on todennut, että jos osaisi kirjoittaa vain hitit, säästyisi paljon paperia. Jokainen sanoittaja kuitenkin tietää, että oikotietä ei ole, vaan sanoittajamestariksi tullaan tekemällä myös ne harjoituskappaleet ennen täysosumaa.
Laulujen tekemiseen liittyy sekä onnenkauppaa että käsityötaitoa. Laulujen synnyttämisessä tarvitaan myös inspiraatiota, jonka avulla tekijä onnistuu sanomaan jotain omaansa, mitä kukaan toinen ei ole tullut sanoneeksi aivan samoin sanoin ja kielikuvin.
Jukka Kuoppamäen mukaan inspiraation lähde ei koskaan ehdy, mutta oma antenni voi ruostua. Tätä korroosiota Kuoppamäki on torjunut jatkuvalla ja sinnikkäällä uusien laulujen tekemisellä.
Juha Vainion rahaston hallitus palkitsee hänet mestariteoksistaan sekä kestäväksi osoittautuneesta rakkaudestaan sanoittamisen vaikeaan lajiin, jossa kuulijoita puhuttelevat havainnot synnytetään herkällä antennilla ja terävällä kynällä.
Juha Vainio -palkinto luovutettiin Jukka Kuoppamäelle Kotkan Meripäivillä torstaina 26.7. Palkintosumma on 6000 euroa. Palkinnon myöntää kotkalaisen sanoittajan Juha Vainion nimeä kantava, vuonna 1990 perustettu rahasto, jota hallinnoivat Kotkan kaupunki sekä Suomen musiikintekijät ry.