Jazzkentän tärkein ammattilaistapahtuma juhlii Suomea

Jazzkentän tärkein ammattilaistapahtuma juhlii Suomea

Suomi on tällä viikolla Saksan Bremenissä järjestettävän Jazzahead -tapahtuman kumppanuusmaa. 

Vuosittain järjestettävä Jazzahead on jazzkentän ammattilaisten tärkein kansainvälinen kokoontuminen ja yleisöfestivaali. Jazzahead koostuu korkeatasoisesta showcase-ohjelmistosta sekä musiikkimessuista. Tapahtuma houkuttelee Bremeniin vuosittain noin kolmetuhatta alan portinvartijaa: promoottoreita, levy-yhtiöitä, agentuureja, kustantajia, jakelijoita, mediaa, instituutioita ja yhdistyksiä. Ammattilaisvieraiden lisäksi Jazzaheadiin ja sen yhteydessä järjestettävälle kaksiviikkoiselle Kultur aus Finnland -festivaalille odotetaan yhteensä noin 25 000 kävijän suuruista paikallisyleisöä.
 
Jazzahead järjestetään 27.–30. huhtikuuta ja siihen linkittyvä kulttuurifestivaali 15.–30. huhtikuuta.

Kymmeniä jazz-esiintyjiä ja -toimijoita Suomesta
 
Jazzaheadissa ja sen oheistapahtumissa kuullaan noin kahtakymmentä suomalaista esiintyjää ja messukokonaisuuteen osallistuu yli kolmekymmentä jazzin parissa toimivaa organisaatiota. Tapahtuman avauspäivä, torstai 27.4. on omistettu Suomelle: virallisia avajaisia tähdittää Elifantree, ja Finnish Night -showcase-kokonaisuudessa kuullaan kahdeksaa kansainvälisen raadin valitsemaa yhtyettä: Aki Rissanen Trio, Dalindèo, Gourmet, Kari Ikonen Trio, Raoul Björkenheim Ecstasy, Tenors of Kalma, Verneri Pohjola Group ja VIRTA. Jazzaheadin juhlavimpiin iltoihin kuuluu perjantain gaalakonsertti, jonka solistina on Iiro Rantala. Lauantain Clubnight-illassa soittaa kymmenkunta suomalaista kokoonpanoa, muiden muassa Tuuletar- jaHelsinki-Cotonou Ensemble -yhtyeet. Myöhäisillan klubeja isännöivät suomalaiset avaintapahtumat Tampere Jazz Happening ja We Jazz, minkä lisäksi messuohjelmassa näyttäytyy Finland Festivals jäsenfestivaaleineen.
 
Visit Finland osallistuu hankkeeseen monin tavoin, esimerkiksi kokonaan uutena elementtinä Jazzaheadissa nähtävän Jazz aus Finnland Food Garden -alueen muodossa. Kolmen päivän ajan avoinna oleva Food Garden tuo Bremeniin ripauksen Helsingin katuruokatunnelmaa, suomalaista maailmanmestaruustason gin tonicia – sekä kuriositeettina myös liikkuvan saunan.
 
Suomen Jazzahead-kumppanuus on jatkoa Music Finlandin juuri päättyneelle Aus Finnland -kärkihankkeelle vuosina 2015–2016. Hankkeen tulokset julkistettiin viime viikolla.

Kultur aus Finnland -festivaalilla nykytaiteen ja tanssin huippuja
 
Yhteistyöhön kuuluu myös Suomen Saksan-instituutin toteuttama festivaali Kultur aus Finnland,joka on parhaillaan käynnissä. Festivaali esittelee suomalaista kulttuuria Bremenin tärkeimmissä museoissa, konserttisaleissa ja gallerioissa musiikin, elokuvaesitysten, nykytaiteen ja valokuvan sekä kirjallisuuden muodossa.

Jazz aus Finnland- ja Kultur aus Finnland -hankkeiden yhteistyökumppaneita ovat: Suomen Saksan-instituutti, Visit Finland ja Luova matka -hanke, Finland Festivals, ulkoasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö.