HELSINGIN ÄÄNI Äänisuunnittelukilpailun ohjeet ja ehdot
elsingin kaupungin asiakaspalveluissa hoidetaan satoja tuhansia puheluita kuukaudessa. Asiakaspalvelu onkin yksi Helsingin tärkeimmistä käyntikorteista; kun helsinkiläinen tarvitsee apua, hän soittaa usein kaupungille. Helsinki on myös maamme pääkaupunki, jonka tekemisiä seurataan tarkasti koko Suomessa. Helsingin Ääni on äänimaisema, josta kaupunkilaiset ja kaupungissa vierailevat tulevaisuudessa tunnistavat olevansa Helsingin kaupungin palveluiden piirissä. Helsingin Ääni – äänimaisema koostuu äänitunnisteesta (äänilogo) sekä äänimaisemasta (sävellys).
Puhelin- ja asiakaspalveluissa äänimaiseman yhteydessä käytetään puheääniä. Helsingin kaupungin viralliset puheäänet, kaksi naisääntä ja kaksi miesääntä, on valittu kaupungin työntekijöiden keskuudesta kesäkuussa 2013. Helsingin Ääni -hankkeen tavoitteena on ottaa Helsinkiin liittyvä äänimaailma aktiivisesti haltuun sekä luoda positiivinen mielikuva kaupungin palvelujen ympärille helposti tunnistettavalla äänimaisemalla.
Helsingin äänimaisema kuuluu tulevaisuudessa Helsingin kaupungin äänikontaktipisteissa. Tällaisia pisteitä ovat esim. virastojen ja liikelaitosten asiakaspalvelut ja vastaanottotilat, puhelinvaihdepalvelut, tapahtumat ja äänimainokset. Helsingin Ääni julkistetaan viimeistään tammikuussa 2014.
Äänisuunnittelukilpailun ohjeet ja ehdot
Äänisuunnittelukilpailun tavoite on löytää Helsingin kaupungille paras mahdollinen äänimaisema. Äänimaiseman tulee olla Helsingin tunnelmaa kuvaava, moneen erilaiseen käyttötarkoitukseen sopiva sekä aikaa kestävä. Osaksi äänimaisemaa tulee liittää kolme kaupunkilaisten www.helsinginaani.fi -sivustolla eniten ääniä saanutta kaupunkiääntä. Suunnittelijalla on vapaus tulkita haluamallaan tavalla kaupunkiääniä omassa kilpailutyössään. Äänestyksen kolmeen suosituimpaan kaupunkiääneen pääsee tutustumaan 30.9.2013 www.helsinginaani.fi –sivustolla.
Suunnittelukilpailu on avoin kaikille äänitunnusten ja musiikin tekemisestä kiinnostuneille. Suunnittelukilpailuun osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla ammattilainen. Kilpailuun eivät voi osallistua Helsingin Ääni -projektin työryhmään kuuluvat henkilöt tai tuomariston jäsenet perheineen.
Kilpailuaika:
Kilpailuaika on 15.8.-31.10.2013. Kilpailuaineisto tulee jättää 31.10.2013 klo 16:00 mennessä. Kilpailuun toimitettava aineisto:
Äänitunniste idea kirjallisesti kuvailtuna max 500 merkkiä
Äänitunniste (äänilogo) sekä äänitunnisteen yhteydessä soitettava äänimaisema
(sävellys)
Kilpailuaineisto pakattuna mp3, ogg vorbis, aac tai wma äänitiedostona max. 3 Mt
Yhteystiedot (nimi, syntymäaika, kotiosoite, puhelinnumero ja e-mail osoite)
Kilpailuaineiston tulee olla aiemmin julkaisematon, eikä sitä saa julkistaa tai julkisesti esittää ilman kilpailun järjestäjän lupaa. Kilpailuaineisto ei saa sisältää osia aiemmin julkaistusta äänimateriaalista. Kilpailuun voi osallistua yhdellä ehdotuksella. Kilpailuaineisto toimitetaan osoitteeseen helsinginaani@palmia.fi.
Kilpailuaineiston läpikäynti ja voittajan valinta:
Kilpailuaineiston läpikäynnistä ja finalistien valinnasta vastaa ääniammattilaisista ja projektitiimistä koostuva raati.
Voittaneen työn valitsee ääniammattilaisista ja Helsingin kaupungin edustajista koottu tuomaristo 30.11.2013 mennessä. Kilpailuaineiston arviointi toteutetaan anonyymisti.
Palkkio ja tekijänoikeudet:
Kilpailun voittaneen palkkio on 3.000 euroa (veronalainen tulo).
Äänitunnuksen kaiken kattavat tekijänoikeudet (mm. äänilogo, sävellys sekä em. sovitusoikeudet) siirtyvät kokonaisuudessaan Helsingin kaupungille palkkion maksun jälkeen. Äänitunnusta käytetään Helsingin kaupungin sisäisen ja ulkoisen viestinnän, tiedotuksen ja markkinoinnin käyttötarkoituksiin. Mikäli suunnittelukilpailun voittaja on jonkin tekijänoikeusjärjestön asiakas, tulee hänen tehdä itsehallinnointisopimus tekijänoikeusjärjestön kanssa teoksesta. Voittajan kanssa tehdään sopimus käyttöoikeuksien sekä sovitusluvan luovuttamisesta määräämättömäksi ajaksi 3.000 euron palkkiota vastaan.
Kilpailun järjestäjä ja lisätiedot:
Helsingin Kaupunki Palmia
PL 9500
00099 Helsingin Kaupunki
Lisätiedot: helsinginaani@palmia.fi.