Fast Track -musiikkivientiohjelmalla tuetaan kansainvälisten läpimurtojen syntymistä

Fast Track -musiikkivientiohjelmalla tuetaan kansainvälisten läpimurtojen syntymistä

Music Finland aloittaa uuden, kärkitoimijoiden viennin tukemiseen tarkoitetun ohjelman. Fast Track -musiikkivientiohjelmalla tuetaan merkittävien kansainvälisten läpimurtojen syntymistä. Ohjelmaan valittavilla hankkeilla on poikkeuksellisen hyvät edellytykset menestyä kansainvälisesti ja ne ovat kokoluokaltaan sellaisia, että ne edellyttävät merkittävää taloudellista ja ajallista investointia.

Fast Track -ohjelmassa tuettava hanke voi olla esim. artistin tai tekijän kansainvälistyminen tai jokin merkittävä strateginen vientipanostus, kuten avaus uusille markkinoille. Ohjelmaan valittavien yritysten tulee olla sitoutuneita vientitoimintaan ja niillä tulee olla taloudellisesti hyvät edellytykset toteuttaa hanke. Hankkeen kesto voi olla 1-3 vuotta.

Fast Track -ohjelman tuen osuus voi olla enintään 65 prosenttia tuetun hankkeen kokonaiskuluista. Tuki on vähintään 10 000 euroa ja enintään 50 000 euroa vuodessa tuettua hanketta kohden. Samaa hanketta voi toteuttaa yhteistyössä myös useampi yritys, mutta yhden yrityksen on toimittava hankkeen päätoteuttajana.
 
Ohjelman hakuaika päättyy 21.6.2017Lue lisää.