Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit hioo sävellyskilpailun satoa kantaesityskuntoon
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit julkisti runsas vuosi sitten sävellyskilpailun, jossa etsittiin uusia, käyttökelpoisia mieskuorosävellyksiä. Tuomaristo valitsi kilpailuun lähetetyistä 27 sävellyksestä kuusi teosta, jotka Jussit esittää Seinäjoella 7.10.2017. Eteläpohjalaisuus 100-vuotiaassa Suomessa -konsertti on yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista.
Jännitys säilyy konserttiin asti
Jännitys voittajasävellyksestä ja sen tekijästä säilyy loppuun asti, sillä voittaja julkistetaan vasta konsertissa. Edes kuoroa johtava Juha Holma ei tiedä voittajaa etukäteen.
Voittajakappaleiden lisäksi lokakuun konsertissa kuullaan musiikkia koko itsenäisyyden ajalta ja vähän kauempaakin. Ohjelmassa on kilpailun teemaan soveltuvia teoksia, jotka muodostavat siltoja kilpailuteosten väliin.
–Huomioitujen kuuden teoksen perusteella kilpailun taso oli korkea ja ennen kaikkea monipuolinen. Olemme saaneet harjoitella hyvin erityyppisiä teoksia. Osa on helposti lähestyttäviä, toisissa kuoro on saanut painia hieman enemmän. Kaikki valitut teokset ovat sellaisia, että ne sopivat käyttöömme pitkäksi aikaa, Juha Holma toteaa.
Kuorossa laulava Tomi Kohtanen pitää tilannetta kutkuttavana.
– Emme tiedä edes näiden kuuden kappaleen sijoittumisjärjestystä kilpailussa. Itse en uskalla veikata, minkä niistä tuomaristo on voittajaksi valinnut ja mikä on muiden kappaleiden järjestys. Nuotit jaettiin meille jo keväällä, mutta säveltäjät ovat niissä vain nimimerkein. Tietenkin olemme spekuloineet, keitä nimimerkkien takana on. Tämä on toisaalta aika hauskaa, sillä nyt laulamme pelkästään musiikkia ja säveliä emmekä jonkun tietyn säveltäjän teoksia.
Uutta mieskuoromusiikkia 100-vuotiaaseen Suomeen
Sävellyskilpailun tavoitteena on löytää uutta, käyttökelpoista materiaalia paitsi Jussi-kuorolle myös muiden suomalaisten mieskuorojen ohjelmistoon. Teoksen tulee olla säestyksetön.
Kilpailun teema on Eteläpohjalaisuus 100-vuotiaassa Suomessa. Voittajateoksen valitsee jury, jonka jäsenet ovat kuorokapellimestari Kari Pappinen, kanttori, diplomikuoronjohtaja Tommi Niskala, MuM Lasse Katajasekä juryn puheenjohtajana toimiva säveltäjä Uljas Pulkkis.
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto on myöntänyt Jussi-kuorolle kilpailun ja konsertin järjestämiseen apurahan.
Tuomaristoon kuuluva Tommi Niskala pitää kuorokilpailua hyvinkin tarpeellisena.
– Mieskuoro-ohjelmiston peruskivet luotiin aikana, jolloin itsenäisyys oli maamme tärkein pyrkimys. Nämä sävelet jäävät elämään, mutta rinnalle tarvitaan koko ajan myös uutta musiikkia. Kuorokulttuurimme on kasvanut samaa matkaa Suomen mukana. Sävellyskilpailu on omiaan synnyttämään uutta ohjelmistoa ja tekemään mieskuoro- instrumenttia tutummaksi ja kiinnostavammaksi, Niskala toteaa.
Sävellyskilpailun tiedot ja kilpailun säännöt löytyvät muun muassa osoitteesta www.jussit.net.
Jussit on vahva eteläpohjalainen tavaramerkki, ja laulaminen Jussi-kuorossa on ”parasta tekemistä musikaalisille miehille”. Laulajia on koko Etelä-Pohjanmaan alueelta yhteensä yli 60. Jussit on perustettu vuonna 1951.
Konsertti
Eteläpohjalaisuus 100-vuotiaassa Suomessa
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit
Sävellyskilpailun parhaimmistoa ja vanhoja tuttuja säveliä
7.10.2017 klo 18.oo Seinäjoki-sali, Seinäjoki.
Liput ennakkoon 20 € NetTicket.fi tai 25 € ovelta.