Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on käynnissä

Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu on käynnissä

Lapset tarvitsevat oman musiikkinsa ja Salossa uuden lastenmusiikin tekemiselle on pitkät perinteet. Salo – Lasten Laulukaupunki ry järjestää tänä vuonna Lastenlaulufestivaalit jo 31. kerran ja yhtenä tunnettuna osana tapahtumaa toteutetaan myös kaikille lauluntekijöille avoin uusien lastenlaulujen sävellyskilpailu. Kilpailun sadosta tuotetaan järjestyksessään 26. Salossa Soi -tallenne.

Lastenmusiikissa on aina lapsuuden aito arvostaminen olennaista ja teemat ovat useimmiten varsin ajattomia. Aiheet löytyvät lasten läheltä kodista, luonnosta, saduista ja lasten omasta maailmasta ja laulua voivat laulaa lapset itse tai niitä voidaan laulaa lapsille. Laulaminen tuo mielihyvää, luo tunnelmaa, yhdistää, auttaa oppimaan ja luo lapselle rakkaita muistoja.

Kilpailuaikaa on 24.2.2021 saakka. Kilpailuun lähetettävän demon ei tarvitse olla studiossa tehty, pelkästään laulettu versiokin riittää. Lisätietoja kilpailuun liittyen saa sähköpostitse info@lastenlaulukaupunki.fi.

Finaaliin valituista lauluista tehdään tallenne ”Salossa Soi 26”, jolle tulee lauluista myös karaoketaustat. Värikkäässä finaalikonsertissa, Salossa 12.6.2021, säestyksenä käytetään taustanauhaa. Lauluosuudet ovat finaalissa live-esityksiä ja lavashow myös visuaalisesti riemukasta katsottavaa. Finaalikonsertissa tuomaristo valitsee voittajat ja yleisö äänestää suosikkinsa. Säännöt löytyvät yhdistyksen nettisivuilta https://lastenlaulukaupunki.fi/category/tapahtumat/.

Voittaja saa 1400 €:n palkinnon ja toiselle sijalle yltänyt saa 700 €. Kolmas palkinto on 25 kpl tuoreita äänitallenteita.

Tapahtuman ajankohta voi koronapandemian vuoksi muuttua ja muutoksista ilmoitetaan Lasten Laulukaupungin somekanavissa.