Madetoja-säätiö

Madetoja-säätiö

APURAHAHAKU 2019

Suomen Säveltäjät ry:n perustaman Madetoja-säätiön avustukset taidemusiikin hankkeisiin ovat haettavissa 1.–31.1.2019. Avustuksia myönnetään Leevi Madetojan teoksiin liittyviin hankkeisiin sekä uusien suomalaisten sävel­lys­ten tilaamiseen. Avustuksia voidaan myöntää rajoitetusti myös uuden suomalaisen musiikin taltiointiin ja esittämiseen.

Tuki on tarkoitettu ensisijaisesti sellaisille esiintyjille ja esiin­­tyjä­yhteisöille, jotka eivät saa huomattavaa julkista tukea. Avustusta hakee esiintyjä tai tilaaja eikä sitä myönnetä jo toteutuneisiin hank­keisiin. Avustusta ei myöskään myönnetä hakijalle ja/tai säveltäjälle, jolla on säätiöstä tuettu keskeneräinen projekti. Avustusta ei voi saada liioin kahtena peräkkäisenä vuotena. Taltiointitukea voi hakea myös säveltäjä.

Sävellystilauksia koskevissa anomuksissa on oltava mu­ka­na säveltäjän suostumus.

Yhteisöjen tulee liittää anomukseensa uusin tilinpäätös ja talousarvio.

Avustukset maksetaan jälkikäteen tilisel­vi­tys­tä vastaan.

Hakemukset liitteineen on toimitettava viimeistään 31.1.2019. Siirry sähköiseen hakujärjestelmään.

Tiedusteluihin vastaa säätiön asiamies

Annu Mikkonen, puh. (09) 44 55 89
annu.mikkonen(at)composers.fi

 

Lisätiedot ja haku: https://composers.fi/apurahat/madetoja-saatio/