Tekijät kertovat: Näin tehtiin Suloinen myrkynkeittäjä ja Kun kuuntelen Tomppaa
Suloinen myrkynkeittäjä
Säv. ja san. Mariska, co-säv. Jukka Immonen
Ensilevytys: Mariska ja Pahat Sudet 2010
Teoston vuotuinen tilasto kertoo suomalaisen tanssikansan suosikit. Uuden laulun on lähes mahdoton päästä tälle listalle. Yksi harvoista on Suloinen myrkynkeittäjä, joka on yltänyt jo kolmena vuonna kärkikymmenikköön. Mariska kertoo biisin syntytarinan.
“Olin innostunut Chisun Baden-Badenista ja sen tarinankuljettamisesta. Mielessä oli pyörinyt myös Cliftersin Angelica. Jaana Rinteen tekstissä Angelica myrkyttää vanhan ja varakkaan miehensä. Alkuperäisessä Hollies-hitissä Bus Stop (Graham Gouldman) sanat kertovat ihan muusta.
Ajattelin, että Angelicasta voisi hiukan pölliä tai jospa ei ihan vähääkään? Voisin lainata stooria ja uudistaa sitä jotenkin.
Sävellys saisi olla vahvasti iskelmän maastossa ja kertsin melodiassa otettaisiin vielä erityisesti tehoja irti.
Jymykertsin referenssiä lähdin hakemaan brasilialaisesta sambasta, josta löytyy kansaan menevän melodian mestareita. Kuuntelin yhtä kaikkien aikojen suurinta sambahittiä Mas que Nada (Jorge Ben Jor). Tutkailin, mitä elementtejä siinä on käytetty ja mikä olisi yhteislaulullisesti houkuttelevaa.
Ja kun mulle oli kerrottu, että suomalaisessa iskelmässä kaukokaipuu on se juttu, valitsin kertsin tekstiin palmukuvastot.
Kertsin jälkeen jatkoin säkeistöillä. Tarinan runkohan oli jo mietittynä Angelicaa mukaillen.
Melodia syntyi päässä ehkä tahdin verran tekstin edellä. Melodioita olen aina tehnyt mutta säveltämisen koko vastuuta ottanut vasta parin viime vuoden aikana uutta levyä tehdessä. Tässä biisissä Jukka auttoi hiomaan sävellyksen levylle, koska hän on erinomainen sillä saralla.
Varmaan yhden päivän aikana biisin eka versio syntyi. Samana vuonna 2009 osallistuin kesäkuussa Heikki Salon ja Eija Hinkkalan vetämään Riimimyllyyn. Vein biisin sinne tarkasteluun. Yhden lainin kohdalla joku heitti ehdotuksen, että ei ole hyvää ilman pahaa. Se päätyi lopulliseen tekstiin. Eli näin sitä vielä kollektiivisesti korjailtiin.
Metriikkaa en tietoisesti ajatellut. Tavuja en koskaan laske, vaan kuulen rytmiikan päässä. Tiedän, millainen aukko pitää missäkin kohdassa täyttää. Myös riimit rakennan yleensä kuulokuvan perusteella ajattelematta sääntöjä.
Lapsena meillä harvoin kuunneltiin musiikkia mutta runoja luettiin. Pianoa soitin 7-vuotiaasta lähtien. Ehkä tällaisilla asioilla on osansa siihen, että metriikka tulee luonnostaan.
Nyt 2,5-vuotiaan tyttäreni kanssa mekään ei juuri musiikkia kuunnella mutta lorotellaan menemään keksimällä yhdessä höpösanoja johonkin tuttuun biisiin. Hän osaa jo hahmottaa, miten tavut melodiaan sovitetaan.
Tekstin sisällössä jätin osan naulaamatta. Äijästä ei kerrota enempää. Myrkky on sekoitettu, mutta toteutus jää auki. Varmaankin ajattelin, että tämän on hyvä jäädä tämän naisen haaveilulauluksi. Ihmisten on helpompi samaistua laulun päähenkilöön, joka vasta suunnittelee tekoa. Ehkä tällainen huumorin höystämä absurdi tarina voi olla myös omanlaistaan terapiaa.
Tuolle albumille olin muutenkin kehittänyt roolihahmon. Tämä rääväsuinen ränttäpää oli karrikoitu sarjakuvahahmo, jonka voi eriyttää omasta persoonasta.
Titteli tuli suoraan Arto Paasilinnan romaanista. Luin sen vasta myöhemmin.
Tarinankerronta on vaikea laji. Tämä oli kiva todiste, että ainakin yhden osasin tehdä. Muutama muukin on tullut kyhättyä, mutta lähtökohtaisesti en koe olevani tarinankertoja. Tuo oli poikkeus.”
Kun kuuntelen Tomppaa
Säv. Esa Nieminen
San. Pekka Laaksonen
Ensilevytys: Paula Koivuniemi (1999)
Kuuntele kappale Spotifyssa
Radio Suomi ja Sarkolan ahde sysäsivät liikkeelle yhden suurimmista suomihiteistä.
Sanoittaja Pekka Laaksonen:
”Oli pimeä perjantai-ilta lokakuussa 1998. Vaimoni Merjan kanssa ajeltiin äidin luo Vammalaan. Ohitettiin Nokia ja radiosta tuli Puhelinlangat.
Kun jurnutettiin legendaarista Sarkolan ahdetta, ohjelmassa vieraana ollut Paula Koivuniemi hehkutti olevansa suuri Tom Jones -fani, jolla on kutakuinkin kaikki levyt.
Ajaessa syntyi ‘kuuntelen Tomppaa’ ja ‘kitara komppaa’. Perillä sulkeuduin heti yhteen huoneeseen.
Teksti virtaili ja tuli yhdellä istumalla. Mielessä oli hyväntuulinen menobiisi ja siihen sopiva poljento. Säkeistöjen toiset rivit istuivat sykkeeseen pitkinä. Osa riimeistä tuli kaksitavuisia ja osa yksitavuisia. Jälkimmäisissä hyväksyin pari puoliriimiä. Laulettavuus ohjasi sanavalintoja esimerkiksi siinä, että kertosäkeessä valitsin ‘kylmänväreet’ enkä ‘kylmät väreet’ tai ‘kylmän väreen’.
Jossain vihossa se käsin kirjoitettu palapeli yhä on. Yliviivauksista näkee, että tuherrettukin on.
Kotona Ryttylässä maanantaina postitin sen Esalle kirjeessä ruutupaperille puhtaaksi kirjoitettuna. Pian hän soitti ja varasi. Paula otti biisin omakseen ja lauloi sen suvereenisti. Se sai aikaan kylmänväreet sanoittajallekin, sananmukaisesti.
Esan kautta oli Paulalle 1996 jo mennyt silloin tekemäni Laulun laitumille. 1997 tehtiin yhdessä Esan kanssa Kun kellohame heilahtaa Katri Helenalle ja myöhemmin esimerkiksi Liian suuri city Yölinnulle.
Asumme nykyään Merjan kanssa tässä samassa äidiltä jääneessä asunnossa. Muutimme kotokulmille 2014. Hyvä yhteistyömme Esan kanssa jatkuu pikkuhiljaa yhä. Edelleen kirjoitan käsin.”
Säveltäjä Esa Nieminen:
”Avasin kirjeen ja luin. Hetken nikottelin! Voiko tällaisesta aiheesta tehdä laulun? No, onhan Paula aina Tomppaa arvostanut ja omistaa vinyyleitä. Valitaan vain oikea ote, ei vitsi vaan pilke silmäkulmassa. Soitin Pekalle, että täähän on helvetin hauska.
Olin 1997 jättänyt Warnerilla kuukausipalkkaisen tuottajan työt, ja myös Paula halusi vaihtaa. Päädyttiin uudella levyllä BMG:lle. Maija Kuusi oli toimarina ja Asko Kallonen A&R:nä. Saatiin vapaat kädet.
Paula oli pohtinut vaihteeksi diskohenkistä levyä, kun yhteisen taipaleemme ensimmäiset menestykset olivat diskobiisejä.
Kun teksti tuli eteeni, niin toivuttuani tajusin, että tässä on se kaivattu junttidiskobiisi. On riittävän hauska tekstin aihe sekä meheviä ja poikkeavia riimejä.
Musicmakersin toimistossa pianon ääreen ja sävellys syntyi parissa tunnissa. Kun sävellän valmiiseen tekstiin, soitan pianolla sointuja ja melodia syntyy päässä.
Teksti oli tarkka muodoltaan, ja tavut rytmiin istuvia ja laulettavia. Niin se lähti viemään ja junttidiskon perinnettä kunnioittaen lähdin mollissa. Kun lähetin Pekalle demon, hän kuittasi, että antaa palaa.
Paula piti siitä ja oli iloinen saadessaan diskobiisin. Myös hän hetken epäröi, voiko laulun aihe olla tällainen. Kyllä voi, rohkeasti vaan! Kokeillaan vaihteeksi hauskempi teksti.
Tuotannon keskeisiä piirteitä edustaa muusikoiden iso panos, koko komppi ja Keskisen Hepin foni, mutta myös Essi Wuorelan ‘värjäämä’ taustakuoro.
Kun albumi oli äänitetty, Asko ja Maija tulivat Musicmakersin studioon. Soitettiin ensiksi tämä. Asko kommentoi, että eihän tässä muuta tarvitsekaan kuunnella, ja Maija nyökkäili. Jotain otantoja soitettiin muista. Sovittiin, että tästä tulee albumin nimi ja eka sinkkubiisi.
Ei se heti kirmannut soittolistojen kärkeen, mutta nythän se on täysin kulttiasemassa.”