Hannu ”Tuomari” Nurmio valittiin Helsingin yliopiston vuoden 2016 alumniksi eli ”myönteiseksi suurlähettilääksi”. Vuoden alumnin velvoitteisiin kuuluu muun muassa luennon pitäminen yliopiston juhlasalissa.

Vähän ennen valintaa Nurmio oli lukenut sanomalehdestä, että J.R.R. Tolkienin ensimmäinen kirjayritelmä aiottiin vihdoin julkaista. Kirjan nimi oli The Story Of Kullervo.

”Se kirja jäi kesken, kun Tolkien rupesi kirjoittamaan itse tekemiään yhdistelmiä eri mytologioista”, kertoo Nurmio.

”Muistaessani uutisen ajattelin, että tässä on luentoni aihe. Että puhun Kalevalasta, joka on vähän jäänyt pölyttymään arkistoihin. Se on monissa suomalaisissa kirjahyllyissä siinä Raamatun vieressä, mutta aika harva niistä kumpaakaan on lukenut.”

Myös Nurmiolle Kalevala oli lähinnä ”kirjahyllyssä oleva juttu”. Hänenkin suhteensa siihen oli hiukan traumaattinen. Hän ei ollut Kalevalasta sen innostuneempi kuin useimmat muutkaan kansalliseepokseen koulussa puoliväkisin tutustuneet.

”Luennon idea oli, että meidän esivanhemmat on keksinyt näitä stooreja päreen valossa. Taiteilijoiden homma on keksiä lisää, kehittää sitä juttua eteenpäin. Tuoda se jollain tavalla 2000-luvulle”, pohtii Nurmio.

”Ei ole mitään järkeä yrittää tuoda jotain rautakauden metsästys- ja keräilytalouden juttuja sellaisenaan nykyaikaan. Ei ole järkevää väkisin ylläpitää jotain sellaista, mikä ei ole kiinnostavaa enää nykyään. Nyt yritän ottaa selvää, onko Kalevala yhä kiinnostava.”

Kipinä jäi siis itämään. Jotain on myös tekeillä.

Vastikään Tuomari Nurmiolle myönnettiin Musiikintekijöiden rahaston 12 000 euron erityisstipendi kalevalaiseen runouteen liittyvään projektiin. Sen epävirallisena nimenä toimii Kalevala 2000-luvulle.

Suomen kulttuurihistoriaan paneutuneesta Niemi-kirjasta Finlandia-palkinnon saanut teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurme on pohtinut saman tyyppisiä asioita. Nurmio ja Hurme aikovatkin yhdessä katsoa, onko Kalevalasta enää mihinkään vai onko se tyystin vanhentunut.

Ensi syksyksi miehet ovat suunnitelleet musiikkia ja teatteria sisältävää Kalevala-festivaalia. Nurmion haaveissa on myös säännöllinen musiikkiklubi, jotta Kalevala pysyisi luonnollisena osana suomalaista kulttuuritarjontaa.

”Kalevalan materiaalihan on universaalia. Me ei olla mitenkään erityisiä. Joka paikassa ihmiset ovat keksineet samat tarinat, mutta vähän eri muodossa.”

Syksyllä 2019 julkaistaan myös kokoelmalevy, jolla suomalaiset muusikot tulkitsevat Kalevalaa kukin omalla tavallaan, ilman runomittaa tai muitakaan vaatimuksia. Mukaan ovat lupautuneet muun muassa Paleface, Tuure Kilpeläinen, Pekko Käppi, Maria Mattila ja Jukka Nousiainen.

”Kalevalan materiaalihan on universaalia. Me ei olla mitenkään erityisiä. Joka paikassa ihmiset ovat keksineet samat tarinat, mutta vähän eri muodossa. Tarve keksiä oma historia ja maailmanselitys on yhteinen ominaisuus koko ihmislajille”, sanoo Nurmio.

”Olen itsekin käyttänyt samaa perinnettä biiseissäni. Tiettyä kielen rakennetta ja poljentoa. Ja kansan keksimiä stooreja. Se on tapahtunut jotenkin vaistomaisesti. Nyt lähestymme asiaa vähän tietoisemmin.”

Ennen Kalevalaan keskittymistä Tuomari Nurmio julkaisee uuden rocklevyn. Helmikuussa ilmestyvän albumin nimi on Usvaa putkeen. Nurmion mukaan se sisältää ”streittiä boogierokkia”.

”Olen ajatellut, että perusrock on aina olemassa mun musiikissa sisäänrakennettuna, tein sitten mitä tahansa. Se perusrock on asian ydin. Jossain vaiheessa rupesin kuitenkin epäilemään, että se ei ehkä olekaan niin”, Nurmio pohtii.

Noin vuosi sitten Nurmio sanoi treenikämpällä Spuget-yhtyeensä kitaristille Miikka Paatelaiselle, että heidän pitäisi tehdä semmoinen levy, joka on selkeää rockmusaa. Paatelainen vastasi: ”Sä sanot noin joka vuosi.”

Paatelaisen sanat osuivat johonkin kytkimeen. Nurmio päätti, että kyseinen levy on pakko tehdä heti, että idea ei pääse unohtumaan.

Usvaa putkeen -albumilla kuullaan Nurmion omia biisejä, joista jotkut on levytetty pariinkin kertaan.

”Selasin omaa katalogia sillä silmällä, että kuinka paljon siellä oikeasti on biisejä, joista saa streittiä rokkimusaa. Niistä parista sadasta biisistä korkeintaan 30 oli sellaisia”, Nurmio kertoo.

”Tietysti aina voi vetää mutkia suoraksi ja vähän säveltää jotain uusiksi, mutta halusin tehdä sellaisia biisejä, missä on se henki alusta asti mukana. Rock ei ole pelkästään musiikin laji eikä sähkökitaralla soitettu iskelmä muutu rockiksi. Muutenkaan suomen kielellä ei ole pystytty tekemään montaa levyä, jotka luokittelisin rockiksi. Nyt kerron oman käsitykseni siitä soittamalla. Ei sitä oikein muulla tavalla voikaan kertoa.”

”Ei rockia voi opetella missään opistossa. Kun pyrkii täyttämään jonkun ulkoa asetetun ja yhteisesti hyväksytyn kaavan, niin se ei ole rockia.”

Nurmio sanoo, että hän ei ole viitsinyt edes ajatella sitä, mikä on rockin tulevaisuus. Hän kuitenkin myöntää, että aiemmin villiksi ja vaaralliseksi koetusta musiikista on tullut liian tietoista.

Jos rockia ja ”oikeaa asennetta” ruvetaan opettamaan musiikkikouluissa, niistä väistämättä häviää jotain olennaista.

”Ei rockia voi opetella missään opistossa. Kun pyrkii täyttämään jonkun ulkoa asetetun ja yhteisesti hyväksytyn kaavan, niin se ei ole rockia. Päinvastoin, se tappaa rockin”, sanoo Nurmio.

”Rock on mulle katujen ja kellarien musiikkia. Sitä on opeteltu soittamaan korvakuulolta. Mulle on keskeistä myös se, että biisit on omia.”

Myös rockin pitää muuttua ja uudistua, jotta se pysyisi hengissä. Aivan kuin Kalevalan.

”Jos rockiin ei tule mitään uutta, se sietääkin marginalisoitua. Tietysti sama pätee muihinkin tyyleihin, kuten vaikka hiphopiin”, innostuu Nurmio.

”Joskus keikoilla näen parikymppisiä jätkiä, jotka kertoo kuuntelevansa samoja juttuja kuin mitä itse kuuntelin siinä iässä. Tavallaan se on hieno homma, mutta se merkitsee myös sitä, että jotain on pahasti vialla.”

Tuomari Nurmio julkaisi Kohdusta hautaan -ensialbuminsa elokuussa 1979. Siitä lähtien hän on painanut eteenpäin ilman pitkiä taukoja. Usvaa putkeen on Nurmion 25. studioalbumi.

Nurmion mukaan levyntekoprosessi toistuu kerta kerran jälkeen aika samanlaisena.

”Se on tietyllä tavalla hyvin rasittava proggis. Kun homma käynnistyy, se pyörii päässä yötä päivää. Siinä on koko ajan pallo jalassa. Se ei ole välttämättä aina hauskaa”, hän sanoo.

”Olen esimerkiksi joskus ajatellut, että en viitsi kirjoittaa ylös kaikkia hölmöjä loruja, mitä tulee mieleen. Se on huono asenne. Täytyy vaan hyväksyä se, että siitä silpusta saa jotain, vaikka 90 prosenttia onkin turhaa. Ideoiden saattaminen julkaistavaan kuntoon vaatii myös duunia ja kärsivällisyyttä.”

40 vuodessa musiikkiteollisuus on muuttunut täysin. Nurmio ei pidä sitä sen kummemmin hyvänä tai huonona asiana. Mikään ei ole ikuista. Muutokseen pitää tottua ja mukautua.

Yhdessä suhteessa Tuomari Nurmio on kuitenkin vanhanaikainen. Hän tekee yhä albumikokonaisuuksia.

Kun albumiprosessi käynnistyy, Nurmion mielessä on jonkinlainen kehys, johon biisejä sijoitellaan kuin paloja palapeliin. Jos palikkaa ei saada sopimaan kokonaisuuteen, se pannaan sivuun. Siksi hänen levyiltään ei yleensä jää yli yhtäkään valmista biisiä.

”On olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka haluavat ostaa yhä levyjä ja kirjoja. Mun mielestä on tärkeä juttu, että heitäkin palvellaan.”

Nurmion mielestä on myös kiva, että levyt julkaistaan fyysisinä versioina.

”On olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka haluavat ostaa yhä levyjä ja kirjoja. Mun mielestä on tärkeä juttu, että heitäkin palvellaan. He ovat yleensä sellaisia ihmisiä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita mun tekemisistä. Tai jonkun muun.”

Kuten kaikki musiikkialaa seuraavat tietävät, fyysisten levyjen myynnin romahdus on ollut nopea. 2000-luvun alussa Suomessa myytiin lähes yhdeksän miljoonaa cd-levyä vuodessa. Nyt puhutaan sadoista tuhansista.

Kun Nurmion Dumari ja Spuget -levy ilmestyi vuonna 2013, se myi yli 10 000 kappaletta. Jos samalla porukalla tehty Usvaa putkeen -kiekko käy kaupaksi yli 2000 kappaleen verran, se on Nurmion mielestä todella hyvin.

Olennaista on, että mikään ei ole korvannut fyysisten levyjen myyntiä.

”Ilmaiskuuntelusta ja muusta suoratoistosta saatavat korvaukset eivät tuo mun kaltaisille tekijöille niitä fyrkkia, mitkä levymyynnistä on kadonnut. Lisäksi jakosäännöt suosivat niitä artisteja, joita kuunnellaan eniten. Eikä siinä mitään. Se pitää vaan hyväksyä. Se mua vähän silti pännii, että tämä muutos tekee asiat helvetin vaikeiksi uusille tulokkaille. Mulle se ei ole yhtä iso ongelma, sillä olen saanut olla tässä kuviossa myös hyvään aikaan”, Nurmio kertoo.

”Vaikka tuhlasinkin rahojani, niin onneksi en tuhlannut kaikkea. Sain myös maksettua itselleni kämpän. Sillä lailla mulla ei ole taloudellisia ongelmia. Sen puolesta voisin jäädä eläkkeelle vaikka tänään. Ja olisin voinut jäädä vaikka vuosia sitten”.

Niin, rockmuusikotkin jäävät joskus eläkkeelle. Ainakin jotkut heistä.

Vaikka myös suomalaisen rockin piirissä rupeaa olemaan koko ajan enemmän ikämiehiä ja -naisia, lopettamisesta kehdataan puhua vain harvoin. Vääjäämättä se kuitenkin tulee kaikille vastaan.

Jotkut kaatuvat saappaat jalassa, toiset haluavat päättää lopettamisestaan itse.

”Olen ajatellut, että mun ehkä kannattaa lopettaa vieroitusoireiden uhallakin.”

Syksyllä 2020 Tuomari Nurmio täyttää 70 vuotta. Hänellä on systeemit selvillä siihen saakka – Usvaa putkeen -albumi, Kalevala 2000-luvulle -projekti, keikkoja sopivaan tahtiin ja vielä yksi uusia biisejä sisältävä soololevy.

Sen jälkeen Nurmio aikoo vetää allakkaan henkselit pitkäksi aikaa.

”Olen silloin tällöin ajatellut, että pärjäisin hyvin näillä biiseillä, mitkä mulla on olemassa. Olisin pärjännyt, vaikka en olisi tehnyt moniin vuosiin mitään uutta.”

”Olen ajatellut, että mun ehkä kannattaa lopettaa vieroitusoireiden uhallakin, koska en halua pähkäillä loputtomiin näitä teemoja. Tauon avulla haluan tarkistaa koko paskan. Haluan katsoa, mitä tämä kaikki mulle oikeasti merkitsee. En voi kuitenkaan rehjuta loputtomiin. Enkä kaipaa kapakkakehuja ja olalletaputuksia.”

Keikkailu on yhä keskeinen osa useimpien rockmuusikoiden identiteettiä, vaikka tilanne onkin muuttunut. Myös keikoilla näkyy sama polarisoituminen kuin muuallakin musiikkiteollisuudessa.
Tuomari Nurmio kuuluu harvinaiseen välisarjaan. Hänellä on vakaa, juuri Nurmion musiikista kiinnostunut yleisönsä. Esimerkiksi radiosoitto tai näkyvyys iltapäivälehdissä eivät vaikuta siihen olennaisesti.

”Mun keikkailu ei ole enää vuosikausiin ollut kiinni siitä, onko mulla uusia biisejä. Olen tehnyt niitä omaan tarpeeseen. Eikä mun ole pakko tehdä kaikkia tarjottuja keikkoja. Voin kieltäytyä keikoista, mitkä eivät miellytä, vaikka niistä maksettaisiin hyvin. Olen helvetin tyytyväinen, että mulla on varaa siihen. Tiedän hyvin, että useimmilla ei ole”, sanoo Nurmio.

”Ihanteena on ollut se, että keikkareissuissa on tietty juhlan tuntu. Keikkoihin liittyy juhlimismentaliteetti. Jos sen tiputtaa pois, mitä jää jäljelle? En halua, että keikkailu on totista duunia.”

Mitä Tuomari Nurmio aikoo tehdä parin vuoden päästä siintävällä tauolla? Eipä juuri mitään. Hän kertoo tykkäävänsä siitä, että saa olla rauhassa ja vapaa.

”Ainakin alkajaisiksi mulle riittää se, että saan rauhan itseni kanssa. Sitä mä yritän, kun saan tehtyä ne jutut, jotka olen itse itseltäni tilannut ja luvannut tehdä.”

---

Palkintoja ja tunnustuksia

Juha Vainio -palkinto 1999
Eino Leinon kirjallisuuspalkinto 2003
Teosto-palkinto Kinaporin kalifaatti -albumista 2005
Kaikkien aikojen ensimmäisen Soundi-palkinto vuonna 2005
Erikois-Emma elämäntyöstä vuonna 2009
Helsinki-mitali vuonna 2011
Helsingin yliopiston vuoden alumni 2016

Tuomari Nurmion ja Köyhien Ystävät -yhtyeen Kohdusta hautaan -albumi valittiin kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi rocklevyksi Soundi-lehden järjestämässä kriitikkoäänestyksessä vuonna 2005.

Kultalevyt albumeista Kohdusta hautaan, Käytettyä rakkautta ja Dumari ja Spuget sekä kokoelmasta Tuhannen kapakan lauluja.