Pianisti Jussi Tuurna (s.1965) tunnetaan erityisesti kirjailija Pirkko Saision luottosäveltäjänä. Kansallisteatteriin vuonna 2011 valmistunut Homo! kohautti aiheellaan ja valloitti väkevällä musiikillaan. Tuurnan nimi loisti valtavissa mainoksissa. Täysille katsomoille mennyt esitys sai jatkoa kolmen vuoden päästä. Slava! Kunnia jatkoi samalla linjalla. Tällä kertaa maalitauluksi joutuivat diktaattorit.

Musta Saara täydensi trilogian syyskuussa 2018. Sen käsikirjoitus on tuttua Saisiota, joka ei väistele mitään. Nyt polttopisteessä ovat kansojen liikehdintä ja ihmisarvon alennustila. Läpisävelletyissä teoksissa musiikilla on vahva rooli tarinankuljetuksessa. Tuurna on ensisijaisesti säveltäjä, mutta samalla Saision tekstin tulkki. Lauluilla on mahtava voima, eikä Tuurna pelkää ottaa kantaa.

”Kaikki materiaali lähtee tekstin antamasta impulssista, ainakin näissä minun tekemisissä. Voi olla toisenlaistakin musiikkiteatteria. Nämä ovat olleet hyvin tekstilähtöisiä, ja siksi sen tekstin täytyy inspiroida.”

Saision teksti ei ole mitään sisäsiistiä viihdettä West Side Storyn hengessä.

”Mustassa Saarassa on perinteisiä lauluja ja paljon oopperamaista sävellettyä dialogia. Mutta nämä Saikin kanssa tehdyt teokset ovat erilaisia kuin perinteiset musikaalit, joissa haetaan tietynlaisia karaktäärisiä biisejä. Nämä ovat muodoltaan anarkistisempia.”

Trilogian biisimateriaalin kirjo on melkoinen: marssimusiikkia, unkarilaista romanimusiikkia, kabareeta ja oopperamaisia kuoro-osuuksia. Tämä vaatii säveltäjältä laajaa musiikintuntemusta.

”Onhan siinä jokin logiikka, että löysin paikkani juuri musiikkiteatterin puolelta.”

Siemenet monialaisuuteen kylvettiin Jussi Tuurnan lapsuudessa. Isän kanssa koetut soittohetket olivat lähtölaukaus musiikin tekemiseen. ”Mikä vain on mahdollista”, oli pelimanni-isän motto.

”Se oli todella hauskaa. Siinä oli sosiaalinen puoli ja kommunikaatio. Sieltä on varmasti tullut paljon eväitä. Isä soitti vähän kaikkia instrumentteja pianosta haitariin, bassosta alttotorveen. Ne sessiot jatkuivat silloinkin, kun olin jo ammatissa – ja vielä isän viimeisenä kesänäkin soitettiin.”

Teatteri tuli äidin puolelta. Hän on kirjallisuuden tutkija ja suomen kielen opettaja.

”Onhan siinä jokin logiikka, että löysin paikkani juuri musiikkiteatterin puolelta.”

Lukioajan bändikuvioissa piano oli pääinstrumentti, mutta musiikinopiskelu antoi vielä odottaa. Teatteri kiehtoi enemmän, ja kun Tuurna pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan teatterikirjallisuutta, hän päätyi myös Ylioppilasteatteriin. Silloin palaset loksahtivat paikoilleen.

”Tein siellä käytännössä samaa duunia kuin nyt Kansallisteatterissa. Se oli tärkeää. Siellä minulle kirkastui musiikin ja teatterin liitto.”

Hänelle valkeni myös se, että oppia musiikista oli saatava. Alkoi systemaattinen pianonsoiton ja musiikin opiskelu Sibelius-Akatemiassa.

”Sain hyvät opettajat, jotka jaksoivat käydä asioita kanssani läpi. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Ei musta koskaan olisi tullut musaopettajaa eikä konserttipianistia, mutta opiskelu avasi väylän musiikin dramaturgiaan ja rakenteisiin. Se oli todella tärkeä vaihe.”

”Olen halunnut viedä eteenpäin brechtiläistä traditiota teatteriryhmästä,
jossa musiikki on orgaaninen osa teatteriyhteisön keskinäistä kanssakäymistä.”

KOM-teatteri oli seuraava tärkeä pysäkki. Markus Fagerudd pyysi Tuurnan pianistiksi Kaj Chydeniuksen säveltämään Sevillan parturiin. Se on kahdelle pianolle ja teatteriseurueelle tehty ooppera. Ensi-illan jälkeen Fagerrudd lähti kuitenkin Saksaan opiskelemaan, ja Tuurnalle annettiin projektin vetovastuu.

”Jälkeenpäin ajatellen sillä oli tärkeä merkitys ammatti-identiteettiini. Sain ottaa työnjohdollisen vastuun musiikista. Se oli hieno luottamuksenosoitus KOM-yhteisöltä. Se projekti ja keskustelut Markuksen kanssa olivat todella tärkeitä.”

Tuurna sanoo yhä kantavansa KOM-teatterin musiikillista perinnettä mukanaan. Hänet voikin nähdä jatkumona Chydeniuksen ja Eero Ojasen jäljille.

”Olen halunnut viedä eteenpäin brechtiläistä traditiota teatteriryhmästä, jossa musiikki on orgaaninen osa teatteriyhteisön keskinäistä kanssakäymistä. Kaikki tekevät musiikkia ja laulavat.”

”Musiikkiteatterin taso paranee.
Samaan aikaan musiikkiteatterin koulutus on haparoivaa ja lyhytnäköistä.”

Tuurna työskenteli 12 vuotta musiikin lehtorina Teatterikorkeakoulussa, mutta viisi vuotta sitten opetustyö sai jäädä. Koulutuksen tilasta puhuttaessa hän kuohahtaa.

cMusiikkiteatterin taso paranee. Samaan aikaan musiikkiteatterin koulutus on haparoivaa ja lyhytnäköistä. Rahakirstujen päällä istuvat ihmiset eivät sitoudu kuin lyhyisiin pilottiprojekteihin. Se on sietämätöntä. On silkkaa idiotismia lakkauttaa aluepoliittisista syistä Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinja, jolla oli vahvat näytöt kaikilla mittareilla kymmeneltä vuodelta.”

Silti Tuurna on ilahtunut alalle tulevien ammattilaisten laaja-alaisuudesta. Ajat, jolloin näyttelijälle riitti pelkkä vahva ilmaisu ilman tarkempaa sävelkorvaa, ovat takana. Uudet näyttelijät ovat usein taitavia laulajia.

Tekemisen tason nousu kristallisoitui upealla tavalla Tuurnan ja Anna-Mari Kähärän säveltämässä Kummitusjunassa (Helsingin Kaupunginteatteri, 2015).

”Siinä oli Kaupunginteatterin parhaat laulajat, joilla kaikilla oli ollut klassikkomusikaalien isoja rooleja. Heidän kanssaan tekeminen oli tosi kivaa. Säveltäjä saa valtavat mahdollisuudet silloin, kun instrumentti on hyvä ja nopea.”

Kuitenkin säveltäjän täytyy tuntea kuoronsa, etteivät liian vaikeat osuudet nouse harjoitusvaiheessa ongelmiksi.

”On tietysti järkevää ottaa huomioon laulajan erityispiirteet. Jos tekee jotain laulajalle mahdotonta, sahaa vain oksaa itseltään.”

”Työn mielenkiintoisin puoli on se, että muuttujia on niin paljon.”

Mitä säveltäjä ajattelee, kun kädessä on käsikirjoitus ja tyhjä nuottipaperi?

”Saision kanssa prosessi on hyvin perinteinen. Saan käsikirjoitusta lukemalla käsityksen tarinan tapahtumista, henkilöistä ja jännitteistä. Siitä pääsen liikkeelle.”

Tuurna miettii kokonaisuutta ja sitä, miten kyseisessä kerrontatavassa pyritään ilmaisemaan asioita. Hän inspiroituu saadessaan mielikuvitella tilanteita.

”Ennen kaikkea sitä, kuka tämä henkilö on ja mitä hän ilmaisee tällä laulullaan. Onko hän epätoivoinen vai onnellinen, vai onko hän jotain muuta? Mikä käänne tämän henkilön kaaressa tapahtuu? Se vaikuttaa sävellykseen.”

Moni voisi ahdistua valintojen loputtomuudesta ja kirjavuudesta. Tuurnalle käy päinvastoin.

”Työn mielenkiintoisin puoli on se, että muuttujia on niin paljon.”

Kun kokonaisuus on hahmottunut, säveltäjä ja kirjailija keskustelevat kohtauksista. Mitä selvempi käsitys säveltäjällä on kirjailijan visioista, sitä helpompi on ryhtyä työhön.

”Ensimmäisen version aikana motiivit alkavat hahmottua. Toisella kierroksella pystyy jo näkemään läpikulkevia teemoja. Näkee, missä vaiheessa katsojalle pitää antaa vinkkejä esimerkiksi underscore-musiikin keinoin – niin kuin leffassakin.”

Joskus tosin käy niin, että säveltäjän täytyy odottaa kirjailijalta valmista tekstiä. Vaikka käsikirjoituksen perustuksia vielä muutettaisiinkin, työn täytyy edetä ja musiikkia pitää saada työstettäväksi.

”Mun deadline tulee siitä, että 20 näyttelijää odottaa harjoituksissa. Se pitää oman koneen käynnissä. Olisi sietämätöntä mennä näyttelijöiden eteen tyhjin käsin. Jos teksti on myöhässä, säveltäjän työpäivät pitenevät lopussa. Se täytyy huomioida myös sopimusta tehdessä; aikaa omalle tekemiselle pitää olla tarpeeksi.”

Tuottelias pitää olla. Eikä saa lamaantua, vaikka olisi kiire. Prosessin aikana Tuurnan tavoite on säveltää joka päivä jotain. Hänellä ei ole varastoa, mistä kauhoa materiaalia, mutta hän kierrättää ja jalostaa kun se on aiheellista.

”Jo dramaturgiankin kannalta on järkevää kierrättää materiaalia teoksen sisällä. Aina on tiettyä toisteisuutta. Melodia, harmonia tai tietty soundi voivat seurata karaktääriä matkan varrella ja muuntua siten, miten tarinankuljetus edellyttää. Myös vanhoja biisejä voi hyvällä omallatunnolla kierrättää. Homossa oli koskettava bolero, jossa on kaunis melodia. Otin sen Mustan Saaran kohtaukseen, jossa kuultiin instrumentaalina suomalaista haikeaa tangoa.”

Teatteriesityksessä laulut kuullaan yleensä vain kerran, mutta toisaalta yleisö kuuntelee keskittyneesti sen, mitä heille tarjotaan.

”Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että Slava ja Homo ovat menneet hyvin ja saaneet kumpikin 70–80 näytöstä. Se on paljon. Silloin teos on jo tavoittanut sen yleisön, jonka se Suomessa voi sillä hetkellä tavoittaa. Menee 5–10 vuotta ennen kuin kukaan tarttuu siihen uudelleen. On toki poikkeuksiakin. Kuten Matti Puurtisen ja Jussi Helmisen Myrskyluodon Maija, jota on esitetty tosi paljon.”

Tuurna pohtii, että teatterikokonaisuuksista voisi koostaa vielä albuminkin. Näin laulut eläisivät vielä esityksien jälkeenkin.

”Aina siellä on biisejä, jotka toimivat kontekstin ulkopuolellakin. Niille toivoisi myös teoksesta irrotettuna ulkopuolista elämää.”

Tuurna on esittänyt Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia Anna-Mari Kähärän ja Eeva Kontun kanssa Tampereen Teatterikesässä.

”Ne ovat olleet hienoja konsertteja. Tarinankuljetukseen liittyvät biisit saavat uuden elämän, kun ne esitetään alkuperäisestä yhteydestään irrotettuna.”

Musiikkiteatterisäveltäjä on aina osa taiteellista ryhmää, eikä egoa saa päästää väärällä tavalla irti.

”Se ei missään nimessä tarkoita, että tekisi huonompaa jälkeä. Pitää huomioida tarinankuljetus, liike, äänitehosteet, valot ja niin edelleen. Musiikki on tietysti musiikkiteatterin ydin, sen sydän. Parhaimmillaan musiikki saa lisää tehoja teatterillisista tapahtumista joko samaan suuntaan tai niitä vastaan kontrastoiden.”

”Minulle rutiini tuo työmoodin. Inspiraatiota ei tarvitse hakea muualta.”

Kotona työskentely sopii Tuurnalle. Hän on parhaimmillaan aamulla.

”Syön aamiaisen rauhassa ja käyn koirien kanssa lenkillä. Aamurutiinien jälkeen pääsen totaaliseen vapauteen ja saan vain säveltää. Eihän se kovin boheemia ole, mutta minulle sopii tällainen työskentely. Silloin syntyy valmista.”

Vanhan puutalon yläkerrassa on tietokone. Sävellysvaiheessa ensisijainen työkalu on kuitenkin piano.

”Aloitan aina pianon ääressä, siinä viihdyn. Tarvitsen myös yksinäisyyttä ja rauhaa. Hyvä takaraja työpäivälle on se, kun puoliso tulee iltapäivällä kotiin. Silloin laitan kioskin kiinni. Mutta totta kai jokaiselle tulee sellaisia tilanteita, että aikataulut paukkuu.”

Kerran Ylellä koneet hajosivat, ja leffan leikkaus myöhästyi reippaasti. Studio muusikkoineen oli jo buukattu, eikä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä pitkiä päiviä ilman vapaita.

”En tykkää sellaisesta yhtään. Pidän siitä, että päivässä on selkeä rakenne. On hyvä nähdä kalenterista, että seuraavat kuukaudet sävellän teosta ja saan tehdä itse aikatauluni. Minulle rutiini tuo työmoodin. Inspiraatiota ei tarvitse hakea muualta.”

Sävellyksiä

Musiikkiteatteri
Trilogia:
Homo! (2011)
Slava! Kunnia (2015)
Musta Saara (2018)
Kirj. Pirkko Saisio
Suomen Kansallisteatteri

Kummitusjuna
Anna-Mari Kähärän kanssa
Kirj. Lauri Maijala, Sinna Virtanen
Helsingin kaupunginteatteri (2015)

Kojoottikuu
Alkup. näytelmä: References to Salvador Dalí Make Me Hot (José Rivera)
Libretto: Johanna Freundlich
Espoon kaupunginteatteri (2014)

Elokuva

Nuoruustango
Ohj. Heidi Köngäs
Yle (2017)

Lisäksi

Jussi Tuurna on toiminut säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja musiikin harjoittajana useissa teattereissa ja esityksissä vuodesta 1992 lähtien. Hän on säveltänyt kuorobiisejä ja muita lauluja (mm. Miksi juuri hän, san. Eppu Nuotio, musiikkiteatteriesityksestä Tulipunakukka). Hän oli Teatterikorkeakoulun musiikin lehtori vuosina 2000–2012.